USKO, EROTETTUNA JÄRJESTÄ ON KAUHISTUS!!! Ensinnäkin, uskon päämääränä on parempi sielun tila. Usko muuttaa sielua, herkistäen oman tunnon, rakkaudellisemmaksi. Vähemmän itsekkääksi, ottaen huomioon paremmin kanssaihmisen tarpeet. Uskon vääristymä, Raamatun nurja puoli: Silloin, kun usko muuttuu dokmaattiseksi, toistaen kirjan sanoja, luottaen siihen, että jokainen kirjoitettu sana on totta, usko on sokea! Kirja pakottaa uskomaan itseensä sokeasti, miksi? Koska kirjan tekijä katsoo valtansa perustuvan nimen omaan kirjoitukseensa. Alistaen kansakunnat valtansa alaisuuteen. Kieltäen arvostelun mahdollisuuden omalla aukotoriteetillään. Raamattu: Oikeastaan tuon eepoksen tarkoituksena on luoda rehellisyydelle kehykset. Kansojen paremman olemisen so. tulevaisuuden aikaan saamiseksi. Kuitenkin jokaisella ihmisellä on jo syntymästään sielun herkkyys ja ymmärrys siitä, mikä on oikein. Lapsi ymmärtää rehellisyyden paljon paremmin, kuin aikuiset, johtuen siitä, että aikuiset venyttävät omatuntoaan elämäntilanteisiinsa sopiviksi. Ole siis hyvä lukiani ja ole oikeutettu arvostelemaan kaikkea rakentavasti
Hoshanii
Hoshanii
2157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jokainenhan ymmärtää raamatun olevan vertauskuvannollisten asioitten esittäjä. Ken ei ymmärrä sitä se jää osattomaksi kirjan henkisestä viisaudesta. Toisaalta Raamattu ei esitä lainkaan historiallista totuutta!
Eihän toki koko universumia luotu 6 pv. Eikä myöskään tätä maapalloa, joka on vähintään 15,2 miljardia vuotta vanha. Raamatun sukuluettelojen mukaan nyt on 5770v. Luomiskertomus on vain kaunis satu!!!
Samoin Jeesus kertomus on vain kainis EPISOODI.
Tulee siitä kun saatanan vaikutus ihmisessä vähenee sitä mukaa mitä lähemmäs Jumalaa pääsee, kunnes kohtaa Jumalan joka poistaa viimeisetkin rippeet sielua ahdistavasta saatanan vaikutuksesta, myös ymmärrys kasvaa sitä mukaa mitä lähemmäs Jumalaa pääsee, sillä sokeutta ja sen mukana myös ymmärtämättömyyttä aiheuttava saatana joutuu väistymään, jos ihminen vain janoaa Jumalan yhteyteen:
Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee.
Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.
Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.
Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa?
Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa?
Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.
Jeesus vastasi: Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.
Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy.
Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.
Näin ollen Jumalan vapauttama ihminen ei enää kärsi omasta, itsessä olevasta pahuudesta, sillä se on pois otettu.
Raamattu ei pakota uskomaan itseensä sokeasti, jos kirjasta voin sanoa itseensä, vaan vain Jumalan avulla voi ymmärtää kirjoituksetkin oikein:
En tarkoita, että kykenisimme ajattelemaan mitään omin päin, mitään mikä olisi peräisin meistä itsestämme. Meidän kykymme on saatu Jumalalta,
ja hän on myös tehnyt meidät kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa, jota ei hallitse kirjain vaan Henki. Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi.