Hybridi #2

Hei.
Evoluution pohjalta voidaan todisteiden puolesta olettaa, että evoluutio toimii (Maan ikä, fossiilit, DNA jne.). Mutta tässä voi toimia Älykäs Suunnittelija. Eli Älykäs Suunnittelija on yhä suunnittelemassa ekosysteemiämme ja evoluutiotamme, mutta emme voi havaita häntä. Miksikö? No, koska Älykäs Suunnittelija myös toimii Älykkäästi. Me vain näemme evoluution "luonnollisen" kehityksen, mutta sen takana on jo miljoonia vuosia toiminut Älykäs Suunnittelija, joka säätää kehitystä oikeaan suuntaan.
18237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Voihan "älykäs suunnittelija" tehdä asiat niin että kaikki näyttäisi toimivan ilman ulkopuolista ohjausta.

Entä sitten, turhat oletukset ovat turhia oletuksia.

Äänestä
  • on laittanut tämän kaiken pyörimään lakiensa mukaan ilman, että Hänen tarvitsee itse koko ajan säätää. Se juuri on taitoa jopa yritysjohtajalla. Järjestää organisaatio niin, että häntä itseään ei tarvita joka hetki ratkomaan ongelmia vaan kaikki menee kuin itsekseen.

    Aivan sama asia kuin se kun laittaa pallon pyörimään alamäkeen. Lähettäjää ei näy ja voidaan aivan hyvin sanoa, että ei sitä kukaan lähettänyt, ihan itsekseen se läksi tai tuuli työnsi liikkeelle.

    Äänestä

  • Merkki-Erkki kirjoitti:

    on laittanut tämän kaiken pyörimään lakiensa mukaan ilman, että Hänen tarvitsee itse koko ajan säätää. Se juuri on taitoa jopa yritysjohtajalla. Järjestää organisaatio niin, että häntä itseään ei tarvita joka hetki ratkomaan ongelmia vaan kaikki menee kuin itsekseen.

    Aivan sama asia kuin se kun laittaa pallon pyörimään alamäkeen. Lähettäjää ei näy ja voidaan aivan hyvin sanoa, että ei sitä kukaan lähettänyt, ihan itsekseen se läksi tai tuuli työnsi liikkeelle.

    Onko sinun jumalasi sellainen, joka käynnisti alkupamauksen eikä sen jälkeen ole mitenkään puuttunut kehitykseen?

    Äänestä

  • Turhat oletukset ovat turhuuksien turhuutta.
    Turhaa on olettaa että on ollut evoluutiot koskapa siitä ei ole todellista näyttöä. Hypoteesien runsaus ei ole todiste.

    Turha on olettaa että makroevoluutio on joskus ollut todellisuutta koskapa kukaan ei ole päässyt näkemään mikoroevoluutiokasautumien muuntumista makroevoluutiotapaukseksi.

    Turhaa on olettaa että fossiilisto kertoisi jonkun eliön sukupuun koskapa sellaista ei voida tieteellisesti todeksi todistaa. Vahvinkaan luulo ei kelpaa todelliseksi todisteeksi.

    Jne.

    Äänestä

  • Merkki-Erkki kirjoitti:

    on laittanut tämän kaiken pyörimään lakiensa mukaan ilman, että Hänen tarvitsee itse koko ajan säätää. Se juuri on taitoa jopa yritysjohtajalla. Järjestää organisaatio niin, että häntä itseään ei tarvita joka hetki ratkomaan ongelmia vaan kaikki menee kuin itsekseen.

    Aivan sama asia kuin se kun laittaa pallon pyörimään alamäkeen. Lähettäjää ei näy ja voidaan aivan hyvin sanoa, että ei sitä kukaan lähettänyt, ihan itsekseen se läksi tai tuuli työnsi liikkeelle.

    Jep, mikä sinua siis estää uskomasta, että evoluutio on osa Älykkään Suunnittelijan suunnitelmaa? Ei evoluution tarvitse olla ristiriidassa uskon kanssa.

    Teidänkin leirissänne on aikamoisia ristiriitoja muutenkin. Jb vasta naureskeli, että ei Jumala ole sellainen kuin kuvaat; että tämä laittaisi pallon vierimään ja katselisi sivusta. Edustatteko jb:n kanssa jotain eri koulukuntaa vai? Minä kun olen luullut, että olette samaa mieltä näistä asioista.

    Äänestä

  • jb kirjoitti:

    Turhat oletukset ovat turhuuksien turhuutta.
    Turhaa on olettaa että on ollut evoluutiot koskapa siitä ei ole todellista näyttöä. Hypoteesien runsaus ei ole todiste.

    Turha on olettaa että makroevoluutio on joskus ollut todellisuutta koskapa kukaan ei ole päässyt näkemään mikoroevoluutiokasautumien muuntumista makroevoluutiotapaukseksi.

    Turhaa on olettaa että fossiilisto kertoisi jonkun eliön sukupuun koskapa sellaista ei voida tieteellisesti todeksi todistaa. Vahvinkaan luulo ei kelpaa todelliseksi todisteeksi.

    Jne.

    Lajiutuminen on makroevoluutiotapahtuma ja se on havaittu.

    Äänestä

Kuitenkin pitäisimme älykkäät suunnitteliat, yms kuvitteelliset määrittelemättömät tahot ja vastaavat USKONNOSSA.

Ehdottamasi malli on suomikreationistin märkä haaveuni, killa-strategia jonka tavoitteena on hämärtää tieteen ja uskonnon välistä rajaa, uskonnollistaa tiedettä tai tieteellistää uskontoa..Ei näin. Mytologia mytologiana, ja tiede tieteenä.

Äänestä

Painovoimakin vain näyttää olevan luonnonlaki, mutta oikeasti Älykäs pudottaja määrää, kuka tuntee vetovoiman ja kuka ei. Älykäs pudottaja on niin älykäs, että luulemme painovoiman noudattavan fysiikan lakeja.

Äänestä
  • Älykäs Suunnittelija on suunitellut painovoiman juuri oikein, ettemme litisty Maan pintaan tai lennä täältä pois. Universumilla on kuitenkin alkusyy, joten Suurempi Syy on pakko olla olemassa. Emme vain pysty sen toimintaa havaitsemaan, koska Meille luotiin maailmankaikkeus, ikään kuin verhoksi.

    Äänestä

  • ID-Finland kirjoitti:

    Älykäs Suunnittelija on suunitellut painovoiman juuri oikein, ettemme litisty Maan pintaan tai lennä täältä pois. Universumilla on kuitenkin alkusyy, joten Suurempi Syy on pakko olla olemassa. Emme vain pysty sen toimintaa havaitsemaan, koska Meille luotiin maailmankaikkeus, ikään kuin verhoksi.

    Todisteet ja LisäTietoa:
    http://www.intelligentdesign.fi/

    Äänestä

  • ID-Finland kirjoitti:

    Todisteet ja LisäTietoa:
    http://www.intelligentdesign.fi/

    Heiltä seuraavia tunnustuksia
    -että Bigbang on hieno ja älykäs juttu ja todistaa ID:stä
    -älykkäin ID on semmoinen jonka ei koskaan tarvitse itse käydä ohjelmoimassa vaan hänen luomansa oliot itse älyävät kehittyä ja lajiutua
    -fysiikka on hieno tiede ja sen lait kuten maapallon ja eliöiden pitkä ikäkin todistavat ID:n nerokkuudesta

    Äänestä

  • Mr.K.A.T. kirjoitti:

    matemaattisesta kyvyttömyydestä kertoo se, että hän ei kykene näkemään/laskemaan että kuinka epätodennäköistä/todenäköistä on kosmoksen neljän perusvoiman asettuminen siten kohdilelleen aurinkokunnan olemuksen kanssa että elämä täällä olisi mahdollista.

    Siis millä todenäköisyydellä tuo kaikki em. voisi olla sattuman tulosta?

    Neuvo: Älä edes yritä, niin ehkä voit säästää kasvosi. Tai ainakin sen mitä niistä on jäljellä.

    Ja alahan valmistautua kovaan kohtaloosi. Piakkoin päästän todennäköisyyslaskelmiin perehtyneen sivupersoonani irti ja silloin evoluutioteorian utopistiset olettamukset ovat kevyttä kamaa.

    Millä todennäköisyydellä syntyi Isä Stalin, jonka ansiosta minä olen olemassa ?
    Kukaan uskovainen ei osaa laskea sitäkään. Vai eivätkö uskalla ?
    Raamatusta ei ainakaan ole siinä laskussa apua..

    Ja mitä tahansa yritätkin väittää ja muka-laskea 4 perusvoimasta, on oleva Critica-viitteeni ..
    [12] Jenkins, Alejandro and Perez, Gilad, Scientific American January 2010, Looking for Life in the Multiverse ( Preview ). Universes with different physical laws might still be habitable

    ..mukaisesti ennenaikaisesti laskettu ja propagoitu pieleen.

    Sulle on käyvä kuten eräälle Reinikaiselle joka-muka-"laski"-Wardiin nojaten että olemme ainoa elämänpiste universumissa.

    Äänestä

  • jb kirjoitti:

    matemaattisesta kyvyttömyydestä kertoo se, että hän ei kykene näkemään/laskemaan että kuinka epätodennäköistä/todenäköistä on kosmoksen neljän perusvoiman asettuminen siten kohdilelleen aurinkokunnan olemuksen kanssa että elämä täällä olisi mahdollista.

    Siis millä todenäköisyydellä tuo kaikki em. voisi olla sattuman tulosta?

    Neuvo: Älä edes yritä, niin ehkä voit säästää kasvosi. Tai ainakin sen mitä niistä on jäljellä.

    Ja alahan valmistautua kovaan kohtaloosi. Piakkoin päästän todennäköisyyslaskelmiin perehtyneen sivupersoonani irti ja silloin evoluutioteorian utopistiset olettamukset ovat kevyttä kamaa.

    ..ei uskaltanut ottaa kanstaan näihin:

    "Et saa koskaan
    Heiltä seuraavia tunnustuksia
    -että Bigbang on hieno ja älykäs juttu ja todistaa ID:stä
    -älykkäin ID on semmoinen jonka ei koskaan tarvitse itse käydä ohjelmoimassa vaan hänen luomansa oliot itse älyävät kehittyä ja lajiutua
    -fysiikka on hieno tiede ja sen lait kuten maapallon ja eliöiden pitkä ikäkin todistavat ID:n nerokkuudesta "

    Se kertoo että profetiani on osunut oikeaan. Ette uskalla..

    enkä tiedä mistä on kyse, mutta se mitä big bang on saanut aikaan, on selvä merkki hallitusta ID:stä jonka lopputuotoksena tässä kinastelemme.

    Äänestä

"Eli Älykäs Suunnittelija on yhä suunnittelemassa ekosysteemiämme ja evoluutiotamme, mutta emme voi havaita häntä. Miksikö? No, koska Älykäs Suunnittelija myös toimii Älykkäästi."

Eli älykäs toiminta tarkoittaa sitä, että se näyttää toimivan satunnaisesti? Eli jos luonnossa esiintyisi jotain, joka näyttää määrätietoisesti ja älykkäästi johdetulta eikä luonnollisten prosessien tulokselta, niin se olisi todiste älykästä suunnittelijaa vastaan?

Äänestä
  • Hän vain toimii niin, että asiaan perehtymättömille Hänen toiminta näyttää satunnaiselta. Satunnaisuus on kuitenkin hyvin suunniteltu. Jos vaikka painovoima muuttuisi satunnaisesti, se olisi huono asia Älykkään Suunnittelijan suunnitteleman elämän kannalta, joten Hän on jättänyt painovoiman ei-satunnaiseksi. Universumin järjestystä olisi työläämpi ylläpitää, mikäli painovoima muuttuisi jatkuvasti. Siinä näet Älykkyyttä, tai jos et vielä näe, niin kannattaa perehtyä asiaan.

    Äänestä

Miksi joidenkin Amerikkalaisten hölynpöly ajatellaan olevan jotenkin älykästä ja siitä tehdään totuus?

Miksi _älykäs_ suunnittelija tekisi niin huonoja tuotteita kuin mitä maailmassa on ollut ja on edelleen?
Moni laji on kuollut pois omasta älyttömyydestään, sillä luonnollinen valinta ei ole suosinut niitä. Mitä älykästä on tehdä älyttömiä versioita? Evoluutio puolestaan rakentaa monenlaisia testiversioita ja paras versio siirtyy seuraavalle tasolle ja heikoin (heikkoutta voi olla monen laista) häviää ilman mitään pysyvää päämäärää.
Jos älykäs suunnittelija on niin älykäs miksi esimerkiksi silmästä on tehty niin monta eri versiota? Eikö alykäs suunnitteja tekisi heti fiksuimman ja käytännöllisimmän silmän? Ihmisenkin silmässä on sokea piste, mikä ei ole kovinkaan käytännöllistä tai älykästä, mutta se on kompromissi, ja evoluutio päätyy usein kompromisseihin. Miksi älykäs suunnittelija tyytyisi edes kompromisseihin kaikessa suuruudessaan, ei kuulosta kovin älykkäältä?

Miksi älykäs suunnittelija edes laittaisi näin älytöntä asiaa käyntiin? Ei vaikuta edelleenkään kovinkaan älykkäältä tämä "suunnittelija"... Moinen ajatus vähättelee maailmankaikkeuden upeutta ja hienoutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ID-Finland kirjoitti:

Hei.
Evoluution pohjalta voidaan todisteiden puolesta olettaa, että evoluutio toimii (Maan ikä, fossiilit, DNA jne.). Mutta tässä voi toimia Älykäs Suunnittelija. Eli Älykäs Suunnittelija on yhä suunnittelemassa ekosysteemiämme ja evoluutiotamme, mutta emme voi havaita häntä. Miksikö? No, koska Älykäs Suunnittelija myös toimii Älykkäästi. Me vain näemme evoluution "luonnollisen" kehityksen, mutta sen takana on jo miljoonia vuosia toiminut Älykäs Suunnittelija, joka säätää kehitystä oikeaan suuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu