Demarit ja taistolaiset dominoivat yhä valtamediaa ja varsinkin YLEä.
Ihmiset, pysähtykää hetkeksi tarkastelemaan, MITÄ te luette ja kuulette "uutisista". Aivan: TE luette Vanhasen hallituksen synnyttämää vaalirahoituskriisiä. Mutta: TE ette lukeneet kansanedustajien epärehellissyydestä vaalirahoitusilmoitusten antamisessa. Ja vielä: TE luette Vanhasen "synnistä", kun hän aikanaan otti vastaan 10 000 euron vaalirahan Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistykseltä. Ja toisaalta: TE ette lue SDP:n pitkän herran "synnistä", kun hän niin ikään otti samalta yhdistykseltä samaisen 10 000 euroa. Ja vielä: SDP:n Pitkä herra kaiken kukkuraksi SALASI tämän tuen, siis VALEHTELI vaalirahoitusilmoituksessaan. Miksi tiedonvälitys menee tällä tavalla?
Toinen esimerkki on ainakin YLEn kohdalla jatkuva israelin mollaaminen ja asioiden näkeminen vain palestiinalaisten lipun ja koraanin läpi. Amerikkaahan YLE ei ole enää molannut kun siellä on afroamerikkalainen presidentti.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Montakohan "desantti Bäckmannia" saa palkkaa ylestä?
trolli.
että YLE ainoa paikka johon pääsee töihin JÄSENKIRJALLA !!
NUORET riehuivat tukholman rinkebyn lähiössä. Jostain kumman syystä jäi mainitsematta että rinkebyn riehuvat nuoret ovat maahanmuuttajataustaisia NUORIA.