Nyt jo pitkään pohdittuani ja varsinkin käytännön todellisuudessa havaitsemani käsite "erehtymätön naisten vaisto" (naisten erityisesti myös minulle tekoinaan todentamana) on nyt se, josta haluan kuulla muidenkin mielipiteitä.
On näet hyvin outoa se, että tämän "erehtymättömän vaistonsa" avulla naiset tietävät varmasti minun miehenä olevan ("Minun siis täytyy olla..") päihteitä väärinkäyttävä "sekopää", kun suomalaisena miehenä kerron, etten ole kiinnostunut humalahakuisesta juomisesta tai ylipäänsä nautin alkoholia erittäin pieniä määriä 1 vuoden ajanjaksolla mitattuna.
Samoin kun olen sinkku, on osa naisista minulle kertonut, etteivät voi edes harkita seurustelua kanssani, koska heidän "vaistonsa kertoo varmuudella" minun olevan naisia väkivaltaisesti pahoinpitelevä "surkimus".
Eräät naiset ovat "vaistonsa kertomana" tienneet varmasti minun edellisessä elämässäni olleen töissä natsien keskitysleirissä ja näin kun "olen nauttinut" ihmisten vahingoittamisesta, ei minun kanssani voi parisuhdetta edes harkita.
Edellisissä vain muutama "räikein" esimerkki siitä, mitä naiset ovat "varmuudella minusta miehenä tienneet", haluamatta edes suhdemielessä minuun ihmisenä tutustua.
Ylipäänsä koko jutun "juoni" on siinä, että naiset "vaistonsa kautta tietävät" minun pääsääntöisesti olevan täysin erilainen ihminen (ja aivan jotain muuta) kun todellisuudessa olen. Tämä vaikka kaikki tekoni ja ajatukseni naisten taholle kestävät "päivänvalon" kenen tahansa mittapuusta katsottuna tai kenen tahansa arvioimana. Paitsi tietenkin naisten itsensä, "vaistojensa varmoihin tietoihin" pohjautuen!
Tämä kaikki "vaiston varmuus" siitä huolimatta, että kohtelen naisia aina niin kuin toivoisin heidän itseäni kohtelevan, hemmottelen, kuuntelen tunteita ja ajatuksia jakaen, olen ystävänä rinnalla kun sitä tarvitaan, jne.
En myöskään koskaan voisi vahingoittaa naista rinnallani sen enempää fyysisesti kuin henkisestikään, olematta kuitenkaan "joo joo" -mies, "marjanpoimija", "hiiri" tai "koulutettava buudelikaan". Omaan siis miehenä omat aivot ja mielen, joita myös arjessa käytän!
Ihmettelenkin edelliseen pohjautuen näin muuatta kokonaisuutta.
Jos teidän naisten käyttämä sekä omaava vaisto kohdallani on näin "täysin erehtymätön", niin miten te sitten otatte elämänkumppaniksi itsellenne aidosti väkivaltaisia ja monin tavoin päihteisiin seonneita sekopäitä? Sama tietenkin pätee teitä "ammatikseen" pettäviin luusereihin, jne.
Ja päätellen siitä, miten monet naiset kuukaudenkin aikana ottavat profiilini kautta minuun yhteyttä kumppaniaan pettääkseen, koen teidän "erehtymättömän vaistonne" olevan aivan jotain muuta kuin mihin itse uskotte?
Tokihan naistenlehdet opastavat teitä tuohon "erehtymättömään vaistoonne luottamaan", mutta minne katoavat tunneäly, "maalaisjärki" ja esimerkiksi minun kunnioittamiseni aidosti tuntevana miehenä?
Miten ”erehtymätön vaistonne” toimii kohdallani, mutta ”sulkee silmänsä” ah’ niin monien muiden miesten kohdalla?
Ja ihan yhtä tärkeä asia kuin edellinen on se, että jos minä miehenä "vähänkin kyseenalaistan tuon erehtymättömän vaistonne kautta tekemänne todelliset päätelmänne minusta", katkeaa yhteydenpitonne taholtanne minuun päin lähes välittömästi. Mistähän tässäkin mahtaa todellisuudessa olla kysymys?

Vastaukset 16
Vanhimmat
HEH HEH
-naiset-NAISET_NAISET_NAISET-naiset-NAISET-nAiSeT-NaIsEt-naiset-
HEH HEH
vai oikein naiSET
HEH HEH
sulla on liikaa naiskontakteja
tuli muuten ihan sama mieleen
Olet liian hyvää, ollaksesi totta. Siinä syy. Se mikä tuntuu liian hyvältä ollakseen totta se harvoin sitä onkaan,on monessa asiassa todeksi havaittu. No sinun suhteesi en tiedä kun en tunne sinua. Sääli jos noin huonosti on kohdeltu. joissakin asioissa olen vaistoni huomannut ohjaavan oikeaan, tällä hetkellä en tiedä mikä on oikeaa vaisto, tunteet vai järki ?
... kuinka joku ajattelisi minun "olevan liian hyvä ollakseni totta" (edes yrittämättä selvittää totuutta) se ei poista mitenkään todellisuutta keskustelunavauksessa kirjoittamastani "erehtymättömästä naisten" vaistosta, jolla te naiset omissa aivoissanne "luotte minusta miehenä ihmisen jota ei ole olemassakaan".
Ja tämä kaikki "vaistonne vahvistamana" arvon naiset vielä niin, ettei tunteillani, se mitä ajattelen tai teoillani teen, ole teille todellisuudessa mitään merkitystä.
Tämän kaiken kirjoittamani lisäksi minua on mietityttänyt myös se, miten tuo "erehtymätön naisen vaisto" jonka omaatte, poistaa täydellisesti mielestänne tai sanavarastostanne esim. lauseen; "Pyydän sydämestäni anteeksi, koska olen erehtynyt täysin suhteesi".
ku naiset pyytelee niiltä jatkuvasti anteeksi
Vaistoista en tiedä mutta tekstistäsi voisin päätellä sinun olevan aggressiivisuuteen taipuvainen, kokonaisuutta kuuntelematta pieniin asioihin tarttuva jänkkääjä. Kuulostat isältäni joka toistelee samoja asioita hampaat irvessä. Ei hänkään paljoa alkoholia käytä eikä fyysistä väkivaltaa, pitää taloutta yllä, mutta toisella tavalla hän on hyvinkin ikävä ihminen. Lisäksi tapasi yleistää naiset suht vähättelevällä tavalla kertoo paljon yleisestä asenteestasi. Käyttämäsi ilmaisut "marjanpoimija" ja "koulutettu puudeli" kuulostaa taas siltä että olet epävarma miehisyydestäsi, ja koitat pönkittää sitä haukkumalla muita "vähemmän miehekkäitä" miehiä. Ehkä se onkin juuri se piirre mistä nämä kohtaamasi naiset olettavat sinun olevan väkivaltainen, sillä osa epävarmoista miehistä purkaa olonsa väkivaltaan naisia kohtaan. En siis tarkoita että sinä olisit väkivaltainen, mutta saatat omata piirteen josta monet olettavat niin. Muutenkin kerroin siis vain sen vaikutelman mikä minulle tuli pelkän tekstin perusteella, enhän tiedä millainen todellisuudessa olet ja miten käyttäydyt livenä. Voi olla että osaat olla rennompi ja päästelit täällä vain höyryjä. Mutta neuvoisin sinua miettimään mitä suustasi päästät, toisten ihmisten vähättely ja haukkuminen kertoo aina epävarmuudesta eikä nosta ketään ylemmäs.
... nyt oikein tiedä kummasta on kysymys!
Joko siitä, ettet lukenut loppuun keskustelunavaustani tai sitten et jostain syystä ymmärtänyt tekstini sisältämää kokonaiskuvaa, joten pohditaanpa nyt hieman kirjoittamaasi.
Kun olen ihminen joka ei todellakaan voisi vahingoittaa omaa rakastaan millään tavoin, sen enempää henkisesti kuin fyysisestikään, on hyvin mielenkiintoista sinunkin aloittavan tekstisi "päättelemällä minun olevan aggressiivisuuteen taipuvainen”.
Koetko sinäkin siis heti "aggressiivisuudeksi" sen, jos kerron suoraan, kaartelematta ja avoimesti kerron sen miten naiset ovat minua todellisessa elämässä kohdelleet? Pitäisikö siis aina, kun naiset tökerösti käyttäytyvät miehen "vaieta" ja todeta; "tämä on naisten oikeus"?
Korjaan sinunkin mietteitäsi niin, etten todellakaan ole ketään "vähätellyt" tai "haukkunut", vaan kertonut vain avoimesti totuuden siitä miten minua on naisten taholta kohdeltu.
Onko siis mielestäsi miehen "epävarmuutta" se, jos mies uskaltaa kritisoida naisten käytöstä itseään kohtaan?
Jos siis edellytän naiselta joka minua tunteiden tasolla lähestyy, sitä samaa oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä ja kykyä asettua tuntevana ihmisenä toisen asemaan kuin mitä hänelle itse olen valmis tunteitteni kautta antamaan, en kyllä noin nopeasti ymmärrä mitä sellaista väärää teen, josta "ansaitsen" naisten negatiivisuuden itseäni kohtaan!
Mitä taas tulee noihin käsitteisiin "marjanpoimija", ”hiiri” ja "koulutettu Buudeli", jne., on sinun ehkäpä hyvä tietää teidän naisten kutsuvan melkoisen yleisestikin noilla nimillä miehiä, joiden "yläpuolella" koette henkisesti olevanne. Siksipä tämän myös keskustelunavauksessani esille otin!
... en todellakaan ole "mikään pikkuasioihin ripustautuva jänkääjä", vaan mies jolle toisen tunteet, ajatukset ja mielipiteet merkitsevät hyvin paljon.
En kuuluu myöskään niihin miehiin, joiden pitää ja täytyy aina olla oikeassa, eli moninaiseen keskusteluun kykeneväinen olen, toisen mielipiteitä kunnioittaen.
asioita liikaa. Mun mielestä sä taidat olla oikeesti aika epävarma. Mietit liikaa omia ja toisten (naisten)
reagoimisia. Unohda hetkeksi kaikki tuo ja ole oma itsesi. Kyllä se siitä.
... nähtyäni yli 400 ihmisen lukeneen tämän keskustelunavaukseni, alan todella hämmästyneenä ihmetellä seuraavaa!
Eikö kukaan todellakaan kyseenalaista mitenkään tai millään tavoin keskustelunavauksessani kuvaamieni naisten todellista käytöstä?
Täytyykö minun tehdä tästä se johtopäätös, että Suomalainen nainen on "neroudessaan" ja "yliluonnollisen ja erehtymättömän vaistonsa" kautta jotain sellaista, jonka teot ovat aina niin täydellisiä, ettei niitä saa ainakaan julkisesti kyseenalaistaen kritisoida tai olevan jotain sellaista, mihin ei varsikaan meillä miehillä ole mitään oikeutta puuttua?
Tiedättekö naiset, että minä en todellakaan koe tekeväni mitään väärää siinä, jos kunnioitan toista tuntevana ihmisenä rinnallani, olen valmis päivittäisillä teoillani osoittamaan rakkauteni rakastani kohtaan ja kohtaamaan naisen rakkaanani, häntä jopa monin tavoin "hemmotellenkin".
Teille naisille vain lähes kaikki se mitä teen tai miten teidät ihmisinä kohtaan, näyttää olevan erittäin negatiivista,
vieläpä samaan aikaan, kun kohtaan naisen joka kertoo suuresti rakastavansa erittäin aggressiivista ja häntä lähes viikoittain eri tavoin pahoinpitelevää miestä...Outoa!
Minä en todellakaan ole "epävarma", vaan tiedän mikä olen ja juuri tämä näyttää olevan se, joka teitä naisia suunnattomasti ärsyttää, koska minua ei voi "kietoa sormensa ympärille".
Vaativatko rehelliset ja aidot tunteet teiltä naisilta jotain sellaista, johon ette kykene tai halua edes kyetä vastaamaan?
Ketä kiinnostaa mitä muut ajattelevat itsestä.
.. pitkästä aikaa mielenkiintoisesta avausviestistä ja merkillepantavaa on se, että olet mies ja kirjoitat taitavasti :).
Käyn harvakseltaan sivuilla, mutta olen lukenut mielenkiinnolla sinun kirjoituksesi. Valitettavasti minulla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta pohtia pitkään näitä asioita kanssasi.
Mielestäni meidän ns. vaisto ei missään nimessä ole erehtymätön eikä täydellinen ja nainen, joka niin väittää vuorenvarmasti, on jotenkin hukassa enemmänkin itsensä kanssa.
Eli olet pikemminkin tainut kohdata em. naisia ja jokin sinun tavassasi, en tarkoita että tekisit jotakin väärin, vetää puoleensa näitä hukassa olevia???
Ja mies päättää haluaako hän tulla valituksi. Ihan yksinkertaista, ei sitä sen enempää tule pohtia. Miehen ei tule liikoja pohtia asioita ja elämää, nainen hoitaa senkin vaikean tehtävän miehen puolesta.
VIDU, hehhehhee..
No hyvä jos olet sellainen kunnollinen mies.. Kyllä minä ainakin osaan arvostaa sellaista. Minulle ei ikimaailmassa kelpais mikään renttumainen mies. Ei kai se naisen vaisto ihan aina oikeassa ole. Kaipa niihin luuloihin ja pelkoihin on jokaisella syynsä.. Uskoisin niin. Mut harmi jos joku kiinnostava nainen on sen takia unohtanut sinut. Mut usko vain et kyllä meitä kunnollisiakin miehiä arvostavia naisia löytyy. Enkä tarkoita tuolla mitään hiiriä tai hissukkaa tossun alle jäävää.. Enkä puudeliakaan. Minua ei jaksaisi sellaiset kiinnostaa. Miehellä täytyy olla oma tahto ja tarpeeksi vahva luonne. Ei minun kanssa muuten pärjää. Olenhan sellainen tuittupää. ;)