Jumala joka on Henki (Joh 4:24) tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa (Fil 2:5-8).
Siksi Jeesus on myös Jumala vaikka Hän olikin tavallisen ihmisen näköinen ihmisten silmissä.
Jeesus oli niin tavallisen juutalaisen miehen näköinen mies ihmisenä ihmisen lihanruumiissa ollessaan että jopa hänen omat veljensä (äitinsä pojat) eivät ensin uskoneet Jeesuksen olevan se, joka Hän todellisuudessa oli. He eivät uskoneet että Jeesus oli Jumala joka on ilmestynyt ihmisille ja ilmoittanut itsensä ihmisille ihmisen lihassa. Tämä totuus oli heille liian ihmeellinen ja vaikea totuus ottaa vastaan ja omaksua.
Näin se on tänäkin päivänä monille ihmisille liian vaikea uskoa ja omaksua.
Mark 3:21-22 "Kun hänen omaisensa sen kuulivat, menivät he ottamaan häntä huostaansa; sillä he sanoivat: "Hän on poissa suunniltaan".
Joh 7:5 "Sillä hänen veljensäkään eivät häneen uskoneet".
Matt 13:57 "Mutta Jeesus sanoi heille: "Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja KODISSAAN" .
Tämän Jumaluudesta riisuutuneen ihmisen lihaan tulleen Jumalan Jumala korotti Vapahtajaksi (Fil 2:9-10, Apt 5:31). Jeesuksen korottaminen oli Hänen entisen asemansa Jumalana palauttaminen ts. aseman normalisoiminen. Jeesus oli vapaehtoisesti luopunut jumaluudestaan tullessaan ihmiseksi. Jeesus ei tahtonut ihmisenä olla Jumalan kaltainen. Hän tahtoi olla ihmisenä ihminen ihmisten keskellä. Jeesus ei tahtonut esiintyä Jumalana ihmisten edessä.
Maanpäällisen tehtävänsä suorittamisen lopun lähestyessä ja taivaaseen palaamisen edellä Jeesus pyysi Isältä Ihmisenä Jumalan asemansa palauttamista ja ennallistamista näillä sanoilla: "Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan" (Joh 17:5). Jeesuksen Herraksi, Vapahtajaksi ja Jumalaksi korottaminen ei siis ollut Jeesuksen korottamista sellaiseen asemaan jota Hänellä ei olisi ollut jo aikaisemmin. Se oli Jeesuksen aseman Herrana ja Jumalana ennalleen asettamista. Jumala itse sanoo että Hän on ainut Vapahtaja ja ettei toista Vapahtajaa ja Jumalaa ole (Jes 43:3,10-11, 44:6,8). Nämäkin jakeet todistavat Jeesuksen Jumalaksi koska Jeesus on Herra, Jumala ja Vapahtaja.
Miksi Raamattu kuitenkin ilmoittaaJumalan korottaneen Jeesuksen Herraksi ja Vapahtajaksi?
Ajattelen että IHMISEN POIKA korotettiin Herraksi, Vapahtajaksi ja Jumalaksi. Mutta Jeesus Jumalan Sana, joka asui Ihmisen Pojan telttamajassa (ruumiissa) ihmisenä, oli jo ennen ihmiseksi tulemistaan ollut Herra, Jumala ja Vapahtaja Henki Jumala. Vertaa 1 Piet 1:11 ja Apt 16:6-7.
Meillä tavallisilla ihmisillä on sekä isä että äiti ihminen. Jeesuksen äiti oli ihminen mutta Isä oli ja on Jumala. Jeesus ei siis ollut mikään tavallinen ihminen ihmisten joukosta otettu. Jeesus oli ihmisen ja Jumalan Poika. Jumalan Poika on myös Jumala koska.... Ihmisestä syntyy ihminen, lampaasta syntyy lammas ja Jumalasta syntyy Jumala; kukin lajinsa mukaan.
Jeesus oli ainoa lajissaan (Joh 1:18). Toista neitseestä syntynyttä Pyhästä Hengestä siinnyttä Jumalan Poikaa ei ole koskaan syntynyt eikä tule koskaan syntymään. Näin Herra Jeesus Kristus on ainutlaatuinen ihminen ja samanaikaisesti myös Jumala.
Siksi Jeesus on myös Jumala vaikka Hän olikin tavallisen ihmisen näköinen ihmisten silmissä.
Jeesus oli niin tavallisen juutalaisen miehen näköinen mies ihmisenä ihmisen lihanruumiissa ollessaan että jopa hänen omat veljensä (äitinsä pojat) eivät ensin uskoneet Jeesuksen olevan se, joka Hän todellisuudessa oli. He eivät uskoneet että Jeesus oli Jumala joka on ilmestynyt ihmisille ja ilmoittanut itsensä ihmisille ihmisen lihassa. Tämä totuus oli heille liian ihmeellinen ja vaikea totuus ottaa vastaan ja omaksua.
Näin se on tänäkin päivänä monille ihmisille liian vaikea uskoa ja omaksua.
Mark 3:21-22 "Kun hänen omaisensa sen kuulivat, menivät he ottamaan häntä huostaansa; sillä he sanoivat: "Hän on poissa suunniltaan".
Joh 7:5 "Sillä hänen veljensäkään eivät häneen uskoneet".
Matt 13:57 "Mutta Jeesus sanoi heille: "Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja KODISSAAN" .
Tämän Jumaluudesta riisuutuneen ihmisen lihaan tulleen Jumalan Jumala korotti Vapahtajaksi (Fil 2:9-10, Apt 5:31). Jeesuksen korottaminen oli Hänen entisen asemansa Jumalana palauttaminen ts. aseman normalisoiminen. Jeesus oli vapaehtoisesti luopunut jumaluudestaan tullessaan ihmiseksi. Jeesus ei tahtonut ihmisenä olla Jumalan kaltainen. Hän tahtoi olla ihmisenä ihminen ihmisten keskellä. Jeesus ei tahtonut esiintyä Jumalana ihmisten edessä.
Maanpäällisen tehtävänsä suorittamisen lopun lähestyessä ja taivaaseen palaamisen edellä Jeesus pyysi Isältä Ihmisenä Jumalan asemansa palauttamista ja ennallistamista näillä sanoilla: "Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan" (Joh 17:5). Jeesuksen Herraksi, Vapahtajaksi ja Jumalaksi korottaminen ei siis ollut Jeesuksen korottamista sellaiseen asemaan jota Hänellä ei olisi ollut jo aikaisemmin. Se oli Jeesuksen aseman Herrana ja Jumalana ennalleen asettamista. Jumala itse sanoo että Hän on ainut Vapahtaja ja ettei toista Vapahtajaa ja Jumalaa ole (Jes 43:3,10-11, 44:6,8). Nämäkin jakeet todistavat Jeesuksen Jumalaksi koska Jeesus on Herra, Jumala ja Vapahtaja.
Miksi Raamattu kuitenkin ilmoittaaJumalan korottaneen Jeesuksen Herraksi ja Vapahtajaksi?
Ajattelen että IHMISEN POIKA korotettiin Herraksi, Vapahtajaksi ja Jumalaksi. Mutta Jeesus Jumalan Sana, joka asui Ihmisen Pojan telttamajassa (ruumiissa) ihmisenä, oli jo ennen ihmiseksi tulemistaan ollut Herra, Jumala ja Vapahtaja Henki Jumala. Vertaa 1 Piet 1:11 ja Apt 16:6-7.
Meillä tavallisilla ihmisillä on sekä isä että äiti ihminen. Jeesuksen äiti oli ihminen mutta Isä oli ja on Jumala. Jeesus ei siis ollut mikään tavallinen ihminen ihmisten joukosta otettu. Jeesus oli ihmisen ja Jumalan Poika. Jumalan Poika on myös Jumala koska.... Ihmisestä syntyy ihminen, lampaasta syntyy lammas ja Jumalasta syntyy Jumala; kukin lajinsa mukaan.
Jeesus oli ainoa lajissaan (Joh 1:18). Toista neitseestä syntynyttä Pyhästä Hengestä siinnyttä Jumalan Poikaa ei ole koskaan syntynyt eikä tule koskaan syntymään. Näin Herra Jeesus Kristus on ainutlaatuinen ihminen ja samanaikaisesti myös Jumala.
Vastaukset 270
Vanhimmat
muuttanut Raamatusta löytyviä asioita ja repäissyt niitä asiakokonaisuudesta.
Uskovaisena sinun luulisi uskovan sen mitä Raamatussa lukee, mutta muutat sen,
(Mark 3:21-22)-jakeet kertoo Jeesuksessa olleesta riivaajasta joka pää-pirun avulla ajetaan pois.
Ajattelet Jeesuksen korotetun Raamatussa Jumalaksi, mutta Raamatussa ei ole sellaista kohtaa eikä edes sellaista jossa korottamatta olisi Jumala.
Il-Marikin toisessa ketjussa väitti Jeesusta sanottavan Jumalaksi kymmenissä Raamatun kohdissa, mutta ei sitten kysyttäessä löytänyt ainuttakaan kohtaa.
mitä sattuu. Jos käsittäisit, että kirjanoppineet olivat niitä samoja ymmärrykseltään, mitä ovat tänään he, jotka eivät kykene tunnustamaan Jeesusta, Jumalan Poikaa, Jumalaksi, niin käsittäisit, että kirjanoppineet LUULIVAT (alitajunnassa halusivat uskoa niin), että Jeesuksessa on riivaaja. Kirjanoppineet ja fariseukset kadehtivat alusta alkaen Jeesusta. He aivan kihisivät vihaa, kun tiesivät, että Jeesus oli kertonut olevansa Jumalan Poika ja Häntä seuraava uskollinen joukko todisti siitä. Kateudesta Jeesus annettiin laista tietämättömien käsien kautta ristiin naulittavaksi ja se kateus jatkuu tänäänkin. On suuri joukko, joka ei siedä tietoa siitä, että Jeesus on Jumala.
Markus 3
20 Ja hän tuli kotiin. Ja taas kokoontui kansaa, niin etteivät he päässeet syömäänkään.
21 Kun hänen omaisensa sen kuulivat, menivät he ottamaan häntä huostaansa; sillä he sanoivat: "Hän on poissa suunniltaan".
22 Ja kirjanoppineet, jotka olivat tulleet Jerusalemista, sanoivat: "Hänessä on Beelsebul", ja: "Riivaajien päämiehen voimalla hän ajaa ulos riivaajia".
23 Niin hän kutsui heidät luoksensa ja sanoi heille vertauksilla: "Kuinka saatana voi ajaa ulos saatanan?
24 Ja jos jokin valtakunta riitautuu itsensä kanssa, ei se valtakunta voi pysyä pystyssä.
25 Ja jos jokin talo riitautuu itsensä kanssa, ei se talo voi pysyä pystyssä.
pe.ku pitäisi ensin uudestisyntyä Jumalan lapseksi, käydä uskovien upotuskasteella hautaamassa vanha pe.ku ja sitten ottaa vastaan Pyhä Henki. Silloin Pyhä Henki sinussa alkaa opettamaan sinulle Jumalan Sanaa. Sitten sinun pitäisi lukea Raamattua aika paljon tutkimalla sitä. Huomaa tämä; lukeminen ja tutkiminen vasta Pyhän Hengen täyteyden jälkeen koska vasta sen jälkeen voit päästä sisälle koko totuuteen. Sitten sinä voit opettaa Jumalan Sanaa toisille. Vain Pyhä Henki voi viedä ihmisen sisälle kaikkeen totuuteen niin että hän sen voi uskoa, ymmärtää ja omaksua.
Huomaa tämä;Jeesus, vaikka Hän oli Jumalasta tullut pyhä Jumalan Poika, otti aikuisena miehenä kasteen ja sai Pyhän Hengen välittömästi kasteen jälkeen. Vasta tämän jälkeen Jeesus aloitti julkisen toimintansa opettajana. Kuka meistä tavallisista syntisistä ihmisistä voi opettaa Jumalan Sanaa ilman kastetta ja Pyhän Hengen täyteyttä kun Jeesuskin tarvitsi Pyhän Hengen ennen opettamistaan? Jos Jeesus tarvitsi Pyhän Hengen täyteyden, kuinka paljoa enemmän sinä ja minä tarvitsemme Pyhää Henkeä?
Raamattua voi tietysti ja sitä tuleekin lukea ilman uudestisyntymistä ja henkikastettakin. Raamatun lukeminen ohjaa uskosta osatonta syntistä Jeesuksen luokse uskomaan Häneen ja saamaan synnit anteeksi. Tällä tavalla Raamatun Sana pelastaa siihen uskovan ja sen vastaanottavan syntisen. Raamatun Sana johdattaa sen uskovan kuuliaiseksi Sanalle. Kuuliaisuus Sanalle vie uskovan kasteelle ja Pyhän Hengen vastaanottamiseen. Mutta opettaa Raamatun Sanaa toisille ei kannata jos ei ole ensin uudestisyntynyt ja henkikastettu uskova.
Sinä et itsekään usko etkä ymmärrä Jumalan ilmoitusta. Kuinka sinä sitten voit opettaa sitä toisille?
Niin, ymmärrätkö ja uskotko Jumalan olevan laji kuin on ihminen tai eläin eli Jumalasta syntyy Jumala ja näin Jumalan Poika olisi totinen Jumlala.
Niin, Raamatun ilmoituksia en kaipaa, koska Raamatusta ei löydy tätä ilmoitusta,- mutta ymmärrätkö sinä Jumalan olevan laji??? Ihan muuten vain kysäisen, että tiedostaisin sinua laajemmin,- enkä luulisi.
Muuten uskotko Raamatun ilmoituksiin, miten on mahdollista, että ensimmäiset tulevan viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi. Tai uskotko, miten Jumalan mielen mukainen ihmisen tulee olla KYLMÄ tai PALAVA. Uskonnollinen ihminen on Jumalallekkin sellainen kapsitus, että se oksettaa Jumalaa. Hänen ajatuksensa ja tekonsa ja luulemisensa. Lueppa Laudekian srk ilmoitus.
Mitä Pekuun tulee, niin hänellä on erikoisen hyvä piirre se, miten hän pyrkii ymmärtämään jakeen sisällön kirjaimellisesti eli sillä ymmärryksellä,- jota hän käyttää arkisessa elämässään ja äidinkieli huomioiden. Ateisti ihminen ymmärtää, jos jakeessa ilmoitetaan Jumalan Pojasta, niin kuka hän on.
Taas kokonaan toinen asia on uskooko ihminen ilmoituksiin,- vaikka ymmärtäisi ne oikein. Mutta, uskonnillisella ihmisellä on jo suurin ongelma, miten hän vääntää kieroon kirjoitukset eli järkeilemällä muuttaa jo illmoituksen tulmaa todellista ymmärrystä. Tähän liittyy tuo Jumalan ilmoitus; Oi, jospa olisit kylmä tai palava.
Jumalan Sana on samaa olevaisuutta, eli lajia kuin on lähtökohtansakin. Raamattu kertoo, että laji tuotta lajinsa mukaan lajia ja niin käy. Vaikka laji kehittyy ja muuttuu, niin se ei muutu muuksi, sillä Jumala on asettanut rajat.
Minä kutsun mielummin Jeesusta SAMAKSI OLEVAISUUDEKSI, mutta sehän tarkoittaa oikeastaan samaa lajia.
Ei ole kuin yksi Jumala-laji. Tuo laji on kolmessa muodossa, eli Henki, Poika ja Pyhä Henki, ei muuta, eikä tuo laji muutu koskaan.
sama vastaus kuin pe.kulle.
Lue se!
Raamattu kertoo, että laji tuotta lajinsa mukaan lajia ja niin käy. Vaikka laji kehittyy ja muuttuu, niin se ei muutu muuksi, sillä Jumala on asettanut rajat.
-------
Ymmärsin viestisi sisällön, vaikka Raamatussa ei ole sanaakaan, joka ilmoittaisi Jumalan olevan laji.Lajiin liittyvät ilmoitukset kohdentuvat ihmiseen ja eläimeen lajeina. No, annan täyden vapauden sinulle samaistaa nämä laji ilmoitukset myös Jumalaan.Lie jokaisen oma asia ymmärtää tämä laji asia.
Todellisuus on, miten ihmiskuntaan on tuleva aika,- jolloin Jumala muutetaan ihmisen ja eläimen kuvan kaltaiseksi;
"Ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi". Room. 1:23
Ymmärrä , miten tuossa Room. kirjeen alkupuolella Jumala ilmoittaa AIKAKAUDESTA ihmiskunnassa ja siihen liittyvään ihmisen MIELENKEHITYKSEEN ja erikoisesti ympäristön vaikutus huomioiden.
En syvällisemmin ja laajemmin ala pohtimaan tätä aluetta, mutta huomioippa aikaamme ja erikoisesti mitä on ilmoitettu tästä ajasta Room. kirjeessa.
HOMOUS ja miten JUMALA MUUTETAAN/ymmärretään ja uskotaan IHMISEN JA ELÄINTEN LAJIEN KALTAISEKSI. Seuraa muitakin ilmoituksia tuosta ilmoituksesta ja yhdistä/näe tätä aikaa.
PS:
Kuka voi enää väittää, ettei Raamatun ilmoitukset ole totta ja eläviä ja erikoisesti miten profeetalliset ilmoitukset tulevat toteutumaan.
Kuten sanoin, niin Jumalasta voi toki tässä yhteydessä käyttää laji sanaa, vaikkakin sanon mielummin yhdeksi Olevaisuudeksi ja kuten olen ennenkin sanonut, Jumala on kolmiyhteinen, eli se sana käy oikein hyvin kuvaamaan Jumalaa, vaikka sitä sanaa ei Raamatusta löydykkään.
Sinä itse et käsitä ollenkaan Jumalaa, vaan teet Jumalasta ihmisen, luodun kaltaisen ihmisen ja käännät sen minun päähäni, joka en ole koskaan langennut luulemaan, että lihaksi tullut Jumalan Poika on armosta nostettu ihmine. Olen aina tiennYt, että Hän on YHTÄ ISÄN KANSSA, ISÄSTÄ TULLUT JA ISÄN LUOKSE PALANNUT.
Jumala on aivan erikoinen laji, sillä sen lajin kaltaista ei ole toista. Tuossa lajissa on kolme muotoa, eikä tuo ihmeellinen laji muuksi muutu järkeilevien ihmisten takia, vaan järkeilevien ihmisten on muututtava, jotta voivat tulla tuntemaan tuon maailmankaikkeuden ja kaiken olomuodon luojan, eli Luoja Jumalan.
Jumala on yksi Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Jos Hänestä otetaan Sana, eli Poika, niin Hän ei ole Jumala, vaan on jumala. Monella on vain jumala ja niitä muotoja sitten löytyykin paljon ja kaikki ovat erilaisia ja muuttuvat ihmisen aivoituksella milloin minkäkinlaisiksi.
Sinä itse et käsitä ollenkaan Jumalaa, vaan teet Jumalasta ihmisen, luodun kaltaisen ihmisen
-----
Missähän viestissäni olen totisesta Jumalasta tehnyt ihmisen kuvan kaltaiasen.Edelleen uskon, ettei Jumalaa voi edes verrata ihmiseen tai lajiin. Niin, tähän liittyy ja erikoisesti Room kirjeeseen, etten todella ole kiinnostunut Jumala lajista.
sinulle sitten on. Vastaa jo vihdoinkin! Onko Hän armosta pelastettu ihminen, enkeli, vai toinen, pienempi Jumala. Sanot taasen, että Jeesus on Jumalan poika, mutta et kykene kertomaan mitä se tarkoittaa, eli mitä lajia tuo Jumalan poika on!!! Et halua tuntea Jeesusta.
Minulle Isä on Henki, Jeesus on Veri ja Vesi on Pyhä Henki, jotka pitävät YHTÄ ja todistavat SAMAA.
1. Johanneksen kirje 5
5 Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
6 Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
8 Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.
9 Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa.
10 Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.
Uskon Jeesukseen Krisukseen Juamlan Poikaan, jonka kautta ihminen pelastuu Jumalan lapseksi. Siis se Jeesus,- jonka Jumala teki Herraksi ja Krisukseksi.Itse en ole kiinnostunut sinun oppirakennelmistasi, vaan riittää kun sukon Jumalan Pojan pelastukseen. Ymmärrä, jos ihminen antautuu ihmisoppeihin, niin kohta sinäkin laajennat oppisi Mariaan,- joka olisi totisen Jumalan synnyttäjä oppien mukaan.
Uskon kaikkeen Jeesuksen omaan opetukseen , jonka hän toi esille tehtävänsä aikana. Jeesushan ei opettanut mitään nuoruudessaan, vaan kasvoi armossa Jumalan ja tietenkin iässä.
Huomaan kun sinullekkaan ei riitä , että uskon Jumalan Poikaan Jeesukseen Krisukseen, jolla on niin suuri Isältään Jujmalalta saatu valta ja voima, että jokaisen suu tuleee tunnustmaan Jeesus Krisus on Herra.
No, näistä asioista on jo keskusteltu laajeminkin.
Ymmärrä, ettei ihmsen tarviotse ylentää tai alentaa Jumalan Poikaa, vaan hän on ja tulee olemaan aina siinä asemassa,- jonka Jumala itse on aivoittanut sen hänelle.
"Ymmärrä, ettei ihmsen tarviotse ylentää tai alentaa Jumalan Poikaa, vaan hän on ja tulee olemaan aina siinä asemassa,- jonka Jumala itse on aivoittanut sen hänelle."
Jees! Jeesus Kristus on sama eilen tänään ja iankaikkisesti sanoo Ramattu.
Dan. 7:13. Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
14. Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.
tuntemattomaan. Jumala ei tehnyt ihmisestä sokeaa ja pöljää, vaan antoi näkökyvyn ja viisauden. Minä en usko tuntemattomaan, vaan uskon tunnustamaani Jumalaan, joka on Isä=Henki, Poika/Sana=Veri, Pyhä Henki=Vesi.
Älä kulje sokeana enää, vaan pyydä Jumalalta tieto, kuka Hän on ja missä muodossa Hän toimii. Älä kiellä Jumalan Poikaa (Huom. iso alkukirjain), sillä jos kiellät Pojan, kiellät ELÄVÄN JUMALAN.
Eilen kirjoitit, että Raamattua ei pidä niin paljon tuoda tänne, vaan ihmisen pitää tuntea Sana ja tehdä Sanan tekoja. Tuo on se vääristymä, joka on ollut jopa seurakunnan keskuudessa ja siksi seurakunta on nyt paranuksen paikalle. Jeesus pitää TUNTEA, sillä joka ei tunne Häntä, ei tietenkään tunnusta Häntä, sanoilla ja teoilla.
että Jeesusta ei voi tuntea omien tuntemuksien kautta, vaan Hänet saa tuntea Sanan kautta ja siksi Pyhät Kirjoitukset ovat paljon tärkeämpiä, kuin ihmisten viisaimmatkaan aivoitukset. Ensin Evankeliumit, sillä Jeesus puhuu niissä Itse. "Koska te ette tunne Kirjoituksia, niin te eksytte."
Jumala Poika tuli tänne veren kautta, eli tuli tänne neitsyt Marian kautta ja Hän tuli tänne Hengen kautta, eli siittyi Pyhästä Hengestä.
Koska sinua ei kiinnosta niin paljon Raamattu, niin sinulta on varmasti jäänyt huomaamatta oleellisen tärkeät asiat. Esim. tulemin, siittyminen, tehtävä ja jne.
Tietänetköhän yleensä mitä kirjoitat Jumalalaji uskova.
kirjoitan. Laji sanaa ei löydy Raamatusta kuvamaan Jumalaa, mutta se käy aivan hyvin kuvamaan kaikkea, mitä on olemassa. On taivaalliset lajit, enkelit ja Jumala ja on maalliset lajit, ihmiset, eläimet ja kasvit.
Jumala on muuttumaton ja Hän on ikuisesti yksi Jumala, vaikkakin armotalouden aikakaudella Hänet ilmoitetaan meille kolmessa persoonassa, sillä Jumala ei kukaan koskaan ole nähnyt, sillä Hän on Henki ja samaten Sanaakaan ei kukaan koskaan ole nähnyt, mutta Hän TULI Henki Isästä tähtemme Ihmisen Pojaksi, josta Johannes kertoo kirjeessään, että hän oli saanut katsella ja koskeketella tuota Elämän Sanaa.
Naurattaa nää teidän juttunne. Toinen sanoo uskovansa Jumalan Poikaan ja raamattuun, niin sinä kommentoit hänelle miten tulee tuntea sanan kautta miten Jeesus on Jumalan Poika.
Ootteko järjiltänne ja tätäkö usko tekee ihmisille.
Käsitän, että ulkona olevia naurattaa asiat, mitä he eivät käsitä sisällä ollen. Jumalan Poika on Jumala, mutta toiset väittävät Hänen olevan armon kautta ihmisestä nostettu mies, jonka sisällä vaikutti Jumalan Henki ja se on kokonaan eri asia, kuin tuntea ja tunnustaa Jumalan Poika Jumalaksi.
Toiset väittävät Jeesuksen syntyneen Joosefin ja Marian yhtymisestä, mutta Raamattu sanoo, että Joosef ei koskenut Mariaan ennen Jeesuksen syntymää.
Monet vesittävät Raamatun ja väittävät silti uskovansa. Usko onkin Jumalan lahja ja vain sen lahjan saaneet saavat tuntea Jumalan. He eivät tunne, jotka tulevat Jumalan huoneeseen kiertotietä, mutta nythän Jumala onkin puhdistamassa huonettaan.
Aaron oli Jumalalle rakas, mutta silti Jumala ei kysynyt Aaronin mielipidettä ja lupaa, kun tuhosi kaksi Aaronin poikaa. Se tuho tuli sen takia, että nuo kaksi poikaa toivat Jumalan huoneeseen väärää tulta.
Olemassa on vain yksi Jumala, yksi usko ja yksi kaste.
Kyllä olet eksynyt sinulla on, vain niin simät ummessa ja et näe totuutta.
Jeesus on lihaan tullut Jumala näin se vain on. Et voi tuntea Jumalaakaan, jos et Jeesusta tunne miksi hän tuli lihaan, jotta me uskoisimme.
Kaikki eivät tule tunnustamaan totuutta koskaan, mutta he joutuvatkin sitten huutamman pelastuneita, että anna edes sen verran vettä, että kieltäni kastelisin.
Nyt on totuus vielä tarjolla ja se on sinun eteesi asetettu. Sinulta puuttuu nöyryys Kaikivaltiaan edessä, että syntyisit Uudellen Ylhäältä ja olisi nöränä Jeesuksen edessä myöntäen erehtyneesi.
Ei se mitään hyödytä, jos kampailet Sanaan vastaan selliset joukot hajoitetaan. Laki on voimassa ja pysyy.
hengelliset asiat ovat uskosta osattomalle hebreaa. Ei sinun tule loukkaantua uskovien keskusteluun.
Ei niitä ole tarkoitettukaan uskosta osattomille. Uskovat keskenään puhuvat asioista jotka ovat sinulle ylivoimaisia ymmärtää. Siksi sinua naurattaa.
Mutta ei se mitään. En minäkään ymmärtänyt näistä asioista hölökkäsen pöllähtävääkään ennen
uskoontuloa ja Hengen täyteyttä. En muúten ole lukenut tuota keskustelua johon viittaat.
En siksi voi kommentoida itse keskustelua. Ei ole aikaa lukea kaikkea.
""Mutta opettaa Raamatun Sanaa toisille ei kannata jos ei ole ensin uudestisyntynyt ja henkikastettu uskova.""
Eikä silloinkaan kannata opettaa eikä pidä opettaa jos tuntee ettei ole Jumalalta saanut siihen valtuuksia. Jumala jakaa lahjojaan kullekin tahtonsa mukaan, toisille opettamisen, profetoimisen, parantamisen ja toisille evankelioimisen, ym. lahjoja. Esim. Itse olen aika varovainen opettamaan, kun tunnen että en ole saanut siihen Jumalta valtuuksia, mutta tunnen ja koen että evankelioimisen lahjan olen saanut ja sitä teen mieli hyvin ja Jumalaa kiittäen olen saanut sitä tehdä. Osaisin varmaan opettaakkin ainakin jonkin verran, mutta kuten sanoin tunnen sisimmässäni että valtuudet puuttuvat, niin siksi en pyri opettamaan vaan ainoastaan evankeliomaan.
Sinä jaikal olet taasen saanut evankelioimisen lahjan ja varmaan muitakin lahjoja Jumalalta, joten sinulla on valtuudet kunnossa opettajaksi. Siunausta työllesi!
Piti tietenkin sanoa että sinä jaikal olet saanut OPETTAJAN lahjan ja muitakin lahjoja. Ymmärsit varmaan muutenkin mitä tarkoitin, mutta tämä nyt selvennyksenä kerrottakoon. :)
kaikkien vauvakasteen kannattajien polvet. Miksi näin kovakouraisesti ravistelet heitä hereille?
Eikö olisi pehmeämpiä tapoja?
>>>Aaron oli Jumalalle rakas, mutta silti Jumala ei kysynyt Aaronin mielipidettä ja lupaa, kun tuhosi kaksi Aaronin poikaa. Se tuho tuli sen takia, että nuo kaksi poikaa toivat Jumalan huoneeseen väärää tulta.
Olemassa on vain yksi Jumala, yksi usko ja yksi kaste.
ymmärsin mitä sinä tarkoitit. Minulle se oli aikamoinen yllätys kun Herra puhui minulle vähän sen jälkeen kun olin tullut uskoon. Herra sanoi selvästi että minun tehtäväni on evankeliumin julistaminen uskosta osattomille sekä uskovien opettaminen. Evankeliumin julistamisen uskosta osattomille minä kyllä jaksoin jotenkin sulattaa mutta kun siinä oli myös tuo uskovien opettaminen. En silloin vielä itsekään ymmärtänyt paljoakaan hengellisiä asioita kun Jumalan Henki puhui minulle ja antoi nämä tehtävät. Herra näki tulevaisuuteen ja minä näin vain sen päivän. Tämä Jumalan puhe ei tullut ihmisen kautta. Se tuli Sanan kautta suoraan sydämeeni.
Jos minulle joku sanoisi etten ole saanut Jumalalta tehtävää ja valtuuksia opettaa, minä tietäisin että olen saanut. Onhan minulle todellakin tällä palstalla yksi henkilö kirjoittanut moneen kertaan etten ole saanut Jumalalta valtuuksia opettaa. Hän on jopa kieltänyt minua opettamasta. Minä en siitä säikähdä. Minä nauran sellaisille väitteille ja uhkauksille. Jumalan puhe kun on paljon korkeammalla ihmisten höpinöitä. Näissä hengellisissä asioissa on hyvin tärkeätä että jokainen pysyy siinä tehtävässä mihin Jumala on hänet asettanut eikä lähden sellaisille alueille ja ota vastaan sellaisia tehtäviä joihin ei koe Jumalalta valtuuksia. Minulle on tarjottu sellaisia tehtäviä seurakunnissa joihin Jumala ei ole minua kutsunut eikä asettanut. Olen kieltäytynyt. En nyt tarkoita vessojen siivousta tai jotakin muuta sellaista tehtävää. Tarkoitan vähän enemmän tavoiteltuja ja arvostettuja tehtäviä. Sinä teet oikein kun et pyri opettamaan koska sinä koet ettet ole saanut siihen Herralta valtuuksia ja tehtävää. Mutta sinä olet kuitenkin opettaja omalla sarallasi niiden ihmisten parissa missä sinä liikut ja vaikutat. Voit ja osaat opettaa pelastuksesta ja monista muistakin uskoon liittyvistä asioista. Opettaminen seurakunnassa on sitten eri asia. Tätä opettamista sinä kait tarkoitatkin.
Toivottavasti tämä nyt ei ollut ylpeästi kirjoitettu. Minä en todellakaan koe olevani toista uskovaa suurempi tai parempi. Olen pieni heikko ihminen suuren Jumalan palveluksessa. Mutta onhan se niin että jokainen uskova tietää oman tehtävänsä Jumalan valtakunnassa. Tehtävän tietää vaikka siinä tehtävässä ei toimisikaan. Olen tavannut uskovia jotka ovat kertoneet minulle tehtävänsä Jumalan valtakunnassa mutta he eivät ole jostain syystä totelleet Jumalaa. Siksi he eivät ole koskaan toimineet siinä tehtävässä jonka Jumala oli tarkoittanut heille. He elävät koko elämänsä siinä tietoisuudessa etteivät he koskaan uskaltaneet irrottaa telttaköysiä ja telttakeppejä ja lähteä liikkeelle. Tämä on surullista.
opettamisen lahjasi ja se tulee selvästi esille kirjoituksistasi !
Siunausta sinulle !
siltä Jumalaksi ja jumaloitavaksi itsensä korottaneelta vastustajalta, [2.Tess.2:3,4]
Room. 2:29
"vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta."
1. Kor. 4:5
"Älkää sen tähden lausuko mitään tuomiota, ennen kuin aika on, ennen kuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta."
´
pikku piikittely millon nimettömänä ja milloin nimmarilla. Minä pidän sinua edelleenkin kelvollisena, armosta pelastettuna ihmisenä, vaikka olenkin arvostellut joskus kirjoituksiasi. Joka ei kestä arvosteluja, ei kestä Jeesuksen työssä. Et sinä kirjoita hetikään täydellisesti ja paljon on sinullakin vielä oppimista, jos on meillä kaikilla muillakin. Älä teeskentele täydellistä, sillä on vain yksi täydellinen ja Hän on Herramme ja Jumalamme. Me vasta kasvamme Hänen kaltaisuuteensa.
Lapsikastettujen polvet eivät tutise, sillä heillä on oikeus uskon kautta saada Taivaasta tuleva kaste. Jeesus ei kastanut vedellä kastajan kanssa, vaan tuli jäljestä päin ja kastoi valitsemansa, joten lopeta höpöttämiset ja kasteesta kirjoittamiset ja kyräilyt.
Nyt Jumala puhdistaa huonettaan ja se on vakava ja tosi tieto kaikille. Joka tuo Jumalan huoneeseen omia luuloja ja lihanoppeja saattaa käydä heittämään väärää tulta, kuten käyvät lain kieltäjät. Ei Jumala ole vain rakkaus, vaan Hän on myös viha ja kiivastus.
Jumalan ainoa Poika täytti lain, ei kumonnut sitä ja silti täällä on paljon lain kumojajia, joilla ei ole rakkautta, vaan on oman lihanpyynti. Joka lukee evankeliumeja tietää, että laki on voimassa aina. Jeesus sanoo, että siitä ei katoa koskaan pieninkään piirto, eikä ainutkaan kirjain.
kiittelee:).
>>>Jumalan ainoa Poika täytti lain, ei kumonnut sitä ja silti täällä on paljon lain kumojajia, joilla ei ole rakkautta, vaan on oman lihanpyynti.
jos tunnustusta tai kritiikkiäkin antavat henkilöt kirjoittaisivat rekisteröidyllä nimimerkillään.
Silloin ei syntyisi epäilyksiä siitä kuka on tunnustuksen tai kritiikin kirjoittanut.
sitä miten ihmiset hyökkäävät vastustamaan, jos kertoo, että käskyt ovat meitä varten ja ne ovat ihmisen hengessä ja liitonarkissa ja ei pelkkä tuon lukeminen, mutta se henki, jolla hyökätään. Se kumoaa lain, eli rakkauden. Jos ei ole tietoa, että laki on voimassa, niin voi hyökätä lähimmäisiä vastaan ja voi elää laittomuudessa.
Paavalilla olisi paljon sanottavaa heille, jotka kertovat olevansa uskossa ja kieltävät käskyjen kuuluvan meille rakkaudenlaissa. Paavalihan kertoi miten käskysana, eli käskyt ovat pyhät, sillä hänetkin ne ajoivat Kristukseen ja tuolla Paavali tarkoittaa, että hänen piti riisuuntua rakkaudenlain edessä siitä vihasta ja kiivastuksesta, mikä hänellä oli lähimmäisiä vastaan.
Jeesus sanoo, että joka kadottaa elämänsä (lihassa elämisen) Hänen tähtensä, saa Jumalalta elämän. Jeesus sanoo, että joka kadottaa elämänsä Hänen ja evankeliumin tähden..., eli tuossa Jeesus sanoo, että evankeliumi on opas Häneen. Jumalan Sana vie meidät Jumalaan, ei meidän omat luulottelut.
Tiedäthän sinä, että risti on portin ulkopuolella?
""jos tunnustusta tai kritiikkiäkin antavat henkilöt kirjoittaisivat rekisteröidyllä nimimerkillään.
Silloin ei syntyisi epäilyksiä siitä kuka on tunnustuksen tai kritiikin kirjoittanut.""
Itsekin olen saanut sellaista palautetta että on luultu että minä vastailen omiin viesteihini toisella nimimerkillä. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan olen aina kirjoittanut omalla nimimerkilläni, mutta muutamia kertoja ilman rekattua mutta Il-Mari.. nimimerkillä kuitenkin.
Mark.3:20. Ja hän tuli kotiin. Ja taas kokoontui kansaa, niin etteivät he päässeet syömäänkään.
****Jeesus ei päässyt syömään****
21. Kun hänen omaisensa sen kuulivat, menivät he ottamaan häntä huostaansa;
sillä he sanoivat: "Hän on poissa suunniltaan."
***Eikö jokainentarvitse ruokaa, muuten ei jaksa?
Sitten kirjanoppineet syyttivät rankasti, kuten täälläkin monet
väittävät Jeesusta miksi tahansa muuksi, mutta ei siksi, joka Hän on!
22. Ja kirjanoppineet, jotka olivat tulleet Jerusalemista, sanoivat: "Hänessä on Beelsebul", ja:
"Riivaajien päämiehen voimalla hän ajaa ulos riivaajia."
23. Niin hän kutsui heidät luoksensa ja sanoi heille vertauksilla:
"Kuinka saatana voi ajaa ulos saatanan?
Tälläkin palstalla nämä saatanan palvelijat eivät omista armolahjoja, vaan pilkkaavat niitä
koska pilkkaavat siten Pyhää Henkeä, joka armolahjoja jakaa.
24. Ja jos jokin valtakunta riitautuu itsensä kanssa, ei se valtakunta voi pysyä pystyssä.
25. Ja jos jokin talo riitautuu itsensä kanssa, ei se talo voi pysyä pystyssä.
26. Ja jos saatana nousee itseänsä vastaan ja riitautuu itsensä kanssa, ei hän voi pysyä,
vaan hänen loppunsa on tullut.
Tässä Jeesus todistaa ja varoittaa vakavasti.
27. Eihän kukaan voi tunkeutua väkevän taloon ja ryöstää hänen tavaraansa, ellei hän
ensin sido sitä väkevää; vasta sitten hän ryöstää tyhjäksi hänen talonsa.
28. Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi,
pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
29. mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
"Uskon Jeesukseen Krisukseen Juamlan Poikaan, jonka kautta ihminen pelastuu Jumalan lapseksi."
Jeesus siis synnyttää lapsia Jumalalle.
Minusta on selvää ja Raamatun totuuden kanssa yhtä pitävää
tämä totuus:
2.Kor.5:18. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. ************************
*************************************************
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa
*************************************************************************
eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Eikö sinustakin ole yksinkertaisempaa ja vailla selityksiä olevaa totuutta
noiden jakeiden sisällön olevan Jumalan totuus itsestään syntiemme Sovittajana
Kristuksessa?
Jos et sitä järjelläsi pysty selittämään, niin usko ainoastaan,
niinhän Jumala käskee tekemään.
Jos et halua uskoa Jumalan olleen Jeesuksessa ja sovittaneen maailmaa
itsensä kanssa, kiellät Sovittajasi. Sen varmaan ymmärrät?
kohtaan kommentoisin seuraavaa:
Mitä tarkoitti käytännössä se, että Jeesus täytti lai`?
Sitä, että kaikki lain käskyt Jeesus eli todeksi, niinhän?
No mitä tarkoittaa se, että Jeesus on lain loppu?
Eikö sitä, että ne jotka uskon kautta ovat Jeesuksessa,
ovat täytetyn lain osalllisuudessa?
Mitä tämä tarkoittaa?
Lain kirouksen otti Jeesus päälleen, nauliten sen ristiin.
Me saamme siis armosta osallisina nauttia lain täyttäjässä
olevasta armosta ja vapaudesta, uskon kautta Hänen vereensä.
Uskovalla laki ei siis ole enää vaatimus, vaan etuoikeus ja ilo
elää rakkauden siivittämänä Jeesuksen täyteydessä ja
ansiossa ja ilolla tehdä Jumalan tahto, sydämeen vuodatetun
Pyhän Hengen kautta, onhan Jumalan rakkaus vuodatettu
sydämiimme Pyhän Hengen kautta!!!.
että se oksettaa Jumalaa.
Eikös Ilmestyskirjassa sanotakin Laodikean seurakunnan kohdalla, että
KRISTUS OKSENTAA ulos... sopii hyvin kommenttiisi että "SE OKSETTAA JUMALAA"
antikristuksen opettajaksi.
siltä Jumalaksi ja jumaloitavaksi itsensä korottaneelta vastustajalta, [2.Tess.2:3,4]
2.Tess.2:3. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
ekivaari väittää ettei jaikal ole uudestisyntynyt Kristuksesa yhdeksi uudeksi ihmiseksi,
vaikka itse kieltää ettei Jumala ollut Jeesuksessa ja sovittanut maailmaa itsensä kanssa.
(2.Kor.5:18,19)
Room. 2:29
"vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta."
1. Kor. 4:5
"Älkää sen tähden lausuko mitään tuomiota, ennen kuin aika on, ennen kuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta."
sanon siihen Aamen kaikesta sydämestäni ja koen syvää hengen yhteyttä
sillä itse olen Jumalan armosta saanut Pyhän kutsun evankeliumia julistamaan
huone huoneelta ja seurakunnissa.
Nyt palvelen p''painoisesti pienyksiköissä, mutta käyn myös eri seurakunnissa
puhumassa.
Minut on siunattu aikanaan evankelistaksi ja opetan ihmisille Kristusta ja johdatan heitä
sisälle pelastukseen, he menevät kasteelle ja paikallisseurakuntaan.
Kiitän Jumalaa tästä kallisarvoisesta tehtävästä saada olla Jumalan työtevri Kristuksessa.
Siunausta Jaikal tehtävässäsi.
Välillä tuulee kovasti, mutta Sovitusta, Lunastusta, kutsua ja palveluvirkaa
ei kukaan eikä mikää pysty riistämään siltä, joka tuntee Kristuksessa
Sovittajansa ja Lunastajansa, Ikiaikojen Jumalan.
Ja Jumala ei armolahjojaan eikä kutsumistaan kadu.
Jumala oli Krisuksessa Pojassaan. Kaikkihan tuon uskovat.Ihmisen ei vain tule uskoa Kristusta totiseksi Jumalaksi.Kristushan on Jumalan Poika.
Sovitti maailman Kristuksessa?
Jeesus näytti, että käskyt ovat Hänelle elämä ja Hän vahvisti käskyt. Jeesus täytti lain uskovaisen kansan puolesta. Ei siis kumonnut, vaan täytti ja uskovainen kansa elää täytetyssä laissa, ei kumotussa.
Uskovainen saa taivaasta VOIMAN elää täytetyssä laissa. Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan VOIMASSA.
Nyt asia on niin, että on suuri määrä ihmisiä, jotka todella etsivät Jumalaa, mutta jotka eksytetään jo heti etsinnän alkumetreillä. Heille ei opeteta, että ihmisen pitää ristin juurella riisuutua kaikesta siitä, mikä vastustaa lakia, ikuista lakia, eli kymmentä käskyä. Nuo ihmiset eivät löydä koskaan ahtaalle portille asti, sillä heillä on kuva, että kunhan uskoo jotenkin Jeesukseen, niin on pelastettu, eli arvoton armo-opetus, jossa laista ei ole tietoakaan eksyttää heidät pois totuudesta, vapaudesta ja rauhasta.
Itse olen joutunut korjaamaan Jeesuksen työtoverina tuon opetuksen jälkiä. Masentuneet ja ahdistuneet ihmiset eivät ole käsittäneet, että heidän uskonsa ei tee hedelmää, eikä tuota rauhaa ja iloa, koska lihan riisumisen osuus on jäänyt kokonaan poissa. He ovat jatkaneet suullaan Jeesusta tunnustaen, mutta sydämessä Hänet kieltäen ja ovat jääneet lihallisuuden uhreiksi. Saatuaan ymmärryksen Jumalan Tahdosta, on moni osannut tehdä parannuksen ja kieltää lihansa tahdon Jumalan Tahdon tieltä ja näin vapautunut.
Tämän ajan suurin eksytys on laista piittaamaton armo-opetus.
Risti on portin ulkopuolella ja ihminen, joka ei ristin juurella tunnusta syntejään riisutumalla lihantahdosta ,ei myöskään lähde ristiltä ahtaalle portille, vaan jää joko ristinkantajaksi, tai matkaa pois pelastuksesta.
Olethan toki sinäkin betsy.e joutunut näkemään ihmisiä, jotka suulla kertovat uskovansa Jeesukseen, mutta joiden todistus jää Herra, Herra hokemiseksi. He ovat juuri niitä laittomia, joille ei ole kerrottu, että RAKASTA JUMALAA YLI KAIKEN JA LÄHIMMÄISTÄ NIIN KUIN ITSEÄSI, on lain täyteys.
Laki, eli kymmenen käskyä, joka sisältyy kahteen suureen rakkauskäskyyn, on juuri se laki, joka ajaa syntiin langenneen Kristukseen ja pelastukseen.
Paavali kertoi, että hänelle synti tuli itsessä ilmi vasta sen jälkeen, kun käskysana sen näytti ja siksi Paavali ylistää lain olevan pyhä ja hyvä.
Paavalikin pääsi lain alta vapauteen lain kasvatuksen kautta ja sen jälkeen Armo kasvatti häntä. Hänen ei tarvinnut kumota Jeesuksen täyttämää lakia.
Kuvittelin sinun lukeeneen vastaukseni toisaalla. Siis Jumala sovitti maailman synnit itsensä kanssa siten, että aivoitti tämän asian uhraamalla Poikansa syntien tähden. Huomioi, miten VT puolella ihmiset uhrasivat syntiuhreja ja näin sovittivat syntejään. Mutta UT puolella Jumala itse sovitti synnit ihmisten puolesta uhraamalla oman Poikansa.
Jumala on aina sovittaja tai tekijä kun jokin taho toteuttaa Jumalan aivoituksia.Kirkastaahan ihminenkin Jumalan ruumiissaan kun toteuttaa Jumalan aivoituksia.
"Risti on portin ulkopuolella"
Ymmärräm, että Pyhä Henki, siis Jumalan kolmas persoona, vetää ihmistä ristin luo, näyttämällä hänet syntiseksi, eli ihminen tulee tietoiseksi
syntisyydestään.
Uskon että tämän prosessin jokainen kokee henkilökohtaisesti yksilönä, koska Jumala kutsuu jokaista nimeltä, eli yksilönä.
Kun ihminen näkee evankeliumissa Jeesuksen(kun Sanaa rististä julistetaan) vaikuttaa JUmala Henkensä kautta uskon ihmisen sydämessä.
Hän suostuu syntisenä Jumalan sovitettavaksi Kristuksen kautta
ja saa syntinsä anteeksi.
Siinä hetkessä Jumalan Henki synnyttää ihmisen Jumalan lapseksi,
tulemalla ihmisen henkeen asumaan(Hengen sinetti, Ef.1:13)
Tuolloin ihminen tulee osalliseksi Kristuksessa olevasta pelastavasta ja kasvattavasta armosta ja vapautuu myöskin lain kirouksesta.
Jumala itse toteuttaa Hengen kautta kaikki Sanan totuudet uskovassa
suuren rakkautensa ja armonsa kautta.
Ihminensuostuu Jumalan tahtoon sen mukaan kuin ymmärtää ja
Henki avaa Sanan salaisuuksia ja totuuksia.
Jokainen uskovakin tietää ettei pysty tuota Jeesuksen
rakkauden lakia täyttämään, mutta sikäli kuin vanha lakkaa
vaikuttamasta ja uusi vahvistuu, Kristus meissä, saa Jeesus
toteuttaa elämämme kautta rakkauden suunnitelmaansa.
Emme elä pakkopaidassa, vaan armon ja rakkauden kautta ymmärrämme,
että meidän tulee tehdä parannus ja suostua Jumalan väkevän
Sanan alle.
Laki annettiin Mooseksen kautta, mutta armo ja totuus
tuli Jeesuksen Kristuksen kautta.
Lopputulos; Ilman armoa emme selviä perille,
mutta veren voima ja armo riittää.
Verellä vihmottua tietä kulkiessamme armo peittää
vajavaisuutemme ja Jumala näkee meidät Pojassaan täydellisinä,
siksi motivoitumisemme elää rakkaudessa, vanhurskaasti ja pyhästi, pysyy
ja vahvistuu, koska se on Hänen ansaitsemansa armo hyväksemme.
Hän on täyteytemme kaikessa!
jonka Jumala teki Kristuksessa.
VT:n ylipappi meni kerran vuodessa erilleen sinne uhrialttarille
kaikkein pyhimpään VIERASTA VERTA MUKANAAN.
(VT:n liitossa Jumala teki osan ja ihminen osan)
Se veri puhdisti lihan puhtauteen.
Nyt on paljon arvokkaampi asia kyseessä.
Uusi liitto ja Jumala Kristuksessa ja Hänen OMA VRENSÄ, joka sai
aikaan iankaikkisen lunastuksen.
Eihän Uutta liittoa verettä vihitty?
Siksi Jumala itse oli Jeesuksessa ja SOVITTI maailman itsensä kanssa
ja teki valmiiksi iankaikkisen lunastuksen ja pelastuksen.
Sitä varten Hän maailmaan tuli Jumalallisen suunnitelmansa mukaisesti.
Jumaluus aivoitteli ja kun aika oli täytetty....
Takaisin taivaaseen noustuaan Jeesus pukeutui samaan kirkkauteensa,
joka Hänellä oli ennenkuin maailma olikaan.
(ennen ihmiseksi sikiämistään Pyhästä Hengestä)
Sovitustyön loppuun saattaminen on vielä kesken, koska odotamme
uudestisyntyneinä vielä ruumiimme lopullista lunastuksen täyttymystä, eli
kirkastettuun ylösnousemusruumiiseen pukeutumista.
Odotatko sinäkin kirkastetun ruumiin saamista?
Vaiko hengen ylösnousemusta?
Oliko Jeesus mielestäsi VT:n eläinuhriin verrattava uhri,
eikä sen enempää?
Oliko VT:n eläimissä Jumala Sovittajana?
koskaan kirjoittanut esim. tämän palstan ulkopuolella? Luulen, että tällä palstalla sinulla on monta kanssasi samanmielistä, mutta oletko joutunut koetukselle siellä, missä sinun uskoasi ei kunnioiteta, eikä tunneta. Oletko kohdannut ihmisiä, jotka osaavat opettaa melkeinpä täydellistä oppia. Osaavat kirjoittaa mahdottoman hyvin ja Raamatun mukaan, mutta kun heihin tutustuu tarkemmin, niin joutuukin näkemään, että sydän ei ole muuttunut Sanan mukaiseksi, vaikka oppi onkin melko täydellistä. Oletko kohdannut ihmisiä, jotka ovat hyviä ja ihania, mutta kun olet heidän kanssaan jostakin asiasta erimieltä, alkaa totuus tulla ihmisen sydämestä esiin.
Jos Jumalan Sana, joka on eläväksi tekevä siemen, ei juurru ja kasva, niin ihminen ei muutu muuta kuin pinnallisesti. Jumalan Sana puhdistaa ja antaa uuden heille, jotka saavat syntyä uudeksi sen takia, että Jumalan Sana on heissä juurtunut.
Usein luullaan, että ihminen syntyy siinä silmänräpäyksessä uudeksi, kun tunnustaa Jeesuksen, mutta se on mahdotonta. Jumala vaatii meitä tuntemaan Poikansa ja antamaan ensin oman sinettimme siitä, että Jumala on totinen Jumala.
Ihminen voi luulla olevansa uudestisyntynyt, mutta joskus Jumala osoittaa ihmiselle, että sitä ei ole vielä tapahtunut, laittamalla ihmisen kovien valintojen eteen. Uudestisyntyneen ihmisen kohdalla laki pysyy aina voimassa, kovimmankin koetuksen keskellä, mutta heidän keskuudessaan se ei pysy, jotka eivät ole vielä uudestisyntyneet, vaan ihminen saattaakin alkaa kovan koetuksen tullessa ajamaan omia etuja Jumalan lain vastaisesti.
Ei ole syntymistä ilman valmistumista syntymiseen.
kaikki muuttuminen Kristuksen kaltaisuuteen alkaa meissä uudestisyntymän kautta.
Uusi elämä, Jumalan elämä Sanassa ja Pyhän Hengen eläväksi
soveltamana henkeemme, on alku, se Jumalan siemen, josta kirjoitat.
Ei siementä istuteta kauan, se laitetaan sydämen(hengen) maaperään
hetkessä, mutta kasvuprosessi on hidas.
Kasvun antaa aina Jumala, ei ihminen itse pysty itseään
kasvattamaan, mutta suostuessaan Jumalan tahtoon, oikean toedon ja
ymmärryksen lissääntyessä, hän valitsee Jumalan armosta ja
Pyhän Hengen johtamana oikein, eli Jumalan tahdon.
Siten ihminen kasvaa hengelliseksi ihmiseksi ja hänen elämässään
alkaa näkyä Hengen hedelmä ja Kristuksen tuntemisen tuoksu
heijastuu ennenkaikkea Kristuksen korottamisena ja Hänen
esimerkkinsä mukaan nöyrtymällä kuuliaisuuteen.
Mitä taas muilla palstoilla kirjoittamiseen tulee, jos haluan
samanmielisten seuraan, menen Netmissionin sivuille.
Siellä olen kotona, koska ymmärrämme asiat täysin samoin
ja kunnioitamme toistamme rakkaudessa.
Täällä palstalla haasteet ovat pieniä, koska pimeydessä vaeltavat
ovat helposti tunnistettavissa, mutta arkielämässä kohtaan
ihan kasvotusten mainitsemiasi uskonnollisesti valveutuneitakin
ihmisiä.
Minulla on eräs kirjakin, jota saa lukea lähelle loppua,
ennenkuin näkyy selvästi, että kyseessä on uskonnollinen
filosofia ilman Kristusta, ristin sanomaa, sovintoverta,
ylösnousemusta ruumiillisesti, taivasta ja kadotusta.
Kotityö jota teen kohdistuu etupäässä nimellisiin luterilaisiin,
joiden joukossa on monia jehovalaisten kanssa, heidän kirjasiaan,
jopa vuosia tutkineita.
Minulla on oma peltosarkani ja pyrin jakamaan voimani sen mukaan
kuin koen Jumalan Pyhän Hengen johdattavan.
Itse olen uusi luomus Kristuksessa ja pyrin kärsivällisesti, kaikella
rakkaudella, mutta myös Sanan totuudella johdattamaan ihmisiä
Kristuksen luo.
Teen sen minkä minä voin, Jumala yksin uudestisynnyttää,
pelastaa ja antaa kasvun Sanankylvölle!
Siksi on tärkeää kylvää Sanaa.
Eräs puolitoistavuotta uskossa ollut nuori mies todisti äskettäin
erittäin raikkaasti ja rehellisesti. Miksi raikkaasti ja rehellisesti?
Koska hän tunnusti nöyrästi olevansa kasvun alussa,
mutta uskossa Jeesukseen ja halusi uskossa pysyä.
Jumalan siemen oli tullut uudestisyntymisessä hänen henkeensä
ja alkanut itämään, Jumala oli antanut kasvua.
Näin se tapahtuu jokaisen Jumalan lapsen kohdalla.
Ei Jumalan Sanaa laiteta hetkessä ihmiseen, vaan se on juuri se prosessi, joka joko onnistuu, tai ei onnistu. Jumalan Sana pitää tulla kuulluksi, tai luetuksi, jotta se tulee ihmiseen. Ei sitä mistään hetkessä laiteta ja siksi Jumala on valjastanut evankeliumin julistajia, jotka puhuvat Sanan mukaan. Kertovat, mitä Jeesus opetti. Nuo evankelistat jaksavat muistuttaa ihmisiä lukemaan Raamattua.
Siemen on siis Jumalan Sana, eikä mikään muu. Ihmisen pitää ahkeroida Jumalan Pojan tuntemiseksi ja siksi lukea ja kuulla Sanaa, joka on siemen.
Itkien kylvävät ja ilolla niittävä sopii siihen, että Jeesuksen puhuman Sanan viejät eivät ole useinkaan vastaanotettuja, mutta jos kylvö onnistuu, tuottaa se suurta iloa.
Ihmisen tehtävä on viedä sovituksen Sanaa ja saattaa lähimmäistä ristin juurelle asti, muuta hän ei voi tehdä. Jumala antaa kasvun kylvetylle ja kastellulle siemenelle.
Ei Jumalan Sanaa laiteta hetkessä ihmiseen, vaan se on juuri se prosessi, joka joko onnistuu, tai ei onnistu. Jumalan Sana pitää tulla kuulluksi, tai luetuksi, jotta se tulee ihmiseen
Tietysti evankeliumia julistetaan, että usko voi syntyä ihmisessä,
ja uskon alkaja on Jeesus, eikö totta?
Etkö ole lukenut Apt, kuinka he julistivat Sanaa Kristusta ja
ne jotka julistuksen kuulivat ja uskoivat, he pelastuivat,
eli heistä tuli heti Jumalan lapsia ja ottivat kasteen ja
täyttyivät Hengellä.
Siksihän Kristusta, Sovitusta, anteeksiantamusta ja Kristuksen
voittoa julistetaan, uskon kuuliaisuuden aikaan saamiseksi.
Mutta kun ihminen ottaa kuulemansa evankeliumin vastaan,
pesee Jeesuksen veri hänen tuntonsa siinä hetkessä puhtaaksi
kaikista kuolleista teoista ja kaikki sen ihmisen synnit
annetaan anteeksi.
Hän ottaa näin Kristuksen vastaan ja siitä hetkestä hän on
Kristuksessa uusi luomus, Jumalan Sanasta(Kristuksesta) ja
Pyhästä Hengetsä syntynyt Jumalan lapsi.
Kasvu alkaa aina syntymisestä, sitä ennen on valmisteleva työ joka edeltää
ja valmistaa ihmistä varsinaiseen syntymään.
Jumala antaa kasvun vain omilleen, siis lapsilleen,
ei sellaisille jotka ovat vasta tulossa sisälle, eli kutsun alla,
mutta eivät ole vielä suostuneet pelastettaviksi.
Joko nyt ymmärrät.
Minunkin kutsumukseni on julistaa evankeliumia
että ihmiset uskoisivat ja Jumala voisi synnyttää heidät lapsikseen.
Sana rististä on hullutus niille jotka joutuvat kadotukseen, mutta
meille jotka pelastumme se on Jumalan voima.
Pelastus pn hetkessä tapahtuva asia ihmisen hengessä, mutta
pelastukseen kasvaminen vaelluksen puolesta niin,
että tapahtunut pelastus alkaa näkymään, on tämä pitkä prosessi.
Kristukseen ei voi kasvaa ellei ole ensin Hänen omansa.
Jumala ei kasvata perkeleen lapsia, vaan omiaan.
Joko ymmärrät?
Jeesuksen opetuksia. Apostolien opetukset varmaan tunnet, mutta tunnetko Jeesuksen Itsensä opetuksia. Tunnetko evankeliumeja? Usko on kasvu ja kehitys, ei halpa ja arvoton asia. Jeesus on JUMALAN SANA. Jumalan Sana tuli ihmiseksi ja opettaa ihmiselle tien Jumalan luokse. Hän on ainoa ovi taivaan valtakuntaan. Jeesus opettaa kaiken sen, mikä meille kuuluu. Moni ei tunne ollenkaan Jeesuksen opetuksia, mutta kertoo silti olevansa uskovainen. On jopa heitä, jotka väittävät, että Jeesus opetti vain juutalaisia, tai opetti vain jollekin ajalle. Jeesus on Jumalan Sana, eli Hänen opetuksensa kuuluu kaikille ja kaikelle ajalle.
Tiesitkö sinä, että ihmisen on annettava oma sinettinsä Jumalan totisuudesta. Ihminen voi kuulla Sanaa ainakin jonkin verran ja voi iloita valtavalla ilolla tultuaan tuntemaan Sanaa jonkin verran, mutta se ilo ei kestä, kun alkaa todellinen Sanan kasvatus. Monet kääntyvät takaisin maailmaan. Heissä Sana ei juurru ja siksi he menettävät ensi rakkauden ja sen ilon, jonka elävän Jumalan kohtaaminen heille ensin toi.
Kasteen LUPAUS on, että kaikki saavat tulla Pyhän Hengen opettamiksi, siis aivan kaikki. Monilla syntyy ensin suuri ilo, kun Pyhä Henki tulee opettamaan, mutta kaikilla tuo ilo ei kestä, sillä vaatimusten tullessa kohdalle he alkavat niskuroida Opettajaa vastaan. Laki aiheuttaa niskurointia. Kun ihmiselle selviää Pyhän Hengen opettamana, että Jeesus opetti pienimmänkin käskyn olevan voimassa ja kielsi rikkomasta käskyjä vastaan, niin moni lankeaa pois opetuksen piiristä.
Lue Ilmestykirjasta seurakunnista ja huomaa, että noin käy monissa seurakunniassa. Ensirakkauden hedelmät hyljätään, eikä tahdota tehdä enää niitä tekoja.
Jumala antaa kasvun Sana mukaan. Jos Sana/Jumalan Poika ei ole tuttu, eikä tunnustettu, ei kasvu tapahdu Jumalan antamana.
Millä Pyhä Henki kasvattaa ihmistä, jos ihminen ei tunne Jumalan Sanaa?
Jumalan Sana ja Pyhä Henki on Eläväksi tekevät lähde ja vain siitä ihminen syntyy uudeksi.
SANA ON ELÄVÄKSI TEKEVÄ SIEMEN.
Jeesus/Jumalan Sana. Tässä tietoa, että ihminen voi ottaa ilolla vastaan siemenen, mutta langeta pois. On ihmisiä, jota ovat säteilleet iloa ja riemua uskon tähden, mutta ovat menettäneet sen sädehtivän ilon. Jonku ilo on kestänyt vuoden, toisen kaksi, ja kolmanen kolme, mutta jos iloa tuonut usko ei ole tuonut hedelmää, niin oksa on kuivettunut.
Matteus 13
19 Kun joku kuulee valtakunnan sanan eikä ymmärrä, niin tulee paha ja tempaa pois sen, mikä hänen sydämeensä kylvettiin. Tämä on se, mikä kylvettiin tien oheen.
20 Mikä kallioperälle kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja heti ottaa sen ilolla vastaan;
21 mutta hänellä ei ole juurta itsessään, vaan hän kestää ainoastaan jonkun aikaa, ja kun tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin hän heti lankeaa pois.
22 Mikä taas orjantappuroihin kylvettiin, on se, joka kuulee sanan, mutta tämän maailman huoli ja rikkauden viettelys tukahuttavat sanan, ja hän jää hedelmättömäksi.
23 Mutta mikä hyvään maahan kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen ja myös tuottaa hedelmän ja tekee, mikä sata jyvää, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä."
onkin julistettava Hengessä ja totuudessa.
Kirjain kuolettaa, mutta Henki antaa elämän.
Kyllä minä tunnen Jeesuksen opetukset ja myöskin koko muun
uudentestamentin kirjoituksia olen lukenut ja tutkinut Hengen
avulla vuosia.
Siirryit asiasta toiseen.
Jeesus on henkilöitynyt Jumala Sanassa, ihmisenä ja Hänen
opetuksensa ja Pyhä Henki kirkastaa, samoin Hänen työnsä
Golgatalla, Sovituksen, kuoleman ja ylösnousemuksen.
Me tuomme Hänelle syntisen elämämme ja Hän sinetöi
elämänsä Hänen käsiinsä luovuttaneet, uudestisyntyneet
omansa Hengen sinetillä Ef.1:13.
Sinä puutut asioihin, jotka ovat Jumalan ja yksilön välisiä asioita
ja joihin jokainen hengellisessä kodissa mukana oleva saa opetusta
Jumalan kutsumien, armoittamien ja valtuuttamien työtovereittensa kautta.
Jokaisen omat Raamatuntutkistelut auttavat asiaa ja innostavat
entistä enemmän. Raamattupiirit ovat hyviä, koska siellä lukemisen
lisäksi pyritään murtamaan Sanan leipää ravinnoksi.
Ihmisen tulee uskossa olla kuuliainen Kristukselle ja niin
Jumala kyllä osaa kasvattaa omansa.
Jokainen joutuu kasvotusten Sanan kautta Pyhän Hengen valaisemana
oman elämänsä peilin kanssa ja tekemään parannusta.
Tähän kavatukseen ei meidän tule puuttua liikaa, muuten kuin
julistamalla ja opettamalla Sanaa niinkuin se on kirjoitettu ja
sekin on tehtävä Pyhässä Hengessä, armossa ja totuudessa
ja muistaa että sen opetuksen kauttaa pitää sinun itsesi
pelastua jotta toisetkin voisivat pelastua.
Opettajalla ja suuri vastuu, siksi ei liian monien pitäisi pyrkiä
opettajiksi, eikä ennenkaikkea opettaa vanhaa hapatusta, vaan Kristusta, uskoa, ja kastetta, Pyhän Hengen täyteyttä, armolahjoja, Jumala kutsua,
kutsun tottelemista, tulevaisuutta, toivoa, taivasta, helvettiä,
armoa ja tuomiota, ihan laidasta laitaan, kaikkea sitä mitä
Jeesus ja apostolitkin opettivat.
Ihmistekoinen evankeliumi ihmisen sinetteineen ei kestä sinä päivänä joka tulessa ilmestyy, vain Kristuskalliolle ja Raamatun Sanan totuuksille
rakennettu usko kestää,,,ja sen rakentaja on Hän itse,
ja ihminen vain suostuu ja tahtoo rakentua Jumalan asumukseksi Hengessä.
Oma yrittäminen ei auta, vaan hidastaa, Jeesuksen ansio riittää
koko uuden ihmisen rakentamiseksi ja kasvattamiseksi
Kristuksen täyden iän määrään. Aikuisuuteen Kristuksessa.
Ihminen ei itse rakenna, vaan Jumala, joka antaa kasvun.
antaa samalla mitalla takaisin:), mutta en anna. En puutu mihinkään sellaiseen, mihin minun ei tule puuttua. Jos Jeesus on tuttu, niin silloin julistetaan Jeesuksen opetuksia, eikä apostolien. Paavali yritti julistaa Jeesuksen opetuksia, mutta ihmiset menivät kuka Paavalin puolelle, kuka Pietarin puolelle ja kuka kenenkin puolelle ja siksi apostolien opetukset kävivät heidän kohdallaan turhiksi, sillä Jeesuksen Sanat eivät tullee USKOSSA vastaan otetuiksi.
Sinä puhut mielelläsi uudestisyntymisestä, mutta et puhu tiestä, millä siihen on Jumalan lupaus päästä.
Kenelle sinä oikein julistat?
Joka uskoo Jeesuksen opetuksen, kertoo kaikille, että ristinsalaisuus on uskon kautta lihasta irti pääseminen ja uuden alkaminen. Se on suuri salaisuus. Laki on Kasvattaja Krsitukseen.
Kuka ottaa vastaan Jeesuksen opetukset ja missä niitä opetetaan?
Johannes 3
32 Ja mitä hän on nähnyt ja kuullut, sitä hän todistaa; ja hänen todistustansa ei kukaan ota vastaan.
33 Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että Jumala on totinen.
34 Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla.
35 Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä.
36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
näkemystä edustava, että pelkästään Jeesuksen sanat ovat
Raamattua ja muut ihmisten?
Miten niin samalla mitalla, mitä sellaista kirjoitin jossa koit
että sinuun sattui?
Olin kirjoittavinani uskosta osalliselle, joten ymmärrykseni mukaan
ajattelet asioista suhteessa elävään uskoon samoin.
Viittaatko tuohon ihmissinettiin?
Turha meidän on Jumalalle mitään sinettejä jaella, koska Hän tietää
ja tuntee meidät tomuksi ja pettureiksi.
Ilman Hänen sovitustaan Kristuksessa, olisimme täysin hukassa,
mutta lunastusveressä meillä on puhdistus ja armo avattu
Kristuksessa pelastua ja kasvaa myös armossa.
Jumalan Sanaa minä julistan ja puhun, eihän mikään
muu rakennusmateriaali kestä sitä päivää joka tulessa ilmestyy.
Tottelen Jeesuksen omaa käskyä, evankelioida, ja uskoontulleet johtaa kasteelle ja hengelliseen kotiin ja opettaa heitä pitämään
kaikki mitä Jeesus käski ja opetti ja muistaa aina että Jumalan
armotalous perustuu rakkauteen, jonka Hän näytti todeksi Kristuksessa.
Niinkuin sinä valitset mistä aineksista rakennat Kristuksen täydelliselle ansiolle, niin valitsee jokainen muukin.
Jumalan Sana on seitsenkertaisesti tulessa koeteltu!
nämä Sanat uskossa sinuun, vai käytkö kiivailemaan edelleenkin vastaan (Matt.5:17...). Niin, ja sen haluan sanoa myöskin sinulle, että älä opeta ihmisiä noin korkealta. Minä tulin aluksi tänne tullessani muutaman kerran keskustelemaan kanssasi, mutta huh, mikä pyöritys alkoi. Aloit etsimään virheitä opetuksestani, mutta et yrittänytkään keskustella kanssani. Se on kyllä tällä palstalla aivan yleistä. Opettajia on paljon, mutta ei ihmisenä ihmisen tasolla olevia opettajia. Siksi nämä keskustellut menevät tälläisiksi ja pitää vain ohitella nuo teidän varoituksen opettajaksi alkamisesta:). Minä pyrin keskustelemaan ihmisenä ihmisen rinnalla. Tee sinäkin parannus. Voit niin oppia itsekkin, sillä Jumalan valtakunnassa riittää oppimista ja jakamista.
Minua on harmittanut joskus, kun olen huomannut sinun käyneen opettamaan ihmisiä, joiden näkee olevan kasvaneita Jumalan lapsia. Sinä et ole suostunut keskustelemaan heidän kanssaan, vaan olet sanellut heille ja se jos mikä ajaa ihmiset poissa lähesyydestäsi. Ethän toki toimi oman perheesi kanssakaan noin, vai toimitko.
Niin, sulautuuko tämä Jeesuksen opetus sinuun ja jos sulautuu, niin miksi teet sen virheopetukseksi etsivien kasvojen edessä:
Matteus 5
17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.
22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
ja se annettiin Mooseksen kautta, armo ja totuus tuli Jeesuksen Kristuksen kautta.
Elän uskossa ja armosta, enkä hylkää mitään noista Raamatun jakeista.
Enkä liioin selitä pois, elän Kristuksen ansiossa ja armossa.
Etkö sinäkin elä.
Jos sinuun sattuu Jumalan Sanan opetus koskien
toisten opettamista, siihen lienee jokin syy?
Jumala on tuomarini, sinä esität mielipiteitä omasta
näkökulmastasi ja kokemuspiiristäsi. Ymmärrän sen.
sinuun. Sinähän et keskustele, vaan sanelet. Kerro, opettaako Jeesus oikein Matteus 5:17 eteenpäin, vai pitääkö se opetus hyljätä ja mennä suoraan armoon, jossa lakia ei tunnusteta. Ja kerro hylkäsikö Paavali ikuisen lain mennen suoraan saastaisena armoon?
eli armon osallisuuteen.
Ei lain kirjain ole poistunut vielä,
se on lähellä katoamistaan, mutta katoaa vasta sitten
kun lopullinen täydellisyys alkaa.
Nyt laki on voimassa ja ilman sitä ei tule synnintuntoa ja silloinkin
Pyhä Henki herättää ja avaa ihmisen ymmärtämään
lain tuomion ja Kristuksessa odottavan armon sille,
joka uskoo ja tekee parannuksen.
Oletko tyytyväinen.
jk. opetuksesi ei satu minuun kun se on Jumalan Sananmukaista,
jos eksyt totuudesta, silloin oikaisen, se on velvollisuuteni
Jumalan ansiottomana työtoverina.
jo kuulostaa oikealta opetukselta. Vielä kun opit kertomaan etsiville ja kaikille, että laki on ikuinen. Jopa uusi taivas ja maa pitää sisällään ikuisen lain, sillä se täyttyy RAKKAUDESSA.
Profetoiminen, kielilläpuhuminen ja tieto katoaa, mutta rakkaus ei katoa koskaan. Rakkaus ei saata tehdä pahaa lähimmäiselleen. Laki on rakkaus ja kaikki käskyt pysyvät täytettynä rakkaudessa.
Nythän meillä on vielä tieto ja on profetoimisen lahja, joten siitäkin tiedämme, että täydellisyys ei ole vielä saapunut, vaan vielä me seuraamme Jumalan ainoaa Poikaa, esikuvaamme, jonka kautta uskovainen saa syntyä uudeksi Pyhän Hengen voimalla. Sana ja Pyhä Henki on elämän antajat.
Tietenkin sinun tulee oikaista jos opetan väärin. Minun pitää ottaa sellaiseen tuleva oikaisu nöyrästi vastaan. Niin sinunkin.
Ihminen ei tiedä, mikä on syntiä, jos laki ei sitä näytä. Moni luulee, että urheilu, television katsominen, tai jokin sellainen, joka ei loukkaa itseä, eikä lähimmäistä on silti syntiä, mutta se on valhe. Laki osoittaa mikä on syntiä ja ihminen oppii vertaamaan käskyihin asioita ja tietää vältää syntiä ja saa pysyä vapaudessa uudestisyntymisen peson kautta.
Uskovainen valvoo aina itseään. Vaikka uudestisyntyneessä elää Jumala, niin se ei tarkoita sitä, että eikö uudestisyntynytkin valvoisi itseään ja varsinkin hän valvoo, sillä Sana ja Pyhä Henki pitävät siitä huolta.
lain kirjaimesta ja sen toiminnasta tässä ajassa.
Tämä Mooseksen aikainen lain kirjain katoaa, koska
ylöstempauksen, rauhanvaltakunnan, ja viimeisen tuomion jälkeen
kun elämä jatkuu uudessa taivaassa ja uudessa maassa, niin
siellähän asuu pelkästään vanhurskaus, joten siellä ei ole
mitään vajavaista, kuten Pyhä laki.
Siellä asuu vain täydellisyys, eli kuten kirjoitit, rakkaus.
Mitä tarkoitat tässä?
"Moni luulee, että urheilu, television katsominen, tai jokin sellainen, joka ei loukkaa itseä, eikä lähimmäistä on silti syntiä, mutta se on valhe."
Tarkoitatko että urheilu ja tv:n katsominen on syntiä, vai ei ole syntiä?
Jeesus kehoitti valvomaan ja se tapahtuu Sanan luvun, rukouksen ja
Pyhän Hengen avulla.
Ihminen kasvaa lain kasvattamana uskovaiseksi ja pysyy uskossa lain pysyessä hänessä täytettynä. Rakkaus ei tarvitse mitään lakia, mutta jos laki otetaan pois sieltä, missä on vielä taivas ja maa, niin ihminen on herkkä lankeemuksille, jopa uskossa oleva ihminen on suuressa vaarassa. Laista piittamattomat eivät saa kasvaa Kristukseen ja laista piittamattomat kasvaneet, vaikka ovatkin saaneet maistaa Pyhää Henkeä, ovat silti lähteneet kulkemaan pois Jumalasta. Laki pitää ihmisen kaidalla tiellä, sillä jokaisen uskovaisen pitää saada tietää, että tie on sen takia kaita, että sen reunoilla on laki, joka vartioi uskovaista kansaa.
Miksi sinä vastustat Itsensä Jeesuksen opetuksia, vai etkö ollenkaan lue evankeliumeja, vai onko sinulla hengellistä kirjallisuutta, josta olet oppisi ammentanut. Pane kaikki kirjat sivuun ja pitäydy yksinomaan evankeliumeihin.
Television katsominen ei loukkaa itseä, eikä lähimmäistä, joten se on sallittua, mutta laista tietämättömät ovat tehneet siitäkin syntiä. Loukkaako urheilu itseä, tai lähimmäistä. Mieti sitä, ja päätä onko se syntiä.
Käskyt kuuluvat tähän: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä, niin kuin itseäsi. Joka ei piittaa ikuiseta laista, ei ole uskossa, sillä Jeesus ei kumonnut lakia, vaan täytti sen ja uskon kautta Jumalan Sanaan, laki pysyy täytettynä ja vahvistettuna.
Aivan käsittämätöntä on se, että Jeesuksen omat opetukset tehdään halvaksi ja pyritään niitä jopa kumoamaan apostolien opetuksilla. Jeesushan se Jumalan Sana on, eikä apostolit. Jos ei tunne Jeesusta, ei ymmärrä apostolejakaan.
henkeäsi ja sielullisuuttasi pönkität penkkiurheilulla?
Raamatun ohje on että fyysisestä harjoituksesta on hyötyä vain vähään,
mutta.... oi, mitenkäs se jatkuikaan,,,muistatko sinä?
(oliko se että Jumalisuudesta kaikkeen?)
Minä ulkoilen koiran kanssa mutta kotityössä käytän autoa, koska
joudun ajamaan joinakin päivinä 15-25 km, jopa enemmänkin.
Seuraava puhujamatkani on runsaan 40 km päässä, ensi sunnuntaina,
mutta siitä huolimatta ulkoilen monta kertaa päivässä koiran kanssa.
Minä elän armon alla ja täytetyn lain vapaudessa, Kristuksen ansiossa.
Laki naulittiin ristiin Kristuksessa.
Pitäisikö sen uskossa vaeltavalle elää, ei toki.
En pysy Kristuksessa käskyjen , vaan rakkauden tähden.
Uusi laki Kristuksessa saamani Hengessä, vaikuttaa sen, että
ilolla yhdyn Jumalan lakiin, se on uuden luomuksen mieli minussa
ja jokaisessa uudestisyntyneessä.
Emme kanna laintauluja niskassamme, vaan elämme armoliitossa
Kristuksessa ja Hänen hankkimassaan vapaudessa.
Silti laki on hyvä, vanhurskas ja pyhä.
Lopeta puhuminen ja opettaminen, jos et kykene näkemään totuutta. Ikuinen laki on voimassa ja kaikkien ihmisten pitää saada tietää, että Jeesus TÄYTTI lain ja uskovainen ihminen saa tulla elämään täytettyyn lakiin, vapauteen ja rauhaan.
Miten laki ketään kasvattaa Kristukseen, kun te opetatte vain, että Jeesus täytti lain ja jätätte siihen opetuksenne. Ettekö te käsitä, että lakia ei ole kumottu ja, että tie on kapea, joka vie elämän ja kaita se on juuri sen tähden, että uskovainen kieltää lihantahdon ikuisen lain kasvattamana ja kasvettuaan Armoon, hän saa elää vapaudessa ja lain täyteydessä.
Etkö sinä usko Jeesuksen omaan opetukseen, jonka löydät evankeliumeista?
saat lisäselvennystä asiaan laista ja ihmisen kamppailusta
ennenkuin astuu Kristuksessa vapauteen!
Room.7:4. Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
5. Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
6. mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
7. Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse."
8. Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
9. Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
10. ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
11. Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
12. Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
13. Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.
14. Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
15. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
16. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
17. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
18. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
21. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22. sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23. mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
Tiituskirje 2:9. Kehoita palvelijoita olemaan isännilleen kaikessa alamaisia, heille mieliksi, etteivät vastustele,
10. etteivät näpistele, vaan kaikin tavoin osoittavat vilpitöntä uskollisuutta, että he Jumalan, meidän vapahtajamme, opin kaikessa kaunistaisivat.
11. Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
12. ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
Miten laki kuolettaa ketään Kristukseen, jos laista ei puhuta, eikä opeteta. Paavali opetti lapsille käskyjä ja kertoi aikuisille, että käskyt hänetkin herättivät, eli näyttivät synnin ja hän sai kuolla lihallisuudelle niiden opastamana ja sai tulla Kristukseen ja vapauteen.
Sinä kiellät Jeesuksen omat opetukset:
Matteus 5
17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
auttaa sinua ymmärtämään sen. että Pyhä Henki kirkastaa
ihmiselle synnin, eli osoittaa hänet lain rikkojaksi, mm
omassatunnossa olevan oikeudentajun kautta, jonka Jumala on sinne asettanut, eikö sinullakin ole sellainen ollut jo ennenkuin olit
mitään Raamatusta ymmärtänyt, siis omatunto?
Epätoivoiselle, syntiselle ja kärsivälle ihmiselle tulee julistaa Kristusta
ja sovitusta Hänessä.
Katsopa mitä Raamatussa sanotaan:
1.Kristuksen osuus Pelastus
Kol.2:11. ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
2. Uudenluomuksen vaikutuksesta meidän osuus kaste
12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
3.Ukson kautta lahjaksi saatua
13. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
14. ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
Luehan tarkasti, Kuka on Rauhamme ja miksi, mitä Hän teki?
Ef.2:14. Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
15. kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
16. ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
17. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat;
18. sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
19. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
20. apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
21. jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;
22. ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.
Emme ole orjuuttajan alaisia, koska Kristus hankki meille voiton ja saamme tuossa voitossa elää, vapautettuna lain kirouksesta, mutta
silti laki ei ole pois, vaan joka rikkoo yhtä kohtaa vastaan, on syypää kaikissa, ja mitä vielä, Synti on laittomuus, eikö olekin?
Väitätkö minun olevan väärässä kun turvaudun siihen voittoon, jonka Jumala Kristuksessa Häneen uskoville ja turvaaville hankki?
Jos sinä et elä tässä täydellisessä Lunastuksessa ja Sovituksessa, niin tule hyvä ystävä tänne armon alle käskyistä ja kielloista.
Hengessä olemme pois vihollisuudesta ja käskyjen puristuksesta.
Lihallisuudessa ja epäuskossa vaeltava on kasvattajan alainen, eivät Kristuksen vapauttamat.
Ethän pahastu vaikka rohkeasti sinulle kirjoitan?
Kristus on tätä minulle, lain täyttäjä ja orjuudesta vapauttaja,
Mitä Hän on sinulle henkilökohtaisesti, nyt ei puhuta muista,
eikä siitä mitä pitää maailmalle julistaa, vaan sinusta ja minusta.
Teillä molemmilla on sama ongelma. Ette ymmärrä toisianne,vaikka puhutte samasta asiasta.Jumalan laista.
Ihan vinkiksi keskustelluunne annan pohdittavaa, miten Jeesukseen uskova/uudestisyntynyt ihminen uskollaan VAHVISTAA LAIN ja tähän liittyy miten laki ei koske vanhurskaita ihmisiä, vaan varkaita ja huorintekijöitä ja murhaajia jne...
Paavali käytti sanaa TUNNUSTAA,
hän tunnusti,
12. Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
Tässä tilanteessa moni kamppailee kauan.
21. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22. sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23. mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
Kunnes oppii vaeltamaan armossa, uskon kautta ja Pyhässä Hengessä.
Silti lihasta ei pääse irti tämän elämän aikana, vaan taistelu jatkuu
niin kauan kuin tässä savimajassa olemme.
Kristuksen lahjavanhurskautta tarvitaan jokainen jatkuvasti,
kuten myös pyhitystä.
Oikein ml213 kirjoittaa miten ihminen uskollaan vahvistaa lain. Room 3/31
on niin hyvä ja Raamatullinen että se on Aamenen paikka. Aamen! :)
Jumala verrattavissa lajiin, olet kyllä totuudesta ulkona.
Sinä tulet kurituksen kautta, löytämään totuuden, etkö ymmärrä.SINÄ PILKKAAT ISÄ JUMALAA ja JEESUSTA
JA PYHÄÄ HENKEÄ.
Tämä törkeä pilkka kirjoituksesi;
.... Ihmisestä syntyy ihminen, lampaasta syntyy lammas ja Jumalasta syntyy Jumala; kukin lajinsa mukaan.
Perkelekkö laittoi Isä Jumalaa pilkkaamaan??????????
Olet eksyttäjä joka tekee perkeleen tekoja, Isäsi on perkele, kuka on äitisi????????
TÄMÄ ON TOTUUTTA!!!!!!!!!!!
että olet pe.kun kanssa samassa veneessä?
Lue hänen kirjoituksensa tässä ketjussa niin huomaat sen.
puheen ollen vain Jumala päättää kumpi teistä saa Hänen kurituksensa ja Hän ei edes kurita jos ei rakasta. Jeesus on Jumala ja joka ei sitä halua tunnustaa, ei ole kelvollinen Jumalan kuritettavaksikaan. Jumala kurittaa vain heitä, joita rakastaa ja Hän rakastaa Sanan alle alistuneita, joilla on laki voimassa Jumalan Pojan täyttämänä, sillä nuo ihmiset tavoittelevat alati rakkautta. Jumala on rakkaus, vaikka onkin viha ja kiivastus laittomia vastaan.
Ihminen kyllä itse hankkii omalla kylvöllään kuritusta itselleen ja läheisilleen, mutta se on kokonaan eri asia, kuin saada tulla Jumalan kurittamaksi.
"Ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi". Room. 1:23
Lueppa aloituksesi loppuosa, niin tuntuuko tutulta tuo ilmoitus. MUUTTANEET. Lue koko Room. kirjeen alupuoli syvällisemmin. Jos sinulla on vähääkään näkökykyä, niin tämä aika,- jossa elämmä kuvaa juuri tuota Room kirjeen alkupuolella ilmoitamaa aikaa. Ihmiset ovat tavattoman rohkeita ja tulevat "kaapsitaan ulos" rohkeasti.
Tuo Room. kirje on todella syvällinen ja laaja- alainen ilmoitukseltaan ja väitämpä, miten siinä todistetaan vahvemmin ihmisen geneettisyyden ja ympäristön yhteisvaikutus ihimsen persoonallisuuden ja ajattelutavan kehityksessä.
Niin, ne lajit ja persoonat ja yhdistettynä ne totiseen Jumalaan. Huh huh!!!!
olisi sinulle vielä paljon pohtimista.
Pohdippa nyt niitä jakeita missä Paavali todistaa Jeesuksen Jumalaksi.
Ehkä silmäsi avautuvat ja näet Herran Jeesuksen.
>>>Tuo Room. kirje on todella syvällinen ja laaja- alainen ilmoitukseltaan ja väitämpä, miten siinä todistetaan vahvemmin ihmisen geneettisyyden ja ympäristön yhteisvaikutus ihimsen persoonallisuuden ja ajattelutavan kehityksessä.
Kummallakin meistä on etunimenä Jukka. Se juontaa hebrealaisesta nimestä Johannes, joka merkitsee "Jumala on armollinen".
Kirjoituksesi veljestäni Jaikalista eivät ole armollisia. Sinäkö päätät Herran lapsilleen antamasta kurituksesta? Hebrealaiskirjeen mukaan Jumala kurittaa lapsiaan, ei äpäriä. Jos Jaikal saa Isältä kuritusta niin se on hyväksi hänelle ja hän on Jumalan lapsi.
Sinä kirjoitat kuitenkin kovia sanoja:
>>Perkelekkö laittoi Isä Jumalaa pilkkaamaan?????????? Olet eksyttäjä joka tekee perkeleen tekoja, Isäsi on perkele, kuka on äitisi???????? TÄMÄ ON TOTUUTTA!!!!!!!!!!!
totuus
Toisaalta rohkeudestasi ei voine moittia, miten rohkeasti väärennät ilmoituksia järjenpäätelmien avulla.Pakko ihan kysyä, että pohditko todella tosissasi asioita tässä viestissä vai muuten leikkimielisesti.
"Jumala joka on Henki (Joh 4:24) tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa (Fil 2:5-8).
Siksi Jeesus on myös Jumala vaikka Hän olikin tavallisen ihmisen näköinen ihmisten silmissä."
--------
Esim. tuossa on hyvä esimerkki ihmisen järjenpäätelmistä eli koko Raamatun ilmoitus ei liity aiheeseen,- mutta silti sillä järkeillään Jeesus totiseksi Jumalaksi.
Eniten ihmettelen,- mutta ymmärrän ajatuksiasi miten ymmärrät ja uskot Jumalan olevan laji kuten ihminen ja eläin.Tuo kohta viestissä'si kyllä ilmentää rohkeaa vetoa järjenpäätelmistä.Mutta, uskon, miten tämä laji oppi leviää uskonnolisuudessa lähi aikoina kunhan uskonnoliset ihmiset tulevat "kaapista ulos" ja uskoltavat sanoa ääneen mitä ajattelevat.
Esim. Petri Paavolahan opettaa avoimesti miten Jumalasta syntyy Jumala ja tällä järkeilyllä sitoo Jeesuksen totiseksi Jumalaksi.
Innolla vaan jään odottamaan aikaa kuinka moni tulee kaapsitaan ulos ja rohkenee tuoda ajatuksensa/mielikuvansa esille.Aika jossa elämme on kaapsita ulos tulemisen aikaa.Liittynee ihmisen joka alueeseen.
melkein naurattaa sinun "pohdintasi".
>>>Pakko ihan kysyä, että pohditko todella tosissasi asioita tässä viestissä vai muuten leikkimielisesti. >Esim. Petri Paavolahan opettaa avoimesti miten Jumalasta syntyy Jumala ja tällä järkeilyllä sitoo Jeesuksen totiseksi Jumalaksi.
Haluan todella varmistaa, etten luule asioita väärin ja siten anna väärää todistusta.
Uskotko ja ymmärrätkö sinä jaikal, että Jumala on laji kuten ihminen tai eläin lajit ovat eli Jumalasta syntyisi Jumala ja tällä perusteella Poika olisi myös totinen Jumala, koska on samasta lajista syntynyt.
Raamatussa ei tietenkään ole tätä ilmoitusta,- mutta ymmärrtkö ja uskotko asian olevan noin.
tässä itsesätäsi ? " < Toisaalta rohkeudestasi ei voine moittia, miten rohkeasti väärennät ilmoituksia järjenpäätelmien avulla.Pakko ihan kysyä, että pohditko todella tosissasi asioita tässä viestissä vai muuten leikkimielisesti. >" ?
* Sillä jaikaliin se ei sovi mitenkään. Sinä, ml213 olet, jos kukaan, järjen päätelmin tällä palstalla sekoittamassa niiden ajatuksia ja mieltä, jotka oikeasti etsivät totuutta, sinulta sitä ei löydy!
sinun kanssasi!
Ymmärrätkö sinä mitä tarkoitta se kun Raamattu sanoo Jumalaa pyhäksi?
Mitä Raamattu tarkoittaa kun sanoo Jeesusta pyhäksi? Mitä ja mikä on pyhä?
Pyhä on kaikesta muusta erotettu. Jumala on pyhä koska Hän on AINUT JUMALA.
Toista Jumala vertaista olentoa ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan.
Näin Jumala on erossa kaikesta itsensä ulkpuolella olevasta. Hän on ainoa lajissaan.
Hän on pyhä.
Jeesus on pyhä koska Hän on yhdestä pyhästä Jumalasta ja yksi Hänen kolmesta pyhästä persoonastaan.
Jeesus Kristus on ainoa Jumalan Hengestä siinnyt ihminen. Siksi Hän on myös ainoa lajissaan.
Toista Jumalan Poikaa ihmisen lihassa ei ole eikä tule.
"Uskotko ja ymmärrätkö sinä jaikal, että Jumala on laji kuten ihminen tai eläin lajit ovat eli Jumalasta syntyisi Jumala ja tällä perusteella Poika olisi myös totinen Jumala, koska on samasta lajista syntynyt.
Raamatussa ei tietenkään ole tätä ilmoitusta,- mutta ymmärrtkö ja uskotko asian olevan noin."
Jeesuksen sanojen perusteella Jumala on laji.
Joh. 17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala,
Ja uskotaan Jeesuksen opetusta "te olette nähneet hänet (Isän = on samaa lajia)".
Joh, 14:7. Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet."
sanoa noinkin! Jumalasta itsestään ei voi syntyä muuta kuin Jumala, ja Jumalan Poika Jeesus on juuri tällä periaatteella myös Jumala. Koska sikisi Pyhästä Hengestä, eli Jumalsta. Niin miten siitä olisi voinut syntyä mitään muuta, esm. ihminen'kö ? Jumala voi luoda mitä vain, mutta Hänestä lähtöisin oleva on Jumala, ei voi olla muuta, samoin Pyhä Henki on Jumalsta, siksi Hän on Jumala, nämä kolme ovat yhtä ja samaa Jumalaa, niitä ei voi erotella tosistaan, koska se on mahdotonta, ei ole mitään mihin muuhun He voisivat sulautua, kuin Jumala Jumalaan.
* Vaikka uskovalla on Jumalan Henki ja saa Pyhän Hengen täyteyden ja puhuu kielillä saa armolahjoja, (no sinähän et usko Pyhään Henkeen) mutta Jumalaa ei uskovaisesta tule koskaan, on vain nämä kolme; Isä Poika ja Pyhä Henki, jotka voivat sulautua yhteen, niinkuin vesi, lumi ja jää. Ja siitä on tuloksena vettä. Mutta jos siihen lisätään ihan mitä tahansa, se ei enää ole puhdasta vettä, ja niin on Jumalakin kolminaisuudessaan, siihen ei voi sulautua mitään muuta, siksi He ovat Yksi tosi Jumala
* Jumala VALMISTI Jeesukselle ruumiin, ja tässä ruumiissa asui Jumala, mutta koska tehvänsä takia ei voinut käyttää hyväkseen olla Jumala, Hän luopui tästä oikeudestaan vapaaehtoisesti, eikä katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen, siitä huolimatta, että oli Jumala tuossa ihmisruumiissa, joka sekään ei ollut maasta, niinkuin me kaikki muut. Hänen lihansakin oli PYHÄ, synnitön absolyttisen puhdas, ei pienintäkään tahraa, ei mitään osuutta Saatanaan, niin kuin meidän jokaisen liha on liitossa Saatanan kanssa, olimmepa uskossa tai emme. Perimämme takia, Jeesuksella ei ollut lihassaan tätä rasitetta, vaan oli synnitön ja viaton ja puhdas, myös LIHASSA !
"Ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi". Room. 1:23
Näetkö itsesi tuon jakeen ilmoituksessa. Lueppa viestisi sisältö ja mieti asiaa.
"Jeesuksen sanojen perusteella Jumala on laji. "
Miten uskallat ja rohkenetkaan laittaa Jeesuksen suuhun tuollaiset iljettävät sanat eli Jumala tehtäisiin ihmisen tai eläimen kuvan kaltaiseksi. On teillä rohkeutta!!!
"Ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi". Room. 1:23
Näetkö itsesi tuon jakeen ilmoituksessa. Lueppa viestisi sisältö ja mieti asiaa."
Ei mitään uutta auringon alla sellaiselta joka uskoo Joosefin poikaan.
Ei mitään uutta auringon alla sellaiselta joka uskoo Joosefin poikaan.
---
"Te Israelin miehet kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen Nasaretilaisen, sen miehen, josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita JUMALA HÄNEN KAUTTANSA TEKI teidän keskellänne, niinkuin te itse tiedätte....................
.............Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että JUMALA ON HÄNET TEHNYT HERRAKSI JA KRISUKSEKSI, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte".
.............Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että JUMALA ON HÄNET TEHNYT HERRAKSI JA KRISUKSEKSI, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte".
----
Onko sinulla yksi Herra?
Ef. 4:5. yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
Kiitos ja siunausta!
Jeesuksen Ihmisen Pojan roolia. Tein siitä kuitenkin uuden aloituksen "Ihmisen Poika ja viimeinen Aadam".
Aihe meni toiseen asiaan. Siksi tein siitä kokonaan uuden aloituksen. Tuo aloituskirjoitus oli
kuitenkin lisävastausta pohdintoihisi. Oletko jo lukenut?
Totisesti totoos siinä on kaikille heille jotka eivät tunnusta Jeesusta Jumalaksi.
Sana tuli ihmiseksi Jumala syntyi inhmiseksi jotta kaikki liha hänen kauttaan pelastuisi.
Jumala on Pyhä oma laji, jonka kaltaisia me ihmiset emme voi olla.
Me ihmiset olemme saaneet esimerkin häneltä minkälaiseksi meidän tulee tavoitella.
Meistä ei tule muutakuin omaa lajiamme, emme yllä Pyhyteen.
pitää lisätä jotakin. Kirjoitin näin:
>>>Näin Jumala on erossa kaikesta itsensä ulkpuolella olevasta. Hän on ainoa lajissaan.
Hän on pyhä.
"Ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi". Room. 1:23
Tässä olivat ihmiset alkaneet palvomaan toisiaan jotka ovat luotuja ja irstailemaan samaa sukupuolta olevien kanssa, eikö totta?
Kristus on eri asia, iankaikkinen, koska Jumala Hänessä oli, sovittaessaan
maailman itsensä kanssa.
Päivän paras vitsi!
***Ihmisestä syntyy ihminen, lampaasta syntyy lammas ja Jumalasta syntyy Jumala; kukin lajinsa mukaan***
En tiennytkään, että jumaluus on laji. Jumala siis luo itse itsensä, kuten on luonut muutkin lajit? Kuka on siis luonut Jumalan? Jumala itse? Miksi hän luo itsensä, jos hän ON jo valmiiksi olemassa?
Lampaasta syntyy lammas? Ei suinkaan, vaan eläimillä lisääntymiseen vaaditaan eri sukupuolta olevien yksilöiden seksuaalista kanssakäymistä, ihminen mukaan luettuna. Ja sitten: Hevonen ja aasi edustavat eri lajeja (kuten simpannssi ja ihminen), silti ne voivat lisääntyä; ts. muuli. Vastaavia esimerkkejä löytyy muitakin, perehdy mielummin biologiaan, kuin raamattuun.
Mutta, tässä muutamia tosiasioita lisääntymisestä, ole hyvä:
Suvullinen lisääntyminen
Tässä lisääntymistavassa uusi jälkeläinen saa alkunsa erityisistä haploidisista sukusoluista eli gameeteista. Uusi yksilö on ainutlaatuinen yhdistelmä kahden yksilön geenien alleeleja, jotka syntyvät geneettisen rekombinaation seurauksena. Kahden sukupuolen gameetit yhtyvät siitoksella, joka voi olla:
* sisäinen: siittiöt ruiskutetaan suoraan naaraan sisään hedelmöittämään munasolut
- lähes kaikki maaeläimet
* ulkoinen: hedelmöitys tapahtuu vanhempien ulkopuolella vedessä tai ilmassa
- esimerkiksi sammakot, kalat, kasvit jne.
Suvullisen lisääntymisen etu on, että sen yhteydessä tapahtuu ominaisuuksien vaihdosta eli kahden eri yksilön ominaisuudet sekoittuvat. Uudet ominaisuudet saattavat olla parempia kuin aikaisempien yksilöiden ja edistävät siten yksilön selviämis- ja lisääntymismahdollisuuksia kts. Evoluutio.
Partenogeneesi (nyt kaikki uskikset tarkkana, TE pidätte tästä!)
Partenogeneesissä eli neitseellisessä lisääntymisessä uusi yksilö kehittyy hedelmöittämättömästä munasolusta. Näin syntyvät muun muassa mehiläiskoiraat. Partenogeneettisesti syntyviä kasveja on paljon enemmän kuin eläimiä.
Partenogeneettisen lisääntymisen seurauksena kuhnurit ovat kromosomistoltaan haploidisia. Sen sijaan mehiläisnaaraat kehittyvät hedelmöittyneistä munasoluista, joten ne ovat kromosomistoltaan diploidsia. Tosin esimerkiksi kirvat lisääntyvät partenogeneettisesti, mutta niillä on diploidinen kromosomisto sillä niiden munasolun kromosomit kahdentuvat, vaikka solulima ei jakaudukaan.
Nisäkkäillä partenogeneesi on äärimmäisen harvinainen poikkeusilmiö, mutta joillakin liskolajeilla se on ainoa lisääntymistapa. Sitä esiintyy myös linnuilla, sammakkoeläimillä, matelijoilla ja kaloilla, vaikka se ei yleensä olekaan niiden pääasiallinen lisääntymistapa... Ja uskisten mukaan Jeesuksella, joka siis loi itse itsensä maanpinnalle korjaamaan itsensä luomien olentojen virheet syyllistämällä luotuja ts. syyttää omista virheistään muita. Jumalasi on siis ilmeisen epäreilu, kohtuuton ja sen perusteella ilmeisesti OLEMATON. Ja uskikset NAIVEJA, koska uskovat satuihin.
Jos olette kiinnostuneet tästä ajasta, mitä elämme ja mikä aika on tuleva,- oven edessä. Niin, lukekaa ajan kanssa ja syvällisesti pohtien Room kirjeen alkupuoli 1 ja 2 luvut ja laajemmin Room. kirjettä ajatellen ihmisen olemusta laajemminkin.
Jos sinulla on näkökykyä/ymmärrystä, niin havainnoippa asioita miten asiat yhdistyvät.Kokonaisuus vaatinee laajaa hahmottamiskykyä, mutta vähemmälläkin ymmärryksellä näkee miten tässä ajassa ihmisen kielteinen seksuaalisuuden kehitys ja Jumalan olemuksen väärentäminen on erittäin laajaa ja voimakasta. Ihmiseltä katoaa tyystin Jumalan pelko ja tämä aktivoi väärentämään,- jopa Raamatun sisällön.
Huomioi, miten jo tällä on vaikutuksensa kokonaisuuteen.Elämme todella mielenkiintoisia aikoja ja erikoisesi ymmärtäen ihmisen sokeus ja sen vaikutus ympäristöön. Siis kaikki vaikuttaa kaikkeen.
***Jos olette kiinnostuneet tästä ajasta, mitä elämme ja mikä aika on tuleva,- oven edessä. Niin, lukekaa ajan kanssa ja syvällisesti pohtien Room kirjeen alkupuoli 1 ja 2 luvut ja laajemmin Room. kirjettä ajatellen ihmisen olemusta laajemminkin***
Tjaa, olisiko paras tapa sitten oikeasti ELÄÄ tässä ajassa (vai tarkoitatko HETKESSÄ), eikä lukea ilmeisen ristiriitaisesta lammaspaimenten tarukokoelmasta, kuin NYT tulisi elää? Elämä on yhtä vähän uskonnoissa ja niiden "pyhissä" kirjoissa, kuin musikaalisuus on toivelaulukirjoissa. Kartta ei ole maasto.
Mutta,- jos on näkökykyä, niin asioiden yhdistäminen on erittäin mielenkiintoista. Asioiden, joilla on vaikutuksensa ihmisen käyttäytymisen kehitykseen ja erikoisesti mielen/laadun ja arilaisten mielikuvien syntyyn erilaisista asioista.
***Asioiden, joilla on vaikutuksensa ihmisen käyttäytymisen kehitykseen ja erikoisesti mielen/laadun ja arilaisten mielikuvien syntyyn erilaisista asioista***
Näin olen ymmärtänyt. Mutta on itsensä sumuttamista, jos kuvittelee TOSIASIOIDEN löytyvän muualta, kuin reaalimaalimasta.
jos mahtuu yhteen ihmiseen. Sinä yrität sulloa äärettömän ja rajattoman olemuksen rajalliseen ja äärelliseen?
Kun Raamattu sanoo että "Jumala oli Kristuksessa", se ei tarkoita etteikö hän ollut samaan aikaan myös kaikissa muissa maailman ihmisissä:
Apostolien teot 17
28 "sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niin kuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa'."
´
Pysytäänpä asiassa. On kyllä totta, että Kristuksessa "kaikki pysyy voimassa (koossa)", mutta tässä kreikkalaisille osoittamassaan puheessa Paavali lainaa ei-uskovaisen kreikkalaisen siihen aikaan tunnettua sanontaa (Aratos).
"" Kun Raamattu sanoo että "Jumala oli Kristuksessa", se ei tarkoita etteikö hän ollut samaan aikaan myös kaikissa muissa maailman ihmisissä: ""
Tuohan ei pidä todellakaan paikkaansa, noin kuinka sinä asian esität.
Jeesus itse toteaa ..
18. Ja Johanneksen opetuslapset ja fariseukset pitivät paastoa. Niin tultiin ja sanottiin hänelle: "Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat; miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?"
19. Jeesus sanoi heille: "Eiväthän häävieraat voi paastota silloin, kun ylkä on heidän kanssaan? Niin kauan kuin heillä on ylkä seurassaan, eivät he voi paastota.
20. Mutta päivät tulevat, jolloin ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin, sinä päivänä, he paastoavat.
Mark. 2.
Mitä sinun mielestäsi Jeesus tarkoittaa sanomalle itseään yljäksi?
siunaava tietoniekka. Sinua ei ole helppo saada sanattomaksi.
Kiitos ja siunausta.
>>>Paavali lainaa ei-uskovaisen kreikkalaisen siihen aikaan tunnettua sanontaa (Aratos).
joka hetki Jumalassa, mutta kaikki eivät tiedä Jumalassa olevansa!
Apostolien teot 17
28 "sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niin kuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa'.
29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.
30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus."
´
esittämääni kysymykseen.
Mitä Jeesus tarkoitti sanomalla olevansa ylkä ? ( Mark. 2.19-20 ).
Kun Raamattu sanoo että "Jumala oli Kristuksessa", se ei tarkoita etteikö hän ollut samaan aikaan myös kaikissa muissa maailman ihmisissä:
Kaikissa maailman ihmisissä.
Hän on omissaan, uudestisyntyneissä, vain he ovat Jumalan asumuksia
Jumalan Hengestä syntyneinä.
Jumalan kirkkaus oli taivaassa kun Hän oli orjanmuodossa ihmisenä Jeesuksessa.
Isä, Poika ja Pyhä Henki toimivat yhdessä kun Jeesus nousi kastevedestäkin
Isä, korkein kirkkaus, todisti Jeesuksen Hänestä itsestään syntyneeksi Pojakseen
ja voidellen sinetoi Pyhän Hengen täyteydellä Jumalallisen tehtävän alkavaksi.
Älysi ei riitä ymmärtämään koska tarvitaan uskoa Jumalaan ja Hänen ilmoitukseensa
ja pitää uskoa ilmoituksen antaja luotettavaksi.
Tämä sinulta puuttuu epäuskon sokeutesi takia.
Siunaavaa ja selkeää opetusta, kristallinkirkasta ja Kirjoitusten mukaista. Totisesti. Sydämessä alkoi oikein `jupileeraamaan´, kun luin kirjoittamiasi rivejä.
Matteus 16:15-17
Hän (Jeesus) sanoi heille: "Kenenkä te sanotte minun olevan?" Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika". Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa".
Näitä hengellisiä totuuksia, joista kirjoitit, ymmärtävät vain ne, jotka ovat syntyneet Jumalan lapsiksi ja joille Pyhä Henki on ne ilmoittanut. Luonnollisille (uudestisyntymättömille) ihmisille ne ovat käsittämättömiä ja inhimillisen ihmisviisauden ulottumattomissa; yhtä kaukana kuin itä on lännestä.
Luonnolliselle ihmiselle Jeesuksen puheet ihmisenä, jumalallisesta kirkkaudestaan ja vallastaan riisuutuneena, ovat kompastukseksi (kun Jeesus ei alennustilassaan katsonut saaliikseen olla Jumalan vertainen). He eivät ymmärrä -eivätkä voikaan- että Jeesus tuli tosi ihmiseksi ja pysyi kaikessa uskollisena Isälleen, ihmisenä, päinvastoin kuin ensimmäinen Aadam. Hän teki loppuun asti Isänsä tahdon, aina ristinkuolemaan asti, sovittaen Aadamin suvun synnin kärsimällä sijaisena Jumalan sille langettaman rangaistuksen. Hän teki sen. Kiitos Jumalalle. "Se on täytetty".
Tämän Jeesuksen Jumala herätti kuolleista ja antoi Hänelle Ihmisen Poikana kaiken vallan ja korotti Hänet Ihmisen Poikana Herraksi ja Vapahtajaksi, sukulunastajaksemme. Jeesus on palanut kirkkauteensa, joka ennen aikojen alkua Hänellä on ollut, mutta nyt ei ainoastaan Jumalan Poikana vaan myös Ihmisen Poikana, uuden ihmissuvun esikoisena. Ihmisen Poikana Hän kerran myös on palaa takaisin, kertoen silloinkin olevansa yhä "Daavidin suvusta se kirkas aamutähti" (Ilm. 22:16).
Ihmisen Poikana Hän luovuttaa kerran verellään ostamansa uuden ihmissuvun Isälleen itsekin Ihmisen Poikana alistuen Isänsä alle tämän uuden ihmissuvun esikkona, mutta Jumalan Poikana ei vallan valtikka lähde koskaan Hänen kädestään niin kuin kirjoitettu on: "Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman" (Luuk. 1:32-33).
Vastaukseni venyi turhan pitkäksi (ja ehkä vähän rönsyileväksikin). Kiitos Sinulle hyvästä aloituksestasi.
on hyvää lisäselitystä vajavalle aloitustekstilleni.
Kirjoitat joustavasti ja helposti ymmärrettävästi
ja ennen kaikkea raamatullisesti.
sanoo että 'Jumala tuli ihmiseksi'? En löydä Raamatusta sellaista jaetta. Jeesus todisti että ...
Johannes 14
10 "Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen."
"Jumala oli kyllä Jeesuksessa, mutta ei muuttanut Jeesusta Jumalaksi. Jumala asuu kyllä minussakin, mutta ei muuta minua Jumalaksi, [Joh.14:23; Matt.10:19,20]
1. Korinttolaiskirje 4
6 "Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen, teidän tähtenne, että meistä oppisitte tämän: - "E i - y l i - s e n, - m i k ä - k i r j o i t e t t u - on", - ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan."
´
nyt tuollainen tietää missä kohtaa Raamattu sen sanoo että Jumala tuli ihmiseksi.
Joulu on Jeesuksen syntymisen juhla. Jeesuksen syntyessä itse maailmankaikkeuden luonut Jumala tuli ihmiseksi. Lähi-idässä Beetlehem nimisessä kaupungissa eläinten tallissa tapahtui inkarnaatio eli Jumalan tuleminen ihmiseksi.
Johannes 1
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Huomaa! sana tuli lihaksi (Jeesukseksi) kai ymmärrät että sana oli Jumala? Nii, että tässä sinun kaipaamasi vastaus sitten on!
""Missä kohti Raamattu sanoo että 'Jumala tuli ihmiseksi'? En löydä Raamatusta sellaista jaetta.""
Niin että Sana pitää kirjoittaa isolla kirjaimella kun Hän on Jumala! Tuollainen korjaus edelliseen viestiini.
on puurot ja vellit sekaisin!
Jeesus on tosi Jumala ja tosi ihminen, onhan Hän Ihmisen Poika ja Jumalan Poika!
Heb 2:14-15 Koska lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtälaisella tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla on kuolema vallassaan, se on perkeleen,
15. ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.
Raamatusta sellaista jaetta, jossa sanottaisiin Jumalan tulleen ihmiseksi!
Jos et ennen ole sitä tiennyt, niin lue nyt että Jumala ei miksikään muutu, ei ihmiseksi eikä eläimeksi;
Malakia 3
6 "Sillä minä, Herra, en muutu, ettekä te, Jaakobin lapset, herkeä:"
Huomaan vain, että kuulut, Il-Mari, tähän apostoli Paavalin havaitsemaan joukkoon;
Roomalaiskirje 1
22 "Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi."
´
todistaa, että Jeesus tuli osalliseksi lihasta ja verestä - y h t ä l ä i s e l l ä -
t a v a l l a - kuin mekin, eikä millään erikoisella vippaskonstilla, niin kuin te opetatte!
´
Raamattu opettaa kyllä näin Jeesuksen syntymän ja minä uskon lapsenkaltaisesti siihen mitä Raamatustani luen!
Johannes 1
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
ekivaari kirjoittaa!
""Jeesus tuli osalliseksi lihasta ja verestä - y h t ä l ä i s e l l ä -
t a v a l l a - kuin mekin,""
ekivaari ihan tosissasi itseäsi uskovaisena vai pelleiletkö sinä olevasi uskossa?
kirjaimilla Jeesuksen arvon korottaminen kolminaisuusopin ja raamatunkääntäjien
juoni. V.T. käyttää satoja kertoja Jumalan sana, tai Herran sana-ilmaisuja, ja aina sana alkaa pienellä alkukirjaimella!
Mielenkiinnolla olen todennut, että tekstin väärentäjät ovat muuttaneet V.T;n tekstin pienestä kirjaimesta isolla alkavaksi Uudessa testamentissa;
Ps. 2:7
"Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin."
Ap. t. 13:33
"niin kuin myös toisessa psalmissa on kirjoitettu: 'Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä olen sinut synnyttänyt'."
Sama asia on herra-sanan suhteen;
Ps. 110:1
"Daavidin virsi. Herra sanoi minun herralleni: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi".
Matt. 22:44
"'Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi alle'."
´
Jeesus on niin tärkeä ja hyvä kun olen saanut Hänen kauttansa kaikki syntini anteeksi ja pelastuksen Hänessä, niin minulle ei tuota ongelmia kirjoittaa Jumalani Jeesuksen Kristuksen nimeä isolla alku kirjaimella. Eikä minun tarvitse takertua väittelemään tuollaisista kirjain asioista millä kirjaimella isolla vai pienellä aloitetaan, kun minulle Herra Jeesus Kristus on niin tärkeä, sillä Hän on minun Jumalani. Eikä minulla muuta Jumalaa ole! Huomaan ekivaari sen, että sinä et lainkaan ymmärräkkään sitä kuinka tärkeä Jumala minulle on? Sinulle Hän ei taida niin tärkeä ollakaan kun Joosefin poikana pidät ja samalla lailla syntynsä saaneena kuin itsekkin olet alkusi saanut. Kuten tässä ketjussa juuri kerroit.
sinulta kysyä, kun et usko Jeesuksen ja apostolien täsmäopetusta siitä että neitseellinen syntyminen tarkoittaa vilpittömästä mielestä, [Joh.1:47] puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta, Jumalan rakkauden syntymistä, [1.Tim.1:5 ]
´
ekivaari kumookin koko Raamatun!
>>""Jeesus tuli osalliseksi lihasta ja verestä - y h t ä l ä i s e l l ä -
t a v a l l a - kuin mekin,""
että sinulle ja useille muille on se omassa nimessään tullut ja itsensä Jumalaksi korottanut [Joh.5:43; 2.Tess.2:3,4] "toinen Jeesus" kuin Isän lähettämä, on teille tärkeä.
Minulle riittää Isän lähettämä Jeesus Kristus, joka tyytyy olemaan välimiehenä, ylipappina ja Jumalan poikana iankaikkisesti! [Hepr.5:6; 7:17]
´
ekivaarin kirjoittama jae vai Heprealaiskirjeen kirjoittajan kirjoittama jae?
Päästelet suustasi sammakoita, Asko T.
´
Tähän on helppo vastata.
Sen Johannes, Jeesuksen rakas opetuslapsi kertoo heti evankeliuminsa alussa:
"Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala."
..."Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. "
HÄN, joka tuli yhtälaisella tavalla osalliseksi lihasta ja verestä?
Hän on juuri se Sana, joka oli Jumalan tykönä ja joka oli Jumala. Ja Sana tuli lihaksi.
Mutta ero Jumalan Sanan lihaksi tulemisella oli se, että Hän sikisi Pyhästä Hengestä.
Hän on se toinen Aadam. Ensimmäinen Aadam (ihminen) oli maasta, toinen Aadam (ihminen) on taivaasta.
""Jos et ennen ole sitä tiennyt, niin lue nyt että Jumala ei miksikään muutu, ei ihmiseksi eikä eläimeksi;
Malakia 3
6 "Sillä minä, Herra, en muutu, ettekä te, Jaakobin lapset, herkeä:""
Joku tuossa sinun päättelyssä ei sovi yhteen Raamatun kanssa kun meillä on vain yksi Herra joka syntyi seimeen. "En muutu" tarkoittaa muuta kuin ulkoista olemusta. Ei kai sinullakaan ole kahta Herraa?
Ef. 4:5. yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
Luuk. 2:11. teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.
Joh. 20:24. Mutta Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, yksi niistä kahdestatoista, ei ollut heidän kanssansa, kun Jeesus tuli.
25. Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle: "Me näimme Herran.
Mietit taas asioita ja palasit julistamaan! Kannaltasi näyttää pahalta. Aikaisemmin sentään jotenkuten pysyit raamatussa. Nyt siirryit kokonaan uuden uskonnon luomiseen. Oletko muuten huomannut, että tukijoukkosi harvenevat? Enkä yhtään ihmettele sitä.
Spelulanttina yrität spekuloida speluloimalla syntynyttä raamattua väittämällä henkeä hengeksi ja materiaa materiaksi ja sitten kuomoat itsesi esittämällä materian ja hengen olevan olemassa yhtä aikaa samaasa oliossa. Seuraavaksi spekuloit hengen irti materiasta ja väität, että materia onkin erillistä hengestä. Sitten kiellät materian spekuloimalla sen muuttuneen spekuloimisen hengeksi ja että se olikin koko ajan henkeä, mutta vain materioliona.
Toisin sanoen spekuloit itsesi uskovien keskuudessa naurunalaiseksi. Ainoastaan aina kanssasi ilmestyvä sukulaissielusi efox laittaa kiitettävän spekuklaation spekulaatiollesi. Yliarvioit lukijoiden käsityskyvyn spekuloimalla yksinkertaisia ilmiöitä monimutkaisesti ja aliarvioit heitä luulemalla, että he menevät asettamaasi spekulaatioansaan.
Tiedämme molemmat salaisuutesi. Testaat uutta uskonoppia palstalla. Jos se saisi kannatusta täällä, kirjoittaisit kirjan ja saisit nimeä saarnamiesten joukossa. Saisit opetuslapsia ja perustaisit uuden uskonlahkon, sen oikean.
Sinun kannattaa avata vielä pari ketjua ja todeta epäonnistumisesi ja miettiä uudelleen. Aikeesi eivät ole laittomia. Yrittänyttä ei laiteta.
Neuvon sinua hieman älyttömyyksistäsi.
Olet näemmä tutustunut Platoniin, tosin vahingoksesi vain pintapuolisesti. Platon on UT:n teorian taustalla ja siihen on liitetty mystiikka. Sinä perustat teoriasi mystiikkaan ja yrität liittää siihen Platonia ja spekuloinnin spekulonniksi meni. Kiellät Jumalan ykseyden ja kolminaisuuden sekä hengen ja materian sekä Jumalan ja Jeesuksen lähes samassa lauseessa ja hyppelet sekasortoisesti materian ja hengen välillä.
Otapa onkeen. Olemalla yliviisas, se tässä tapauksessa kostautuu. Lukija tajuaa vaistomaisesti sanomasi takana olevan onttouden. Ne jotka ymmärtävät jotain paatoksestasi, ovat perillä todellisesta Platonista ja Aristoteleesta.
Oppisi.
Jumala on henki. Henki tuli ihmiseksi. Jeesus oli ihminen. Jumala asui Jeesuksessa. Jeesus oli Jumala. Jeesus oli henki. Kiellät stoorillasi materian ja hengen ja teet opistasi sillisalaattia. Aristoteleen löytämä kieltämisen kieltäminen jäi sinulta tutkimatta? Sinulla siitä tuli fiasko.
Ja jatkuu. Jeesus Jumala pyysi Isältä Jeesus ihmisenä Jumalalta, siis itseltään, Jumalan aseman palauttamista itsessään ja itsestään l. materiaoliosta. Sitten Jumala synnyttää vain hengen l. itsensä ja ihminen itsensä. Maria synnytti Jeesuksen ja Jumala synnytti itsensä ja sitten tämä kokoomus oli Jumalan poika ja joka ei ollut Jumala eikä ihminen, mutta olikin Jumalan pojan statuksen kautta Jumala.
Tajuatko? Sinut teilataan heti kaikissa teologiapiireissä. Rahvaalle oppisi on liian monimutkainen mystiikaksikin.
Sitten menet Mohikaanin asettamaan ansaan oppisi kumoten. Mohikaani sanoi, että Jumala oli ihmisessä Jeesuksen ruumiissa (piilossa ja erillisenä), Sinä taputit aamenella ja puukotit itseäsi selkään. Et ymmärrä itsekään oppiasi.
Vielä voisi sanoa yhden ongelman. Liha saastuttaa aina hengen. Uudestisyntyminen puhdistaa hengen. Oppisi mukaan Jumala saastui ja pahasti ollessaan lihaan konkreettisesti yhteydessä. Lihan saatuttama henki mutta ei lihaksi muuttunut henki.
on hän, jonka sylissä tai helmassa poikajumala oli, [Joh.10:33-35]
´
>>> Oletko muuten huomannut, että tukijoukkosi harvenevat? Enkä yhtään ihmettele sitä. >Tiedämme molemmat salaisuutesi. Testaat uutta uskonoppia palstalla. Jos se saisi kannatusta täällä, kirjoittaisit kirjan ja saisit nimeä saarnamiesten joukossa. Saisit opetuslapsia ja perustaisit uuden uskonlahkon, sen oikean. > Aikeesi eivät ole laittomia. >hyppelet sekasortoisesti materian ja hengen välillä.
>teet opistasi sillisalaattia. Tajuatko? Sinut teilataan heti kaikissa teologiapiireissä. Rahvaalle oppisi on liian monimutkainen mystiikaksikin.
olla vanhalle miehelle niin vaikea käsitys että kolme on yksi...voihan se kun ei halua ymmärtää.
Mulle asia oli vesiselvä jo 4 vanha...ja voit varmaan kuvitella 4 vanhan ajattelun tason...joten niin yksinkertasesta asiasta on kyse, jonka pienikin lapsi ymmärtää.
Aivan kyllä Eino tarkoittaa "vippaskonsteilla" Joosefin tai Roomalaisen siittämää Jeesusta.
"syljet" valheen kirjoituksellasi, Isä Jumalan käskyn lokaan." Missä Jumalan sanassa on Poika jumala?
Miksi kirjoituksellasi, niinkuin moni muukin, yrittää kumota Isä Jumalan käskyn.
Isä Jumala ei sitä kumoa! Kun uskova Rakastaa Isä Jumalaa ja Poikaa JeesustaKristusta niin silloin
hän ei rupea ihmisopeilla kumoamaan KÄSKYJÄ!!!!!!!!!!!!!!
Toinen Mooseksen kieja 20 luku;
3. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
4. Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
5. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
6. mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
että - I s ä - y k s i n - o n - t o t i n e n - J u m a l a - joka on - k a i k k i -
k a i k i s s a -, eikä vain kolmessa, johon ihmiset ovat Jumalan rajoittaneet:
1. Kor. 12:6
ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka - k a i k k i -
k a i k i s s a - vaikuttaa, on sama.
1. Kor. 15:28
"Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi - k a i k k i -
k a i k i s s a - ".
Ef. 1:23
"joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka - k a i k k i - k a i k i s s a - täyttää. "
´
tarkoittaa teidän selitystänne että Jeesuksen lihakin on Hengen siittämä, vaikka Jeesus itse opetti että
Johannes 3
6 "Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä."
[Room.1:3,4; 1.Kor.15:50; Ef. 2:3]
´
kuolevaisia ihmisiä "niin sanotuiksi jumalaliksi", [Ps. 82:6] johon seuraava Jeesuksen opetus perustuu;
Johannes 10
33 "Juutalaiset vastasivat: "Emme me sinua minkään hyvän teon tähden kivitä, vaan jumalanpilkan tähden. Sinä teet itsesi Jumalaksi, vaikka olet ihminen."
[3. Moos. 24:16; Mark. 14:64; Joh. 5:18]
34 Jeesus vastasi: "Eikö teidän laissanne sanota: 'Minä sanoin: te olette jumalia.'?
35 Niitä, jotka saivat Jumalan ilmoituksen, sanotaan siis jumaliksi, eikä pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi."
´
2. Kor. 6:18
"ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias".
katseltavissa on Herra meidänkin aikanamme, sillä Jumalaa katsellaan vain puhtaalla sydämellä;
Matteus 5
8 "Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan."
Johannes 14
19 "Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää."
´
ajatelmasi kirjoitusten kanssa!
Eikö tämä Jeesus juuri ole Jumala, jonka puhdassydämidet kerran näkevät?
Viittaus Joh. 14:19
Sinä annat Jeesukselle kunnian.
"" Puhtaalla sydämellä katseltavissa on Herra meidänkin aikanamme, sillä Jumalaa katsellaan vain puhtaalla sydämellä; ""
Johannes 14
19 "Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää."
"Puhtaalla sydämellä katseltavissa on Herra meidänkin aikanamme, sillä Jumalaa katsellaan vain puhtaalla sydämellä
Matteus 5
8 "Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan."
Johannes 14
19 "Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää.""
Tarkoittaako vastauksesi ettei Jeesus ole Herra kun Hänet nähtiin luonnollisella näkemisellä. Tai onko sinulla kaksi Herraa Isä Jumala ja Jumalan Poika Jeesus? Osaatko jo vastata?
Vastasit tähän. Ekivaari kirjoitti Ilmarille: >>Jos et ennen ole sitä tiennyt, niin lue nyt että Jumala ei miksikään muutu, ei ihmiseksi eikä eläimeksi;
"tarkoittaa teidän selitystänne että Jeesuksen lihakin on Hengen siittämä, "
Ei se ole meidän seltystä, vaan Raamattu sen selvästi kertoo että Pyhä Henki siitti Marjan joka tuli raskaaksi ja synnytti Jeesus lapsen. Et kovin tarkkaan näköjään ole Raamattuasi lukenut, vai puuttuuko siitä juuri nuo tärkeimmät sivut?
Näin Jeesus syntyi kuten Raamattu kertoo, joten lueppas ekivaari tarkkaan kun et ole tainnut ennen lukea?
18. Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
19. Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.
20. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef,
Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
21. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
22. Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:
23. "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
24. Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä
25. eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus.
"Jeesus ei siis ollut mikään tavallinen ihminen ihmisten joukosta otettu. Jeesus oli ihmisen ja Jumalan Poika. Jumalan Poika on myös Jumala koska.... Ihmisestä syntyy ihminen, lampaasta syntyy lammas ja Jumalasta syntyy Jumala; kukin lajinsa mukaan."
-----
Tuo Jumalalaji ajattelu sai eilen koomisia piiretitä monen mielessä.Tuon opin mukaanhan kaikki uudestisyntyneet ihmisetkin olisivat totisia Jumalia, jos kerta Jumalasta syntyy Jumala.
Kaikki tieänevät ja uskonevat, miten Jumalan Pojalla ja uudestisyntyneellä ihmisellä on sama Jumala ja sama Isä. Olemmehan todella Jumalasta syntyneitä. 1 Joh.3:9 Joh. 20:17
No, koko Jumalalaji oppi sopinee aprillipilaksi, mutta ajankohta puhumisessa on väärä.Kaikkia se ihminen keksiikään.
että sinä olet syntynyt Pyhästä Hegestä?
Jeesus on syntynyt Pyhästä Hengestä ja on siksi Jumala. Mutta minä en ole syntynyt Pyhän Hengen kautta neitsyeehen niin en ole siksi Jumala, enkä pidä itseäni jumalanakaan. Sinusta en tiedä minä sinä itseäsi pidät? Mutta ainakin viisaanpana itseäsi pidät kuin minua, enkä sitä asiaa millään tavalla kiistä. :)
""Tuo Jumalalaji ajattelu sai eilen koomisia piiretitä monen mielessä.Tuon opin mukaanhan kaikki uudestisyntyneet ihmisetkin olisivat totisia Jumalia, jos kerta Jumalasta syntyy Jumala. ""
"Kaikki tieänevät ja uskonevat, miten Jumalan Pojalla ja uudestisyntyneellä ihmisellä on sama Jumala ja sama Isä. Olemmehan todella Jumalasta syntyneitä. 1 Joh.3:9 Joh. 20:17
No, koko Jumalalaji oppi sopinee aprillipilaksi, mutta ajankohta puhumisessa on väärä.Kaikkia se ihminen keksiikään."
Sinun Joosefin poika oppiin sopii että Jeesuskin uudestisyntyi kuten Aaadamin jälkeläisten tulee tehdä. "Jumalan Pojalla ja uudestisyntyneellä ihmisellä on sama Jumala"
Mutta, ymmärtänet, miten Hengellinen ihmisemme on syntynyt Pyhän Hengen kautta.Koko ihmisen uudestisyntyminen, on kokonaan Pyhän Hengen työtä. Uskonet, että uudestisyntynyt ihminen on JUMALAN LAPSI eli hänen Hengellinen Isänsä on sama JUMALA kuin on Jeesuksella Krisuksella. Raamatussahan tämä on tuotu esiin erittäin selkeästi.Kuka vaan uskonee ilmoitukseen.
Sinunkin tulisi pikkuhiljaa ymmärtää ja uskoa, miten olet uudestisyntynyt Jumalan lapseksi PYHÄSTÄ HENGESTÄ. Siis Hengellinen ihmisesi,- ei lihallinen. Eli sinullakin on sama Isä kuin on Jumalan Pojalla ja sinullakin on sama Jumala kuin on Pojalla.Näin Jeesus tarkalleen opettaa.Uskonet Jeesuksen opetukseen enemmän kuin ihmisoppeihin. Ainakin toivon niiin.
"Sinun Joosefin poika oppiin sopii että Jeesuskin uudestisyntyi kuten Aaadamin jälkeläisten tulee tehdä. "Jumalan Pojalla ja uudestisyntyneellä ihmisellä on sama Jumala"
----------
En usko Joosefin poikaan.Eihän koko Raamatussa ole Joosefin pojan opetusta,- vaan JUMALAN POJAN. Koko UT ilmoitukset tulevat JUMALAN POJAN opetuksesta ja toiminnasta.
Mutta, etkö ymmärrä,- vai etkö halua usko juuri Jeesuksen omaa opetusta tästä asiasta eli uudestisyntyneellä ihmisellä on sama Isä kuin on Jeesuksella Krisuksella ja uudestisyntyneellä ihmisellä on sama Jumala kuin on Jeesuksella Krisuksella.
"Jeesus sanoi hänelle: Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös ISÄNI TYKÖ; mutta mene minun VELJIENI tykö ja sano heille, että minä menen ylös, MINUN ISÄNI tykö ja TEIDÄN ISÄNNE tykö ja MINUN JUMALANI tykö ja TEIDÄN JUMALANNE tykö." Joh. 20:17
Eiks oo siistii olla saman Jumalan lapsi kuin on Jeesuksella Krisuksella JUMALAMME Pojalla.Jessssssssssss!!!
Tarkoittanetko, sitä että Jeesus on kuin kuka tahansa muukin hengellisesti uudestisyntynyt ihminen ?
Tunnustatko Jeesuksen syntymisen neitsyestä, siis ilman miehen siittiötä ?
Lihasta syntyy liha ja Hengestä Hengellinen.
Jo teoriassakin on täysin mahdotonta miehen siittiöillä synnyttää Hengellistä ihmistä. Jumalan Pojan syntymiseen liittyy kokonaan Henki ja on kokonaan Hengellinen alueeltaan. Saloin kuin liha on lihallinen syntymältään ja alueeltaan.Lihallista ihmistä taas ei Hengellinen voi synnyttää,- vaan lihallisen miehen siittiöt.
Siis Jeesuksen KRISUKSEN Jumalan Pojan syntymä on kokonaan neitseelinen ja Hengellinen tapahtuma,- johon ei millään tavalla liity liha ja lihallisuus.
Et siis usko, että Maria oli vielä neitsyt synnyttäessään Jeesus-lapsen.
Uskonet myös siten, että Jeesus ollessaan maan päällä, oli kuin kuka hyvänsä hengellisesti uudestisyntynyt
ihminen.
Vastaa ihan suoraan ja selkeästi näihin kysymyksiin.
Jaikal. Jeesusta ei pitänytkään kenenkään puolustaa. Se on UT:n ydin. Toisaalta, jos Jeesus oli Jumala tai Jeesuksessa asui Jumala, hän ei tarvinnut ihmisiä puolustajakseen.
Sehän oli ennen aikojen alkua Hengen laatima suunnitelma, jossa Henki hylätään viimeistä ihmistä myöten, jotta ennustukset toteutuisivat. Jeesuksen oppilaat olivat tosi pelkureita. Pujahtivat piiloon, kun olisi pitänyt puolustaa mestariaan.
Ennustukset tulivat toisen uskonnon jumalalta. Koska toisen uskonnon jumala otettiin kristinuskoon jumalaksi, muodollisen logiikan avulla hylkääminen saatiin perusteltua.
Siispä sen ajan ihmiset eivät ole Jeesuksen teloitukseen syyllisiä. Joku syy teloitukselle oli. Jos Jumala teloitettiin, se oli Jumalan oma päätös ja ihmistä ei saa syyllistää ollenkaan. Tai Jumala ihmisenä e ollut kaikkivoipa. Juudaksen petos ei ollut mikään petos vaan Jumalan suunnitelma. Juudas tulisi vapauttaa pannasta.
Huomaatko teoriastasi. Jumala tuli Jeesuksen ruumiseen ja eli siellä erillisenä. Näkemyksesi mukaan Jeesus oli Ihminen ja Jumala oli jumala. Jeesuksen siittämistarina ja kyyhkysen lausunto Jumalan pojasta eivät sovi teoriaan. Maria ei syyllistynyt syrjähyppyyn Jumalan kanssa vaan siitti lapsensa miehen avustuksella. Jos Jeesuksen isä ei ollut Joosef, Maria teki aviorikoksen. Maria saisi arvonimekssi: Krisitnuskon ensimmäinen uskoton aviovaimo.
Raamatun nimissä on jo 50 ehkä satoja uskontoja. On varmasti vaikea löytää uutta poikkeavaa näkemystä.
Nykyistenkin kanssa uskovat ovat helisemässä. Tarvitaan radiakaalia irtiottoa entisiin.
Mikset ottaisi seuraavia juttuja pohjaksi:
Jeesus oli ihminen. Ihminen teloitettiin. Hän meni ristille omalla päätöksellä. Jumala hyväksyi päätöksen, otti uhrin vastaan ja päätti pelastaa ihmiskunnan.
Pelastus on seuraava. Jumala ei koskaan enää aio tuhota maapalloa ja sen elimistöä.
Jumala vaatii luomuksensa materiaalisen kaikinpuolista tuntemusta. Jumala vaatii uskovia opiskelemaan kansantaloustiededettä ja filosofiaa ja olemaan aktiivinen yhteiskuntaihminen. Syntiä ei ole. Jokaisen teot punnitaan maallisessa elämässä.
Laadi teoriasi keskeiseksi teemaksi ihmisten välisen rakkauden ja pyrkimykseen hyviin tekoihin. Jumala ymmärtää ihmisten heikkoudet, mutta ei salli rikollisten päästä rangaistuksetta. Rangaistuksen kärsittyään he olkoot vapaat alkamaan uudelta pohjalta. Korosta myös kautta linja ihmiskunnan olemassaolon ykseyden periaatetta.
Laita Jumalan yhteyteen jotain epäuskottavaa mystiikkaa lievästi siroteltuna. Liika mystiikka ei toimi.
Helvettiä ei ole. Taivas ei ole ihmisiä varten. Jeesuskaan ei ole siellä. Taivaassa ei ole muita kuin Jumala itse.
Kaikki kristilliset suuntaukset hyppäävät silmillesi. Se on kestettävä. Jeesuskin kesti.
Sano, että UT on kauttaaltaan ihmisten spekulaatio-oppia ja siksi laadittu ihmisiä erottavaksi myrkynkylvöksi ja että siitä on päästävä eroon. Älä ryhdy valehtelemaan, että olisit saanut näkemyksesi taivaasta. Sano, että vihaoppien aika on mennyt ja että hyvä ei ole pahaa, eikä myöskään pahuuden jumalaa ole olemassa. Toista usein, että on vain yksi.
Eiköhän se näillä eväillä lähde!
Ateistit enkä minäkään tule kannattamaan oppisi taivaallista puolta. Arvostelua tulee. Mutta suhtautuminen ihmiskuntaan ja edistykseen tulisi saamaan ennen pitkää suurta suosiota.
Älä rakenna tiivistä kirkkojärjestöä eikä palvelusmenoja. Palvontaa ei oikeastaan tarvitse ollenkaan. Jumala joko on tai ei. Tärkeintä on levittää hyvän ihmisyyden sanomaa maan päällä. Jumala hoitaa kyllä taivaalliset asiat ilman ihmisten huolenpitoa tai spekulointia.
Sano myös, että uskonolla alistamisen aika on ohi. Alistaminen on alkuaikojen kirkon pappien maallinen keksintö.
Onnea.
Kun nainen synnyttää lapsen, hänen neitsyytensä on jo aikoja mennyt. Miehen siittimen on täytynyt tunkeutua naisen emättimeen.
Höhliäkö kyselet? Immenkalvoa naisella ei ole enää synnytyshetkellä. Mene kysymään lääketieteeltä.
mieluummin tätä asiaa häneltä, joka on kaikkitietävä.
ihmisruumiin sikiämistä ja syntymistä ihmisen hengellisestä uudestisyntymisestä?
Etkö näe eroa Jeesuslapsen yliluonnollisessa sikiämisessä Pyhästä Hengestä
ja kaikkien muiden ihmisten luonnollista sikiämistä miehen siemenestä?
Ja sitten sinä esiinnyt palstalla viisaana Raamatun tietäjänä?
Olet niin kuin Nikodemus Joh 3:4 joka puhui luonnollisesta syntymisestä.
Jeesus taas puhui hänelle hengellisestä syntymisestä.
Yritä ymmärtää että minä kirjoitan hengellisiä asioita.
Kirjoitukseni tulee ymmärtää hengellisesti.
Heprealaiskirje 2
11 "sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sen tähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi,"
Heprealaiskirje 2
14 "Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä - y h t ä l ä i s e l l ä
t a v a l l a - o s a l l i s e k s i, - että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen,"
´
II-Maria niin kuin hän olisi uskon asioista täysin tietämätön???
Kuule ml213! Mene kadulle kertomaan tuollaisia tavallisille kadun miehille ja naisille!
Ei sinun tarvitse vanhoille uskoville opettaa asioita jotka heille selvisivät viikon sisällä uskoontulosta.
Sinä olet varmasti lukenut II-Marin kirjoituksia ja tiedät että hänelle nämä asiat ovat jo selvinneet.
Miksi ihmeessä et tahdo nähdä tätä? Opetat häntä niin kuin pikkulasta???? Sinä keskustelet aikuisen Raamattua tuntevan hengellisen miehen kanssa. Nyt tämän tiedät niin lopeta lapselliset jaarituksesi.
Sinä et ymmärrä hengellisen uskovan hengellisiä kirjoituksia. Mieti miksi?
Neuvot ei sitten ole ilmaisia. Ajatukseni on rekisteröity.
Jos lähdet esittämilläni mietteillä, jotka eivät tmielestäni vallan huonoja ole, niin kirjasta 10 % provisio ja saarnatuotoista sovitaan erikseen. Vastapalkaksi voin oikolukea kirjasi ja antaa kommentit.
Et siis usko, että Maria oli vielä neitsyt synnyttäessään Jeesus-lapsen.
Uskonet myös siten, että Jeesus ollessaan maan päällä, oli kuin kuka hyvänsä hengellisesti uudestisyntynyt
ihminen.
-----
Uskon, miten Maria synnitti lapsen, jolle tuli antaa nimi Jeesus eli tämä lapsi ei ollut mikä tahansa lapsi, vaan tarkaan ennustettu ja edeltä tiedetty lapsi. Mutta, sitä en usko, että Maria voisi synnyttää Hengellistä eli Jesuksen KRISUKSEN Jumalan Pojan. Tämä syntyminen ja synnyttäminen on kokonaan Hengen tuotosta.
Huomioi erikoisesti miten Mariakin KÄTKI asiat sydämeensä ja todella, niinkuin oli ilmoitettu niin tämä Jeesus,- mies, jonka ihmiset ristiin nauilitsivat, Ap 2:22, niin hän oli Jumalan Poika.
Siis en usko, että lihallinen Maria voisi synnyttää Hengellistä eli Jujalan Poikaa, vaan todellisuudessa Jumalan Poika syntyi Hengestä./Hengen avulla.
***********************
"Uskonet myös siten, että Jeesus ollessaan maan päällä, oli kuin kuka hyvänsä hengellisesti uudestisyntynyt".
-----------
Ihmeellisestippä päättelet ymmärrystäni, No, ensiksikin Jumalan Poika ja Jumalalta saatu täydellinen valta maan päällä ja taivaassa ja syntien sovitus jne............ niin Jumalan Poika eroaa totaalisesti ihmisestä.Ihmettelen miten voitkaan kysyä näin alkeelista asiaa.
Mutta, pää pointti on ymmärtää, miten liha synyttää lihaa ja Henki synnyttää Hengellisyyttä.Esim. kun tämä SAMA JUMALA SYNNYTTI MEIDÄTKIN LAPSEKSEEN, niin tämä Hengellinen ihmisemme on kokonaan Pyhän Hengen työtä ja aikaan saannosta.
Ymmärrän ja uskon Jumalan Pojan syntymän tapahtuneen saman suuntaisesti kuin uudestisyntyminen ihmisessä.Tietenkin sillä eroituksella, että Jeesus Kristus opetti uudestisyhntynyttä ihmistä tuntemaan synnyttäjänsä/Jumalan tahdon eli se tiedon vitraus on yksisuuntainen,- vaikka olemme saman Juamlan lapsia Jumalan Pojan kanssa.
Jeesushan puhutteli opetuslapsiaan veljikseen.
Yrität kirjoittaa hengellisiä hengelllisistä korkeuksista. Siveellisiä kysymyksiä taivaista käsin. Sen takia juuri menet metsään. Sieltä ei voi tulla muuta kuin sekavuuksia.
Mutta jos yrität hengellisä maallisen kautta, saat sanomaasi jotain tolkkua. Etkö näe, että UT on kirjoitettu alusta loppuun maallisen kautta. Sen perusideologia on kreikkalainen filosofia. Tosin se 300 luvulla eaa. oli paljon pidemmällä kuin UT:ssa latistettu versio.
Ei UT:sta enemmän ymmärtävät sentään hyväksy mitä tahansa mystiikkaa.
Jos ihminen ei ymmärrä,että uudestisyntynyt ihminen on syntynyt Pyhän Hengen voimalla Jumalan lapseksi, niin tälläinen alkeelline asia tulee tiedostaa kaikille ihmisille. Olivatpa he vaikka piispoja tai 50-vuotta uskossaan eläneitä Helluntalaisia.
Jokaisen uudestisyntyneen ihmisen tulisi kirkkaasti ymmärtää ja uskoa, miten sama Jumala,- jonka Poika Jeesus Krisus on, niin tämä sama Jumala on synnyttänyt Pyhän Hengen kautta meidät lapsekseen.
PS:
Minulle on yks haille kenen ihmisen kanssa pohdin asioita. Tärkein pointti on mitä pohdimme.Uskovalla ihmisellä on todella paljon kasvamista ymmärryksen alueella, jos ei ymmärrä ja usko , miten Pyhä Henki on se tekijä,- joka synnyttää ihmisen Jumalan lapseksi.Jumalan,- jonka Poika on Jeesus Kristus.
Siis en usko, että lihallinen Maria voisi synnyttää Hengellistä eli Jumalan Poikaa, vaan todellisuudessa Jumalan Poika syntyi Hengestä./Hengen avulla.
--------
Tarkennan vielä. Uskon, että Pyhä Henki synnytti Jumalan Pojan Mariassa. Kukaan ihminen ei voi synnyttää mitään Hengellistä,- vaan Hengellisen synnyttäjä on aina Henki. Jumala aivoitti Pyhän Hengen synnyttämään Poikansa Mariassa.
Siis edelleen on liha ja Henki, joka on eroiteltava toisistaan. Esim. lihallisella isällämme/äidillämme ei ole mitään osuutta tai arpaa Hengellisen ihmisemem syntymään.Kaikki se,- mikä liittyy Hengellisen ihmisemme syntymään ja aivoituksiin, on Pyhän Hengen synnyttämää ja tuotosta.
Näin ymmärrän vastauksesi.
1. Jeesus-lapsi sai sinun mielestäsi alkunsa aivan normaalisti, kuten kuka hyvänsä ihminen.
2. Ollessaan jo mies Jeesus sai Jumalalta toisenlaista Henkeä, kuin muut ylhäältä uudestisyntyneet.
Nyt taitaa olla jollakin herne nenukassa lajiopetuksen paljastuessa harhaopiksi.
tapahtuu "jokaisesta, joka tekee Jumalan tahdon", jokaisen neitseellisestä mielestä, puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta, ja jokainen puhdasmielinen on Kristuksen äiti, veli ja sisar, [Matt.12:48-50]
´
tapahtuu vain siellä, missä uskotaan siihen uhriin, mikä Golgatalla uhrattiin. Hänet Jumala asetti armoistuimeksi, uskon kautta, hänen vereensä. Ilman verenvuodatusta ei ole syntien anteeksiantamista.
Siellä missä Pyhä Henki paljastaa synnin ja ihminen nöyrtyy ja tunnustaa olevansa kadotettu, ilman tätä Jumalan armoa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, niin vasta silloin ihminen saa armon avuksensa oikeaan aikaan, kun huutaa avuksensa Herran nimeä.
Vasta sen jälkeen voidaan saada vilpitön usko ja puhdas omatunto, kun Jeesuksen veri saa ensin puhdistaa synneistä ja kuolleista töistä, ja niin saamme palvella elävää Jumalaa.
laitasi? Ymmärrätkö aloituskirjoitukseni sanoman ja oletko sisäistänyt sen?
Entä ymmärrätkö tämän toisen samaan asiaan liittyvän opetuksen ja oletko sisäistänyt sen sanoman?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9129469
kuvaa omasta tahdosta luopumista, jotta pääsemme Jumalan tahdosta ja Kristuksen mielestä osalliseksi;
Filippiläiskirje 2
5 "Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olemukseltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
9 Sen tähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,"
Kolminaisuusoppi korostaa Jeesuksen korottamista lihallisen syntymän perusteella. Apostolit todistivat että Jumala korotti Jeesuksen pojakseen ja ylipapiksi hänen kuuliaisuutensa ja nöyrtymisensä tähden, siis hänen mielenlaatunsa tähden eikä Marian lihallisen neitsyyden tähden!
´
[Ap.t. 8:33; Room.1:4]
niin hyvin, että siinä riittää opiksi otettavaksi kaikille lukijoille. Ihmettelen vaan, miten sinäkin hermostut Jumalan koko totuuden esille tuomisesta!
Eilen monet järkyttyivät siitä kun huomautin Raamatun todistavan lihansa puolesta Jeesuksen syntyneen - y h t ä l ä i s e l l ä - t a v a l l a - kuin mekin; [Hepr. 2:15]
´
Ja Raamatun ilmoituksen mukainen kirjoitus.
22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
Room. 3.
12. että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
13. mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
Ef. 2.
Jumaluusväittely on saanut uusia piirteitä. Siinä näyttää muodostuvan kaksi linjaa. Toinen korostaa kuolemaa ja veren pelastavaa voimaa.
Toinen linja askartelee Jumalan olemuksessa.
Molemmat linjat esiintyvät helluntailaisuuden sisällä ja liittynet liikkeen järjestölliseen hajaannukseen. Kolmas linja jää vaille huomiota. Se on reaalisen elämän ja hengellisyyden yhdistäminen. Kaksi ensinmainittua käy hengellisyyttä vastaan rajua taistelua.
Betsyn veriteologialla on tiettyä kannatusta. Jumalan pojan syntymisellä ei siinä ole oleellista merkitystä. Syntymä mikä syntymä, mutta joka ei muuttanut mitään. Vasta kuolema toi maailmaan säpinää. Täytyy usko Jeesuksen, osan kolminaisjumalasta, teloitukseen. Teloitus luonnehditaan puhdistvaksi vereksi. Vereen uskominen pelastaa.
Vaikka näkemys on mystinen, sen perusta on materiassa, aidossa veressä. Betsyn oma näkemys, kun se saadaan pois raamatunlauseista, edustaa toimintaa järjestössä ja tärkeimpänä; huolenpitoa kanssaeläjistä.
Henkilinja ei ole kiinnostunut verestä ja kuolemasta. Pääpaino on syntymässä. Voidaan sanoa, että tämä on jaikalin uutuus yhdistettynä entiseen Jumalan kolminaisuuteen. Jaikalille kolminaisuus on selvästi rasite. Hän ei uskalla sanoutua siitä irti, ei ainakaan vielä. Jaikal näkee kolminaisuuden mystisenä ja Jumalaa halventavana oppina.
Kolminaisuus on oppi, jonka alla Jeesuksen roolista ei tule tolkkua. Se on totta. Jaikal heilahtaa äärimmäisyyteen ja putoaa pöydältä. Jeesus ei ollut ihminen eikä Jumala. Jeesus oli ikäänkuin lahjapaketin kuori ja tämä kuori kantoi sisällään Jumalaa. Henki synnyttää vain hengen eli henki ei voi synnyttää itseään. Silloin Jeesus oli kuori ja Jumala sisältö samassa paketissa mutta erikseen. Henki ei voi kuolla. Kuori voi kuolla.
Jaikal ei ymmärrä, että hänen oppinsa mennessään puhtaan hengen opin suuntaan kaatuu mahdottomiin ristiriitoihin. Se ei kertakaikkiaan sovi kolminaisuuteen, eikä mihinkään.
Hänen tulisi sanoa, että Jeesus oli ihminen ja Jumala on henki. Jumala ei tullut Jeesuksen sisään. Jumala hallitsee kaikkea yksin ja on kaikkialla kaikessa. Ihminen ei voi olla Jumala eikä Jumala ihminen. Jaikaln tulisi kieltää Jumalan neitsytsyntymä (ikuinen jumala syntyy ajassa!!!!). Jumala ei tarvitse maallisia kikkailuja.
Henkilinja menettää kosketuksen elävään elämään. Se jopa kieltää sen. Ihmisten teot ovat sille saastaisen lihan tekoja ja joilla ei ole mitään merkitystä. Oppi on vaarallinen. Uudestisyntyt ihminen yritetään muokata hengeksi, vapaaksi saastaisesta kehosta.
Hengellinen linja mystiyydessään pitää materian ja hengen erillään. Se ei luo luon hengestä eikä materiasta Jumalan rinnalle 2 uutta jumalaa. Hengellinen linja sisäistää UT:n sanoman loogisesti ymmärrettävksi kokonaisuudeksi ja tuo ihmisen, Jeesuksen, kautta ihmisyyttä uskontoon. Materia ja hengellisyys yhdistyy. Ne edellyttävät toisiaan.
Jumala ei voi kuolettaa itseään muuttumalla materiaolioksi. Jumala on kaiken yläpuolella ja samalla kaikki kaikessa aivan kuten UT:n linja pääsääntöisesti kertoo.
Hengellinen linja on kiinnostunut maallisesta eikä pidä sitä hengen vihollisena.
Jaikal on suuresti taantunut viime syksyisitä lausunnoistaan. Hengellisyys hengessä se seikka, mikä vie hyllyvälle suolle.
me ihmiset, jotka olemme syntyneet Jumalasta,eli olemme Hänen lapsiaan ja perillisiään.
Kaikki on Jumalan kautta ja Jumalaan. (Room.11:36)
1Piet. 1:3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, JOKA ON UUDESTISYNNYTTÄNYT meidät elävään toivoon JEESUKSEN KUOLLEISTANOUSEMISEN KAUTTA.
Jaak. 1:18 Tahtonsa mukaan hän (Jumala, Jeesus) synnytti meidät TOTUUDEN SANALLA, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.
1Piet. 1:23 te, jotka olette UUDESTISYNTYNEET, ette katoavasta, vaan KATOAMATTOMASTA SIEMENESTÄ, JUMALAN ELÄVÄN JA PYSYVÄN SANAN KAUTTA.
1kor. 4:15 Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää: sillä minä teidät synnytin EVANKELIUMIN KAUTTA KRISTUKSESSA JEESUKSESSA.
Joh. 1:13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta, VAAN JUMALASTA.
Joh. 3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku ei synny VEDESTÄ JA HENGESTÄ, ei voi päästä sisälle VALTAKUNTAAN".
Kol. 1:12-13 kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä. mikä pyhillä on valkeudessa,
13. häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja SIIRTÄNYT MEIDÄT RAKKAAN POIKANSA VALTAKUNTAAN.
Kyllä Jeesus on Kuningas ja Jumala valtakunnassaan, ja me olemme Jumalan lapsia!
Ja näin voimme sanoa :
1Joh. 3:1-2 Katsokaa, minkälaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä SE EI TUNNE HÄNTÄ.
(tähän väliin Jeesuksen sanat:
Joh. 16:3 "Ja sen he tekevät teille, KOSKA HE EIVÄT TUNNE ISÄÄ EIKÄ MINUA.")
2. Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä vielä ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän (Jeesus) ilmestyy, sillä ME SAAMME NÄHDÄ HÄNET SELLAISENA, KUIN HÄN ON.
Silloin toteutuu sanat:
Heb:2:13 ja taas: "Minä panen uskallukseni häneen" ;ja taas: "Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut!"
Joh 10:29-30 " Minun Isäni, JOKA ON HEIDÄT MINULLE ANTANUT, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
30. MINÄ JA ISÄ OLEMME YHTÄ."
Sana on Jumala, ja sen kautta, eli Kristuksen kautta me uudestisynnymme elävään toivoon.
Pyhä Henki on Jumala, joka kirkastaa Kristusta
Evankeliumi, eli sanoma Kristuksesta Jeesuksesta Pyhässä Hengessä julistettuna synnyttää uskon elävään Jumalaan.
ISÄ, POIKA JA PYHÄ HENKI ON JUMALA!
Missä on Jumala ja missä on Pyhä Henki?
Eikö sitä ole?
Onko sekin ihmisten keksintöä?
En pidä ihmisistä jotka ahneina omivat Jumalan ja sitten puheillaan sitovat hänet.
En halua sidottua Jumalaa, joka ei itse puhu mitään.
Jumala on verinen ja ihmiset jotka puhuvat Hänestä huutavat ja opettavat.
Mitä minä teen sellaisella avuttomalla Jumalalla?
Sanovat että Jumala armahtaa jos ja jos ... teen sen komentavan ihmisen pillin mukaan.
.. Monet tarvitsisivat oikeasti sitä. Jumalaa siis.
Siksikin minä haluaisin uudestaan löytää Hänet. Se olisi sen Jumalankin omaksi parhaaksi...
Kerran tunsin että oli Pyhä Henki, mutta tiedätkö mitä? Kukaan muu ei sitä kokenut joten sen täytyi olla oman väsyneen mielen kepponen.
Mutta ei savua ilman tulta, ehkä. Ehkä joku on oikeasti sen kokenut myös. Sitä vaan ei kirjoituksista näe, kun pyrkivät hallitsemaan toinen toistaan vaan.
onko syntynyt Pyhästä Hengestä neitsyt Mariaan kuten Jeesus on, vai onko Pyhän Hengen kautta ja voimalla tullut uskoon. Nythän kysymys olikin siitä miksi Jeesus on Jumala. Näyttää sille että sinä et käsitä tuollaistakaan asiaa Että Jeesus todella syntyi Pyhästä Hengestä neitsyt Mariaan kuten Raamattu todistaa. Selvennetäköön vielä sinulle että Pyhä Henki siitti Marjan joka tuli raskaaksi ja synnytti Jeesuksen. Siksi Jeesus on Jumala.
""Jokaisen uudestisyntyneen ihmisen tulisi kirkkaasti ymmärtää ja uskoa, miten sama Jumala,- jonka Poika Jeesus Krisus on, niin tämä sama Jumala on synnyttänyt Pyhän Hengen kautta meidät lapsekseen.""
Tuo asia on jokaiselle uudestisyntyneelle Jumalan lapselle täysin selvä asia! Ihmettelen miksi sinä opetat sellaisia asioita joita et itse ymmärrä? Tarkoitan yleisesti tällä palstalla kirjoittamiasi viestejä, ne eivät ole Raamatun mukaisia opetuksiasi ja sinä kuitenkin opetat vastoin Raamatun sanomaa. Kysyn miksi opetat
Minulle Raamattu on jonkun verran tuttu ja jonkin verran ymmärrän sitä, mutta siitä huolimatta olen aika varovainen opettamaan kun koen että Jumalan antama valtuus minulta puuttuu. Sinuna en opettaisi ollenkaan, vaan lukisin ja tarkastelisin Raamattua sekä vertaisin sitä esim. jaikalin opetuksiin. Mielestäni tulisi oppia tuntemaan mitä Raamattu todella asioista sanoo, ennekuin alkaa kovasti tietävänä "ammattilaisena" opettamaan vuosia evankelistoina toimineita vanhurskaita Jumalan työntekijöitä.
että sinäkin olet syntynyt Pyhän Hengen siittämänä netsyeehen naiseen kuten Jeesus? Enkä kyllä tuota sanomaasi todeksi usko!
""Eilen monet järkyttyivät siitä kun huomautin Raamatun todistavan lihansa puolesta Jeesuksen syntyneen - y h t ä l ä i s e l l ä - t a v a l l a - kuin mekin; [Hepr. 2:15] ""
monimutkaisesti vastata yksinkertaiseen kysymykseen saamatta silti aikaiseksi sellaista vastausta josta me tyhmät ja yksinkertaiset jotain ymmärtäisimme!
Mutta yritit käsittääkseni sanoa että et usko Jeesuksen syntyneen Raamatun ilmoittamalla tavalla?
18. Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
19. Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.
20. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef,
Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
21. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
22. Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:
23. "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
24. Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä
25. eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus.
miten yksinkertainen ja tyhmä ihminen vastaa sinun puolestasi sinulle esitettyy kysymykseen aivan ymmärrettävän selkeästi jota sinä yritit monessa viestissa saamatta ymmerrettävää vastausta aikaiseksi. Eli vastauksesi kuuluu kuten Il-Mari sinua auttoi noin.
>>Mutta yritit käsittääkseni sanoa että et usko Jeesuksen syntyneen Raamatun ilmoittamalla tavalla?
evankeliumeissa ovat yleisprofetiaa, joka ei avaudu "omin neuvoin", vaan vaatii Jeesuksen ja apostolien yksityiskohtaista opetusta siitä, mitä ne unet ja enkeli-ilmestykset tarkoittavat, ja mitä neitseestä syntyminen hengellisesti selitettynä merkitsee, [1.Kor.2:13,14].
2. Pietarin kirje 1
20 "Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;"
Jeremia 23
25 "Minä olen kuullut, mitä sanovat nuo profeetat, jotka ennustavat minun nimessäni valhetta sanoen: 'Minä olen nähnyt unta, olen nähnyt unta'.
26 Kuinka kauan? Mitä on mielessä noilla profeetoilla, jotka ennustavat valhetta, ennustavat oman sydämensä petosta?
27 Aikovatko he unillaan, joita he kertovat toinen toisellensa, saattaa minun kansani unhottamaan minun nimeni, niin kuin heidän isänsä ovat unhottaneet minun nimeni Baalin tähden?
28 Se profeetta, jolla on uni, kertokoon unensa; mutta se, jolla on minun sanani, puhukoon minun sanani uskollisesti. Mitä tekevät oljet jyvien seassa? sanoo Herra."
Johannes 3
6 "Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä."
[1.Kor.15:50; Ef. 2:3]
Mutta te ette ota ollenkaan huomioon Jeesuksen omia ja apostolien selittämiä Jumalan tahdon mukaisia todistuksia, kuten edellä lainaamani Jeesuksen sanat ja sitä että Jeesus ei tunnustanut Mariaa hengelliseksi äidikseen vaan: »Jokainen, joka tekee Jumalan tahdon, on minun äitini«. [5.Moos.33:2; Ilm.14:1-5]
Apostolit eivät vouhottaneet Jeesuksen lihan mukaisen syntymän perusteella Jeesusta Jumalan pojaksi, vaan opettivat hänet vasta ylösnousemuksessa tähän asemaan asetetuksi. Ei siis lihallisen syntyperän perusteella, vaan koska;
Filippiläiskirje 2
8 "hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
9 - S e n - t ä h d e n - onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,"
Roomalaiskirje 1
4 "pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, YLÖSNOUSEMUKSESSA TÄHÄN ASEMAAN ASETETTU. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme, [Ap. t. 2:36; Hepr. 1:5]
(1:3 jakeessa ei sanottu, Daavidin siemenestä lihan mukaan syntynyttä Jeesusta valtaa saaneeksi Jumalan pojaksi, vaan "pyhyyden Hengen puolelta hän on Jumalan Poika")!
Jeesuksen ja apostolien selityksen mukaan neitsyydellä Raamattu tarkoittaa mielemme puhtautta ja vilpittömyyttä sekä turmeltumattomuutta,
(Joh. 1:47; 2.Kor.11:2,3; Ilm.14:4,5).
´
viisas päästäkseen sisälle Jumalan valtakuntaan ja hänen viisautensa on ml213 esteenä tulla tuntemaan kuka Jeesus on. Toisekseen hän ei usko mitä Raamattu sanoo, mutta silti on opettamassa täällä meitä jotka uskomme mitä Raamattu sanoo. Eli aika hullunkurinen ja ristiriitainen yhdistelmä, kun ml213 Raamattuun uskomattomana opettaa meitä Raamattuun uskovia. Ml213 han. ei usko Raamattuun kun kieltää Jeesuksen syntymän niin kuin Raamatussa sanotaan ja samoin kieltää ekivaarikin. Joten hyvin huomaa kuka täällä palstalla on ekivaarin opetuslapsi. Eli kummatki heistä yrittävät opettaa meille uskoville Raamattua vaikka eivät siihen itse usko.
noilla jakeilla yrität sanoa? Olet niin monta kertaa sanonut että Raamattu on ristiriitainen naurettava ja väärin käännetty etkä usko Raamattuun mitä se sanoo. Ihmettelen että miksi sinä siitä kuitenkin joka päivä lainailet jakeita ja tuot niitä tänne esille. Voisitko jo viimeinkin kertoa miksi teet niin? Haluatko että mekin lakkaisimme uskomasta Raamattuun kuten sinäkin?
Sinähän olet monet kerrat sanonu että et usko Jeesuksen syntyneen Raamatussa kerrotulla tavalla ja siten olet kumonnut koko Raamatun niin ei sillä silloin ole sinulle Hengellistä merkitystä eikä pelastavaa sanomaa. Joten kerro nyt ihmeessä mitä ajat takaa noilla Raamatun jakeilla, mitä yrität niillä todistaa kun et kerran itse usko niihin? Tuntuu aika ihmeeliseltä touhulta.
opin kumoamiseksi on onneksemme joku apostoleista kirjoittanut sen "Raamatun ilmoittaman tavan" kaikkien ymmärtämällä selkokielellä:
Heprealaiskirje 2
14 "Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä - y h t ä l ä i s e l l ä
- t a v a l l a - o s a l l i s e k s i, - että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen,"
Jeesus tuli siis verestä ja lihasta osalliseksi yhtäläisellä tavalla kuin mekin! Ja tämä on Raamatun ilmoittama vastaansanomaton näkökanta! Todennäköisesti niitä Joosefin unien ja enkeli-ilmestysten korostajia on ollut jo apostolien aikana, koska heidän piti tämä asia yksityiskohtaisesti selittää.
´
"Vastaansanojien keksimän" ...! Siinä on vastaukseni kysymyksiisi, että minä uskon Raamattuun Jeesuksen ja apostolien opettamalla tavalla.
´
olekkaan apostoleja jotka kertovat Jeesuksen syntymästä? Ketä he sitten ovat? Minä kun olen luullut että Matteus, Markus, Luukas ja Johannes ovat apostoleja. Vai onko niin että sinulla on omat apostolitkin?
Vai meinaatko sinä että Matteus valehtelee tuon Jeesuksen syntymän? Tosin minä sinua ymmärrän että miten sinä sen uskoisit kun et saa sitä päähäsi mahtumaan miten se olisi mahdollista. Eli olen kirjoituksistasi huomannut että mikä sinulle on mahdotonta on Jumalalle myös mahdotonta, niin sinä luulet!
Niin että uskotko tuon Matteuksen todistuksen Jeesuksen syntymästä, vai pidätkö häntä valehtelijana? Lisäksi muutkin apostolit todistavat samoin. Pidätkö heitäkin valehtelijoina?
Matteus1:18 - 25
18. Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
19. Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.
20. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef,
Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
21. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
22. Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:
23. "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
24. Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä
25. eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus.
ja enkeli-ilmestyksiin kirjaimellisesti monet näyttävät uskoneen, kunnes Jeesus selitti niiden unien ja ilmestysten hengellisen merkityksen. Esimerkiksi Jeesus aina torjui puheet Mariasta hengellisenä äitinään ja sanoi äitinsä olevan "jokainen, joka tekee Jumalan tahdon".
´
"Siinä on vastaukseni kysymyksiisi, että minä uskon Raamattuun Jeesuksen ja apostolien opettamalla tavalla."
Onko sinulla yksi Herra kuten Sana ilmoittaa?
Ef. 4:5. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
1Kor. 8:6. niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.
>>Esimerkiksi Jeesus aina torjui puheet Mariasta hengellisenä äitinään
että ekivaari ei pidä Jeesusta Herrana, vaan Joosefin poikana. Ekivaarille ei Jeesus merkitse mitään, kun hän pitää Jeesusta vain orjanaan. Niin ainakin olen ymmärtäny hänen viesteistään. Niin ja kai olet huomannu että ekivaari ei usko Raamattuun mitä siinä lukee ja sanotaan? Toisin sanoen ekivaarin usko on yhtä tyhjän kanssa, sillä ei ole mitään merkitystä tyhjää höpinää vain.
sinulla ei ole oikeutta määritellä uskoni määrää eikä laatua, vaan sen tekee Isä itse!
´
Ekivaari, mitä Raamatun ilmoittaa.
Hän tuli lihaksi.
14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Joh. 1.
Tuli ihmisen kaltaiseksi ..
6. joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7. vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
Fil. 2.
Hän siis tuli ihmisten kaltaiseksi ja otti orjan muodon.
23. Ja hän kääntyi opetuslapsiinsa erikseen ja sanoi: "Autuaat ovat ne silmät, jotka näkevät, mitä te näette.
24. Sillä minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat tahtoneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet."
Luuk. 10.
ekivaarin alkaa tarkistamaan, mitä roskaa tänne syytää. Yrität pelkästään ylläpitää kiistelyä ja riitaa, joka pyörisi oman napasi ympärillä.
Sinun Jumalanpilkkasi ja älyttömät hengelliset teoriat kyllästyttävät aivan riittämiin. Jos et keksi mitään uutta tai muuten asiallista, hakeudu hoitoon
.
Ekivaari kirjoitti: "minä uskon Raamattuun Jeesuksen ja apostolien opettamalla tavalla."
Onko sinulla yksi Herra kuten Jeesus ja apostoli Paavali opettaa?
Ef. 4:5. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
1Kor. 8:6. niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.
Mark.12:29. Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa;
tavalla osalliseksi lihasta ja verestä, mutta ei ollut miehen siittämä, vaan Jumala Hänelle ruumiin valmisti.
Ensimmäinen ihminen oli maasta, koska Jumala teki maan tomusta ihmisen. Tämä ensimmäinen ihminen lankesi syntiin, ja joutui eroon Jumalasta.
Mutta Jumalalla oli suunnitelma jo ennen luomakunnan perustamista ihmisen lunastamiseksi, ja jo Adamille Jumala antoi lupauksen vaimon siemenestä, joka on polkeva rikki käärmeen pään, tarkoittaen Kristusta, joka Golgatalla kuolisi meidän syntiemme tähden, ja näin murskaisi käärmeen pään ja toisi valoon elämän ja katoamattomuuden Hänen kauttansa. Synti tehtiin lihassa ja sen tähden synti myös piti sovittaa lihassa. Jumala sovitti syntimme Poikansa lihan ruumiissa, kun Jeesus viattomana ja puhtaana, ilman syntiä uhrasi itsensä Jumalalle meidän syntiemme edestä, ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
Niinpä jokaisella, joka Häneen uskoo, saa synnit anteeksi Hänen nimensä kautta.
Syntiinlankeemuksen takia tarvittiin tämä toinen ihminen, joka on TAIVAASTA, koska kukaan ensimmäisestä Adamista syntynyt ihminen ei voinut ihmiskuntaa synneistä lunastaa.
Tämän toisen ihmisen, lihaksi tulemisen, tehtävään Jumala valitsi neitsyen, Marian.
Jumala oli jo profeetan kautta puhunut: "Katso, neitsyt tulee raskaaksi, ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimeksi Immanuel". (Jes. 7:14)
Kaikki tämä tapahtui, kun aika oli täytetty.
Maria otti tämän tehtävän nöyränä vastaan, sanoen: "Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan". (Luuk. 1:38)
Samasta luvusta saa sitten lukea, mitä enkeli Marialle ilmoitti!
Jumala, joka on luonut taivaan ja maan, ja meret ja kaikki mitä niissä on, ja joka on luonut ihmisen, niin onko hänelle ollut mahdotonta valmistaa ruumis Pojalleen Marian kohdussa?
Ei ole! Siihen ei tarvitse mitään ihmisjärkeilyä, koska me emme voi käsittää Jumalan tekoja, sillä niin suuria ne ovat. Vain uskon kautta me ymmärrämme!
Jeesus on todella Jumalan Poika ja Jumala!
varmaan osaa vastata kysymykseesi kun olen huomannut että olet esittänyt saman kysymksen jo useita kertoja. Ekille tuottaa varmaan vaikeuksia sana Herra. Jeesus on Herra ja Jumala on Herra! Niin kas siinäpä pulma ekivaarille, palveleeko hän kahta Herraa?
LUKEKAA TÄMÄ KIRJOITUS.
SE ON YKSI PARHAISTA EVANKELIUMIN KERTOMISISTA MITÄ
OLEN KOSKAAN LUKENUT TÄLLÄ PALSTALLA!
SITÄ PAITSI TÄMÄ ON KERROTTU HELPOSTI YMMÄRRETTÄVÄLLÄ TAVALLA.
Kyllä minulla on mielessä yksi kohta Raamatusta jolla vaari voi asian väistää. Saas nähdä kehtaako hän sitä käyttää tai jotain muuta yhdistellä Sanasta?
voi olla ihan vakavissasi jos todella yrität selittää että Jeesus sai alkunsa samalla tavalla kuin me ihmiset.
Jos näin olisi, pitäisi evankeliumin kirjoittaa uusiksi. Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyestä.
Tämä on Raamatun kiistaton ilmoitus. Jeesus tuli osalliseksi lihasta ja verestä yhtäläisellä tavalla kuinmekin.
Tämä tarkoittaa sitä että Hänestä tuli ulkoisen olemuksensa puolesta samanlainen ihminen kuin mekin olemme. Jeesus oli ja tuli kuitenkin YLHÄÄLTÄ taivaasta . Me olemme alhaalta maasta.
Sinä kumoat opetuksillasi kaikki evankeliumit. Miten ihmeessä uskallat tehdä tyhjäksi Luuk 1:30-37 ja Matt 1:18-25? Miten sinä uskallat kumota opetuksillasi Jumalan ilmoituksen? Jos et usko noita em. Raamatun jakeiden sanomaa, sinä et usko mitään muutakaan mitä Raamatussa lukee. Olet hyljännyt Jumalan Sanan joka on ainut Pelastaja ja Vapahtaja. Älä tekeydy uskovaksi ja petä itseäsi ja muita.
>>LUKEKAA TÄMÄ KIRJOITUS.
SE ON YKSI PARHAISTA EVANKELIUMIN KERTOMISISTA MITÄ
OLEN KOSKAAN LUKENUT TÄLLÄ PALSTALLA!
SITÄ PAITSI TÄMÄ ON KERROTTU HELPOSTI YMMÄRRETTÄVÄLLÄ TAVALLA.
sitä edellistä kirjoitusta. Otsikolla:"" Niin tuli"". Ainakin se on hyvä kirjoitus minun/kin mielestäni!
ja huomautan että tämän asian todistaa Raamattu useissa kohdissa Jeesuksen selittämän periaatteen mukaan että ...
Johannes 3
6 "Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä."
[1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]
Hepr. 2:14 jakeen lisäksi myös apostoli Paavali selitti tämän asian Jumalan tahdon mukaan dualistisesti, siis erikseen Jeesuksen syntymisen lihan puolelta "Daavidin siemenestä" [Room.1:3] ja erikseen "pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta";
Roomalaiskirje 1
2 "Julistamani evankeliumi, jonka Jumala on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa, [Luuk. 1:70, 24:25-27; Joh. 5:39; 1. Piet. 1:10]
3 on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; [Matt. 1:1 ]
4 pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme, [Ap. t. 2:36; Hepr. 1:5]
Inhimillisen syntyperänsä puolelta hänellä ei ollut valtaa, vaan ainoastaan pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme.
´
täysin vakavissani ja Raamattuni todistaa noin!
Matteus1:18 - 25
18. Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
19. Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.
20. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef,
Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
21. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
22. Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:
23. "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
24. Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä
25. eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus.
Johannes 1
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Miksi sinä ekivaari et usko TOTUUTTA?
Isä, josta myös Jeesus on, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka Isä on Herraksi ja Kristukseksi tehnyt;
Apostolien teot 2
36 "Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
Isällä on luonnollinen herruus ja jumaluus, pojalla on Isältä saatu herruus ja jumaluus. Mutta vastatkaapa tähän:
1. Korinttolaiskirje 4
7 "Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikään kuin se ei olisi saatua?"
Kuten Jeesus Matteus 20:23 jakeessa ilmaisi, saadulla jumaluudella ei voi toisille jaella etusijoja eikä kerskata samalla tavalla kuin luonnostaan oleva Jumala:
Job 41:11
(41:2)"Kuka on minulle ensin antanut jotakin, joka minun olisi korvattava? Mitä kaiken taivaan alla on, se on minun."´[Vertaa Joh.10:33-35]
´
Jeesukselle Jumalan tahdon mukaisen vastauksen tähän Jeesuksen usein tekemään kysymykseen; "Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?"
Minä olen antanut Jeesuksen itsensä opettaman vastauksen:
"Minun äitini ja veljeni ovat nämä, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sen mukaan tekevät".
Johannes 6
63 "Henki on se, joka eläväksi tekee; - e i - l i h a - m i t ä ä n - h y ö d y t ä. - Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä."
´
että miksi et usko koko Raamattua vaikka sama apostoli sanoo toisessa paikassa noin ja näin niin miksi et sinä usko kaikkea mitä sama apostoli sanoo. Tarkoitan nyt vaikka Jeesuksen neitseestä syntymää, senhän kertoo kaikki apostolit ja vielä vanhantestamentin puolellakin se kerrtaan samalla tavalla kuin uudessa testamentissakin on. Eli sinhän joudut hylkäämään molemmat Jumalan ilmoitukset Jeesuksen syntymästä sekä vanhassa että uudessa testamentissa. Kertoisitko miksi et usko niihin?
että minä uskon kaiken mitä Raamatussani kerrotaan? Raamatussani kerrotaan myös Jeesuksen neitseestä syntyminen ja senkin minä uskon puhtaasti niin kuin se Raamatussani kerrotaan. Miksi minä sellaistakaan edes epäilisin ja mitä siitä hyötyisin jos epäilisin?
että Jeesus on kysynyt tuon kysymyksen useita kertoja: "Kuka on minun äitini ja ketkä ovat veljiäni"?
Mutta minä kysyin sinulta, Il-Mari: Oletko vastannut Jeesukselle Jumalan tahdon mukaan tuohon Jeesuksen tekemään kysymykseen?
´
"Minulla on yksi Jumala Isä, josta myös Jeesus on, ja yksi Herra, Jeesus Kristus,"
Sinun "yksi Herra, Jeesus Kristus," on Raamatun mukaan Jumala.
2Moos. 16:12. minä olen Herra, teidän Jumalanne."
2Moos. 22:20. Joka uhraa muille jumalille kuin Herralle, ainoalle
5Moos. 4:35. tietääksesi, että Herra on Jumala, eikä muuta jumalaa ole kuin hän
1Kun. 8:60. niin että kaikki maan kansat tulisivat tietämään, että Herra on Jumala eikä muuta jumalaa ole.
2Kun. 19:19. että kaikki maan valtakunnat tulisivat tietämään, että sinä, Herra, yksin olet Jumala
Ps. 100:3. Tietäkää, että Herra on Jumala.
ja pyrin aina tekemään Jumalan tahdon mukaan, mutta aina en siinä onnistu. Valitettavasti.
""Mutta minä kysyin sinulta, Il-Mari: Oletko vastannut Jeesukselle Jumalan tahdon mukaan tuohon Jeesuksen tekemään kysymykseen? ""
Jeesuksen neitseestä syntymisen juuri Jeesuksen itsensä ja apostolien opetuksen mukaan, että sillä tarkoitetaan hengellistä mielen neitsyyttä, mielen puhtautta ja viattomuutta, turmeltumatonta mieltä, jonka tärkeyttä Jeesus ja apostolit selittivät. [Joh.1:47; 2.Kor.11:2-4; Ilm.14:1-5;]
Päinvastaisesta eli turmeltuneesta mielestä apostolit antoivat myös varoittavia esimerkkejä, [1.Tim.6:5; 2.Tim.3:8]
Te yritätte selittää hengellisiä asioita lihan mukaan, ja tunnette Jeesuksenkin vain lihan mukaan, [2.Kor.5:16] mutta hengelliset selittävät hengelliset asiat hengellisesti;
1. Kor. 2:13
"ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti."
2. Kor. 3:6
"joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi."
Johannes 6
63 "Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä."
´
vastaamaan Jeesuksen Kysymykseen: "Kuka on minun äitini"? että ...
Matteus 12
50 "Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."
´
että Il-Mari vastasi. Lues nyt ekivaari hänen vastauksensa uudelleen otsikosta alkaen.
sitä tarkoitankin. Se täydentää ja selitttää hyvin minun vajavaa aloituskirjoitustani.
>>Jaikal tarkoittanee sitä edellistä kirjoitusta. Otsikolla:"" Niin tuli"".
Raamatussa sanottu! (viittaan Matt. 12:50)
Gal.3:26-29 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista;
SILLÄ KAIKKI TE OLETTE YHTÄ KRISTUKSESSA JEESUKSESSA.
29 Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
Eli, jakeen 28:n perusteella luonnolliset ihmiset, olivatpa he isiä, äitejä, veljiä tai siskoja, ovat Jumalasta uudestisyntymisen perusteella Jumalan lapsia ja Kristuksen kanssaperillisiä.
Niin, Jeesuksen syntymä lie vaikeimpia asioita ymmärtää, jos ajatellaan kokonaisuutta. Kuten monet täällä kirjoittajat eivät huomioi kaikkia Raamatun ilmoituksia ja siten näkeävt asian kuin makaroni reiän kautta.
"Hänen Pojastansa - joka LIHAN PUOLESTA ON SYNTYNYT Daavidin siemenstä". Room. 1:3
Jokainen ymmärtänee, miten Raamatussa siemen tarkoittaa isänpuolelta tuolevaa suvun jatkumista. Siis isältä pojalle jne...
Jos Raamatussa ei olisi mitään tähän asiaan viittaavaa, niin Jeesuksen syntymä olisi erikoisen yksinkertainen ymmärtää ihan kokonaisuutena.
Nyt jaikalit kumppaneineen ovat dementoituneet niille Raamatun ilmoituksille, jotka kuvaavat Jeesuksen lihallista aluetta.
Itse edelleen uskon,- huomioiden kokonaisuudet, niin Jeesuksen lihallisen kehon syntymään liittyy Daavidin siemen eli lihallisuus.
Mutta, yhtä voimakkaasti myös Hengessä syntymiseen;
"Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan (pienellä alkukirjaimella) ja sinun on annettava nimi Jeesus. Hän on oleva suuri ja nänet pitää kutsuttaman Korkaimman Pojaksi (suurella alkukirjaimella) ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, HÄNEN ISÄNSÄ, valtaistuimen ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman.
Niin, Maria sanoi enkelille. Kuinka tämä voi tapahtua kun minä en miehestä mitään tiedä? Enkeli vastasi ja sanoi hänelle; Pyhä Henki tulee sinun päällesi ja Korkeamman voima varjoaa sinut, sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi. Luuk1:31........35
Johannes 3
6 "Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä."
Mutta, uskon elämälle tärkeintä ei todella ole ymmärtää, miten Jeesus syntyi lihalisesti ja Hengellisesti.Jeesushan nuoruudessaan ei opettanut,- vaan varttui viisaudessa ja iässä armossa Jumalan ja ihmisten edessä. Luuk 2:52
Eli Hengelliselle ihmiselle ei ole mitään rakentavaa tai kasvattavaa tietää Jeesuksen nuoruudesta tai yleensä lapsuudesta. Hengelliselle ihmiselle tärkein vaike on kun Jeesus oli yli 30- vuoden eli aika,- jolloin hän toi ja puhui Isältään Jumalalta saatuja sanoja eli opettaessaan lähettäjänsä tahdon ihmisille.Eli aika, jolloin Jeesus toimi ja eli Jumalan Poikana tehtävässään. Oli SANA.
>>>Eli aika, jolloin Jeesus toimi ja eli Jumalan Poikana tehtävässään. Oli SANA.
Raamatun lehdiltä saa selkeän kuvan, miten Jeesusta ei pidetty minään erikoisen aihmisenä tai poikkeavana ennekuin oli yli 30-vuotias.
Ymmärrä, miten siihen aikaan oli erittäin voimakasta ihisten/Israelilaisten keskuudessa ajattelu, Mitä tästä lapsesta tulee.Jumala toimi tällä alueella voimakkaasti ja ihmiset tiedostivat tämän alueen laajemmin.
Kuten aiemminkin olen verrannut asiaa näin. Jos Sauli Niinistölle syntyisi poika ja Jumala olisi jo ennen syntymää ilmoittanut, miten Niinistön perheeseen syntyvä poikalapsi palauttaa menetetyn Karjalan Petsamoineen takaisin. No, lapsi syntyy ja jokainen ihastelisi poikalasta, johon liittyy tämä ennustus. Tuttavat sanoisivat avoimesti miten tässä on syntynyt Karjalan palauttaja ja tässä hän nyt on.
No, jokainen ymmärtää, miten tämä vauva ei tee sitä, mitä on luvattu,- vaan ihmiset kätkevät tämän ennustuksen sydämmeensä kuten Raamatussakin ihmiset kätkivät sydämiiinsä kaikki sen, mikä liittyi Jeesus lapseen.
Kun tämä Niinistön lapsi kasvaa ja varttuu ja aikuistuu, niin ihmiset heräävät ja muistavat sydämiinsä ketketyt asiat ja ikään kuin heräävät todellisuuteen ja näkevät miten todella tämä Niinistön lapsi alkaa toimimaan tällä alueella ja toteuttaa mitä on luvattu.
Niin, Jeesus vauvaan liittyi aivan sama mielikuva. Häneen oli ennustettu jo VT puolella ilmoituksia ja lapsen synnytyö ihmisten mielt vahvistuivat lisää ja aidosti uskoivat siihen mitä on ennustettu.
No, jokainen taas ymmärtää, ettei kolmenkuukauden ikäinen Jeesus lapsi mahdollistunut antamaan syntejä anteeksi tai oölemaan kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Ei, Raamattu selkeästi ilmoittaa, miten Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä. Luuk.2:52
Mutta, kun Jeesus kävi kasteella, niin alkoi aika Jeesuksen elämässä,- jota ihmiskunta ei koskaan ole ennen nähnyt. JUMLALAN POIKA ALOITTI TOIMINTANSA.
JEESUS EI OPETTANUT SANAAKAAN LAPSUUDESSAAN TAI NUORUUDESSAAN ELI EI TOIMINUT JUMALAN POIKANA.
joten hän on myös Jeesuksen Kristuksen Jumala, Isä ja Herra. Tästä Psalmista ilmenee hienosti tuo Isän ja pojan keskinäinen hierarkia;
Psalmit 110
1 "Daavidin virsi. Herra sanoi minun herralleni: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi".
´
Mites noissa jakeissa lukeekaan, oliko Jeesus tavallinen poika vai ei. Lue mitä Jeesus sanoo Isästään!
Luuk.2:41-52
41. Ja hänen vanhempansa matkustivat joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille.
42. Hänen ollessaan kaksitoistavuotias he niinikään vaelsivat ylös sinne juhlan tavan mukaan.
43. Ja kun ne päivät olivat kuluneet ja he lähtivät kotiin, jäi poikanen Jeesus Jerusalemiin, eivätkä hänen vanhempansa sitä huomanneet.
44. He luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta;
45. mutta kun eivät löytäneet, palasivat he Jerusalemiin etsien häntä.
46. Ja kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä.
47. Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa.
48. Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: "Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua."
49. Niin hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?"
50. Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän heille puhui.
51. Ja hän lähti heidän kanssansa ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Ja hänen äitinsä kätki kaikki nämä sanat sydämeensä.
52. Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.
Ja Raamatun ilmoitus sen vahvistaa.
Ilmoitetaan myös Karitsalla olevan.
Ilm. 17:14
He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa."
Tarkoitan tavallisella pojalla sitä, ettei hän tehnyt mitään erikoisia tekoja. No, onhan luonnolista, miten hän varttui Jumalan armossa ja viisaudessa kuten Raamattu ilmoittaa eli Jeesus oli kiinnostunut Jumalaan liittyvistä asioista.
Ymärrän asian samansuuntaiseksi kuin jokin erittäin musikaalinen ihminen on jo ihmelapsi musikaalisuudessaan eli hän on omistautunut kokonaan tälle alueelle. Jeesus oli jo nuoruudessaan omistautunut Jumalan aivoituksiin.
Mutta, huomaa ja ymmärrä, tuon 52 jakeen opetus. Kun Jeesus Krisus oli suorittamsssa tehtäväänsä, niin tilanne oli kokonaan toinen. Jumalan Poika ei enää kasvanut armossa ja viisaudessa.Hän eli tehtävässään.
jae ekivaarin kirjoittama ole, vaan todennäköisesti Barnaban, [kehoittaja] tai
jonkun muun aposolin.
´
mitä sinä siitä pohdit mitä Jeesus tarkoitti sillä, kun hän sanoi ettekö tiedä että minun kuuluu olla siellä missä minun Isäni on?
Tarkoitti juuri sitä, mitä totesi ja käyttäytyi eli halusi olla siellä missä opetettiin/käsiteltiin Jumalan aivoituksia. Ymmärrän Jeesuksen lapsuuden todella sellaiseksi kuin on jollain musikaalisuuden ihmelapsella.Mitä enemmän hän ymmärryksessään kasvaa, niin sitä laajemmin hän perhtyy musiikin maailmaan ja esim. lukee laajasti tämän alan kirjallisuutta aina oppi-isiään myöten. Nykyään voisi sanoa, että on urautunut yhden asian ympärille.
Ymmärrän Raamatun erittäin vähäisistä ilmoituksista sen, että miten pienen pojan, Jeesuksen ymmärryksen kasvaessa, niin hän sitä enemmän ajatteli Jumalan aivoituksia ja luonnollisesti halusi viettää aikaansa näiden ihmisten parissa,- jotka olivat opettajia.
14 "Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti."
´
ylempänä olevassa vastauksessani sitä, ketkä ovat Jeesuksen äitejä, sisaria tai veljiä?
Laitoit vastaukseksi 1kor.2:10. "Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti."
Tarkoititko kyseessä olevalla raamatun jakeella sitä, että en ymmärtäisi ajatusta siitä, mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan: "Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini". (Matt12:50)
Onhan minussakin Jumalan Henki, jonka olen uudestisyntymisessä saanut, ja olen saanut myös täyttyä Pyhällä Hengellä. Tämä Henki myös opettaa ja kirkastaa Sanaa.
Joten olen ymmärtänyt tämän Matt. 12:50 juuri noin, kuin sen toinkin sanan paikalla (gal.3:26-29)
Marian, Jeesuksen äidin, ja Jeesuksen lihallisten veljienkin oli uudestisynnyttävä uusiksi luomuksiksi Pyhän Hengen kautta Jeesukseen Kristukseen. Samoin on myös kaikkien ihmisten kaikkialla uudestisynnyttävä, jos mielii nähdä Jumalan valtakunnan. (Joh. 3:5)
Apt.1:14 Nämä kaikki pysyivät yksimielisesti rukouksessa vaimojen kanssa ja MARIAN, JEESUKSEN ÄIDIN, KANSSA JA JEESUKSEN VELJIEN KANSSA.
Varmasti Jeesuksen äiti ja veljet olivat myös paikalla siellä yläsalissa, missä Pyhän Hengen vuodatus annettiin. Kaikki siellä olevat kastettiin yhdeksi ruumiiksi Hengessä. Ei siinä silloin ollut miestä eikä naista jne.., sillä kaikki he olivat yhtä Kristuksessa Jeesuksessa Pyhän Hengen siteellä.
Ei sitä Hengessä tunnetakaan toinen toistamme lihan perusteella, eikä Kristustakaan lihan perusteella, vaan Pyhässä Hengessä olemme yksi ruumis, mutta Pyhällä Hengellä kastaja ja ruumiin pää on Kristus itse, ylösnousseena ja kirkastettuna Jumalan Poikana ja Jumalana.
Niinpä minä voin kutsua vaikka omaa äitiäni sisarekseni, jos hän on Herrassa, ja ihan tuntematonta miestä veljekseni, jos hänkin on Herrassa. Samalla tavalla Herra kutsuu omiaan ystävikseen, sisarikseen, veljikseen ja äideikseen, koska olemme Hänen perheväkeänsä.
Ef. 2:19-22 Niin ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
20. apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
21. jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;
22. ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.
selonteko ja helppotajuisesti kerrottuna Jeesus ihminen ja Jumala.
Kiitos!
Jeesuksen ihmiseksi, välimieheksi, ylipapiksi ja Jumalan pojaksi, mutta eivät Jumalaksi;
1. kirje Timoteukselle 2
5 "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,"
Heprealaiskirje 5
5 "Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin";
6 niin kuin hän toisessakin paikassa sanoo: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan".
Isä nimesi Jeesuksen Kristuksen pojakseen, mutta ei Jumalaksi!
´
tuohon jo aimmen tällä palstalla sinulle esitetyyn kysymykseen? (jonka kopsasin tähän).
""Onko sinulla yksi Herra kuten Jeesus ja apostoli Paavali opettaa?
Ef. 4:5. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
1Kor. 8:6. niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.
Mark.12:29. Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa; ""
ylempänä, mutta vastaan tämän uudestaan, että ...
Minulla on yksi Jumala, Isä, josta myös Jeesus on, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka Isä on Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, voitelemalla hänet Herraksi ja Kristukseksi:
Apostolien teot 2
36 "Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
Heprealaiskirje 7
7 "Mutta kieltämätöntä on, että halvempi saa siunauksen paremmaltaan."
Isällä on luonnollinen herruus ja jumaluus, pojalla on Isältä saatu herruus ja jumaluus. Mutta vastatkaapa tähän:
1. Korinttolaiskirje 4
7 "Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikään kuin se ei olisi saatua?"
Kuten Jeesus Matteus 20:23 jakeessa ilmaisi, saadulla jumaluudella ei voi toisille jaella etusijoja eikä kerskata samalla tavalla kuin luonnostaan oleva Jumala:
Job 41:11
(41:2)"Kuka on minulle ensin antanut jotakin, joka minun olisi korvattava? Mitä kaiken taivaan alla on, se on minun."´[Vertaa Joh.10:33-35]
Jeesuksen herruus ja hallitseminen perustuu Isän Jeesukselle antamaan omaan nimeen, jonka suojassa minäkin säilyn Kristuksessa;
Johannes 17
11 "Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. - P y h ä - I s ä, - v a r j e l e - h e i d ä t - n i m e s s ä s i, - jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niin kuin mekin."
´
ratkaisevat. Ekivaari on yksi törkeimpiä Jumalan pilkkaajia, kun huomioidaan erilaiset Jeesuksen ristintyön herjaukset
* Jumalan armotyön pilkkaaminen väitteillä Jeesuksen veren olleen lunnasmaksu saatanalle
* puheet pikkujumalista, joissa kaikki me kuolevaiset ihmiset olemme Jeesuksen kaltaisia
* Jeesuksen rinnastaminen jakeiden kanssa saatanaksi, joka yrittää työntää Isän Jumalan pois valtaistuimelta
* jne jne.
Jos tekisi listauksen antikristuksen piirteistä ja valheista, ekivaarin kirjoitukset sivuavat monia, vaikka yksikin jo riittäisi leimaamaan saatanan asiamieheksi
Uskontunnustukset:
"minä, ekivaari, en usko Mariasta syntyneeseen lihalliseen Jeesukseen vapahtajani,"
"Jeesus oli lihansa puolesta kirottu, ihan niin kuin Aabraham oli ja mekin olemme;"
"....sillä vielä ylösnousemuksen jälkeenkin Poika ja PH yksinään ovat vajavaisia"
Roomalaiskirje 1
2 "Julistamani evankeliumi, jonka Jumala on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa, [Luuk. 1:70, 24:25-27; Joh. 5:39; 1. Piet. 1:10]
3 on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; [Matt. 1:1 ]
4 pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme," [Ap. t. 2:36; Hepr. 1:5]
Galatalaiskirje 3
13 "Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun." [Room. 8:3; 2. Kor. 5:21 | 5. Moos. 21:22,23]
Isään verraten poika ja Pyhä henki ovat vajavaisia vielä Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeenkin, sillä poika ja Pyhä henki eivät tee mitään itsestään, vaan ainoastaan sitä mitä Isä käskee tekemään; [Joh.5:19,30; Joh.16:13]
´
on välimies meidän ja Jumalan välillä.
Se on hänen tehtävänsä. Eikä mikään Jumalana oleminen. Hän on Jumalan Poika, ei Isä.
En ymmärrä, mikä ihmeen vaikeus tämän käsittämisessä on.
5.Moos.6:4 Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.
Yksi on yksi, eikä mikään kolme. Ja tämä on sanottu jo raamatun alkulehdillä. Ja samaan viittaa Jeesus:
Mark.12:29 Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa;
Jos tätä et usko niin usko tämä:
Joh 17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
palvelija ei lähetä herraansa, vaan Herra lähettää palvelijansa omassa nimessään, ei palvelijansa nimessä. Palvelija siis kertoo kuulijoille, kuka hänet lähetti ja kenen nimessä eli valtuuttamana hän puhuu. [Joh. 5:30; 7:28]
´
kolminaisuus opin puolustajat ja kolminaisuus opin vastustajat!
miten selitätte tämän ja ymmärrätte tämän???
kun Jeesus sanoo näin!
Luukkaan evankeliumista
Luku 9:49,50
49. Silloin Johannes sanoi: Opettaja me näimme erään miehen sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia.
Me kielsimme häntä, koska hän ei seuraa sinua meidän kansamme.
50. Jeesus sanoi hänelle: ÄLKÄÄ KIELTÄKÖ. SILLÄ JOKA EI OLE TEITÄ VASTAAN, HÄN ON TEIDÄN PUOLELLANNE.
Room.10:12
12. Tässä EI OLE EROA juutalaisen ja kreikkalaisen, välillä sillä YKSI JA SAMA ON KAIKKIEN HERRA, rikas antaja kaikille, jotka huutavat häntä avuksi.
49. Silloin Johannes sanoi: Opettaja me näimme erään miehen sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia.
Me kielsimme häntä, koska hän ei seuraa sinua meidän kansamme.
50. Jeesus sanoi hänelle: ÄLKÄÄ KIELTÄKÖ. SILLÄ JOKA EI OLE TEITÄ VASTAAN, HÄN ON TEIDÄN PUOLELLANNE.
-----------
No, tuossakin Johanneksen ajattelusssa oli lihallinen mieli ja toisaalta ihan ihmisen perusolemukseen liittyvä. Ymmärrän ja uskon, miten juuri tuohon ajatukseen liittyy eri puolueiden syntyminen ja erikoisesti turhat oppiriidat/opit.
Ihmiselle on erikoisen "luontaista" toisten tekevän ja ajattelevan samalla tavalla kuin itse tekee. Esim. Johannes juuri ajatteli, miten KAIKKIEN jotka tekevät Jeesuksen nimessä jotain, niin heidän/kin on kuljettava samalla tavalla kuin hän kulkee.Seuraa Jeesusta. Huvittaa ihan näin sivullisena,miten Johannes todella ajatteli miten kaikkien muidenkin tulisi tehdä samaa tehtävää kuin hän teki ja jos ei tee yhdessä, niin hänellä ei ole oikeutta tehdä mitään Jeesuksen nimessä eli tavallaan omii itselleen koko Jeesuksen ja nimen käytön. Ihmiselle lie vaikeaa ajatella ja ymmärtää, miten kaikki ihmiset ovat hänen puolellaan,- jotka uskovat Jeesukseen ja Jeesuksen opetukseen.Olivatpa he vaikka hottentotteja tms.
Suorastaan ihailen Jeesuksen käyttäytmistä ja viisautta tässä tilanteessa.Eli jos ihmiset toimivat Jeesuksen nimessä,- vaikka ovat erillään toisistaan, niin tämä Jeesuksen nimessä toimiminen ilmentää juuri sitä, ettei vastapuoli ole häntä vastaan, vaan hänen puolellaan eli heitä yhdistää usko Jeesukseen. Eli ovat samassa veneessä.
"miten juuri tuohon ajatukseen liittyy eri puolueiden syntyminen ja erikoisesti turhat oppiriidat/opit."
sitä vaan pitää ihmetellä että miksi sitten täällä riidellään näistä asioista ja panetellaan toisia????
kun nämähän ne on kaikken tärkeimmät juttut
12. Tässä EI OLE EROA juutalaisen ja kreikkalaisen, välillä sillä YKSI JA SAMA ON KAIKKIEN HERRA, rikas antaja kaikille, jotka huutavat häntä avuksi.
ja
Matt.7:21
21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra!, pääse taivasten valtakuntaan, VAAN SE JOKA TEKEE TAIVAASSA OLEVAN ISÄNI TAHDON
ja onko sillä väliä kun me kaikki kumminkin uskomme Jeesukseen Kristukeen ja kaikilla meillä on sama Herra niin onko noin pienellä asialla väliä pelastuksen suhteen???
ja meillä kun ei ole tuomisemis valtaa!!
eikä me nähdä ihmisen sissään niin kuin Jumala.
eikä me tiedetä kuka pääse taivaaseen ja kuka ei.
kun yhtähän meidän pitäisi pitää eikä riidellä keskenämme!!!
Loppuun raamatussa muutama kohta!
Paavalin ensimmäisestä kirjeestä Korinttolaisille
Luvut 1:10-13, 4:6,7, 11:17-19 ja 12:3,12-27
1:10-13
10. Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä kehotan teitä, veljet, että kaikki olisitte puheessa yksimielisiä ja ettei teillä olisi erimielisiin ryhmiin jakaantumisia, vaan ette teillä olisi sama mieli ja ajatustapa.
11. Olen näet Kloen perheväeltä kuullut, ette teillä, veljeni, on riitoja keskuudessanne.
12. Tarkoitan sitä, että joku teistä sanoo: minä olen Paavalin puolta, toinen: minä Apolloksen, joku taas: minä Keefaan, joku vielä minä Kristuksen.
13. ONKO KRISTUS JAETTU? eihän Paavali ole ristiinnaulittu teidän puolestanne? vai onko teidät kastettu Paavalin nimeen?
4:6,7
6. Ettekö tiedä, että vähäinen määrä hapatetta hapattaa koko taikinan.
7. Peratkaa pois vanha hapantaikina ette teistä tulisi uusi taikina.
11:16-19
16. Mutta jos joku haluaa väittää vastaan, niin tietäköön, ettei meillä ole sellaista tapaa, eikä Jumalan seurakunnalla.
17. Tätä käskiessäni minä en kiitä sitä, että kokoontumisenne ei tee teitä paremmiksi vaan pahemmiksi.
18. Olen ensiksikin kuulut, että seurakunnan kokoukseen tullessanne teillä on keskenänne riitoja, ja osaksi sen uskonkin.
19. TÄYTYYHÄN TEIDÄN KESKUUDESSANNE OLLA ERIMIELISIÄ RYHMÄKUNTIAKIN, ETTÄ KÄVISI ILMI, KETKÄ KESTÄVÄT KOETUKSEN.
12:3,12-27
3. Minä teen siksi teille tietäväksi, ettei kukaan Jumalan Hengessä puhuva sano:
Jeesus olkoon kirottu ja ettei kukaan voi sanoa: Jeesus olkoon Herra, muuta kuin Pyhässä Hengessä.
12. Kuten ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on KRISTUSKIN.
13. Me olemme näet kaikki yhdessä Hengessä kastetut YHDEKSI [seurakunta]ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita. Me kaikki olemme saaneet juoda SAMAA HENGEÄ.
14. Eihän ruumiskaan ole yksi jäsen vaan niitä on siinä monta.
15. Jos jalka sanoisi: koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen, se ei silti olisi ruumiiseen kuulumaton
16. Jos korva sanoisi: Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen, se ei silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
17. Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? jos taas kokonaan kuulona, missä siloin olisi hajuaisti?
18. Jumala on asettanut jäsenet, kunkin niistä, ruumiiseen niin kuin on tahtonut.
19. Jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi?
20. Nytpä jäseniä onkin monta ja vain yksi ruumis.
21. Silmä ei saata sanoa kädelle: en tarvitse sinua, eikä pää jaloille: en tarvitse teitä.
22. Päinvastoin, juuri ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät heikoimmilta, ovat välttämättömiä.
23. Ne ruumiin jäsenet, jotka meistä eivät ole erityisen arvokkaita, me verhoamme sitä huolellisemmin. Ne, joita häpeaämme, me sitä häveliäämmin peitämme.
24. Ne taas, joita emme häpeä, eivät sitä tarvitse. Jumala on näet liittänyt ruumiin yhteen siten, että on antanut halvempiarvoisille suuremman kunnian,
25. ettei ruumiissa olisi ERIPURAISUUTTA, vaan että jäsenet pitäisivät YHTÄLAISTA huolta toisistaan.
26. Jos yksi jäsen lärsii, niin kaikki jäsenet sen kanssa, ja jos yksi jäsen saa kunniaa, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa.
27. Te olette Kristuksen [seurakunta] ruumis ja KUKIN OSALTANNE HÄNEN JÄSENIÄÄN.
Loppuun Kirjeestä Hebrealaisille
Luku 12:14
14. PYRKIKÄÄ RAUHAAN KAIKKIEN KANSSA JA PYHITYKSEEN, SILLÄ ILMAN SITÄ KUKAAN EI OLE NÄKEVÄ HERRAA.
Mitäs sanoisitte jos lopettaisimme vihollisuudet ja rupeaisimme pitämään yhtä????
profetia!
Jukka Rokan näky Kristuksen ruumiista keväällä 1980
Näin edessäni patsaan. Se oli kuin Danielin näkemä kuvapatsas, mutta tämä näkemäni kuvasi Kristusta ja seurakuntaa. Tämän patsaan pää säteili rakkautta. Ruumiskin näytti vahvalta ja voimakkaalta. Sen rintakehässä luki sana ISRAEL. Pää katseli sitä ja huokasi syvään. Sydämen kohdalle ilmestyi sana ALKUSEURAKUNTA. Se valtasi koko ruumiin - jopa sana Israel katosi. Ruumis näytti todella vahvalta ja elinvoimaiselta.
Mutta sitten vatsan kohdalle ilmestyi kirjoitus: ROOMALAISKATOLINEN KIRKKO, YKSI JA AINOA. Mutta nyt koko vatsa joutui kuin synnytyskipuihin, ja se muuttui visvaa valuvaksi paiseeksi. Ja totisesti: siitä SYNTYI ulkopuolisen voiman vaikutuksesta ELÄVIÄ LAPSIA. Mutta sitten tapahtui kauheaa: NÄMÄ SYNTYNEET LAPSET JOUTUIVAT KIDUTETTAVIKSI JA NIITÄ TAPETTIIN. Mutta jatkuvista vainoista huolimatta myös SYNNYTYSKIVUT JATKUIVAT: syntyi sanoja: luterilaiset, anglikaanit, presbyteerit, episkopaalit, metodistit, baptistit, helluntailaiset ym. - ja pää ... itki!
Kuulin jatkuvana huutona eri ryhmien taholta: Lähtekää siitä ulos, te minun kansani. Mutta tuo huuto oli kuin kuolleiden luiden kolinaa: huuto ei ollut Pyhän Hengen vaikuttamaa huutoa, vaan kiihkeää opinkiistojen ilmaisua.
Yhtäkkiä kävi kuin humahdus, ja se sai liikettä luihin. Käsivarret alkoivat liikkua huitoen sinne tänne. Samoin jalat alkoivat käydä, mutta nekin vetivät eri suuntiin. Koko ruumis näytti kuin repeilevän kappaleiksi, sillä nyt uumiiseen ilmestyi sinne tänne kiskovia jalkoja ja käsivarsia sadoittain, ja ne kaikki olivat toinen toisensa tiellä, eikä matka edistynyt. Päästävaluivat kyyneleet, kun koko ruumis oli kuin rikkirevittyä, runneltua lihaa. Pää itki, sillä olivathan kristityt itse ristiinnaulinneet Herransa ruumiin, repineet pyhien seurakunnan ... Se oli täynnä oppia, riitaa, kateutta, vihaa.
Nyt ilmestyivät sanat PYHÄ HENKI ja KARISMA, LIITTYKÄÄ TOISIINNE RAKKAUDEN SITEILLÄ ... olettehan
samaa ruumista! jotka kaikuivat pään vaatimana huutona. Ja ihmeekseni näin, että yhä uudet ja uudet
jalkaparit alkoivat astua tasatahtia, ja samalla nämä tasatahtiset kuin näkymättömän voiman kautta alkoivat irrottautua lahoamaisillaan olevasta ruumiista, jonka yhtäkkiä huomasin olevan ilman päätä! Se oli päätön ruumis! Samalla näin näiden tasatahtiin päässeiden muodostaneen todellisen ruumiin, joka nyt oli kiinteästi liitettynä päähän.
Päästä lähtenyt rakkauden virta pyyhkäisi pois kaiken lian ja saastan, kaikki haavat ja vammat, jotka nyt kuin kirouksena laskeutuivat tuon vanhan kirkkokuntaruumiin ylle saaden senkin käymistilaan.
Todellinen Kristuksen ruumis seisoi ylväänä päähän liitettynä, kuin jotain odottaen. Ja nyt sen ylle sidottiin leveä kultainen vyö, jossa luki: RAKKAUS - TÄYDELLISYYDEN SIDE.
Tämä täydellisyyden side - Rakkaus - liitti yhteen kaikki patsasruumiin eri osat, lihaston, luuston, elimistön - koko uudestisyntyneiden ruumiin! Niinpä tähän elävään patsaaseen ilmestyivät sanat: Kristuksen ruumis - Jumalan seurakunta.
Ja sen rinnalla seisoneeseen, eri uskontokuntien kuolleista luista koostuneeseen kyhäelmään, joka ulkonaisesti näytti mahtavalta, mutta sisäisesti oli täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa, kirjoitettiin sanat: SUURI BABYLON. Ja sitä katseli kauhistuneena SYNNYTYSKIVUISSAAN KIEMURTELEVA VAIMO - ISRAEL ...
Yhtäkkiä kävi kuin väkevä tuulispää, joka TEMPASI YLÖS tämän Hengestä syntyneen, Herraansa odottaneen Kristus-ruumiin, joka oli lopullisesti liittyvä päähän ...
Alhaalla maan KANSAT VAIKEROIVAT, ja sieltä kuului myös viimeinen uloskäsky, koskien Israelia ja kaikkia vielä jäljellä olevia pyhiä - tyhmät neitsyet:
LÄHTEKÄÄ SIITÄ ULOS, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa (Ilm.18:4).
Mutta Kristuksen ruumis, seurakunta-morsian, kohosi ylös. He nousivat kuin kirkkaat tähdet kaikista kansoista, heimoista, kielistä ja sukukunnista, kaikista uskovien piireistä yli kirkkokuntarajojen.
lisää!
Jaakobin kirjeestä
luku 4:1-3,11,12
1. Mistä johtuvat riidat ja taistelut teidän keskuudessanne?
eivätkö himoistanne. jotka sotivat jäsenissänne?
2. Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole. Te murhaatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa. Te riitlette ja taistelette.
Teillä ei ole siksi, ettette ano[Jumalalta armoa ja apua].
3. Te anotte, ettekä saa, koska anotte väärässä tarkoituksessa, kuluttaaksenne sen himoissanne.
11. Älkää panetelko toisianne, veljet.
Joka panettelee tai tuomitsee veljeään, panettelee lakia ja tuomitsee lain.
Mutta jos sinä tuomitset lain, sinä et ole sen noudattaja, vaan sen tuomari.
12. Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, Hän joka voi pelastaa ja tuomita kadotukseen.
Mutta kuka olet sinä tuomitsemaan lähimmäistäsi?
!!!
ei ihmiseksi. Jumala, joka on Henki, tuli lihaan, mutta ei lihaksi. Tässä siitä on selväsanaisia raamatunkohtia;
1. Tim. 3:16
"Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän, joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen."
1. Piet. 3:18
"Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,"
1. Piet. 4:1
"Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli-sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä."
1. Joh. 4:2
"Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;"
2. Joh. 1:7
"Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus. "
´
Raamattu ilmoittaa selväsanaisesti että Kristus on meissä.
Kol. 1:27. Kristus teissä, kirkkauden toivo.
Jumalaa käsketään kirkastaa.
1Kor. 6:20. Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.
Pohdit kokonaan eri alueeesta, mutta samapa tuo.
olen samaa mieltä kanssasi.
´
kirjoitustani, että koska "Jumala on kaikki kaikissa", ei hän tarvitse minnekään tulla, koska hän jo on kaikkialla. Kun Jeesuskin puhui Isän tulemisesta luoksemme, hän tarkoitti sillä että "tulemme tuntemaan hänet, jossa elämme, olemme ja liikumme".
[Joh.17:3; Ap.t.17:28-30]
´
>>koska "Jumala on kaikki kaikissa", ei hän tarvitse minnekään tulla, koska hän jo on kaikkialla
Mutta kaikki eivät tiedä Jumalassa olevansa. Kun ihminen tulee tuntemaan totuuden, hän kokee ahaa-elämyksen ja huomaakin olevansa Jumalassa.
Apostolien teot 17
28 "sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niin kuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa'."
´
Tuossa puhutaan uskovista ja suku on eri asia kuin Jumalassa oleminen.
1Joh. 3:10 ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia.
18 (68:19) "Sinä astuit ylös korkeuteen, otit vankeja saaliiksesi, sait ihmisiä lahjaksesi: - n i s k o i t t e l i j a t k i n - j o u t u v a t - a s u m a a n - Herran
- J u m a l a n - t y k ö n ä."
´
Kaikki kaikessa on yksi jumala. Se on persoonallinen jumala. Se on jumaluuden huippu. Ei ole mitääm muuta kuin jumala. Täyttä henkeä, täysin irti materiasta.
Toisin sanoen termi kuvastaa ihmisen täydellistä vieraantumista todellisuudesta. Ihminen asettaa maallisen keisarivallan taivaaseen hengelliseksi valtiaaksi, ja joka toteuttaa diktaattorin ottein sen, mitä maallisessa elämässä ei voi saavuttaa. Tämän jumalan jalkojen alla, tahdon alla, on kaikki. Kuten maallinen keisrari, taivaallinenkin keisari on arvaamaton. Se tekee tahtonsa mukaan. Antaa yksille ja ottaa toisilta. Se vaatii ehdotonta tottelevaisuutta.
Tämä ideaalinen keisari siirretään maalliseen uskonelämään ja taivaallisen kautta pyritään maallisessa toteuttamaan taivaallista itsevaltiutta. Tällaiselle uskonnolle toinen uskova on pahin taivaallisen yhtenäisyyden rettelöitsijä. Miksi? Keisari tai Jumala on arvaamaton. Siksi uskonoppikin on kaikkea kaikille ja maallinen isevaltius on yhtä utooppinen kuin taivaallinenkin.
Jumala on kaikki kaikessa. Se UT:n toinen lähtäasetus Jumalasta kaikkialla läsnäolevana.
Tässäkin maallinen tarve hengellistetään, viedään taivaaseen ja tuodaan takaisin ruumiillisena maan pinnalle. Yhtäläisyys päättyykin tähän.
Jumala ei olekaan kaikkivaltias vaan hengellinen käsite. Ruoho, atomi, ihminen, auringonnousu, ts. kaikki todistaa hengestä ja joka on materiaalisen vastine. Siinä mitä on olemssa ajattelusta riippumatta , siinä on jumalakin.
Jumala, ideaalinen ja hengellinen, ei olekaan koston ja juonittelun jumala. Se on jotain henkistä ylevyttä ja jota kohti tulisi kilvoitella. Se esitetään hengellisyyden täydellisyyden etsimisenä ja johtaa kaikki kaikessa olevaan ideaaliseen henkeen.
Tämän jumaluuskäsityksen takana asuu inhimillinen ihminen, joka vierastaa väkivaltaa ja etsii oikeudenmukaisuutta.
Tähän jumaluuteen ei sovi kosto tai ihmisten jaottelu, koska -kaikki kaikessa- on kaikkea. Se on suvaitsevainen, ymmärtäväinen, erilaisuutta hyväksyvä itsevlatias. Sen ei tarvitse hyväksyä huonoa käytöstä tai rikoksia, mutta se ei hemgellistäkään niitä.
Tässäkin maallinen hengellistetään taivaaseen ja tuodaan ruumiillisena takaisin, mutta henkisin toivein muuttaa maailmaa ihmisille keskenään miellyttäväksi asuinplaneetaksi.
Jaikal edustaa tylyä keisaria joka vähät välittää ihmiskunnasta. Sille kelpaa vain pe......rässähiihtäjät. Heidän elinehtonaan on suuren osan ihmiskunnan antama ihmisuhri kadotuksessa ja jonka he toivovat reaalisesti materialisoituvan lopun aikoina maan pinnalla. He odottavat salamyhkäisesti maallisen kristillisen voimaryhmän alkavan sotaan pakanallista maailmaa vatsaan taivallisen oppinsa esikuvan mukaan.
Raamattu opettaa meille, että Jumala Isä ja Poika yhdessä loivat ihmisen omaksi kuvaksensa ja kaltaisekseen. Raamattu myös opettaa, että Kristus on syntyisin Isästä. Raamatun käyttämä sana syntynyt ei tarkoita luonnollista syntymää, eikä luomistekoa. Sananlaskuissa 8:24-25 käytetään sanaa khul Herran Jeesuksen syntymisestä. Khul tarkoittaa tuoda esiin. Herra Jeesus ei ole syntynyt tai luotu, vaan on ollut esillä Isänsä kanssa jo ennen Jumalan luomistöitä.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Jumala on yksi
Todella mielenkiintoinen näkökulma!
Niinpä Jumalan tykönä tai edessä.
Ilm. 14:10. niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan e d e s s ä
11. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.
tunne, hänelle Jumala on yhtä kuin helvetin tulta, sillä:
Hepr. 12:29
"sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli." ... ja ...
Hepr. 10:31
"Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin. "
´
-Raamattu opettaa meille,....
Tarkoitin tietenkin.P Paavola opettaa meille.
-Raamattu myös opettaa, että Kristus on syntyisin Isästä.
Tottahan Kristus on syntyisin Isästä kun Kristus on Jumalan Poika. Jumala on Krisutksen Isä. Joh.20:17
Mikä tuossa on se arveluttava asia?
Petri Paavolankin tulisi nöyrtyä ja uudistua mieleltään ja tulla ymmärtämään, miten Jumala on todella Jeesuksen Kristuksen Isä. Jokaisen aikuisen ihmisen ymmärrys tulisi hälyttää asian olevan pielessä, jos hänen ymmärryksensä ei nivoudu yksiin Jeesuksen syntymään liittyviin ilmoituksiin. Jumalahan itse ilmoitti, miten tätä Jeesusta Kristusta tulee kutsua JUMALAN POJAKSI.
Todellisuudessa Paavolan alkukielen tutkimiselta putoaa kokonaan pohja pois,- jos hänen "käännöksensä" muuttaa Jumalan todellisia ilmoituksia Pojastaan. Sitä vaan ihmettelen,mistä näitä kääntäjiä sikiää,- jota muuttavat selkeät Raamatun ilmoitukset,- joita vielä Jeesus itse opetti.
Ihan huvittaa kun ihminenkuvittelee Jumalan muuttaneen/Demetoituneen ilmoituksia Jeesuksen syntymästä.38/Käännöksestä saa vielä selkeän kuvan,- vaikkaki käännöksestä löytyy virheellisyyksiä, niin saa selkeän kuvan, miten Jumala on Jeesuksen Kristuksen Isä ja tämä Kristus on siis Jumalan Poika,- eikä Jumala kuten nyky "kääntäjät" kääntävät.
Samoin ihmisen on tyytyminen siihen todellisuuteen, miten Jumalalla on kaikki valta ja suunnittelu tehdä/asettaa Jeesus Kristus Herraksi. Tätäkin ihmettelen, miten ihminen purnaa tätäkin Jumalan aivoitusta ja ilmoitusta vastaan.Jos Jumala on tehnyt Jeesuksen Herraksi, niin ihmisellä ei ole siihen nokan koputtamista ja tämä Herruus näkyy aina Jeesukseen liittyvissä ilmoituksissa.
pysynyt Jumalana, eikä ole muuttunut koskaan ihmiseksi. "Jumala on kaikki kaikissa", joka ilmenee myös ihmisissä, mutta se on kokonaan eri asia kuin sinun, jaikal, opetuksesi Jumalan ihmiseksi tulosta!
´
Jumala oli Jeesuksessa.
Vajaan vuoden seurattuani jaikalin uskonoppia, olen päätynyt seuraavaan.
Hänellä on perustana raamatun uskonto. Hän ei silöti ole kristitty. Hän ei usko Jumalaan. Hän uskoo jumalalliseen ihmiseen.
Hänen oppinsa tähtää vahvan maallisen uskonnollisen johtajan ja tälle ehdottoman uskollisten alamaisten yhteisöön. Alamaisille ei riitä, että uskoo johonkin vaan heidän tulee olla valmis seuraamaan johtajan määräyksiä kyselemättä.
Jaikalin opille opille löytyy vastine islamin jihadissa. Alunperin jihadissa ei ollut mitään väkivaltaista. Koraanissa ei kehoiteta uskonsotaan. Koraansissa sanotaan, että jos ollaan sodassa uskottomia vastaan, tulee taistella urheasti vihollista vastaan mitään pelkäämättä. Jos kuolema tulee, niin soturi pääsee marttyyrinä taivaaseen.
Nykyiset islamislaiset terroristit muuttivat jihad-käsitteen oikeutetuiksi terroriteoiksi Jumalan nimissä. He muuttivat koraanin sisältöä. Terrori synnyttää terroria, eikä palvele ketään.
Työväenliikkeessä sen alusta lähtien on propagoitu terrorismia vastaan. Ihmisten tulisi joukkona ilmaista tahtonsa ja siten muuttaa maailmaa.
Jaikal on tuonut monesti esille, että usko kattaa kaiken. Ihmisten teoilla ei ole väliä. Ne eivät ratkaise mitään. On hiuksenhieno ero, mikä opissa erottaa väkivaltaisten tekojen hyväksymisen. Kun vielä otetaan jaikalin mieltymys maapallon elämän väkivaltaiseen loppumiseen, niin huolestuminen ei ole turhaa.
Uskovien kannattaisi todella miettiä, kannattaako hylätä ideaalinen henk persoonallisen hengen tieltä, ja nostaa jumalaksi ihminen, koska käsite-ero johtaa suuriin negatiivisiin mahdollisuuksiin.
Juuri noin. Jumala oli Jeesuksessa. Onhan Jumala myös ihmisessä. Siis ihmisessä,- joka kirkastaa Jumalan ruumiissaan. 1 Kor.6:20
Samalla tavalla Jumala oli Jeesuksessa Krsistuksessakin kuin on ihmisessäkin eli tekemällä Jumalan tahdon. Lueppa laajemmin tuo 1 Kor ilmoitus, niin siitä/kin ilmenee miten Jumala on kaikkialla, missä Jumalan aivoitus/tahto/Sana ilmenee.
Huomaappa, miten Jeesuksen merkittävin asia oli tuoda ihmisille tiettäväksi Jumalan tahto ja sen tekemisen merkitys ja lisäksi Jeesus TEKI kaikessa Jumalan,- Isänsä tahdon. Jumala oli erittäin voimallisesti hänessä ja teki myös ihmeitä ja voimallisia tekoja Jeesuksen kautta.
Niin, on kokonaan eri asia ja käsite kun Jumala oli Jeesuksessa kuin Jeesus olisi Jumala. Ei ole olemassa kuin se yksi totinen Jumala ja tämä yksi Jumala ilmestyy ja on kaikkialla.
Todellisuudessa ihmisen kehityksestä ja käyttäytymisestä ja sanoista ilmenee onko Jumala hänessä.Jos Jumala on hänessä Pyhän Henkensä kautta, niin tämä Henki ohjaa ihmisen ymmärrystä ja siten tekoja käyttäytymiseen.
Eli taas on se punainen lanka eli Jumalan tahdon tekemisen tärkeys ja sen ilmentyminen ihmisessä.
Silloin ylimmäinen pappi nousi ja astui esille ja kysyi Jeesukselta sanoen: "Etkö vastaa mitään? Mitä nämä todistavat sinua vastaan?" Mutta hän oli vaiti eikä vastannut mitään. Taas ylimmäinen pappi kysyi häneltä ja sanoi hänelle: "Oletko sinä Kristus, sen Ylistetyn Poika?" Jeesus sanoi: "Olen; ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvissä". Niin ylimmäinen pappi repäisi vaatteensa ja sanoi: "Mitä me enää todistajia tarvitsemme? Te kuulitte hänen pilkkaamisensa. Mitä arvelette?" Niin he kaikki tuomitsivat hänet vikapääksi kuolemaan, Mark 14:60-64
Jeesus vastaa ja sanoo; ”Olen Kristus (Messias) sen Ylistetyn (Jumala) Poika. Ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvissä”. Jeesus todistaa olevansa Jumalan, Isänsä Poika. Tämän takia juutalaiset tuomitsivat Jeesuksen kuolemaan, Jumalanpilkan tähden.
Jeesus ei kuitenkaan ole Isä, vaan Poika niin kuin Raamattukin opettaa. Meistä ihmisistä ei kukaan koskaan pysty ymmärtämään Jumalaa tyhjentävästi, mutta voimme saada ymmärrystä sen verran mitä Raamattu ilmoittaa. Se on kuin suuren palapelin kokoamista, jotta saat palapelin valmiiksi ja näet mitä se esittää, niin joudut sovittelemaan erilaisia paloja yhteen. Niin se on Raamatun tutkiminenkin, käsittele kaikki kohdat mitä Raamattu opettaa Jumalasta ja sovita ne yhteen ja palapeli on valmis. Se muuten pätee kaikkiin muihinkin Raamatun aiheiden ja opetusten tutkimisiin. Herramme Jeesuksen siunausta sinulle!
Sivun lähde: http://koti.phnet.fi/petripaavola/Jeesus_on_Jumala.html
ml213 valehtelee ja panettelee ja antaa väärän todistuksen paavolasta, tee parannus ml213!
ovat Jumalan poikia ja tyttäriä, koska JHWH:ea pidetään kaikkien luojana "Mutta olethan sinä, JHWH meidän isämme; me olemme savi, ja sinä olet meidän valajamme, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa..."
Myös muita maailmanlopun ennustajia oli tuohon aikaan , uskonnollisia liikkeitä ja kirjoitusten tulkitsijoita ja saarnaajiahan riitti, ei heistä ketään raahattu vihollisen eteen ja anottu miehittäjää tappamaan heidät. Palapeli ei ole valmis eivätkä Paavolan tiedot ja tulkinnat yleensäkään ole hääppöisiä. Sekä pappien että maaherran suuhun pannut sanat ovat myöhemmältä ajalta, mitä todellisuuduessa on sanottu ja tehty siitä ei ole kellään tietoa, eikä edes miksi.
Roomalaisia eivät kiinnostaneet juutalaisten uskonnolliset asiat eikä temppelin papistokaan yrittänyt hiljentää vastustajiaan tapattamalla heidät, sillähän ja sen asemalla oli paljon suurempiakin uhkaajia ja kriitikoita kuin joku yksittäinen galilealainen .
4. Mooseksen kirja 23
19 "Ei Jumala ole ihminen, niin että hän valhettelisi, eikä ihmislapsi, että hän katuisi. Sanoisiko hän jotakin eikä sitä tekisi, puhuisiko jotakin eikä sitä täyttäisi?"
Raamattu todistaa Jumalan tulleen Kristuksessa ihmiseen, mutta missään ei sanota että Jumala olisi tullut ihmiseksi! "Herra on henki", joka ...
1. Tim. 3:16
"Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän, joka on ILMESTYNYT LIHASSA, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen."
1. Piet. 3:18
"Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin KUOLETETTIIN LIHASSA, mutta tehtiin eläväksi hengessä,"
1. Piet. 4:1
"Koska siis Kristus ON KÄRSINYT LIHASSA, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli-sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä- "
1. Joh. 4:2
"Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, LIHAAN TULLEEKSI, on Jumalasta;"
2. Joh. 1:7
"Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli LIHAAN TULEVA; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus."
Lihaan tuleminen ja lihaksi tuleminen ovat aivan eri asioita. "Mikä lihasta syntyy on liihaa, ja mikä Hengestä syntyy on henkeä." Jeesus ja apostolit opettivat erikseen Jeesuksen lihasta syntymisen Daavidin siemenestä lihan mukaan ja erikseen "pyhyyden Hengen mukaan hänen kuuliaisuutensa ja nöyrän mielenlaatunsa tähden, [Fil. 2:5-9] Kolminaisuusoppi "unohtaa" tämän tärkeän osakokonaisuuden!
[Room. 1:2-4]
'
ryhtynyt selittämään minun hengellisiä kirjoituksiani, sinä tietenkin osaat selittää seuraavat Jeesuksen Sanat. Ekivaari ei ole vielä kyennyt tätä selittämään. Voitko sinä auttaa häntä?
Joh 14:
18. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.
19. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää.
20. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.
Vastaa seuraaviin kysymyksiin?
1. Miksi Jeesus sanoo ettei Hän jätä opetuslapsiaan orvoiksi? Miksi Jeesus lupaa että HÄN ITSE tulee takaisin heidän luokseen? Mitä tämä merkitsee? Kuka Jeesus siis on opetuslapsilleen näiden sanojensa perusteella?
2. Miten ja koska Jeesus tuli opetuslastensa luokse? Jeesus tuli koska Hän on totuus ja Hänessä on totuus eikä Hän voi valehdella. Olethan lukenut Raamatusta ja huomannut että näin on?
3. Mitä päivää Jeesus tarkoitti sanoessaan tuossa yhteydessä "Sinä päivänä te ymmärrätte"?
4. Miten opetuslapset voivat olla Jeesuksessa "te olette minussa"?
5. Miten Jeesus voi olla opetuslapsissa "ja minä teissä"?
JA TÄMÄ TAPAHTUISI YHTENÄ PÄIVÄNÄ "Sinä päivänä te ymmärrätte".
>>>JA TÄMÄ TAPAHTUISI YHTENÄ PÄIVÄNÄ "Sinä päivänä te ymmärrätte".
kykenemätön selittämään edellä olevia kysymyksiäsi, niin saanen huomauttaa että olen kyllä ne sinulle selittänyt hengellisinä asioina hengellisesti, mutta sinä et ole niitä ymmärtänyt, [vertaa 1.Kor. 2:13,14]
Johannes 14:18-20 jakeissa Jeesus ei tarkoita näkyyväistä ruumistaan, [2.Kor.5:16] vaan hän tarkoittaa sitä Kristus-minäänsä, joka on ollut maailmassa sen perustamisesta lähtien, [Joh.1:10; 1.Piet.1:11; 2.Kor.4:18]
1. Marian kohdusta syntynyt näkyvä Jeesus ei ollut totuuus, vaan totuus on se sana, minkä Isä puhui Jeesuksen kautta:
Joh. 1:17
»Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.«
Joh. 8:32 » ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".«
Joh. 14:6
»Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.«
Joh. 17:17
"Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus."
2. Tällä tavalla:
Johannes 17
14 "Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole."
Joh. 17:22
"Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä-"
3. Jeesus tarkoitti juuri "t ä t ä - p ä i v ä ä", - jolloin hän avaa hengelliset silmämme näkemään näkymättömiä ja hengelliset korvamme kuulemaan "sanomattomia sanoja": [Hepr. 3:7,13,15]
Jes. 48:7
»Ne ovat luodut nyt, eikä aikoja sitten, - e n n e n - t ä t ä - p ä i v ä ä - et - ole niistä kuullut, ettet saattaisi sanoa: "Katso, jo minä ne tiesin!"«
4.
Hepr. 3:1
"Sen tähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, KIINNITTÄKÄÄ MIELENNE meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen,"
5.
Filippiläiskirje 2
5 "OLKOON TEILLÄ SE MIELI, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
9 SEN TÄHDEN onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, "
Jumala ei korottanut Jeesusta sen tähden että hän naimattomasta lihasta syntyi, vaan Jumala korotti Jeesuksen hänen kuuliaisen ja nöyrän mielenlaatunsa tähden, kuten tuossa Fil.2:5-9 jakeissa sanotaan!
'
elävän "eilistä päivää", eli tietämättömyyden aikaa:
Job 8:9
"Mehän olemme eilispäivän lapsia emmekä mitään tiedä, päivämme ovat vain varjo maan päällä." [Ps.90:4]
"Tämä päivä" on se, kun Jumala avaa sydäntemme silmät ymmärtämään hengellisiä asioita,
"Sinä päivänä te ymmärrätte".
Aloituksesta:
" Jumala joka on Henki (Joh 4:24) tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa (Fil 2:5-8).
Siksi Jeesus on myös Jumala vaikka Hän olikin tavallisen ihmisen näköinen ihmisten silmissä....
Jeesuksen äiti oli ihminen mutta Isä oli ja on Jumala. Jeesus ei siis ollut mikään tavallinen ihminen ihmisten joukosta otettu. Jeesus oli ihmisen ja Jumalan Poika. "
Tämän jaikal kirjoitti vuosi sitten. Tänä aikana hän ei ole mitään oppinut tai toistaa vanhaa juttua ja jolla tarkoittaa itsensä korottamista yli muiden. Hän on muutaman kerran sanonutkin, että oppilaat eivät hänen teologiaansa ymmärrä. Voisipa kysyä, miksi tänne kirjoittelee kun 9 kymmenestä on jaikalia etevämpiä raamatun asiantuntijoita.
Ensin jaikal tekee Jumalasta sekasikiön. Se kuuluu hänen teologiaansa. Jeesuksen täytyy olla jumala ja naisesta syntynyt, koska jaikalkin on naisesta syntynyt ja... Näin jaikal luo teoreettiset perusteet itsensä korottamiselle. Viis hän veisaa kolminaisopista. Oma suu on ensin.
Lukija huomaa kuinka jaikal pitää Jeesusta Jumalana. Ja myös Jumalan ja ihmisen fysiologisena poikana. Mutta Jeesus oli Jumala ja Jumala oli henki. !!!!!!!
Yhdessä persoonassa olisi yhtä aikaa Jumalan henki, ihmisen henki, ihmisen fysiologia, lihaksi tullut henki, Jumalan lihaksi tullut poika, Jumalan lihaksi tullut Jumala. Persoonallisuus siksi, että se voisi kostaa maailmanlopulla uskottomia.
Jaikalkaan ei niin pitkälle mene, että ajettelisi henkeä kostavana oliona.
UT:n kumoamistaan jaikal ei huomaa. Puhe Davidin suvusta ja siemenestä eivät voi kuulua joukkoon.
Miksi ihmissukua on ylipäänsä laitettu sukujuuriksi, jos Jeesus olisi henki tai Jumala.
selittää Jóh 14:18-23 jakeiden sanomaa ja täällä te esiinnytte viisaina Raamatun tuntijoina?????
Jokainen helluntaisaarnaaja osaa selittä nämä jakeet, Miksi ette mene kysymään heiltä?
Teillä tarkoitan merihukkaa ja ekivaaria.
ja vereltä silloin kun minkä asian Jumala on minulle Pyhän henkensä kautta selittänyt:
Matt. 16:17
"Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa."
Galatalaiskirje 1
15 "Mutta kun hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi
16 ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa, niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä,"
Olen kyllä huomannut sinun, jaikali, olevan lihan ja veren mielipiteistä riippuvainen. Riipun mieluummin Kristuksessa Jeesuksessa kuin ihmisten mielipiteissä!
'
saattoi olla/on Paavalissa ja kaikissa uskovissa? KERRO!
Et ole vielä kertonut hyväksyttävän selvästi Raamatulla perustellen.
>>> näki hyväksi 16 ilmaista minussa Poikansa
sana, on kaikissa uskovissa. Jumalan sana on Jumalan poika, koska on Jumalasta, joka on KAIKKI KAIKISSA, eikä vain kolmessa persoonassa:
1. Kor. 12:6
"ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama."
1. Kor. 15:28
"Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa."
'
hyväksi ilmaista poikansa, joka on Jumalan sana pyhyyden Hengen mukaan eikä lihan mukaan. [1.Kor.6:20]
Minkä Jumala näkee hyväksi ilmaista, on se parasta meidänkin hyväksyä, ellei asetu vastustajana sitä vastustamaan.
'