Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Tahdotko vapautua synnin kahleista Jeesuksen nimessä, ano armoaa

Pyhässä Hengessä

´Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä. Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte. Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla. Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole laki. Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.´ (Gal 5:16)

148

1124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesuksen nimessä

      ja anon sitä ja kiitän Isää kaikesta hengellisestä hyvästä, ennenkaikkea öljystä astioissa ja tahdon sitä kaikille pyhille anoa.

      • Elämä Jeesuksessa

        eikä tarvitse koskaan kuolla Jumalan valtakunnassa vaikka ruumis jääkin.

    • Jeesuksen nimessä

      saamme kiittää ja ylistää ja turvata Jumalaan, joka tahtoo pitää huolta ihmisistä ja Poikansa nimessä lähestyvissä, amen.

      Herra Jeesus on hyvä ja armonsa pysyy iankaikkisesti, amen.

    • siitä Isän enkelit

      taivaassa iloitsee Hyvän Paimenen Jeesuksen kanssa enemmän kuin yhdeksästä kymmenenstä yhdeksästä jotka eivät parannusta tarvitse.

    • OttoPetteri

      Olen täysin vapaa "synnin kahleista"!
      >>...haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset...

      • <<<<

        Syntiä ei ole, on vääriä tekoja, mutta eivät ne mitään syntiä ole.
        Kaikella ihmiset viitsivätkin vaivata päätään.

      • kaikki on syntiä

        ihmisinä tehneet. Jos et pidä Jeesusta Herrana, olet epäjumalanpalvelija, sillä vain hän Yksin on Jumalan Poika, jota kaikkien tulee kumartaa ja sitä saamme iloiten tehdä nimessään kiittäen ja palvoen Isää Jumalaa, amen.

        Mitä siis ajattelet Jeesuksesta, joka ristiinnaulittiin noin kaksi tuhatta vuotta sitten?

        Oletko syntynyt vedestä ja Hengestä, niinkuin Jeesus Nikodeemukselle opetti?

      • sinäkin luotuna
        <<<< kirjoitti:

        Syntiä ei ole, on vääriä tekoja, mutta eivät ne mitään syntiä ole.
        Kaikella ihmiset viitsivätkin vaivata päätään.

        ihmisenä olet tuomionsa alaisuudessa ja tapahtuu kuolemasi jälkeen. Sen jälkeen sielusi menee joko alas Tuonelaan tai ylös Jeesuksen valtakuntaan. Ihmiset eivät itse voi määrätä tuomiostaan muutoinkuin tekemällä parannuksen ja uudestisyntymällä Jumalan lapseksi anomalla Jeesuksen nimessä elävää vettä ja Pyhän Hengen armolahjaa ja lukemalla Raamattua tunteakseen Isän Jumalan tahdon ja siten tekemällä Jeesuksen opetuksen mukaan saavat Jumalan lapseudessa lahjavanhurskautta ja pyhitystä ja armoa armon päälle, sillä Isä Jumala rakastaa ihmisiä ja halajaa heitä yhteyteensä ja vapauteen synneistään ja niiden vaikuttamista turmeltuneista tavoista ja väärästä mielenlaadusta.

        Älkää pitäkö halpana Jumalan armoa ja rakkautta, jonka osoittaa Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa ja ylösnousemuksessa ja edellyttää teiltä parannusta ja se on myös parasta, vaikka kärsisittekin murhetta entisestä elämäntavasta ja syntien vaikutuksesta. Kuitenkin jos pysytätte itsenne Jumalan hyvyydessä, niin saatte sielullenne parhaan mahdollisen palkan eli pääsyn syömään elämän puusta ja perilliseksi Jumalan valtakuntaan ja lapseuteen, kuten Uusi Testamentti sen kaikille ihmisille ilmoittaa ja autuaat ne, jotka uskovat ja siitä vaarin ottavat, etteivät ajaudu onnensa ohi. Jeesus kertoi totisen opetuksen miehestä joka löysi kalliin Helmen, joka on vertauskuva Jumalan valtakunnasta, ja iloissaan mies meni ja myi kaiken ja osti tuon Helmen, hallelujah!

      • OttoPetteri
        kaikki on syntiä kirjoitti:

        ihmisinä tehneet. Jos et pidä Jeesusta Herrana, olet epäjumalanpalvelija, sillä vain hän Yksin on Jumalan Poika, jota kaikkien tulee kumartaa ja sitä saamme iloiten tehdä nimessään kiittäen ja palvoen Isää Jumalaa, amen.

        Mitä siis ajattelet Jeesuksesta, joka ristiinnaulittiin noin kaksi tuhatta vuotta sitten?

        Oletko syntynyt vedestä ja Hengestä, niinkuin Jeesus Nikodeemukselle opetti?

        Parannus?
        Uudestisyntymä?
        ...elävää vettä?
        lahjavanhurskautta ja pyhitystä ja armoa armon päälle...?
        ...turmeltuneista tavoista ja väärästä mielenlaadusta. ...?
        syömään elämän puusta ...?
        ...syntynyt vedestä ja Hengestä...?

        Mitä nämä höpötykset tarkoittavat selvällä suomenkielellä? Kyseessä on jälleen kerran lainattu ja toistettu lahkon juttu ilman yhtään omaa ajatusta tai mielipidettä. Onko lahkossa kielletty omat ajatukset?
        Miksi täällä jatkuvasti lahkolaiset toistelevat noita mantrojaan ilmeisesti tietämättä itsekään mitä ne tarkoittavat? Onko kyseessä yritys todistaa jotenkin / jonnekin / jollekin, että on tosiuskovainen?

        Samalla tuomiten meitä, jotka emme usko noita loruja ja hokemia. Emme kuitenkaan - toistaen taas itseäni - ole huorintekijöitä tms., jollaiseksi uskoonpöllähtäneet meidät tuomitsevat.

        Hallelujaa elikkä hihhulihei!

      • Jeesuksen nimessä
        OttoPetteri kirjoitti:

        > Parannus?

        Mielenmuutos Jumalan puoleen Jeesuksen opetuksen mukaan.

        > Uudestisyntymä? ...elävää vettä? ...syntynyt vedestä ja Hengestä...?

        Jokaisen ihmisen täytyy syntyä elävästä vedestä eli Jumalan elävästä ja uudeksiluovasta sanaasta, joka lähteen Jeesuksen armoistuimelta ja muuttaa ihmistä ja vapauttaa syntikahleista. Lisäksi Pyhän Hengen kasteen kautta ihminen uudistuu saamalla Jumalan lahjana iloa ja rauhaa ja vanhurskautta ja armolahjoja palvelukseen ja itsensä rakentamiseen.

        > lahjavanhurskautta ja pyhitystä ja armoa armon päälle...?

        Uskon kautta Jeesukseen tekemällä tahtoaan saamme lahjavanhurskautta, kun Raamatun ja Pyhän Hengen vaikutuksesta opimme tuntemaan Isän Jumalan tahtoa ja saamme vapauden vanhasta syntielämästä ja voimme tehdä Jumalan tahtoa, tämä on pyhitystä eli erotusta maallisesta ja yleisestä elämäntavasta ja johtaa kiittämään ja kunnioittamaan ja palvelemaan Jumalaa ja lähimmäisiä Pyhän Hengen armolahjoilla ja niissä teoissa, jotka Herra vaikuttaa Henkensä kautta. Jumalan armo kasvattaa meitä pyhitykseen eli Jumalan tahdon mukaiseen ja maailmallisesta pyhityksen uloskutsumuksen kautta eroon pääsemiseen.

        > ...turmeltuneista tavoista ja väärästä mielenlaadusta. ...?

        Kaikki synnillinen elämän tapa rahan ahneudessa ja lihan mielen haluissa ja elämän korskeudessa ja silmäin pyynnössä ja lihan mielen hedelmät niistä kertovat eli riita ja ahneus ja kateus ja itsensä korottaminen ja ulkokultaisuus ja vihamielisyys ja epäusko Jeesusta kohtaan ja rakkaudettomuus Herran tahtoa ja lähimmäisiä kohtaan. Näistä voimme muuttua tekemään Isän Jumalan tahtoa eli vastakohtaisia asioita eli toivoa lähimmäisen parasta ja rakastaa Herraa Jeesusta ja uskoa ja toivoa ja rauhaa ja iloa ja hyvyyttä. Tämä tarkoittaa mielenmuutosta huonosto vanhurskaaksi ja hyväksi niinkuin Isä Jumala antaa Henkensä kautta Jeesuksen nimessä.

        > syömään elämän puusta ...?

        Kaikki, jotka pääsevät perille voittajina eli kieltämättä Jeesusta ja tekemällä Jumalan tahtoa, pääsevät myös syömään elämän puusta, joka on Jumalan valtakunnassa Uudessa Jerusalemissa eli Paratiisissa. Voittajat pääsevät elämään Jeesuksen kuninkuuden alaisuudessa veljinään ja sisarinaan ja Jumalan lapsina tuhatvuotisessa valtakunnassa ylösnousemusruumiissa, sillä maa uudistetaan ja ilo koittaa rauhanajassa Jeesuksen alaisuudessa, kun Jeesus palaa perustamaan valtakuntansa ja noutaa valittunsa, jotka ovat säilyttäneet uskon ja hyvän kilvoituksen voittajina Jeesuksen uskon kautta saavuttavat Pyhän Hengen voimassa ja öljy astioissa, amen.

        Tämä voitto on jokaisen ihmisen elämän tarkoitus hengellisessä mielessä ja Isän Jumalan rakkaudellisessa kutsussa Jeesuksen todistuksen ja Jumalan tahdon täyttymisessä kutsutun ja valitun ihmisen elämässä, amen.

        Etsitään Jumalan valtakuntaa ensin ja vanhurskauttaa, sillä sen kautta saamme elävän toivon ja Jumalan lapsen yhteyden Isään Jumalaan, joka halajaa ihmisiä yhteyteensä ja valtakuntaansa Jeesuksen nimessä ja täytetyn sovitustyön ja ylösnousemuksen kautta ja antaa elävää vettä ja Pyhän Hengen sitä häneltä anoville nimessään, amen.

      • lue Uusi Testamentti

        anoen ja rukoille Jeesuksen nimessä, että tuntisit Jumalan valtakunnan Pyhän Hengen opettamana. Kun näin teet, niin Herra antaa, kiitä siitä ja ole kestävä Jumalan tahdon tekemisessä, niin tulet ymmärtämään, että nämä ovat kalleimmat asiat, joita ihminen voi elämäänsä saada ja pyytää, sillä ne ratkaisevat sielun pelastuksen pääsemisen tai kadotukseen joutumisen, toinen vie ylöspäin Jeesuksen tykö, mutta toinen vie Tuonelaan ja Tulijärveen, enkä sitä rakkaudessa kenellekkään lähimmäiselle tahdo ja paljon vähemmän Isä Jumala, joka antoi Poikansa Jeesuksen kärsiä ristillä ja voittaa maailman, että jokainen ihminen voi tehdä parannuksen ja saada uuden elämän sielunsa pelastuksen toivossa, eikä toivo Herraan Jeesukseen saata ketään häpeään eikä Tuonelaan vaan Jumalan lasten iloon ja Paratiisiin, vaikka maailmassa saisimmekin kärsiä ja ahdistuksessa vaeltaa ja koetukset voittaa ja samoin kilvoituksissa iloita kuitenkin syntiä tekemättä, sillä se on Jumalan lasten onni ja etuoikeus Jeesuksen veren ja veden ja Hengen kautta maailman voittaneina ja Isäämme Jeesuksen nimessä kiittävinä ja armoonsa turvaavina Pyhän Hengen voimassa, amen.

        Nämä asiat ovat täyttä totta ja avautuvat Jeesuksen nimessä Raamatusta Pyhän Hengen opettamina. Lähesty Jumalaa, niin hän lähestyy sinua, muista myös, että Perkele vastustaa Jumalan tahtoa ja pyrkii ihmiset Jumalan tahdosta pois siirtämään ja uskon häivyttämään. Raamatussa opetetaan kuinka Pahaa vastustetaan ja tapahtuu Jeesusta avuksipyytämällä ja Jumalan voimalla täyttymällä henkikasteessa ja Jumalan tahdon tuntemisessa ja tekemisessä, sillä sen jälkeen ei Pahalla ole ihmiseen otetta eikä jaksa seurata kiitosta ja kunnioitusta Herralle Jeesukselle ja Isälle Jumalalle, amen.

      • <<<<
        sinäkin luotuna kirjoitti:

        ihmisenä olet tuomionsa alaisuudessa ja tapahtuu kuolemasi jälkeen. Sen jälkeen sielusi menee joko alas Tuonelaan tai ylös Jeesuksen valtakuntaan. Ihmiset eivät itse voi määrätä tuomiostaan muutoinkuin tekemällä parannuksen ja uudestisyntymällä Jumalan lapseksi anomalla Jeesuksen nimessä elävää vettä ja Pyhän Hengen armolahjaa ja lukemalla Raamattua tunteakseen Isän Jumalan tahdon ja siten tekemällä Jeesuksen opetuksen mukaan saavat Jumalan lapseudessa lahjavanhurskautta ja pyhitystä ja armoa armon päälle, sillä Isä Jumala rakastaa ihmisiä ja halajaa heitä yhteyteensä ja vapauteen synneistään ja niiden vaikuttamista turmeltuneista tavoista ja väärästä mielenlaadusta.

        Älkää pitäkö halpana Jumalan armoa ja rakkautta, jonka osoittaa Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa ja ylösnousemuksessa ja edellyttää teiltä parannusta ja se on myös parasta, vaikka kärsisittekin murhetta entisestä elämäntavasta ja syntien vaikutuksesta. Kuitenkin jos pysytätte itsenne Jumalan hyvyydessä, niin saatte sielullenne parhaan mahdollisen palkan eli pääsyn syömään elämän puusta ja perilliseksi Jumalan valtakuntaan ja lapseuteen, kuten Uusi Testamentti sen kaikille ihmisille ilmoittaa ja autuaat ne, jotka uskovat ja siitä vaarin ottavat, etteivät ajaudu onnensa ohi. Jeesus kertoi totisen opetuksen miehestä joka löysi kalliin Helmen, joka on vertauskuva Jumalan valtakunnasta, ja iloissaan mies meni ja myi kaiken ja osti tuon Helmen, hallelujah!

        Jeesus kertoi totisen opetuksen miehestä joka löysi kalliin Helmen, joka on vertauskuva Jumalan valtakunnasta, ja iloissaan mies meni ja myi kaiken ja osti tuon Helmen, hallelujah!

        Kuinkahan moni, sinäkin uskovaisista olisi valmis luopumaan omaisuudestaan?
        Minkä olen ymmärtänyt ovat nuukia ja ahneita yleensä, poikkeuksiakin löytyy, he ovat yleensä köyhiä.

        sillä ei Jeesus sitä kehotusta kaikille antanut, mutta olet oikeassa, että pitää olla valmis kaikesta luopumaan, kun sen aika koittaa.

      • OttoPetteri
        Jeesuksen nimessä kirjoitti:

        > Parannus?

        Mielenmuutos Jumalan puoleen Jeesuksen opetuksen mukaan.

        > Uudestisyntymä? ...elävää vettä? ...syntynyt vedestä ja Hengestä...?

        Jokaisen ihmisen täytyy syntyä elävästä vedestä eli Jumalan elävästä ja uudeksiluovasta sanaasta, joka lähteen Jeesuksen armoistuimelta ja muuttaa ihmistä ja vapauttaa syntikahleista. Lisäksi Pyhän Hengen kasteen kautta ihminen uudistuu saamalla Jumalan lahjana iloa ja rauhaa ja vanhurskautta ja armolahjoja palvelukseen ja itsensä rakentamiseen.

        > lahjavanhurskautta ja pyhitystä ja armoa armon päälle...?

        Uskon kautta Jeesukseen tekemällä tahtoaan saamme lahjavanhurskautta, kun Raamatun ja Pyhän Hengen vaikutuksesta opimme tuntemaan Isän Jumalan tahtoa ja saamme vapauden vanhasta syntielämästä ja voimme tehdä Jumalan tahtoa, tämä on pyhitystä eli erotusta maallisesta ja yleisestä elämäntavasta ja johtaa kiittämään ja kunnioittamaan ja palvelemaan Jumalaa ja lähimmäisiä Pyhän Hengen armolahjoilla ja niissä teoissa, jotka Herra vaikuttaa Henkensä kautta. Jumalan armo kasvattaa meitä pyhitykseen eli Jumalan tahdon mukaiseen ja maailmallisesta pyhityksen uloskutsumuksen kautta eroon pääsemiseen.

        > ...turmeltuneista tavoista ja väärästä mielenlaadusta. ...?

        Kaikki synnillinen elämän tapa rahan ahneudessa ja lihan mielen haluissa ja elämän korskeudessa ja silmäin pyynnössä ja lihan mielen hedelmät niistä kertovat eli riita ja ahneus ja kateus ja itsensä korottaminen ja ulkokultaisuus ja vihamielisyys ja epäusko Jeesusta kohtaan ja rakkaudettomuus Herran tahtoa ja lähimmäisiä kohtaan. Näistä voimme muuttua tekemään Isän Jumalan tahtoa eli vastakohtaisia asioita eli toivoa lähimmäisen parasta ja rakastaa Herraa Jeesusta ja uskoa ja toivoa ja rauhaa ja iloa ja hyvyyttä. Tämä tarkoittaa mielenmuutosta huonosto vanhurskaaksi ja hyväksi niinkuin Isä Jumala antaa Henkensä kautta Jeesuksen nimessä.

        > syömään elämän puusta ...?

        Kaikki, jotka pääsevät perille voittajina eli kieltämättä Jeesusta ja tekemällä Jumalan tahtoa, pääsevät myös syömään elämän puusta, joka on Jumalan valtakunnassa Uudessa Jerusalemissa eli Paratiisissa. Voittajat pääsevät elämään Jeesuksen kuninkuuden alaisuudessa veljinään ja sisarinaan ja Jumalan lapsina tuhatvuotisessa valtakunnassa ylösnousemusruumiissa, sillä maa uudistetaan ja ilo koittaa rauhanajassa Jeesuksen alaisuudessa, kun Jeesus palaa perustamaan valtakuntansa ja noutaa valittunsa, jotka ovat säilyttäneet uskon ja hyvän kilvoituksen voittajina Jeesuksen uskon kautta saavuttavat Pyhän Hengen voimassa ja öljy astioissa, amen.

        Tämä voitto on jokaisen ihmisen elämän tarkoitus hengellisessä mielessä ja Isän Jumalan rakkaudellisessa kutsussa Jeesuksen todistuksen ja Jumalan tahdon täyttymisessä kutsutun ja valitun ihmisen elämässä, amen.

        Etsitään Jumalan valtakuntaa ensin ja vanhurskauttaa, sillä sen kautta saamme elävän toivon ja Jumalan lapsen yhteyden Isään Jumalaan, joka halajaa ihmisiä yhteyteensä ja valtakuntaansa Jeesuksen nimessä ja täytetyn sovitustyön ja ylösnousemuksen kautta ja antaa elävää vettä ja Pyhän Hengen sitä häneltä anoville nimessään, amen.

        Jopas on höpötystä!
        >>..täytyy syntyä elävästä vedestä..>...tekemällä tahtoaan saamme lahjavanhurskautta, kun Raamatun ja Pyhän Hengen vaikutuksesta opimme tuntemaan Isän Jumalan tahtoa...>...kaikki synnillinen elämän tapa rahan ahneudessa ja lihan mielen haluissa ja elämän korskeudessa ja silmäin pyynnössä ja lihan mielen hedelmät...>...elämän puusta, joka on Jumalan valtakunnassa Uudessa Jerusalemissa...>...saavuttavat Pyhän Hengen voimassa ja öljy astioissa, amen. ..

      • Jeesusken nimessä

        lukemalla Uutta Testamenttia, ano myös Pyhän Hengen opetusta, niin silmäsi saavat parannuksessa uudistua ja hengellisestä herätä kuolleista.

      • OttoPetteri
        lue Uusi Testamentti kirjoitti:

        anoen ja rukoille Jeesuksen nimessä, että tuntisit Jumalan valtakunnan Pyhän Hengen opettamana. Kun näin teet, niin Herra antaa, kiitä siitä ja ole kestävä Jumalan tahdon tekemisessä, niin tulet ymmärtämään, että nämä ovat kalleimmat asiat, joita ihminen voi elämäänsä saada ja pyytää, sillä ne ratkaisevat sielun pelastuksen pääsemisen tai kadotukseen joutumisen, toinen vie ylöspäin Jeesuksen tykö, mutta toinen vie Tuonelaan ja Tulijärveen, enkä sitä rakkaudessa kenellekkään lähimmäiselle tahdo ja paljon vähemmän Isä Jumala, joka antoi Poikansa Jeesuksen kärsiä ristillä ja voittaa maailman, että jokainen ihminen voi tehdä parannuksen ja saada uuden elämän sielunsa pelastuksen toivossa, eikä toivo Herraan Jeesukseen saata ketään häpeään eikä Tuonelaan vaan Jumalan lasten iloon ja Paratiisiin, vaikka maailmassa saisimmekin kärsiä ja ahdistuksessa vaeltaa ja koetukset voittaa ja samoin kilvoituksissa iloita kuitenkin syntiä tekemättä, sillä se on Jumalan lasten onni ja etuoikeus Jeesuksen veren ja veden ja Hengen kautta maailman voittaneina ja Isäämme Jeesuksen nimessä kiittävinä ja armoonsa turvaavina Pyhän Hengen voimassa, amen.

        Nämä asiat ovat täyttä totta ja avautuvat Jeesuksen nimessä Raamatusta Pyhän Hengen opettamina. Lähesty Jumalaa, niin hän lähestyy sinua, muista myös, että Perkele vastustaa Jumalan tahtoa ja pyrkii ihmiset Jumalan tahdosta pois siirtämään ja uskon häivyttämään. Raamatussa opetetaan kuinka Pahaa vastustetaan ja tapahtuu Jeesusta avuksipyytämällä ja Jumalan voimalla täyttymällä henkikasteessa ja Jumalan tahdon tuntemisessa ja tekemisessä, sillä sen jälkeen ei Pahalla ole ihmiseen otetta eikä jaksa seurata kiitosta ja kunnioitusta Herralle Jeesukselle ja Isälle Jumalalle, amen.

        Koko höpötyslitania on yhtä ja samaa virkettä alusta loppuun ilman,että se olisi jaetuu järjellisiin ymmärrettäviin osiin nii, että sitä pystyissi käsittämään sellainenkin ihminen, joka on täysjärkinen ja jonka ajatusmaailmaa ei ole sekoitettu uskonnollisella aivopesulla eli herätyksellä siten, että pystyisi omaksumaan muutakin, kuin lahkon höpötykset ja pelottelut jollain ikuisella elävällä vedellä ja vanhurskaudella joka on synnitön koska ne on anteeksi annettu pyhästä hegestä ja elämän leivästä ja pyhän sanan kautta on toteltava, sillä muuten uhataan kaamelalla rangaistuksella.

        Niinkö?

        Hihhulihei!

      • Nimessään jos

        tahdot tulla sitä paremmin ymmärtämään. Tulkinnat teemme kaikki omalta pohjaltamme ja tuomioiden jälkeiset rangaistukset voit tulla tuntemaan paremmin Raamatusta, ja vielä enemmän on kerrottu Jumalan lapsien hyvästä perintöosasta, ja se on minunkin ja toivottavasti sinäkin en omaksesi tahdot ja siten pyrit mielenmuutokseen pääsevän, eikä tarvitse kirjoitella vaikka saatkin todistaa Jeesuksesta ihmisille.

      • OttoPetteri
        Nimessään jos kirjoitti:

        Siis minun pitää anoa joltain kuvitteelliselta hahmolta ymmärrystä, että saisin jotain järjellistä selvyyttä kirjoituksiisi?
        Siis uskoonhöyrähtänyt voi kirjoittaa ja puhua ihan kuinka älyttömästi tahansa ja vastuu on kuulijan!!! Lahkolaisen kirjoittama litania voi olla kuinka epäselvä ja kaikkien kieliopin sääntöjen vastainen, kunhan vastapuoli vain anoo jotain ymmärtämystä - ja kaiketi polvillaan?

        Typerintä, mitä olen kuullut!

        Hallelujaa eli Hihhulihei

      • ihminen.
        OttoPetteri kirjoitti:

        Parannus?
        Uudestisyntymä?
        ...elävää vettä?
        lahjavanhurskautta ja pyhitystä ja armoa armon päälle...?
        ...turmeltuneista tavoista ja väärästä mielenlaadusta. ...?
        syömään elämän puusta ...?
        ...syntynyt vedestä ja Hengestä...?

        Mitä nämä höpötykset tarkoittavat selvällä suomenkielellä? Kyseessä on jälleen kerran lainattu ja toistettu lahkon juttu ilman yhtään omaa ajatusta tai mielipidettä. Onko lahkossa kielletty omat ajatukset?
        Miksi täällä jatkuvasti lahkolaiset toistelevat noita mantrojaan ilmeisesti tietämättä itsekään mitä ne tarkoittavat? Onko kyseessä yritys todistaa jotenkin / jonnekin / jollekin, että on tosiuskovainen?

        Samalla tuomiten meitä, jotka emme usko noita loruja ja hokemia. Emme kuitenkaan - toistaen taas itseäni - ole huorintekijöitä tms., jollaiseksi uskoonpöllähtäneet meidät tuomitsevat.

        Hallelujaa elikkä hihhulihei!

        Parannus?
        Uudestisyntymä?
        ...elävää vettä?
        lahjavanhurskautta ja pyhitystä ja armoa armon päälle...?
        ...turmeltuneista tavoista ja väärästä mielenlaadusta. ...?
        syömään elämän puusta ...?
        ...syntynyt vedestä ja Hengestä...?

        Nuo hokemat ovat kiihkoilijoiden mantroja;)
        Hokevat yhtä mittaa tuollaista, edes ajattelematta mitä suoltavat suustaan.
        Korkeampi voima, oli se millainen hyvänsä, on varmasti huvittunut näistä asiaoista, joita ihmiset ovat omien mieltymystensä mukaan sorvanneet hänen tahdokseen.

      • Termit löytyvät
        ihminen. kirjoitti:

        Raamatusta Jumalan rikkauksien ymmärtämiseen ja viisauteen ja tietoon ja neuvoon Pyhän Hengen opettamana Jeesuksen nimessä.

        Mistään kiihkoilusta ei ole kysymys alkuunkaan vaan Jumalan armon ja totuuden vastaanottamisesta Jeesuksen nimessä.

        Väärät todistukset Jeesusta ja seuraajiaan kohtaan ovat enemmän kiihkoilua kuin Herran hyvä ilmoitus Raamatussa opetettuna kaikille ihmisille. Toki Isä Jumala ja Herra Jeesus ovat tinkimättömiä oman totuuden suhteen eikä heille kelpaa valheet, mutta tämän maailman eksyneet ihmiset uskonnollisesti ovat niitä kiihkoilijoita kuten fariseukset Jeesusta kohtaan jossakin määrin kun Jumala salli heidän toteutaa halujaan, samoin pakanajumalien seuraajat voitiin kiihottaa Jeesuksen opetuslapsia kohtaan niin että näissä kansankokouksissa ei edes kiihkoon joutuneet itsekään tienneet mistä oli alkuunkaan kysymys.

        Jumalan hyvä sanoma Raamatussa Pyhän Hengen kautta on raittiuden ja rohkeuden ja rakkauden hyvä sanoma.

      • Helmen omistaja?
        <<<< kirjoitti:

        Jeesus kertoi totisen opetuksen miehestä joka löysi kalliin Helmen, joka on vertauskuva Jumalan valtakunnasta, ja iloissaan mies meni ja myi kaiken ja osti tuon Helmen, hallelujah!

        Kuinkahan moni, sinäkin uskovaisista olisi valmis luopumaan omaisuudestaan?
        Minkä olen ymmärtänyt ovat nuukia ja ahneita yleensä, poikkeuksiakin löytyy, he ovat yleensä köyhiä.

        Entä suuri joukko muita uskontoja. Pelto oli toisen omistuksessa josta helmi löytyi. Renki joka löysi helmen ei ollut rehellinen ja mennyt kertomaan isännälle löydöstään vaan huijaten kavaluudella osti pellon ja näin muka sai rehallistettyä kavalan suunnitelman saada helmi omakseen. Todellinen huijarin juttu.

      • syntinenkö haisee.
        Jeesusken nimessä kirjoitti:

        lukemalla Uutta Testamenttia, ano myös Pyhän Hengen opetusta, niin silmäsi saavat parannuksessa uudistua ja hengellisestä herätä kuolleista.

        Jeesuksen nimessä. Vapailta suunnilta eli Vapaakirkolta Helluntailaisilta adventistit baptisteilta on unohtunut armon anto syntisen armahtaminen langenneen tukeminen uuteen uskoon ja armoon. Pilkkaajia ja häpäisijöitä kyllä löytyy mutta todellista ymmärtäjää ei näistä suunnista löydy syntiselle ihmiselle mutta teeskentelijöille kylläkin.

      • Jumala tuntee
        Helmen omistaja? kirjoitti:

        Entä suuri joukko muita uskontoja. Pelto oli toisen omistuksessa josta helmi löytyi. Renki joka löysi helmen ei ollut rehellinen ja mennyt kertomaan isännälle löydöstään vaan huijaten kavaluudella osti pellon ja näin muka sai rehallistettyä kavalan suunnitelman saada helmi omakseen. Todellinen huijarin juttu.

        jalokivensä.

      • toinen toiseen
        syntinenkö haisee. kirjoitti:

        Jeesuksen nimessä. Vapailta suunnilta eli Vapaakirkolta Helluntailaisilta adventistit baptisteilta on unohtunut armon anto syntisen armahtaminen langenneen tukeminen uuteen uskoon ja armoon. Pilkkaajia ja häpäisijöitä kyllä löytyy mutta todellista ymmärtäjää ei näistä suunnista löydy syntiselle ihmiselle mutta teeskentelijöille kylläkin.

        voi ihminen itseään verrata.

    • Pyhän Hengen lahjan

      jotta lapsinaan voimme tehdä Isän tahtoa.

    • Jeesuksen nimessä

      Pyhän Hengen öljyn astioihin ja vapautuksen kaikesta Jumalan tahdon vastaisesta, amen.

      Hallelujah!

    • synnistä vapaaksi

      ja rakastamaan Herraa Jeesusta ja lähimmäisiä niinkuin itseäsi, sielusi pelastukseksi.

      • Saako perhettään rakastaa yhtä paljon/enemmän kuin (kristinuskon) Jumalaa?

      • Hengen opettamana
        kultapanda__ kirjoitti:

        Saako perhettään rakastaa yhtä paljon/enemmän kuin (kristinuskon) Jumalaa?

        sillä kun Jeesus opetti opetuslapseudestaan, pitää ymmärtää, että Herraa tulee rakastaa enemmän kuin mitään muuta, edes omaa tahtoa, kun nämä ovat ristiriidassa. Jeesus itse rukoili Poikana Isää ottamaan pois kärsimysmaljan ennen ristinsä kantamista ja kuolemaansa, sillä tiesi sen edeltä ja otti päällensä sen tuskan joka meidän ihmisten synnistä päällensä asetettiin, että meillä voisi olla elämä hänessä. Jeesus kuitenkin teki mieluummin Isän Jumalan tahdon rakkaudesta Isää ja meitä syntisiä kohtaan, että syntimme sovitettaisiin ja voisimme päästä Jumalan lapseudessa kaikkein pyhimpään sovituksen ja lunastuksen kautta syntiemme esteen ja eron Jumalasta poistuessa välistä Jeesuksen veressä ja ruumiissa, sillä nousi taivaaseen eikä kuolema voinut häntä pitää vaikka kuolikin.

        Tietysti pitää opetuslapsenaan pitää huolta perheestään ja rakastaa vaimoaan niinkuin omaa ruumistaan, sillä olemme yhtä lihaa Jumalan edessä, mutta jos oma tai vaimon mielipide nostetaan vastoin Herran Jeesuksen antamaa opetusta, niin silloin pitää omaansa vihata ja rakastaa Herraa tekemällä hänen tahtonsa. Esimerkiksi tahtoo omassa mielipiteessä tehdä haureutta naapurin vaimon kanssa, mutta Herra opettaa ettei saa tehdä syntiä eli haureutta, näin tulee vihata omaa lihan mielen syntihalua ja tehdä Herran Jeesuksen tahto rakastaessa häntä ja vihatessa itseään. Näin myös jos vaimo tai lapset ja esimies tai sukulaiset tai presidentti tai kuka tahansa nousee Herran tahtoa vastaan käskien tai kehottaen tekemään vaston Jumalan tahtoa, niin täytyy ottaa ristinsä ja tehdä Isän Jumalan tahto Jeesuksen nimessä ja Herra antaa Pyhän Hengen voiman sen tekemiseen, sillä kun anomme ja rukoillen ja Jumalan tahtoa tahdomme tehdä, niin Herra siunaa sellaista ihmistä ja antaa voimansa tahtonsa tekemiseen.

    • ota vesikaste

      Jeesuksen nimessä, sillä on Jeesuksen opetus, samoin ano elävää vettä ja Pyhän Hengen armolahjaa vapautuaksesi synnin kahleista. Kiitä myös Herraa Jeesusta, että on antanut ruumiinsa ja verensä ja henkensä ristillä sinun syntiesi edestä, amen.

    • ruumiista ja verestä

      ristillä murretusta ja vuodatetusta lahjavanhurskautta ja Pyhän Hengen kautta vapauden syntikahleista ja niiden kirouksesta ja surusta, mikä seuraa eroa Jumalan tahdosta ja hyvyydestä ihmisiä kohtaan, sillä on hyvät ajatukset ja tahtoo pelastaa jokaisen, amen.

      • OttoPetteri

        Taas höpötystä - pelkästään lahkon juttujen kopiointia.
        Missä ihmeen syntikahleessa minä mukamas olen?
        Mitä jumalan tahdon vastaista teen?

        Vai onko kyse pelkästään siitä, että lahkon ulkopuoliset - siis me, joita ei uskonnolla ole peloteltu ja sekoitettu - olemme jotain kakkosluokan ihmisiä? Vain lahkolaiset ovat hyviä?

        Höpötätte jatkuvasti kummallisista asioista, kuten " vuodatetusta lahjavanhurskautta " "armolahjaa vapautuaksesi synnin kahleista " " Hengen öljyn astioihin ". Kuitenkaan ette pysty ihan selkokielellä kertomaan mitä nuo jatkuvasti toistettavat litaniat todella tarkoittavat. Vai oletteko te aivopestyt uskonlahkon jutuille ja höpötyksille, että ette pysty itse ajattelemaan mitään? Vai onko oma ajattelu kielletty?

        Mutta olkaa huoletta! Meitä huorintekijöitä, aviorikkojia, synninkahlehtimia, juoppoja, rosvoja ja murhamiehiä - meitä riittää. Voitte tuntea itsenne paljon paremmiksi ja käydä sunnuntaisin todistelemassa asiaanne kokouksissa.

        Hallelujaa eli hihhulihei

      • OttoPetteri kirjoitti:

        Tälläkin hetkellä teen syntiä asustellessani ihmisen kanssa, jonka kanssa ei olla naimisissa (gasp!). Ei sillä että nyt ois hirveesti mahiksiakaan hetkeen, mutta tuskin se näitä kiihkoilijoita kiinnostaa. Syntiä, syntiä!

        Onhan se hyvä että me järjestetään jotain kohun aihetta niillekin, ettei tartte kyylätä niitä ylisiveitä naapurin mummoja, joiden pahimmat erheet on myöhästyä sunnuntai kirkosta. Reppanat kun tarvitsee jotain vahtimista tunteakseen ittensä vähän paremmiksi ihmisiksi.

        "Vai oletteko te aivopestyt uskonlahkon jutuille ja höpötyksille, että ette pysty itse ajattelemaan mitään? Vai onko oma ajattelu kielletty?"

        Itseasias joku mulle vakuutteli että ei tarvitse ajatella, kun Raamatussa asiat on jo selitetty. :D Luulin trolliks ens alkuun mutta kyllä se ihan tosissaan oli. On se hyvä kun on lupa käyttää omaa päätä kun ei Raamattu määrää. Ollaan me sentään onnellisia ja eletään uskistenkin puolesta. ;)

      • OttoPerreti

        Mehän olemme syntisiä ja saatanan renkejä, kun elämme syntisessä suhteessa naisen kanssa ilman kirkon antamaa lupaa.

        Papit ja muut saarnaajat ne ovat pelkästään lähimmäisenrakkaita raiskatessaan lapsia ja vapautuvat tästä pahanteosta ripittäytymällä. Ja toteamalla, jotta sorry vaan, kun tuli tätäkin tehtyä...
        Mutta tulkaa kaikki tyköni...

    • en.

      En

      • Jeesuksen nimessä

        sillä synnin palkka on ero Jumalasta, mutta syntien sovitus Jumalan rakkautta Jeesuksessa ja Pyhässä Hengessä.

    • ymmärtää ihmisenä

      että liha ja veri ei peri Jumalan valtakuntaa, vaan synnymme ja kuolemme ihmisinä lihamme vanhetessa. Henkengessämme saamme syntyä elävässä vedessä ja puhdistua synneistämme ja niiden orjuudesta vapautua Jeesuksen veren voimassa ja samoin Pyhä Henki opettaa kaikessa ja pyhittä totuudessa ja antaa voiman todistaa ja valkeudessa vaeltaa.

      Eikä ole sellaista syntiä, josta ei eroon pääsisi ja parannus synneistä on Isän Jumalan tahto Jeesuksen nimessä kaikille ihmisille, sillä kaikki Herra tahtoo pelastaa yhtä kuolemansyntiä lukuunottamatta.

      • Jeesuksen nimessä

        ´Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä.

        Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on. Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas.

        Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus. Ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä. Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.

        Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia.

        Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.´ (Joh 3)

    • Tällasista alotuksista tulee aina sellanen olo et tekis mieli työntää sormet korviin ja alkaa lallattaa... Noh, jos tää on uskovaisten tapa levittää uskoaan, niin so be it.

      • Herran armo kasvaa

        jos on halukkaita opetuksensa mukaan ojentautua, sillä Jumala sanassa meitä opetetaan ja vastaan aamme ottaa ja anoa ja pyrkiä lähestymään Herraa tavalla ja toisella niinkuin myös vaikuttaa armossaan ja totuudessaan, vaikka sitä ei aina huomatakaan tai tulkitaan monitahoisesti. Jokaisella on elämänsä elettävänä ja kaikki tuomitaan kuoleman jälkeen, autuaat ne, jotka saavat armon avuksensa oikeaan aikaan.

    • Hengen hedelmän

      tuottamiseen, itsestään ei kukaan voi mitään hyvää puristaa, mutta Herra antaa anoville vanhurskauttaan, amen.

    • mielen mukaisena

      sillä ei ole niissä mitään hyvää eikä johda mihinkään hyvään. Sentähden Jeesus tuli ja lähetti Pyhän Hengen, että me hänessä voimme vapautua lihan mielen turmelluksesta ja turhuudesta, ja lähestyä ja vastaanottaa sitä hyvää, minkä antaa elävässä vedessään ja Pyhässä Hengessä, hedelmässä ja armolahjoissa ja muussa niinkuin on kirjoitettu ja uskossa niiden mukaan saamme kaikessa toimia Jeesuksen nimessä. Älkää antako kenenkään itseänne mitenkään vaikuttaa eroon Jumalan tahdon tuntemisesta ja tekemisestä, sillä aika on paha ja koetukset ja ahdistukset suuret niille, jotka Herran tahdon tahtovat tehdä ja siten ristinsä ottaa ja Vapahtajaansa rakastaa. Muistetaan mitä Jeesus on kärsinyt ja kiitetään ja rohkaistutaan siitä, että tahtoo antaa kaiken muunkin hyvän, sillä on Hyvä Paimen, Ainosyntyinen Poika Jeesus Kristus, amen.

      • OttoPetteri

        >>...lihan mielen turmelluksesta...>..voimme vapautua lihan mielen turmelluksesta ..>...vastaanottaa sitä hyvää, minkä antaa elävässä vedessään...

      • tahdon vastaista
        OttoPetteri kirjoitti:

        >>...lihan mielen turmelluksesta...>..voimme vapautua lihan mielen turmelluksesta ..>...vastaanottaa sitä hyvää, minkä antaa elävässä vedessään...

        kuten rakkaudettomuutta, vihaa, turhia sanoja, haureutta, homoutta, maailman ja rahan rakastamista, lähimmäisen halveksimista, valheita, vääriä todistuksia, varkauksia ja monia muita.

        Raamattu on meille ihmisille annettu, että voimme oppia tuntemaan Jumalan tahdon ja anoa lahjavanhurskautta ja voimaa tahtonsa tekemiseen ja samoin syntiemme anteeksiantamukseen.

        Olen pahoillanki, etten aiemmin huomannut vastaustasi, että siihen olisin vastannut.

    • sopia kaikkien

      lähimmäisten kanssa mahdolliset riidat ja loukkaamiset ja rikkomukset. Juuri tätä myös Jumala tarjoaa kun antoi rakkaudesta Poikansa Jeesuksen ristiinnaulittavaksi, ettei kenenkään tarvitse jäädä synnin orjuuteen vaan voi vapautua kiittämään ja kunnioittamaan Luojaa niinkuin jokaisen ihmisen luotuna on hyvä ja otollista tehdä siinä hyvässä hengellisessä armoliitossa, joka saadaan Jeesuksen veressä ja vedessä ja Hengessä, amen.

    • Herra Jeesus on Hyvä

      Paimen, joka antoi henkensä, että me häneen turvautuen ja apuaan pyytäen voimme saada sitä hengellistä hyvää ja sielumme saa kiittää ja kunnioittaa hyvyydestään ja lupauksistaan.

    • Kannattaa myös anoa

      Herran Jeesuksen Hengen osoittavat itselleen synnin ja vanhurskauden ja tuomion, niin ymmärtää sen, että jokaisen täytyy ja kannattaa syntyä elävästä vedestä sitä anoen ja samoin Pyhästä Hengestä, kun sydämen uskossa tahtoo tunnustaa Jeesuksen Herrakseen ja samoin vesikasteessa opetuslapsenaan pyytää hyvää omaatuntoa ja saada tulla kastetuksi kuolemaansa ja nousta ylösnousemuselämään, siihen armoon ja totuuteen, joka armoliitossaan vaikuttaa lupauksiensa mukaan, amen.

    • keveä kuorma

      Kuka ikinä oletkaan, "Jeesuksen nimessä" -nimimerkillä kirjoittava, teet aika paljon enemmän haittaa täällä ihmisille, sekä uskovaisille ja ei-uskovaisille, etkä mielestäni kirkasta Kristusta pätkän vertaa näillä puheillasi.
      Et pysty edes selittämään selkeällä suomen kielellä noita sanoja mitä OttoPetteri pyytää sua selvittämään.
      Juuri sinunlaistesi uskovaisten takia kaikkia uskovaisia luullaan täysin seonneiksi hihhuleiksi, jotka ei pysty millään muotoo perustelee omia väitteitään..
      Ihan suorastaan hävettää lukee näitä sun juttuja täällä. Mietitkö yhtään minkälaista kuvaa annat kristityistä ja kristinuskosta ??!

      • Jeesuksen nimessä

        kommenttisi luettu ja huomioitu.

      • Tässä linkki sinulle

      • tahdotko rakastaa

        lähimmäisiäsi pysymällä Jumalan armossa ja totuudessa pitäessäsi esillä Jumalan hyvää sanaa lähimmäisten parannukseksi ja vanhurskautumiseksi ja pyhitykseksi, vai tahdotko tehdä jotakin muuta?

    • OttoPetteri

      Minä rakastan lähimmäisiä. Tosin teen sen ihan konkreettisella tavalla, en höpöttämällä jotain käsittämätöntä mantraa, joka ei auta hädän hetkellä yhtään mitään.
      Toimin vapaaehtoisena vpk:ssa, ensivasteessa, pepassa. Ja yleensä silloin, kun heillä on hätä ja tarvitsevat apua. Ihan konkreettisesti. Eikä siinä mitkään vanhurskauden höpötykset auta!
      Pitäiskö nyt siirtyä höpöttämään onnettomuuden uhrille jotain jumalan tahtoa ja armoa sen sijaan, että ihan oikeasti auttaa?

      Sen verran vielä, että yhdistyksemme johtajisto ei ole kertaakaan syyllistynyt esim. lapsenraiskaukseen, joka näyttää uskovaisten keskuudessa olevan hhvinkin yleistä. Armoa ja totuutta ja pyhitystä?

      • Olet väärässä sillä

        Jeesus elää ja auttaa niitä, jotka häneen turvaa ja avukseen pyytää ja tahtovat saada mielenmuutosta ja uutta hyvää elämää tahtonsa tuntemiseksi ja ennenkaikkea tekemiseksi, sillä pyhittää omansa totuudessa ja avaa tien Jumalan valtakuntaan ja syntiemme anteeksiantamukseen ja Jumalan lasten iloon ja rauhaan ja vanhurskauteen eli tahtonsa mukaiseen mielenlaatuun.

        Nämä ei ole höpötyksiä vaan konkreettista neuvoa ja autuaita ne, jotka uskovat ja tekevät anoen elävää vettä ja Pyhän Hengen armolahjaa. Jokaisen kannattaa Raamastusta lukea anoen Jeesuksen nimessä hyvää hengellistä Jumalan siunausta.

        Toivon sinulle OttoPetteri Jumalan tahdon tuntemiseksi valtakuntansa siunausta!

        Tietysti on hyvä auttaa ihan konkreettisesti haavoja sitoen ja tulipaloja sammuttaen ja muissakin asioissa, jotka ovat tärkeitä hädässä oleville sieluille. Tietenkään nämä hengelliset eivät sulje pois konkreettista apua ilman hengellistä. Kukaan ei vain pelastu pelkästään sielullisella, sillä syntien anteeksiantamus ja elävä Sana Jeesuksessa on hengellistä. Ilman Jumalan Pojan Henkeä ei voida olla hänen omansa. Jeesus on Jumalan Poika, ja antaa hyvää hengellistä anoville nimessään, amen.

    • OttoPetteri

      >>...elävää vettä...>...Pyhän Hengen armolahjaa...>...elävä Sana ...>...uutta hyvää elämää...

      • Kun anot Jeesuksen

        nimessä elävää vettä ja tarkoittaa hänen eläviä sanoja, jotka uskossa sulautuu sinuun kun luet Raamattua niin että voit uskoa Herran sanoman ristiinnaulitun veren voiman sovituksesta synneistäsi, samoin ylösnousemuksesta kuolleista ja taivaaseen Isän oikealle puolelle. Jos tulet Pyhän Hengen siunauksessa kokemaan syntisi siitä, että et ole kunnoittanut ja kiittänyt Isää Jumalaa Jeesuksen nimessä, sillä niin kannattaa jokaisen luodun ihmisen tehdä, sillä Jeesus on Herra ja arvollinen saamaan kunnian ja kiitoksen Jumalan valtkunnan Kuninkaana ja Herrana, niin siitäkin voit tehdä parannuksen, sillä Jumala tahtoo antaa omilleen parastaan Pyhän Hengen siunauksessa ja nöyrässä mielenlaadussa ja siinä uudessa vanhurskaassa elämässä johon omansa johdattaa kaidalle tielle.

        Yritän nyt tiivistää vaikka numeroiden Jumalan lapseksi syntymisen:

        1. Lue Uusi Testamentti anoen Jeesuksen nimessä Pyhän Hengen armoa ja totuutta.

        2. Periaatteessa tämän jälkeen minun ei muuta tarvitsekkaan kuin toivottaa hyvää matkaa Jeesuksen opetuslapseudessa, sillä Herra vaikuttaa 1. kohdan mukaan sen hyvän, minkä antaa, jos sinulla on etsikkoaika, niinkuin uskon, koska olet näillä palstoilla ja uskon Jumalan sinua vetävän valtakuntansa opetuslapseksi. Miten asiat etenevät ja sinä tahdot ja toimit, riippuu sinusta kuinka Jumalan Henki sinua pääsee uudistamaan mielenlaadultasi ja uskossasi Herraan Jeesukseen.

        Kaste vedessä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen on Jeesuksen tahto niille, jotka ottavat vastaan Jeesuksen Sanan ja saavat elävän sydämen uskon.

        Samoin Pyhän Hengen kaste liittyy vesikasteeseen, sillä Herra Jeesus kastaa Hengellään omansa ja sitä kastetta seuraa kielilläpuhuminen tai muita Jeesuksen opettamia merkkejä, mutta sydämmeensä jokainen tykönsä tullut saa vanhurskauttavan uskon ja toivon ja myös rakkauden, määrällisesti riippuu siitä, kuinka Sana voi ja saa sulautua sydämmeemme.

        Herran Jeesuksen seuraamiseen liittyy myös suun tunnustus ja saamme todistaa lähimmäiille uskostamme ja on Herran Jeesuksen tahto ja myös nimemme kirjoitetaan taivaan elämän kirjaan.

        Kun vaellamme Herrassa ruummimme kuolemaan asti, niin pääsemme taivasten valtakuntaan nimemme elämän kirjassa. Meidän tulee pysyttää itsemme elävässä uskossa kaikissa maailman koetuksissa, haluissa ja ahdistuksissa ja vainoissa. Kenenkään ei tarvitse kuitenkaan pelätä vaan rakastaa ristimme kantamista, sillä Herra on hyvä ja antaa sopivasti itse kullekin, ja saamme yltäkylläistä hengellistä elää ilossa ja rauhassa ja vanhurskaudessa, ja on suurta Jumalan armoa ja lahjaa Jeesuksessa, ihan konkreettisesti, vaikka onkin sisäistä eikä ulkoista vielä niinkuin perille päässeillä valtakunnassaan, mutta päämäärä on päästä Herran Jeesuksen valtakuntaan, sillä muutoin menee jokainen alas Tuonelaan ilman Herran Jeesuksen opetuslapseutta ja Kuninkuuden veljeyttä.

        Jumalan armoa ja siunausta OttoPetteri Jeesuksen valtakunnan löytämisessä ja siinä vaeltamisessa ja perillepääsemisessä, ja vaikka välillä lankeaisi saa jokainen nousta ja takaisin kaidalle tielle tulla, sillä Jumala on armosta rikas ja tahtoo jokaisen ihmisen parasta aina perille saakka, kun kutsuu ja valitsee ja suo siunaustaan.

      • On vain Yksi

        pelastava lahko ja se on Herra Jeesus Kristus ja Pyhän Hengen kautta uudestisyntyminen opetuslapsekseen, amen.

        Tietysti siihen seurakuntaansa kuuluu parannus ja kasteet ja veljet ja sisaret ja Raamattu ja mitä kaikkea on Mestarin opetuksena meille annettu, mutta mitään muuta tietä ei ole kuin Jeesus, amen.

      • OttoPetteri
        Kun anot Jeesuksen kirjoitti:

        nimessä elävää vettä ja tarkoittaa hänen eläviä sanoja, jotka uskossa sulautuu sinuun kun luet Raamattua niin että voit uskoa Herran sanoman ristiinnaulitun veren voiman sovituksesta synneistäsi, samoin ylösnousemuksesta kuolleista ja taivaaseen Isän oikealle puolelle. Jos tulet Pyhän Hengen siunauksessa kokemaan syntisi siitä, että et ole kunnoittanut ja kiittänyt Isää Jumalaa Jeesuksen nimessä, sillä niin kannattaa jokaisen luodun ihmisen tehdä, sillä Jeesus on Herra ja arvollinen saamaan kunnian ja kiitoksen Jumalan valtkunnan Kuninkaana ja Herrana, niin siitäkin voit tehdä parannuksen, sillä Jumala tahtoo antaa omilleen parastaan Pyhän Hengen siunauksessa ja nöyrässä mielenlaadussa ja siinä uudessa vanhurskaassa elämässä johon omansa johdattaa kaidalle tielle.

        Yritän nyt tiivistää vaikka numeroiden Jumalan lapseksi syntymisen:

        1. Lue Uusi Testamentti anoen Jeesuksen nimessä Pyhän Hengen armoa ja totuutta.

        2. Periaatteessa tämän jälkeen minun ei muuta tarvitsekkaan kuin toivottaa hyvää matkaa Jeesuksen opetuslapseudessa, sillä Herra vaikuttaa 1. kohdan mukaan sen hyvän, minkä antaa, jos sinulla on etsikkoaika, niinkuin uskon, koska olet näillä palstoilla ja uskon Jumalan sinua vetävän valtakuntansa opetuslapseksi. Miten asiat etenevät ja sinä tahdot ja toimit, riippuu sinusta kuinka Jumalan Henki sinua pääsee uudistamaan mielenlaadultasi ja uskossasi Herraan Jeesukseen.

        Kaste vedessä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen on Jeesuksen tahto niille, jotka ottavat vastaan Jeesuksen Sanan ja saavat elävän sydämen uskon.

        Samoin Pyhän Hengen kaste liittyy vesikasteeseen, sillä Herra Jeesus kastaa Hengellään omansa ja sitä kastetta seuraa kielilläpuhuminen tai muita Jeesuksen opettamia merkkejä, mutta sydämmeensä jokainen tykönsä tullut saa vanhurskauttavan uskon ja toivon ja myös rakkauden, määrällisesti riippuu siitä, kuinka Sana voi ja saa sulautua sydämmeemme.

        Herran Jeesuksen seuraamiseen liittyy myös suun tunnustus ja saamme todistaa lähimmäiille uskostamme ja on Herran Jeesuksen tahto ja myös nimemme kirjoitetaan taivaan elämän kirjaan.

        Kun vaellamme Herrassa ruummimme kuolemaan asti, niin pääsemme taivasten valtakuntaan nimemme elämän kirjassa. Meidän tulee pysyttää itsemme elävässä uskossa kaikissa maailman koetuksissa, haluissa ja ahdistuksissa ja vainoissa. Kenenkään ei tarvitse kuitenkaan pelätä vaan rakastaa ristimme kantamista, sillä Herra on hyvä ja antaa sopivasti itse kullekin, ja saamme yltäkylläistä hengellistä elää ilossa ja rauhassa ja vanhurskaudessa, ja on suurta Jumalan armoa ja lahjaa Jeesuksessa, ihan konkreettisesti, vaikka onkin sisäistä eikä ulkoista vielä niinkuin perille päässeillä valtakunnassaan, mutta päämäärä on päästä Herran Jeesuksen valtakuntaan, sillä muutoin menee jokainen alas Tuonelaan ilman Herran Jeesuksen opetuslapseutta ja Kuninkuuden veljeyttä.

        Jumalan armoa ja siunausta OttoPetteri Jeesuksen valtakunnan löytämisessä ja siinä vaeltamisessa ja perillepääsemisessä, ja vaikka välillä lankeaisi saa jokainen nousta ja takaisin kaidalle tielle tulla, sillä Jumala on armosta rikas ja tahtoo jokaisen ihmisen parasta aina perille saakka, kun kutsuu ja valitsee ja suo siunaustaan.

        Niinpä...
        Jos uskoo tuohon syntiasiaan. Minä kun en ole syntinen mitenkään, niin en tarvitse mitään siihen liittyvää parannusta.
        En todellakaan ole syntinen, vaikka mikä kirkkokunta tai lahko tahansa niin väittää. Kun se synti on kulloisenkin porukan ihan itse määrittelemä asia, joka kuuluu vain ja ainoastaan heille, jotka ovat jäseniä ko. porukassa.

        Jos synti olisi ns. yleinen totuus, niin sehän olisi samaa sitten jokaisessa uskonnossa. Mutta kun ko. asia on erilainen eri porukoissa. Ja jokainen väittää omaansa totuudeksi.

        Kertaan vielä asiaa: En tee rikoksia missään muodossa ( no joskus ylinopeutta... ), en riko ns. yleisiä yhteiskunnan normeja tai moraalikäsityksiä. En kuitenkaan noudata yhdenkään uskovaisporukan määräyksiä tai pelotteluja. Teen ihan varmasti lähimmäisen eteen yhtä paljon, kuin joku uskovainenkin, mm. verenluovutuksessa, vpk:ssa jne.

        Juon alkoholia hyvin vähän, en ole homo, en himoitse lähimmäiseni huonetta tai karjaa jne. En varasta, en tee huorin tms.
        Mitä synnin kohtaa minuun noudatetaan? Mistä minut tuomitaan johonkin kadotukseen?
        Ja kaikkein tärkein: Minkä lahkon oppien mukaan??? Tuomitaanko minut helvettiin, kun syön verimakkaraa ja luovutan verta pelastaakseni lähimmäisen elämän, joka homma jossain porukassa on kielletty?

        Vai joudunko helvettiin siksi, että en usko Raamatun kirjoituksiin saati, että kävisin jossain hengellisissä kokouksissa? Ja mihin haen parannusta?

        Onko tähänkin taas selityksenä "elävä vesi" ja "vanhurskauden onni" ja "Pyhän hengen pelastus"?

      • vastaan noihin joita

        esitit:

        > Jos uskoo tuohon syntiasiaan.

        Jumalan Pyhä Henki voi sinulle osoittaa synnin ja vanhurskauden ja tuomion, se kaikki on myös suurta Jumalan armoa Jumalan vetäessä ihmistä parannukseen. Ymmärrän hyvin näkökulmasi, sillä eihän sellainen, joka ei koe tehneensä syntiä tarvitse niistä anteeksiantamusta.

        Meidän tulee rakastaa Herraa Jeesusta eikä pitää muita jumalia rinnallaan edes itseämme. Tätä käskyä olet rikkonut, jos et muita, sillä kaikilla on joku jumala, jonka mukaan tekevät asioita omassa elämässään, yleensä tietysti "minä itse" on se jumala, joka ohjaa tekojamme. Jeesuksen opetuslapsina hän tulee Herraksemme ja Jumalaksemme, jota meidän tulee totella ja kiittää ja kunnioittaa niinkuin myös hyvä on häntä seurata ristimme kantaen (lisää myöhemmin).

        > Ja jokainen väittää omaansa totuudeksi.

        Raamattu on Jumalan antama totuus ja oppinsa on siitä vastaanotettavissa Pyhän Hengen opetuksessa ja elävässä Jumalan Sanassa Jeesuksessa.

        Näin kenenkään ihmisen ei kannata pyrkiä Jeesuksen opetuslapsena tekemään oppia muista lähteistä. Tietysti Raamatunkin kanssa meidän tulee oppi tulkita oikein Pyhän Hengen opettamana. Tämän ongelman takia erilaisia opinpainotuksia esiintyy jopa pelastuskysymyksissä ja Raamatussa on moninaisia kohtia myös pelatukseen liittyen.

        > Teen ihan varmasti lähimmäisen eteen yhtä paljon, kuin joku uskovainenkin, mm. verenluovutuksessa, vpk:ssa jne.

        Jeesuksen opetuslapseudessa painopiste on siinä mitä Jeesus on tehnyt meidän puolestamme antamalla henkensä ristillä ja verensä vuotaa ja samoin antoi lupaukset, niin että voimme olla vastaanottavana osapuolena armoa armon päälle kaikessa hengellisessä hyvässä ja myös lähimmäisiämme rakastaen. Lisäksi Jeesuksessa kaikille ei ole samaa tehtävää vaan tilanteen ja alttiuden mukaan Jeesus pyrkii käyttämään omiaan niinkuin hyväksi näkee. Pyhän Hengen teot eivät ole ihmisen omia vaan Herran Hengen vaikuttamia. Me emme pelastu omilla hyvillä teoillamme vaikka rakkauteen Herraamme kohtaan liittyy nimenomaan tahtonsa tekeminen ja hyvyydessään ja rakkaudessaan pysyminen, samoin todistaminen.

        > Vai joudunko helvettiin siksi, että en usko Raamatun kirjoituksiin saati, että kävisin jossain hengellisissä kokouksissa? Ja mihin haen parannusta?

        Pyydä Jeesusta näyttämään sinulle se hyvä ja kaita tie, joka Jumalan valtakuntaan vie pyhässä nimessään ja tahtonsa tekemisessä. Ano elävää vettä ja tarkoittaa Jeesuksen antamaa elävää sanaa lukien Raamatusta Uuden Testamentin kirjoja tai kirjeitä. Minä en tietysti tiedä miten sinua tulee johdattamaan, mutta varmaa on, että tahtoo sinullekin antaa totuudellisen ja henellisen elämän itsessään ja vaikuttaa elävää sanaa uskossa sydämessäsi. Ano myös Pyhän Hengen opetusta, kun tahdot lähestyä Jumalaa Jeesuksen nimessä lukien Raamattua. Kun janoat vanhurskauttaan ja tarkoittaa sitä uutta tahtonsa mukaista mielenlaatua lukien Raamattua ja tehden sen mukaan kuin Jeesus sinua opettaa ihan nimeltä kutsuttuna ja henkilökohtaisella Pyhän Hengen opetuksella. Samoin voit käydä uskovien kokouksissa Jeesuksen nimessä ja siten oppia tuntemaan erilaisia näkemyksiä Herran hyvästä sanasta, mutta koettele kaikki, sillä ei kaikki ole Jumalasta mikä on seurakunnissa käytäntönä ja opetuksena, niin helposti voit tulla huomaamaan. Pysytä sinä itsesi siinä hyvässä minkä saat Raamatusta ja vaella hyvällä omalla tunnolla Jeesusken opetuslapsena ja kun niin teet elämäsi loppuun asti, niin opit tuntemaan Herraa Jeesusta paremmin ja lisäksi sinulla on toivo sielusi pääsemisestä Jumalan valtakuntaan ja on todellisuutta vaikka onkin vasta ruumiin kuoleman jälkeistä tämän lyhyen elämän jälkeistä. Pysy kaikessa Raamatun opin mukaisessa lujana ja opi käyttämään Herran Jeesuksen antamaa taisteluvarustusta, sillä Paha on konkreettinen ja voi jopa valheveljien tai -sisarten kautta sinutkin pyrkiä eksyttämään ja langettamaan siihen vanhaan elelämän tyyliin, jossa vaelsit ennen Jeesuksen vastaanottamista Herranasi ja Vapahtajanasi. Kun opit tuntemaan Herraa niin myös paremmin ymmärrät, mitä tässä kirjoitin ja mihin kehotin ja mistä varotin.

        Herran Jeesuksen Kristuksen siunausta lähestyessäsi Jeesusta ja Jumalan valtakuntaa. Kun teet Jeesuksen opetuksen mukaan niin tulet tietämään että ovat Jumalasta ja Israelin Pyhästä Herrasta, amen.

      • Osaan kirjoittaa
        OttoPetteri kirjoitti:

        Niinpä...
        Jos uskoo tuohon syntiasiaan. Minä kun en ole syntinen mitenkään, niin en tarvitse mitään siihen liittyvää parannusta.
        En todellakaan ole syntinen, vaikka mikä kirkkokunta tai lahko tahansa niin väittää. Kun se synti on kulloisenkin porukan ihan itse määrittelemä asia, joka kuuluu vain ja ainoastaan heille, jotka ovat jäseniä ko. porukassa.

        Jos synti olisi ns. yleinen totuus, niin sehän olisi samaa sitten jokaisessa uskonnossa. Mutta kun ko. asia on erilainen eri porukoissa. Ja jokainen väittää omaansa totuudeksi.

        Kertaan vielä asiaa: En tee rikoksia missään muodossa ( no joskus ylinopeutta... ), en riko ns. yleisiä yhteiskunnan normeja tai moraalikäsityksiä. En kuitenkaan noudata yhdenkään uskovaisporukan määräyksiä tai pelotteluja. Teen ihan varmasti lähimmäisen eteen yhtä paljon, kuin joku uskovainenkin, mm. verenluovutuksessa, vpk:ssa jne.

        Juon alkoholia hyvin vähän, en ole homo, en himoitse lähimmäiseni huonetta tai karjaa jne. En varasta, en tee huorin tms.
        Mitä synnin kohtaa minuun noudatetaan? Mistä minut tuomitaan johonkin kadotukseen?
        Ja kaikkein tärkein: Minkä lahkon oppien mukaan??? Tuomitaanko minut helvettiin, kun syön verimakkaraa ja luovutan verta pelastaakseni lähimmäisen elämän, joka homma jossain porukassa on kielletty?

        Vai joudunko helvettiin siksi, että en usko Raamatun kirjoituksiin saati, että kävisin jossain hengellisissä kokouksissa? Ja mihin haen parannusta?

        Onko tähänkin taas selityksenä "elävä vesi" ja "vanhurskauden onni" ja "Pyhän hengen pelastus"?

        helpoiten vain noilla Raamatun hengellisillä niinkuin olen anonut elävää Sanan miekkaa suuhuni ja sydämessäni Jeesus sen vaikuttaa niinkuin tahtoo.

        Älä lannistu sitä Raamatun kieltä, sillä janoa sitä itsekkin Pyhän Hengen opettamana, niin tule ymmärtämään sen merkityksen ja saat elävän veden lähteen sydämmeesi, mutta tulee taivaalliselta valtaistuimelta ja Jeesus istuu siellä Isän oikealla puolella.

        Lähde rohkeasti liikkeelle lähestyessäsi Jeesusta ja Jumalan valtakuntaa rukouksin ja anomuksin ja Raamattua lukien Jeesuksen nimessä.

    • Jumalan lapsi

      Otto Petteri. Lopeta sanomasta en ole syntinen. Vain yksin Jeesus oli synnitön ja tuli meidän tähtemme synniksi, kantoi ristillä sunkin syntisi niinkuin meidän kaikkien ihmisten. Sinä olet syntinen, älä korota itseäsi Jumalan vertaiseksi, sanomalla minä olen synnitön. Koska et ole synnitön vaan syntinen ja kuolevainen. Ja todella löydät itsesi kadotuksesta jos et anna Jeesuksen pelastaa sua ja olla sitä kautta Jumalan oma. Äläkä sano mulle pelottelen kadotuksella, en pelottele vaan puhun totta, olisin maailman suurin valehtelija jos sanoisin ettei kadotusta ole ja sut synnittömäksi julistaisin. Olisin pahempi uskotontakin, asiat on puhuttava suoraan eikä kierrellä olet syntinen, etkä muuksi muutu sano mitä sanot. En halua tehdä itsestäni valhehtelijaa, totuus ei pala tulessakaan. Jeesus sut pelastakoon ja Jumala antakoon vielä armoa sun pelastua. Rukoilen puolestas.Turhaan rimpuilet tutkainta vastaan, Jumala ottaa sut vielä sanoistas kiinni. Anna pelastaa itses tästä nurjasta sukupolvesta.

    • OttoPetteri

      Kerropas sitten minkä uskonnon mukaan olen syntinen! Ei kai voida olettaa, että yhden uskontokunnan kirja eli Raamattu on vain ja ainoastaan oikeassa.
      Väitätte kuitenkin näin, millä perusteella? Siksikö, että väitätte sen olevan jumalan sanaa? Siksikö, että väitätte sen olevan totuus? Siksikö, että ITSE uskotte siihen.
      Minä en siihen usko, enkä siihen vetoa. En usko Raamattuun sellaisena kirjana, jona uskovaiset sen näkee. Enkä missään tapauksessa niele sen juttuja ns. purematta. On sen verran hurjia.

      Miten ihmeessä jokin 2000v sitten elänyt taruolento on voinut minun" synnit" kantaa, kun miusta ja minun teoista ei ollut mitään tietoa?
      Mistä synnistä minut pitää "pelastaa"?
      Miten sitten, kun teen sellaista "syntiä" joka ei ole Sinun oppiesei mukaan synti, mutta jossain muussa lahkossa on?
      Kuka sitten määrää, miten minua kohdellaan?

      >> Äläkä sano mulle pelottelen kadotuksella, en pelottele vaan puhun totta,...

      • keveä kuorma

        Kristinusko on ainoa uskonto, jossa Jumala tulee ihmiseksi ja sitten kuolee ja nousee kuolleista. Missään muissa uskonnoissa ei tällaista kertomusta löydy.
        Muissa uskonnoissa korostetaan ihmisen omaa suoriutumista, jotta voisi saavuttaa valaistuneemman tilan esim. nirvanan.
        Kristinuskossa ihmisen ei tarvitse suorittaa, jotta voisi päästä taivaaseen, vaan usko on lahja, jonka voi vastaanottaa halutessaan. Eli ihmisen ei tarvitse suorittaa mitään puhdistavia rituaaleja/mantroja/itsensäkieltämistä, jotta hän olisi parempi ja pääsisi parempaan paikkaan. Ihmisen ei tarvitse kaivaa itsestään hyviä tekoja, jotta hän olisi kelpaava.
        Näiden näkemyksien perusteella Kristinusko on mielestäni kaikkia muita uskontoja korkeammassa asemassa ja järjellisesti kaikista helpoin vaihtoehto :)

        Historiallisen Jeesuksen olemassa oloa et voi mitenkään kieltää. Monet ei-kristilliset historoitsijat ja historian kirjallisuuden tutkija ovat todistaneet, että Jeesus on ollut historiallinen henkilö, joka on ollut olemassa ja joka teloitettiin ristiinnaulitsemalla. Tietysti nämä ihmiset eivät ota kantaa Jeesuksen Jumaluuteen. Alla olevista linkeistä voit käydä asiaa tutkimassa lisää.
        http://www.nic.fi/~vlahsrk/tekstit/jeesushi.html
        http://www.historianjeesus.fi/oppitunteja.htm
        http://iesous.wordpress.com/2006/12/15/historiallinen-jeesus-evankeliumien-aitous/

        Ja sitten tullaan siihen synti- kysymykseen.

        Ennen kun vastaan tähän ko. asiaan mitään, niin minun on pakko vähän selittää taustaa omasta maailmankatsomuksestani, jotta vastauksessa voisi olla jotain tolkkua sinulle.
        Uskon siihen että Jumala loi maailman ja ihmiset tänne. En usko että tyhjyydestä pystyi jotenkin tiivistymään atomeita niin että maailma vain tupsahti olemaan ja näin `hurraa` apinasta tuli ihminen. Mutta jätetään tää aihe toiseen keskusteluun.
        Jumala loi ihmiset. Iankaikkiset olennot. Miehen ja naisen, Jumalan kuvaksi, olemaan Jumalan edustus maanpäällä, olemaan suhteessa Jumalaan ja toisiinsa.
        Tiedäthän sen tarinan siitä puusta ja miten Adam ja Eeva siitä söivät ja sen kautta synti tuli maailmaan ?
        Synti erotti ihmisen Jumalasta, siitä suhteesta johon Jumala ihmisen loi, koska synti on jotain mitä Jumala ei pyhyydessään voi hyväksyä lähelleen. Synti erotti myös ihmiset toisistaan. Tämän takia maailmassa on niin paljon pahuutta. Synti myös toi mukanaan kuoleman ja kaiken siihen liittyvän.
        Synti vaatii aina sovitusta Jumalan edessä, siksi vanhassa testamentissa annettiin eläin uhreja Jumalalle. Eläimen kuolema toimi synnit sovittana tekona.
        Siis takaisin aiheeseen: Mistä tuli käärme, joka vietteli Eevan ja Aadamin syömään puusta, josta Jumala oli kieltänyt syömästä ? Miksi Jumala edes laittoi paratiisiin puun, joka tulisi tuhoamaan Jumalan suunnitelmat ? Onko Jumala synnin alkulähde, jos hän on luonut maailman kaikkeuden ja kaiken mitä siinä on?
        Tämä synnin alkuperä on mystinen myös minulle. Tarkasti ei voida sanoa mistä synti tuli. Erilaisia teorioita on kuitenkin esitetty. Jotkut sanovat että synnin alkuperänä on langennut enkeli, Saatana. Hesekiel. 28.
        http://www.blueletterbible.org/commentaries/comm_view.cfm?AuthorID=1&contentID=6871&commInfo=25&topic=Ezekiel&ar=Eze_28_12
        Sekä Jesaja. 14
        http://www.blueletterbible.org/commentaries/comm_view.cfm?AuthorID=2&contentID=7733&commInfo=31&topic=Isaiah&ar=Isa_14_12

      • keveä kuorma
        keveä kuorma kirjoitti:

        Sanotaan että Saatana ylpistyi ("Kalifiksi kalifin paikalle") ja näin ollen heitettiin seuraajiensa kanssa pois taivaasta, Jumalan läsnäolosta. Saatana sitten vietteli ihmisen pahoihin tekoihin ja näin ollen synti tuli maailmaan.
        Kuitenkin kannattaa miettiä mistä Saatana tuli. Hän oli Jumalan enkeli. Jumala oli tehnyt olennon, joka oli kykenevä kapinoimaan häntä vastaan. Eli periaatteessa voidaan ajatella että onko Jumala myös pahuuden alkuperä ?

        Entäs se puu ? Miksi kaikkitietävä Jumala laittoi paratiisiin puun joka pilaisi kaikki suunnitelmat ? Olishan hän vaan voinut olla luomatta sitä puuta, niin kaikki olis menny hyvin.
        Tämän kysymyksen kohdalla esitän oman näkemykseni. Jumala siis tietää kaiken. Hän tiesi että me tullaan syömään siitä puusta. Hän laittoi puun paratiisiin sen takia, että ihmisellä olisi vapaus valita elää joko Hänen läheisyydessään, Hänen tahtonsa mukaan tai sitten syödä puusta, seuraamuksena kuolema. Eli Jumala tahtoi tarjota ihmiselle myös toisen mahdollisuuden, jotta ihmisen rakkaus Jumalaa kohtaan ei olisi vain automatisoitua. Eli jos puuta ei olisi ollut, niin silloin ihmisen olisi ollut PAKKO rakastaa Jumalaa ja olla hänen kanssaan. Eikä Jumala tahtonut tätä.
        Jumala siis tiesi että ihminen tulee rikkomaan hänen käskyjään vastaan ja siksi Hänellä oli suunnitelma. Hän lähettää oman poikansa Jeesuksen, sovittamaan kaikkien maan päällä eläneiden ihmisten synnit, jotta ihminen voi palata takaisin suhteeseen Hänen kanssaan. Jumala siis siirsi synnittömään Jeesukseen kaikki maailman synnit ja Jeesus kuoli niiden meidän syntien tähden. Jeesuksen kuolema siis sovittaa meidän synnit ja näin ollen voimme lähestyä Jumalaa ja Jumala voi lähestyä meitä.

        Kun Jumala katsoo meitä, hän näkee meidän syntimme, eikä hän kykene pyhyytensä vuoksi lähestymään mitään syntistä. Siis mitään syntistä ei voi tulla Jumalan läheisyyteen, se ei vain onnistu. Mutta ihminen, joka uskoo siihen että Jeesus on sovittanut hänen syntinsä, kuolemalla hänen puolestaan, on Jumalan silmissä sovitettu ja pääsee lähestymään Jumalaa ja Jumala voi lähestyä häntä.

        Synnin takia ihminen on siis erossa Jumalasta ja kokee kuolemassaan iankaikkisen eron Jumalasta. Synnin palkkana on siis kuolema ja iankaikkinen ero Jumalasta, toisin sanoen helvetti. Helvettiä ei muuten tehty ketään ihmistä varten. Se tehtiin alunperin Saatanaa ja sen joukkoja varten.

        Ja siis Jumala ei halua että kukaan ihminen kuollessaan joutuu helvettiin, mutta Jumala ei voi pakottaa meitä valitsemaan Jeesusta. Meidän pitää itse sitä haluta. Ja jos sitä ei halua, niin ei ole pakko, Jumala ei pakota ketään. Lopulta, jokainen on siis itse vastuussa siitä missä viettää ikuisuutensa.

        No siis palataan takaisin aiheeseen.
        Oletko sinä syntinen ? Raamatun mukaan, kyllä. Jokainen ihminen on, eli et ole kovinkaan erilaisessa. Jokainen ihminen on rikkonut elämänsä aikana Jumalan käskyjä vastaan ja tehnyt pahaa. Tämä pahuus, synti, pitää meidät erossa Jumalasta, ellemme tahdo uskoa Jeesuksen sovittaneen pahuutemme.

        Kyselet useaan otteeseen että mikä on totuus ? Mistä voimme tietää mikä uskonto tai joku muu ideologia on oikeassa, koska kaikki väittävät omaa juttuansa todeksi ?

        Tämä on todella hankala kysymys. Lähtisin kuitenkin purkamaan sitä maailman synnyn kautta.
        Eli mistä tämä kaikki on tullut tänne ?
        Jos nyt järjellä ajatellaan, niin on täysin mahdotonta, että tyhjyydestä voisi syntyä elämää. Tämä on mahdotonta myös fysiikan ja kemian lakien mukaan. Elämää ei synny itsekseen.
        On siis pakko olla jotain mikä on luonut, vaikkapa edes kemialliset materiaalit, jotta elämä voisi alkaa.
        Eli JOKIN tai JOKU on saanut aikaan sen että elämää voi olla. Krisityt uskoo siihen että se on Jumala.
        Lisäksi maailman kaikkeutemme hienosäätö on niin tarkkaa, että tällaista ei vain "synny tyhjästä", JOKIN on suunnitellut sen tarkkaan.
        http://apologetiikkawiki.fi/Kosminen_hienosäätö
        http://apologetiikkawiki.fi/"Suunnittelija_on_epätodennäköinen"_(argumentti)
        http://apologetiikkawiki.fi/Kristinuskon_perustelut

        Minun mielstäni on kovinkin järkevää ja loogista uskoa Kristin uskon Jumalaan, sillä en ole vielä mitään yhtä hyvää kohdannut :) Lisäksi se antaa loogisen selityksen kaikkeen elämän olemassa oloon ja ihmisen elämän tarkoitukseen. Mielestäni siitä on totuus löydettävissä.

        Vielä vähemmän teillä on oikeus väittää, että toisin elävät ja uskovat ovat huonoja ihmisiä, saati, että teillä olisi oikeus tuomita meitä muita. Tätä kuitenkin tapahtuu koko ajan! "
        Toisin elävät ja uskovat eivät ole huonoja ihmisiä, eikä meillä ole oikeutta heitä tuomita. Jumala on se jonka eteen jokainen ihminen menee elämänsä päätyttyä. Siellä ollaan vastuussa vain itsestään. Tosin meillä, niin kuin kaikilla muillakin, on oikeus mielipiteeseen ja sen julkaisemiseen, siitä mikä on elämää joka kantaa ihmistä.
        Olen pahoillani, jos joku on loukannut sinua ja "lyönyt raamatulla" päähän. Jumala ei kuitenkaan ole niin kuin ne ihmiset, jotka ovat sinua loukanneet. Jumala haluaa olla sun kanssasi, hengata ja viettää siistii elämää :) Ja lopulta olla iankaikkisuuden sun kanssasi.

        "Ja sen lisäksi peittelette omia rikoksia, kuten henkistä julmuutta ja jopa lastenraiskauksia!!!"
        Tätä tapahtuu, valitettavasti. Me ollaan ihmisiä, ei kukaan meistä oo niin pyhä etteikö tulis tehtyy elämässään huonoja ja jopa julmia asioita, jopa uskossa ollessaan. Henkinen julmuus ja lastenraiskaaminen on todella väärin ! Ei Jumala sitä halua ! Lapsen sukupuolisestahäirinnästä on aina tehtävä rikosilmoitus. Ja ihmisen on lain edessä sovitettava tekonsa. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö vahingoittaa lasta niin paljon, että mielestäni elinkautinen ei edes olisi riittävä toisen ihmiselämän pilaamisesta.
        Käsittämättömintä on se että Jumala haluaa juuri nämä pahat, paskat ihmiset omaan läheisyytensä, että heidän elämänsä voisi muuttua, että he voisivat tehdä hyvää ja tuottaa kunniaa Jumalalle omalla elämällään. Se on armossa käsittämättömintä.

        Tässä tällaista, jatketaan.

    • taas valehtelet ja

      sekin on syntiä:

      > Sinä ja kaverisi saatte uskoa ihan mihin haluatte. Minua se ei liikuta vähääkään.

      Et sinä täällä kirjoittaisi niinkuin teet ja suhteellisen paljonkin, jos nämä ei sinua liikuttaisi vähääkään, joten teet syntiä ja olet syntinen valehdellessasi.

      Synti valitettavasti paaduttaa ihmisen sydämen eikä ihminen myöskään tahdo tulla totuuteen synnin suhteen, mutta joka totuuden tekee tulee valkeuteen ja pyytää anteeksi syntejään ja saa armon näin tehdessään, sillä Jumala on hyvä ja luotettava ja ihminen saa kokea armoaan ja totuutaan valkeuteen tullessaan. Tietenkään vielä siten ei päästä taivaaseen vaan on tärkeää pysyä myös valkeudessa läpi maan päällisen elämänsä päästäkseen taivaaseen ja vain harvat sinne pääsevät valittuina vaikka monia kutsutaan.

    • synnin palkka on

      kuolema ja siksi on niin ensiarvoisen tärkeää jokaisen ihmisen anoa ja saada syntinsä anteeksi ja päästä siihen hyvään armoliittoon Jeesuksen veressä ja vedessä ja Hengessä, amen.

    • Janoa Jumalan

      vanhurskautta Jeesusken nimessä, niin sinut vanhurskautetaan tahtonsa mukaiseen mielenlaatuun ja voit rakastaa Herraa Jeesusta tekemään tahtoaan vapautettuna synnin kahleista ja maailman rakkaudesta.

    • Ettei Totuus Unohdu

      ihmisen synnin voittamisen ratkaisusta Herrassa Jeesuksessa ja anoville annettavassa Pyhässä Hengessä, amen.

    • OttoPetteri

      >> Kristinusko on ainoa uskonto, jossa Jumala tulee ihmiseksi ja sitten kuolee ja nousee kuolleista. Missään muissa uskonnoissa ei tällaista kertomusta löydy.

      • Kristinuskon tekee

        ainoaksi oikeaksi se, että Jeesus on Herra!

        On ainoa välimies ihmisten ja maan ja taivaan Luojan välillä, sillä istuu Isän valtaistuimella ja Isä on Pojassa ja lähetti Pyhän Hengen antamaan toivottomille ihmisille toivon ja tulevaisuuden päästä syömään Uudessa Jerusalemissa olevasta elämän puusta nimi elämän kirjassa.

        Kaikki ovat samalla viivalla ihmisinä, sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla itsessään, mutta armolahjana saamme elävää vettä ja Pyhän Hengen ja lahjavanhurskauden eli oikeamielisyyden tuntiessamme Jumalan tahdon Raamatun opetuksista Hengen kautta ja samoin voiman sen tekemiseen sen armon mukaan minkä Henki vaikuttaa kuolettaessamme lihan mielen turmellusta ja sitä vanhaa mielenlaatua, joka tulee kuolettua ja näin ihmisinä uudistumme ja uudestisynnymme parempaan hyvää hedelmää tuottamaan Jeesuksen armoliitossa, joka on verensä sovituksessa ja elävän veden uskossa ja toivossa ja rakkaudessa ja samoin Pyhän Hengen armoteoissa elämässämme kokonaisuudessaan.

        Herra Jeesus on Hyvä Paimen ja autuas se mies, joka tykönsä tulee ja tahtonsa tekee sillä rakkaus ei koskaan katoa kuten ei myöskään usko ja toivo Jeesuksen Pyhässä Hengessä, amen.

      • Valitettavasti myös

        kristinuskon (nimellisesti) kautta myös Perkele voi vanhurskauden palvelijaksi tekeytyen tehdä paljon pahaa kuten murhaa ja valhetta, mutta pitää pystyä erottamaan mitkä ovat Jumalasta ja mitkä ihmisestä eli Perkeleestä ilman uudestisyntymistä elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä, sillä pelkkä uskonnollisuus ilman Jeesuksen Henkeä on kuin ruumis ilman henkeä ja Jumalan tekoja.

      • Ilmestyskirjasta voi
        Valitettavasti myös kirjoitti:

        kristinuskon (nimellisesti) kautta myös Perkele voi vanhurskauden palvelijaksi tekeytyen tehdä paljon pahaa kuten murhaa ja valhetta, mutta pitää pystyä erottamaan mitkä ovat Jumalasta ja mitkä ihmisestä eli Perkeleestä ilman uudestisyntymistä elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä, sillä pelkkä uskonnollisuus ilman Jeesuksen Henkeä on kuin ruumis ilman henkeä ja Jumalan tekoja.

        lukea varoitukset myös seurakunnille, samoin kaikesta muusta Raamatun ilmoituksesta.

    • OttoPetteri

      Huhhuh! Ja taas sitä samaa "elävää vettä" ja "lihan mielen turmelusta" yms.

      >> Kristinuskon tekee ainoaksi oikeaksi se, että Jeesus on Herra!

      • Surullista että

        suurin osa ihmisistä ei tahdo kantaa ristiään joka päivä, niinkuin Mestari meille mahdollisuuden antaa.

      • 234e
        Surullista että kirjoitti:

        suurin osa ihmisistä ei tahdo kantaa ristiään joka päivä, niinkuin Mestari meille mahdollisuuden antaa.

        Kanna perkele ristis jos huvittaa. Tässä on parempaakin tekemistä kuin rypeä kamelikuskien lorukirjan "synneissä", nimittän elämä.

    • Minä Tahdon Amen

      Sillä toivoni on Herran Jeesuksen armo ja totuus ja hyvyys.

      • Minäkin tahdon Amen

        Tahdothan sinäkin Herran Jeesuksen nimessä uuden suunnan elämääsi, joka tuottaa sinulle ja lähimmäisillesi hyvää hedelmää huonon sijaan, sillä aivan yksiselitteisesti hyvä on parempaa kuin huono ja taivaassa iloitaan jokaisesta joka Jeesuksen nimessä tahtoo uudista mieleltään ja mielenlaadultaan Abba Isän Jumalan tahdon tuntemiseen ja tekemiseen.

      • Veropappi
        Minäkin tahdon Amen kirjoitti:

        Tahdothan sinäkin Herran Jeesuksen nimessä uuden suunnan elämääsi, joka tuottaa sinulle ja lähimmäisillesi hyvää hedelmää huonon sijaan, sillä aivan yksiselitteisesti hyvä on parempaa kuin huono ja taivaassa iloitaan jokaisesta joka Jeesuksen nimessä tahtoo uudista mieleltään ja mielenlaadultaan Abba Isän Jumalan tahdon tuntemiseen ja tekemiseen.

        Muista maksaa kirkollisverosi kajahtanut!

    • naminaminami

      Hyvä OttoPetteri, olet omilla aivoillasi ajatteleva, kristillisen manipulaation kestävä, tervejärkinen, kriittinen, analysoiva. Tällaisia ihmisiä on nykypäivänä lisääntyvästi enemmän, he eivät niele kristillistä liturgiaa ajattelematta ja kun he sitä ajattelevat, huomaavat sen epäoikeudenmukaisuuden ja varsin pinnallisen lähestymistavan ihmisyyteen ja jumallisuuteen.

      • OttoPetteri

        Niin... minä en usko, että Jumala on sellainen, että tuhoaa ihmisen ja lähettää helvettiin poltettavaksi pelkästään siksi, että tekee toisin, kuin lahkolaisen kirjassa käsketään.
        Vai onko tosiaan tilanne se, että "synnin palkka on kuolema", kun tekee määräysten vastaisesti?
        Näitä asioitahan on mm. sianlihan syönti, oluen juonti, kahvinjuonti, verenluovutus, ehkäisy, rakasteleminen, jne. Kaikki nuo esimerkit ovat eri lahkojen syntiä. Ja pitääkö niitä sitten pyydellä anteeksi?

        Elän ihan tavallista elämää, joka sisältää "kaikkea kamalaa ja syntistä". En kuitenkaan tee huorin, varasta, tapa. En ole aviorikkoja, huumeorja jne., vaikka minut on sellaiseksi täälläkin tuomittu. Tuomiohan tuli siitä, että en suostu noudattamaan niitä määräyksiä, joita hihhuliuskovaiset keksivät "jumaluudessaan" osoittaakseen muille, että ovat hyviä ihmisiä.
        En myöskään ole sellainen tosiuskovainen, joka hyväksyy lapsenraiskauksen, kuten eräässä lahkossa tehdään.

        Enkä missään tapauksessa ole yhtään huonompi tai vähäarvoisempi ihminen, kuin joku aivopesty uskoon höyrähtänyt. Heitäkin on...ja paljon.

      • Lue Raamattu

        ja pitäydy Jeesuksen opetukseen jos tahdot olla opetuslapsensa.

      • OttoPetteri
        Lue Raamattu kirjoitti:

        ja pitäydy Jeesuksen opetukseen jos tahdot olla opetuslapsensa.

        Miksi minun pitäisi olla jonkun abstraktisen mielikuvitushahmon opetuslapsi? Siksikö, että tekisin niin, kuin lahkon tai kirkkokunnan johtajat määräävät?

      • Valitan epä-
        OttoPetteri kirjoitti:

        Miksi minun pitäisi olla jonkun abstraktisen mielikuvitushahmon opetuslapsi? Siksikö, että tekisin niin, kuin lahkon tai kirkkokunnan johtajat määräävät?

        säännöllistä vastaamista, mutta päästäksesi Herran Jeesuksen valtakuntaan, ja on parasta kaikille ja myös jokaisen ihmisen elämän merkitys, sinun tulee uudestisyntyä elävästä Jumalan Sanasta Jeesuksen nimessä ja saada Pyhän Hengen antaman sinetti sydämen ympärileikkauksessa ja uskon kuuliaisuudessa. Saat myös Herrassa kantaa hyvää hedelmää ja kiittääen ja kunnoittaen elää yltäkylläistä elämää kaikessa hengellisessä ja maallisessa huolenpidossa Isän Jumalan armoliitossa veren ja veden ja Hengen todistuksessa ja vaikutuksessa nimesi Jeesuksen elämänkirjaan kirjoitettuna tunnustaessasi Jeesuksen Herraksi sydämen uskolla, jonka Herra vaikuttaa elävän sanansa kautta hyvyydessään, amen.

      • OttoPetteri
        Valitan epä- kirjoitti:

        Häh?
        Mitähän tuo höpinä suomeksi tarkoittaa? Ymmärrätkö itsekään?
        Vai onko tuo ihan tyypiillistä höpinää, jota lahkon kirja on turvoksissa asti? Ja jota toistamalla todistetaan muille kuinka hyvä uskovainen on?
        Ja samalla yritetään todistaa, että vain uskovainen elää hyvää elämää ja uskovaisen elämä on vain hyvää?

        >>...uudestisyntyä elävästä Jumalan Sanasta ..> Pyhän Hengen antaman sinetti sydämen ympärileikkauksessa

      • Ano jos tahdot

        Jeesuksen nimessä Pyhän Hengen opetusta Uuden Testamentin todistuksen ja opetuksen ja ilmoituksen vastaanottaen ja siten vanhurskautuen ja pyhittyen totuudessa, amen.

      • OttoPetteri
        Ano jos tahdot kirjoitti:

        Jeesuksen nimessä Pyhän Hengen opetusta Uuden Testamentin todistuksen ja opetuksen ja ilmoituksen vastaanottaen ja siten vanhurskautuen ja pyhittyen totuudessa, amen.

        Mitä on "totuudessa pyhittyminen"?

      • Totuudessa pyhittyä
        OttoPetteri kirjoitti:

        Mitä on "totuudessa pyhittyminen"?

        tarkoittaa Jeesuksen Hengen opetusta Raamatussa ilmoitettuun Jumalan valtakunnan tuntemiseen ja Jumalan lapseuteen.

        Jeesus voitti maailman ristillä ja antaa voiton maailmasta jokaiselle, joka häneen uskoo ja tahtoaan tekee ristinsä kantaen sen mukaan, miten Herra johdattaa.

    • STIS

      Kristinusko ei ole rauhanuskonto

      2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."

      Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään jasurmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."

      4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."

      1. Sam. 6:19 "... ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa."

      Psa. 7:12-14 "Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hänteroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi."

      5. Moos. 20:16-17 "Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, äläjätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset,hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt."

      Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."

      4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oliMoosekselle käskyn antanut."

      Hoos. 14:1 "... he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."

      • sinunkin kannattaa

        siis tehdä rauha Herran Jeesuksen kanssa ja rakastaa Ristiä ja Ylösnousemusvoimaa, sillä Jumalan tuomiot kohtaavat maailmaa Herran tullessa Maailman Voittaneena Kuninkaana, amen!

    • Hyvä kun tahdot!

      Jokainen Herran Jeesuksen nimessä vanhurskauttaa anova sen myös saa, mutta viisautta tarvitaan tahtonsa tekemiseksi sillä vain siten voidaan rakastaa Herraa Jeesusta, amen.

    • Taivaassa iloitaan

      jokaisesta joka tekee parannuksen eli mielenmuutoksen ja etsii Jumalan valtakuntaa ja vanhurskauttaan Jeesuksen nimessä ja Pyhän Hengen opetusta anoen vastaanottaa elävää Jumalan Sanaa Raamatusta ja ennenkaikkea Uudesta Testamentista, sillä siinä on Immanuelin sanat ja Hengen sanan miekan kautta voimme saada uudestisyntymän vedestä ja Hengestä.

    • OttoPetteri

      >>...parannuksen eli mielenmuutoksen...

      • Löydät vastaukset

        Raamatusta anoen Jumalalta Jeesuksen nimessä Pyhän Hengen opetusta. Lue Uusi Testamentti etsien Jumalan valtakuntaa ja vanhurskautta.

    • Minä tahdon

      Jeesuksen nimessä ja Hengessä vapautua kaikesta lihan mielestä ja täyttyä Hengen hyvällä hedelmällä, sillä se ainoastaan voi tyydyttää sieluni ja sydämeni ja mieleni.

      • Tahdot tahtoa

        myös enemmän että kirkastuisi Herran tahdon tunteminen ja tekeminen omalta kohdaltani Herran armossa ja totuudessa eli valkeudessa, amen.

        Kiitos Isälle kaikesta hyvästä sydämen silmilleni antaessani ja rakkautta Mestariani kohtaan anoessani, amen.

    • Rakastakaamme

      Jeesuksen antamaa totuutta ja armoa ja ristin hyvää sanomaa ja sitä, että tahtoo tehdä Pahan teot tyhjäksi elämissämme ilman pienintäkään erotusta, sillä on hyvä paimen ja Herra ja Jumala, amen.

      Hallelujah Jeesuksen nimessä!

      Autuaat ne, jotka ristiinnaulitsevat lihan mielensä ja synnin orjuutensa ristille avukseen pyytäessään Herraa Jeesusta ja Herra sen tekee, mutta tulee muistaa kunnioittaa ja kiittää ja muistaa mistä on vapautunut eikä halvaksi arvioida Jeesuksen ristiä ja kallista pyhää uhria ruumiinsa ja verensä ja elävän veden ja Pyhän Hengen armon kautta ja vaikutuksessa.

      Kilvoitellaan sillä kaikki on meille Jeesuksen kaidalla tiellä avattu eikä toista eikä muuta tietä anneta kuin ristin kantamisen tie etsiessämme ja tehdessämme Isän Jumalan antamaa totuuden ja armon tietä.

      Jumala tahtoo vapauttaa ihmiset synnin orjuudesta, mutta tarvitsemme viisautta tyhmyyden sijaan ja rakkautta Herran antamaa ristin tietä kohtaan ja siten hyljätä jumalattomuus ja lihan mielen huonot hedelmät, niin Herra puhdistaa meidät kantamaan hyvää hedelmää ja näin voittajina maailman hengestä ja synnistä saamme kiitäen ja rakastaen Jeesusta ja Isää nimessään päästä perille Jumalan valtakuntaan.

      Herra on hyvä ja armonsa pysyy iankaikkisesti, amen, hallelujah!

    • Paavalin kirjoittama

      terve opetus Herran Jeesuksen valtuuttamana apostolina.

    • Onnelliset tahtovat

      ja nöyrtyvät vastaanottamaan Jumalan antaman hyvän hengellisen voiman ja opetuksen Jeesuksen nimessä ja elävässä vedessä ja Pyhässä Hengessä.

    • Ihmisten ongelma

      on maailman rakkaus, sillä silmäin pyyntö ja elämän korskeus ja lihan mielen halut ovat maailmassa ja vihollisuutta Jumalan tahtoa ja Jeesuksen ristiä rakastaville, niinkuin on opetettu. Rahan halu on epäjumalanpalvelusta, samoin mammonan rakastaminen, sillä kukaan ei voi palvella kahta herraa, sillä toista on rakastava ja toista halveksiva, vaikka uskonnollinen ihminen petollisuudessaan voi pyrkiäkin vesittämään Jumalan antaman Raamatun ilmoitusta että voisi ulkokultaisuudessa vaeltaa sydämensä tähän maailmaan kiintynteenä. Petollinen ja paha voi ihmisen sydän olla ylitse kaiken, niinkuin on kirjoitettu. Autuaat ne, jotka rakastavat Herraa Jeesusta ja ristiään ja ovat turmeltuneen luontonsa ristiinnaulinneet ja Herran Hengessä vaeltavat rakasten totuutta ja siten myös Jumalan armosta ovat ristiinnaulittuja maailmalle ja maailman heille, amen.

      Herra Jeesus on hyvä paimen ja tahtoo totuutta salatuimpaan saakka, valitettavasti ihmisinä meille voivat olla rakkaampia nämä maailmalliset kuin Herran Jeesuksen iankaikkiset ja runsaina asukoon Herran sanat ja opetukset opetuslastensa elämässä ja sydämessä ja mielessä ja sieluissa, amen.

      • Voi helvevata touhuu

        Oletko lyönyt pahasti pääsi seinään?

      • en lainkaan vaan
        Voi helvevata touhuu kirjoitti:

        Oletko lyönyt pahasti pääsi seinään?

        Jumalan armosta olen saanut oppia tuntemaan hyvä Isän Jumalan ja Pojan Jeesuksen ja Totuuden Hengen, joten kysymyksesi on epäuskoisen ihmisen ja kannattaa sinunkin oppia tuntemaan Jumalan valtakunnan todellisuus.

    • Tervettä Jumalan

      elävää ja hyvää sanaa ja opetusta Totuuden Hengessä vastaanotettavaksi Jeesuksen nimessä.

    • Nostetaan totuus

      esille siitä Jumalan armosta ja totuudesta, jonka kautta voimme vapautua synnin orjuudesta Herran Jeesuksen nimessä ja voimassa.

    • Autuaat ne, jotka

      sanovat kihlautuakseen Yljälle Jeesukselle: "Minä tahdon". Sen jälkeen saamme puhdistua ja uskollisesti pyrkiä vaeltamaan Kuningas Jeesusta rakastaen ja ristimme kantaen, niinuin hän on ristinsä kantanut syntiemme anteeksiantamukseksi verensä ja ruumiinsa uhrin kautta, samoin noussut kuolleista ja Isän oikealta puolelta antaa elävää vetttä elävissä sanoissaan. Sydämen uskolla vanhurskaudumme ja suun tunnustuksella pelastutaan, ja kasteet vedessä ja Hengessä tarvitaan, samoin anomuksen ja kiitokset ja yhteydet ja sanan ja rukouksen nauttimiset.

    • Valoa pimeyteen

      varsinkin uskoville, tietysti pätee myös kaikille, mutta ilman Jeesusta ei mahdollista täyttyä Pyhällä Hengellä. Kun ihminen tekee parannuksen ja siitä taivaassa iloitaan, niin silloin myös iloa ja rauhaa ja vanhurskautta ihmiselle annetaan Jeesuksen nimessä ja Hengessä, amen.

    • Onnellisia ne

      jotka tahtovat puhdistua ensin sisäpuolelta, niin myös kaikki ulkopuolella on heille puhdasta, saastaisille on kaikki ulkoinenkin saastaista. Jokaisen kannattaa parannus kaikissa asioissa aloittaa omasta sydämestä ja vasta sen jälkeen voi alkaa hengellisesti viisaana pyrkiä poistamaan Jumalan armon ja totuuden puhdistamasta myös lähimmäisten sydämmiä. Toki aika on paha, eikä tervettä opetusta kestetä, joten voi olla paras vain rukoilla lähimmäisten puolesta vaikka huokauksilla, jos ei ole sanoja näissä vaikeissa asioissa.

    • Anotaan Jumalan

      armoa ja totuutta Jeesuksen nimessä ja luetaan Uutta Testamenttia.

    • SiitokselleEI

      Panemiseen ei pitäisi riittää avioliitto vaan panorituaali pitäisi olla papin silmien edessä tapahtuva siittäminen, mikä on tarkoitettu vain lapsen tekemistä varten. Kotona ei saisi siittää ollenkaan! Siittäminen on syntiä ellei sitä ole siunattu!

    • Onnelliset janoaa

      Jumalan armoa ja totuutta ja vanhurskautta Jeesuksen nimessä ja Hengessä. Amen, halllujah!

    • Isä Jumalan tahtoo

      vapauttaa ihmiset huonon hedelmän tuottamisesta ja myös valheet sisältyy näihin kun hyljätään Jumalan totuus ja siten myös Jumalan armo.

      Jeesus Jumalan Poikana kantoi syntimme ja vapauttaa niiden tekemisestä ja antaa ilon ja rauhan, amen.

      Rakastetaan Jeesusta ja lähimmäisiä pitämällä esillä Jumalan hyvää sanomaa ja mahdollisuutta jokaiselle ottaa vastaan armoaan totuudessa eli syntiemme tunnustamisessa ja hylkäämisessä ja mielenmuutoksessa elää Isän Jumalan lupauksen lapseudessa.

      • divi..

        Olet valehtelija niin kauan kunnes toisin todistat, kunhan olet valmis tekemään kuten raamattu käskee, uskon vilpittömyyteesi.
        Olet valmis luopumaan omaisuudestasi köyhien hyvksi, uhraamaan oman lapsesi jos jumala sitä vaatii. Eikö noin ole käynyt raamatussa.
        Miksi jumala on niin epävarma että pitää kiusata ihmisiä suorastaan sadistisesti, ja lisäksi viskaa vielä suurimman osan ihmiskunnasta helvettiin, eikö hän jo luodessaan tietänyt millaisen olennon teki, vikoineen päivineen.
        Suorastaan korkeamman voiman aliarviointia tuollainen usko. Ihminen on ahne ja pikkumainen, jumalan ei tarvitse sellainen olla, hän on niin paljon ihmisen yläpuolella.

      • Et nyt ymmärrä
        divi.. kirjoitti:

        sitä että ajallaan saamme luopua omaisuudestamme, viimeistä täältä lähtiessämme.

        Ei sinun tarvitse uskoa minuun vaan usko sydämessäsi Jeesukseen, niin minäkin teen enkä usko itseeni enkä ihmisiin, edes uskoviin, ei meitä ole siihen kutsuttu vaan sydämen uskolla Jeesukseen saamme lahjavanhurskauden ja lisäksi Jeesus vastaa anomuksiimme tahtonsa mukaan, ja siihen sinuakin kutsun, sillä sitä kautta voit päästä syntymään elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä, sillä monille anoville ne annetaan, jopa kaikille yhtä kuolemansyntiä tehneitä lukuunottamatta.

        Toki viisautta tarvitaan pysyäksemme Herran kaidalla tiellä tuottaaksemme hyvää hedelmää, sillä monenlaiset pyrkivät sen tuottamista estämään ja Paha toimii aktiivisesti näissä maailmallisissa ja myös uskonnollisissa, siksi on tärkeää oppia erottamaan Jumalasta ja ihmisistä olevat. Raamattu ja Pyhä Henki ja Jeesus Poikana ja Isä Jumala ja enkelinsä ovat Jumalan valtakunnasta.

        Jumala on hyvä ja ihmisrakkautensa antaa meille kaiken tarvitsevamme, ja siksi kannattaa meidän kaikkien ihmisen kiittää Jumalaa Jeesuksen nimessä. Jumalan armo ja totuus tahtoo meidät myös pyhittää ja antaa perintöosan pyhitettyjen joukosssa, sillä Jumala halajaa antaa hyvää että voisimme myös hyvää edelleen välittää toisille hyvän sanoman ja myös mahdollisuuksien mukaan vaeltaessamme ja lähimmäisiämme kohdatessamme.

        Lakkaa syytöksistä ja tulet kokemaan eroa, kun vain teet Jeesuksen opetuksen mukaan. Jumala siunatkoon sinua kun tahdot oppia tuntemaan Herran Jeesuksen hyvyyttä.

    • divi...

      "sitä että ajallaan saamme luopua omaisuudestamme, viimeistä täältä lähtiessämme."

      Eikö raamattu käskenyt myymään omaisuutensa, ei sitä voi kuoleman jälkeen tehdä, sinulle sopii paremmin että luovut omaisuudestasi vasta kuoltuasi, kenellepä ei niin sopisi.
      Nuo litaniat, ulkoa opitut toistot vain ärsyttävät ihmisiä. Tekoja! Vähemmän puhetta, sitten saisitte jonkun uskomaankin.
      Ei minulla ole sinua vastaan mitään, vaan asennettasi ja turhan puhumistasi.

      • kyllä Jumala voi

        noinkin puhua tänäänkin kenelle kutsunsa siihen antaa ja näin tahtoo johdattaa, kuitenkaan ei hyödytä mitään ihmistä omastaa luopua vaikka köyhien tähden, jos ei ole Jumalan antamaa kutsua valtakunnassaan, sillä Jumala toimii niinkuin tahtoo ja voimme hyvää anoa ja vastaanottaa, mutta Jumala toimii valittujensa kautta ajallaan ja tavallaan, eikä ole meillä ihmisillä siihen mitään lisättävää eikä vähennettävää.

        Ei Jeesus kutsunut Sakkeusta luopumaan omaisuudestaan vaikka iloitsikin siitä, että antoi omastaan köyhille ja saikin pelastuksen. Rikkaalle nuorukaiselle Jeesus antoi kutsunsa ja nuorukainen meni pois surullisena, samoin apostoleilleen antoi kutsunsa ja luopuivat kaikesta ja seurasivat Herransa.

        Paavali ei pakanaseurakuntien jäseniä kehottanut luopumaan omastaan vaikka olikin itse luopunut kaikesta ja samoin kehotti olemaan seuraajansa. Kenet Jeesus kutsuu palvelijakseen, niin voi kehottaa myös omastaan luopumaan, mutta Herra toimii Henkensä kautta, eikä koske kaikesta luopuminen kaikkia vaan valittuja apostoleja.

        Toki pedon merkin tullessa kannattaa kaikkien olla valmiitä kaikesta luopumaan ja on silloin suurta Jumalan armoa ja totuutta, sillä silloin Jumalan siihen kutsuu kaikkia noiden 144 000 kautta ja kutsu on Jumalasta eikä ihmisistä eikä Pahasta, joka tekeytyy Jumalan palvelijaksi väärässä opetuksessa ja profetoimisessa.

        Tule Herra Jeesus ja suo jo tänään siunauksesi, amen.

      • Rakasta divi...

        Jeesusta, sillä siihen minäkin pyrin ja siinä kilvoittelen ja siksi myös kirjoitan näitä ja sinuakin siihen kehotan pysymään ja pyrkimään Jumalan armon ja totuuden osallisuuteen ja armoliittoon Jumalan valkeudessa eli Herrassa Jeesuksessa, amen.

        Tahdon sinua rakastaa lähimmäisenä ja kertoa Jumalan tahdosta, toki paras on sinunkin lukea Uudesta Testamentista ja anoa Jumalan Hengen opetusta ja vastaanottaa lahjavanhurskautta elävässä vedessä, jota saamme Jeesuksen hyvästä hengellisestä Lähteestä eli suunsa sanoista ja maistuvat Elämältä ja hyvältä ja totuudelliselta, eikä miltään vesitetyltä sielulliselta uskonnolliselta hömpältä.

    • jepulis juu

      144000????

      Mistäs tälläisen luvun repäisit? Jeesukseltako?

      • Ilmestyskirjassa on

        tuo lukumäärä ensihedelmästä ilmoitettu ja hedelmä tulee vanhurskauden syntyessä armon ja rukouksen Hengen vuodatuksessa.

      • jepulis juu
        Ilmestyskirjassa on kirjoitti:

        tuo lukumäärä ensihedelmästä ilmoitettu ja hedelmä tulee vanhurskauden syntyessä armon ja rukouksen Hengen vuodatuksessa.

        Minkä kasvin hedelmästä on kyse, joka ilmoittelee pelastuneiden määriä?

      • on valittujen
        jepulis juu kirjoitti:

        Minkä kasvin hedelmästä on kyse, joka ilmoittelee pelastuneiden määriä?

        lukumäärä, ei pelastuneiden, sillä heitä tulee olemaan lukematon määrä ja koostuvat kaikista kansoista. Nämä 144 000 on Israelin sukukuntien jälkeläisiä ja todennäköisesti kauttaan tullaan Ilmestyskirjassa esitetty evankeliumi kaikille kansoille julistamaan.

      • Juutalais sukukunnat
        Ilmestyskirjassa on kirjoitti:

        tuo lukumäärä ensihedelmästä ilmoitettu ja hedelmä tulee vanhurskauden syntyessä armon ja rukouksen Hengen vuodatuksessa.

        Ilmestyskirjassa on. Tämä 144000 on Juutalaisten sukukuntien nuppilukuja eikä mitään jehovien taivaaseen pelastettuja eikä mitään muutakaan ihmisten oivalluksia.

      • 12 sukukuntaa
        Juutalais sukukunnat kirjoitti:

        Ilmestyskirjassa on. Tämä 144000 on Juutalaisten sukukuntien nuppilukuja eikä mitään jehovien taivaaseen pelastettuja eikä mitään muutakaan ihmisten oivalluksia.

        Israelista ja Juudasta kaksi, toki Leevi jakaantunut näihin molempiin ryhmiin.

        Tietysti vain Jeesuksen Isä tuntee kaikki ihmiset ja valittunsa.

    • jepulis juu

      Niin mistä kasvin hedelmästä tälläinen lukumäärä luetaan?

    • Totinen Viinipuu

      Jeesuksessa ja sen hyvän ja pyhän Ilmestyskirjan kautta voimme vastaanottaa Isän Jumalan hyvää ja totuudellista ja armollista ja autuaaksitekevää sanomaa:

      ´Ja minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan sata neljäkymmentä neljä tuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen Nimensä ja hänen Isänsä Nimi. Ja minä kuulin äänen taivaasta ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän, ja tunt, jonka minä kuulin, oli ikäänkuin kanteleensoittajain, kun he kanteleitaan soittavat. Ja he veisasivat uutta virttä valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä; eikä kukaan voinut oppia sitä virttä, paitsi ne sata neljäkymmentä neljä tuhatta, jotka ovat ostetut maasta. Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä he ovat niinkuin neitsyet. Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle, eikä heidän suussaan ole valhetta havaittu; he ovat tahrattomat.´ (Ilmestyskirja 14:1-5)

      Sitten on suuri pelastuneiden joukko kaikista kansoista:

      ´Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmunoksat käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta". Ja kaikki enkelit seisoivat piirissä valtaistuimen ja vanhinten ja neljän olennon ympärillä ja lankesivat kasvoilleen valtaistuimen eteen ja kumartaen rukoilivat Jumalaa, sanoen: "Amen! Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen!" Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?" Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen". Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä. Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä."´ (Ilmestyskirja 7:9-17)

      Anna Jeesuksen vanhurskauttaa ja pyhittää myös sinut voittamaan maailma ja ajallaan olemaan tuossa suuressa joukossa, sillä on parasta jokaiselle, amen. Hallelujah!

    • Autuaat tahtovat!

      Kaikki voimme avuksemme pyytää Jumalan armoa ja totuutta myös anomisen suhteen ja kaiken saamme Jeesuksen nimessä jättää Jumalaa lähestyen kiittäen hyvyytensä ja lupauksiensa varaan, sillä niin on isä ihmisiä rakastanut että antoi Poikansa Golgatalle, että voimme hyvää hedelmää tuottaa Kaikkivaltiaaseen turvaten.

      Kukaan ei ole toivoton suhteessa Jumalaan, ainoa mitä tarvisemme on tahtoa hyvää, sillä muu ei perustu meihin vaan Iankaikkiseen Isään Jeesuksessa.

      Jokainen joka Jeesuksen avukseen pyytää sen myös saa ja tärkeää on kiittää ja oppia tuntemaan Jumalan tahto ja sen mukaan myös tehdä, sillä on katoamatonta rakkautta Jumalalta ja vastarakkautta meiltä ihmisiltä Herraa Jeesusta kohtaan.

    • Pyhitys tärkeää

      sillä ilman pyhitystä ei kukaan ole pääsevä Jumalan Paratiisiin syömään elämän puusta.

    • Tartutaan kiinni

      Jumalan hyviin armolupauksiin totuudellisesti, sillä muutoin niistä ei ole hyötyä meille. Vain anovat saavat ja sentähden ei ole kun ei anota, tämä on tärkeää ymmärtää eikä kenenkään tarvitse omassa voimassa eikä itseensä turvaten lähestyä Jumalaa vaan kannattaa anoa Jumalan vanhurskautta ja hengellistä hyvää ja on paljon arvokkaampaa kuin mikään tässä luodussa luomakunnassa.

      Kaikki tulessa koetellaan ja hengellinen hyvä: usko ja toivo ja rakkaus kestävät, luotu on alistettu katoavaisuuden alaisuuteen.

    • Minä tahdon!

      Autuaat kaikki, jotka tahtovat Jeesuksen nimessä ja opetuksessa ja Hengessä!

    • Jokainen anova

      saa syntyä elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä Jumalan oman ilmoituksen mukaan ja on arvokkainta tässä maailmassa eikä olet tästä luomakunnasta vaan Jumalan valtaistuimelta Jeesukselta. Tule autuaiden Jumalan lasten joukkoon kiittämään ja kunnioittamaan ja turvaamaan Elämän Ruhtinas Jeesukseen.

    • Synnit voitetaan

      Nasaretilaisen Jeesuksen nimessä ja veressä ja vedessä ja Hengessä, ja kaikki kunnia ja kiitos yksin ja ainoastaan Isälle Nimessään, totisesti.

      Katsotaan ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armon esilläpitämisestä totuudessa.

      Parannuksesta täällä taivaassa iloitaan ja vanhurskaus on kansakunnankin toivo, ja kunnia ja kiitos Isälle Jeesuksessa.

    • Jumalan vanhurskaus

      voidaan täyttää vain Kuningas Jeesuksessa!

      • voitaisiin myös

        kirjoittaa: Jumalan vanhurskaus voidaan vain saavuttaa Kuningas Jeesuksessa.

      • Rakastetaan Israelin
        voitaisiin myös kirjoitti:

        kirjoittaa: Jumalan vanhurskaus voidaan vain saavuttaa Kuningas Jeesuksessa.

        Pyhää Herraa Jeesusta, sillä on hyvä paimen, ja ei voi olla mitään parempaa.

      • Israelin jeesus?
        Rakastetaan Israelin kirjoitti:

        Pyhää Herraa Jeesusta, sillä on hyvä paimen, ja ei voi olla mitään parempaa.

        Mutta Israel on juutalaisia, eikä ne usko Jeesukseen.

    • Kannattaa tahtoa!

      Jeesuksessa meille se mahdollisuus tarjotaan ja on hyvä hengellinen elämä!

    • Lahjana kaikki

      anovat ja Jumalan vanhurskautta janoavat saavat sen hyvän Jeesuksessa. Kiitetään kaikesta hyvästä pyhästä sanasta Raamatussa ja myös Herran Hengen opetuksesta ja armolahjoista ja hyvästä hengellisestä hedelmästä, sillä siihen meitä monia kutsutaan ja siunataan soimaamatta.

      Herra Jeesus on hyvä, hallelujah!

    • Olkoon mielemme

      taivaallisiin, jotka hyvä Isä antaa kaikille anoville ihan elämämme jokaisena päivänä ja ennenkaikkea Jeesuksen tulemuksen suurena vapautuksen päivänä, hallelujah1

      Kerätään aarteemme taivaaseen niin myös sydämemme on siellä ja valtakuntamme ja Kuninkaamme, hallelujah!

    • OttoPetteri

      Tahdotko vapautua synnin kahleista?

      Jos haluat, niin eroa lahkostasi - tai missä uskonnollisessa porukassa nyt satut olemaankin. Synnin kahle sitoo pelkästään heitä, jotka uskovat johonkin syntiin yms. asiaan liittyvään. Samalla kahlitaan niihin uskova porukan valtaan ja häntä pelotellaan, määräillään ja tuomitaan lahkon sääntöjen mukaisesti.
      Ne säännöt on laadittu siksi, että niiden rikkojaa voi porukka rangaista, kuka nyt mitenkin on näin päättänyt; Jotkut tuomitsevat helvetin kiirastuleen poltettavaksi, toiset määräävät kivitettäväksi torilla.
      Semmosta se on se lähimmäisenrakkaus ja Jumalan armo - uskovaisten mielestä. He ovat käsittäneet, että Jumala kyttää jokaista ihmistä ja ihmisen rikkoessa jotain älytöntä lahkon tai kirkkokunnan määräystä, Jumala päättää silpoa kyseisen ja polttaa palat.
      Näitä määräyksiähän on kahvinjuonnista lähtien, ehkäisykielto yms. "uskonnollista ja pyhää"... Mutta seurakunta antaa lapsenraiskaajalle tekonsa anteeksi, kun tekijä kuuluu lahkon johtajiin ja "katuu" tekoaan syvästi.

      Miksi ihmeessä ihmisen pitää kuulua johonkin uskonnolliseen porukkaan ja sitten pelätä ja kysellä mikä on väärin, mikä on oikein yms.? Vähemmästäkin on mieleterveys särkynyt monilta!

      • Lue Raamattua

        ja usko ja turvaa ja rakasta Jeesusta. Jumala sinut tuntee ja tahtoo hyvää antaa myös.

      • OttoPetteri
        Lue Raamattua kirjoitti:

        ja usko ja turvaa ja rakasta Jeesusta. Jumala sinut tuntee ja tahtoo hyvää antaa myös.

        >>...tahtoo hyvää antaa myös.

      • Evankeliumi on
        OttoPetteri kirjoitti:

        >>...tahtoo hyvää antaa myös.

        ilosanoma nöyrtyvälle ihmiselle, lapsenkaltaiselle. Tietysti Jumalan tuomiot koskettavat silti jokaista ihmistä ja laupeus on Jeesuksessa.

    • Jumala.

      En halua

    • Armon vuosi 2014

      Jeesuksessa ainoastaan totuudellisena ja Jumalan rakkaus on ristin sanomassa.

    • Jumala rakastaa

      ihmisiä ja sitä että teemme parannusta totuudellisesti. Varotaan paatumista ettemme etsikkoajassa kulkeutuisi ohi hyvän Herran Jeesuksen armon ja totuuden siunauksen.

      • OttoPetteri

        >>...parannusta totuudellisesti...>...armon...>...totuuden siunauksen. ...

    • Janotaan Jeesuksen

      hyvää armoa ja totuutta ja elävän veden ja Pyhän Hengen siunausta moninaisesti. Kun Jumalan Hengen siunaus tulee ihmiselle, niin oma yritys vähenee myös elämässä ja kiitollinen mielenlaatu Jeesusta ja Isää Jumalaa kohtaan lisääntyy tai oikeastaan voi alkaa ihan tyhjästä silloin. Halleluja!

      • Korjataan ettei

        ala tyhjästä vaan nimenomaan Herran Jeesuksen Hengen vaikutuksesta. Toki uskossa elämme ilman näkemistä vaikka ei vielä ymmärtäisikään asioista enemmän.

      • Korjataan ettei
        Korjataan ettei kirjoitti:

        ala tyhjästä vaan nimenomaan Herran Jeesuksen Hengen vaikutuksesta. Toki uskossa elämme ilman näkemistä vaikka ei vielä ymmärtäisikään asioista enemmän.

        " tyhjästä vaan nimenomaan Herran Jeesuksen Hengen vaikutuksesta. "

        Nimm. Korjataan ettei -pahoittelee, että tuli epäselvä ala sana tuohon alkuu, näin se piti juttuni alkaa..

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2067
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      22
      1782
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1654
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1470
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      64
      1404
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1344
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1328
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe