SUPON:n mukaan Suomessakin oleilee kymmeniä
ulkomaalaisia joilla on yhteyksiä kansainvöliseen
terrorismiin. Näitä kyitä me sitten olemme
elättäneet verovaroillamme ja samalla tukeneet
terrorismia. Jos noin monta on paljastunut näin
lyhyessä ajassa, niin mikä lienee terroristien
todellinen lukumäärä. Bumbtsibum-porukka on
tainnut nyt saada haluamansa. Mitä vielä pitää
todistaa? Pitääkö odottaa että suomalaisiakin
lahdataan joukkomurhassa?
ulkomaalaisia joilla on yhteyksiä kansainvöliseen
terrorismiin. Näitä kyitä me sitten olemme
elättäneet verovaroillamme ja samalla tukeneet
terrorismia. Jos noin monta on paljastunut näin
lyhyessä ajassa, niin mikä lienee terroristien
todellinen lukumäärä. Bumbtsibum-porukka on
tainnut nyt saada haluamansa. Mitä vielä pitää
todistaa? Pitääkö odottaa että suomalaisiakin
lahdataan joukkomurhassa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Väkivalta vastaa väkivaltaan ja keinoja tuntuu
löytyvän.Kun kotien lähtökohta on se, että
henkinen köyhyys rajoittaa avarakatseisuutta,ei
ymmärrystä löydy.
Tarkistelemalla asioita eri näkökulmista voi
syy/seuraukselle löytyä ymmärrysta, edes hiukan.
Amerikassa tapahtumat olivat dramattisia, mutta
meille ei ole kerrottu, eikä näytetty ihmisten
kärsimyksistä liittyen Amerikkalaisten toimiin
maailmassa. Olisiko nyt aika pysähtyä katsomaan
mitä peilistä näkyy ?? Afganista näkyi television
välityksellä köyhyyttä ja kurjuutta.
Maailmassa ei voi olla vain yksi valtias,joka
osoittaa suurin elkein oman tahtonsa.
..luulet voivasi terroristit pysäyttää? Meillä
eurooppalaisilla on hyvinvoinnistamme ja
tuollaisesta propagandasta johtuen liikaakin
näkökulmia ja sen takia kansojemme
itsesuojeluvaisto on heikentynyt. Toisin on
vaikkapa muslimien keskuudessa jotka pitävät yhtä
toisin kuin me suomalaiset. Ja juuri tuollaisia
ymmärtäjiä terroristit länsimaissa tarvitsevatkin.
Kuulet joka päivä faktoja siitä miten
terroristiorganisaatiot ovat myös Eurooppaan
soluttautuneet ja valmistelevat iskuja meitä
vastaan. Tietenkään kaikki muslimit eivät kannata
terrorismia, mutta ymmärtäjistä ei ole pulaa.
Valitettavasti pitää vain tapahtua jotain todella
ikävää ennenkuin länsimaissa ymmärretään pitää
yhtä ja tunnistaa todelliset viholliset. Ja
mielestäni on epärealistista, luonnonvastaista ja
myös epäreilua vaatia ettei maailman voimakkain
valtio saisi ajaa etujaan maailmassa jossa kaikki
muutkin tekevät niin. Halutessaan Yhdysvallat
voisi konkreettisesti orjuuttaa puoli maailmaa tai
pyyhkäistä muut valtiot pois maailmankartalta.
Mutta juuri järjestelmänsä (jota sinä halveksit)
takia se ei ole näin toiminut. Moni tyranni ei
historian aikana ole malttanut olla tätä
yrittämättä ja siinä sivussa ovat pilkanneet ja
vähätelleet USA:aa ja aina he ovat myös saaneet
opetuksen. Jopa Mussolini pilkkasi USA:n
sotataitoja ennen toista maailmansotaa ja sai
käytännön opetuksen. Saddam lupasi antaa USA:n
armeijalle opetuksen v.1990 ja siitäkin tuli
totta tosiaan melkoinen läksy.. Maailma on täynnä
turhia uhoajia ja yrittäjiä jotka eivät kestä että
joku on vahvempi ja tulevat aina saamaan
opetuksen. Ja kaikki vain sen takia että
typerykset eivät osaa arvioida tai halua tunnustaa
voimavarojensa rajallisuutta. Loppujen lopuksi
kaikessa on kysymys vallankäytöstä ja
valtasuhteista. Kaikki tavoittelevat vain suurinta
mahdollista valtaa elinpiirissään olipa sitten
kyse valtioista tai yksittäisistä ihmisistä. Nyt
muslimimaailmassa lisääntyvää kannatusta omaavat
radikaalit haluavat järkyttää nykyistä
valtatasapainoa ja länsimaista elämäntapaa ja
tämän vallanhimon seurauksena meidän
länsimaalaisten henki on vaarassa. Mutta aina kun
tasapainoa yritetään järkyttää niin se on joltain
pois. Pian suurvalta iskee takaisin ja näyttää
kapinoitsijoille paikkansa. He voivat vielä
kostaa, mutta USA iskee jälleen entistä kovempaa
jne.. Nämä yksinkertaiset säännöt pätevät kaikessa
ihmisten välisessä toiminnassa kuten osaltaan
näistä väittelyistäkin ilmenee. Kaltaisesi kanssa
on turha väitellä koska et tunnusta tosiasioita.
Vaikka eräänlaista vallankäyttöähän tuokin on ja
kuten nykypäivän Suomessa voidaan havaita niin
varsin tehokasta sellaista ;)