historian poistamista aivan kokonaan. Täydellinen puhdistus olisi paikallaan ja absoluuttinen rekisteröitymispakko. Sheriffi palstalle tietenkin. Kiroileminen kielletty. Toista ei saisi edes vihjailevasti arvostella. Bannia annettaisiin jo vääränlaisesta ajattelusta, jopa ennen sen ajatuksen kirjoittamista. Siinä lääke palstan parantamiseksi. Simppeliä, eikö totta? ;-)
Voisimme ehdottaa ylläpidolle
koko huuhaa
11156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
rekisteröitymispakkoa! (toi muuhan oli huuhaata parhaimmillaan,) Muulla tavalla näitä anonyymi ilkeilijöitä ei saada kuriin. Aikaisemmin on ehdotettu pankkitunnuksilla rekkautumista ja pidän sitä ainoana oikeana tapana, koska silloin häiriköt eivät pelkurimaisuuttaan uskalla palstalle tulla rääpimään. Huhut kertovat tälläisen kokeilun olevan tulossa juuri huuhaalle syksyllä. Toivottavasti pitää paikkansa.
Tämä nykyinen teema palstalla on jo mennyt yli äyräpäiden.
mene toiselle palstalle jos tämä ei miellytä.
ei uskaltaisi jaella tappouhkauksiaan eikä jatkaa ihmisten solvauksiaan.
puskista huutelevia paskahousuja varten rekkautumispakko niin ei tarvitse kenenkään hermostua paskapuheista. Sinä olet sairas.
osuipas taas "uhoavaan pojuun" kuten Mike niin nasevasti sanoo;-DD
Tämä palsta on ehdottomasti pidettävä tällaisena kaatopaikkana jo siksi, että nettikansan heikkolahjaisimmalle osalle olisi oma paikka, jonne kerääntyessään eivät häiriköisi muita palstoja. Eli juuri sellainen kuin tämä nyt on :)
Monet palstat, (auto-, kunta- ja jääkiekkopalstat) ovat saaneet olla enemmän rauhassa kun palstan räyhääjä on purkanut pahaa oloaan täällä.
Tämä saa toimia juuri tälläisenä kaatopaikkana joksi se on muodustunut.
Tälle on tosiaan tarvetta koska tänne ovat mitättömyydet kerääntyneet ja ovat siten pois asiallisilta palstoilta.
juuri näin. ei ole kotkakaan muualla riehumassa.
mutta esimerkiksi eilisen kaltaiseen spämmäykseen ei auta historian poisto.
Kyllä pitää saada kiroilla ja rakentavassa hengessä heittää "arvostelua". Onhan sekin nähty, kun palstalla on pelkkää halinallehempeilyä, se oksettaa.
Pelkkä rekisteröityminen ei riitä, se vaatii myös tunnistautumisen. Aikoinaan Vantaan kaupungin keskustelupalstalla (ei suomi24) ne laittoivat pakollisen rekisteröinnin, mutta parin kuukauden jälkeen palsta lopetettiin kokonaan, kun rekisteröinti ei tietenkään pystynyt tarkistamaan tietojen todenperäisyyttä.
Jeh, vaikea aihe, mutta herättää ainakin keskustelua.... perkele!