Tuntuu vähän siltä, että olisi uusi etsikkoaika painamassa päälle - saattaa olla kolmenkympin kriisikin, mutta kuitenkin.
Taustastani sen verran, että olen joskus nuorena kloppina ollut enemmän tai vähemmän uskovainen (uskon kohde on vain vaihdellut) ja tuli seurattua tiivisti uskovaisten ja uskomattomien välistä taistoa, kunnes huomasin samojen asioiden vain pyörivän vuodesta toiseen samanlaisina - samat aiheet alusta loppuun - ja huomasin parhaimman tien itselleni olevan se, että unohtaa kaikki uskonasiat ja jatkaa elämän polkuaan maanläheisten asioiden parissa.
Säästyi suuremmilta sisäisiltä ristiriidoilta.
Nyt olisi koulut käyty, työpaikka hankittu, vaimo löytyy ja seuraavaksi varmaan sitten alkaa jälkikasvua siunaantumaan, jos Luoja suo, ja on taas aikaa ajatella elämän pieniä suuria asioita.
Joten miten tästä eteenpäin? Tähän haluaisin kommentteja teiltä anonyymit palstalaiset!
Tuolloin aiemmin suurinta ristiriitaa tuntui tuottavan tieteellisen ja uskonnollisen maailmankuvan yhteensovittaminen, joka itselleni on tärkeää siksi että jos tulen uskoon, niin en halua sellaista ristiriitaa sisälleni, että uskoni "pakottaa" minut ajattelemaan eri tavalla mitä tieteellisesti on tutkittu ja todettu.
Se ei pidemmän päälle toimi, vaan saa aikaan uskonkriisin jos haluaa säilyttää objektiivisuutensa.
Joten miten on, onko kukaan uskova onnistunut vielä sovittamaan nämä kaksi saumattomaksi kokonaisuudeksi? Jos on, niin kernaasti kuulisin kokemuksia tästä kiitos!
Voinko ajatella esimerkiksi evoluution ja Jumalan olevan totta samaan aikaan, vai lopetanko etsimiseni tähän?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.