nyt suu pannaan ? ku ei korhosta enää valita kepun puoluesihteeriksi, edellisissä vaaleissahan korhonen järjesteli vaalitukea aika roimasti, jopa huomattavasti suurempia summia kuin muille eherokkaille yhteensä.
mitenkäs lasse
vazzi
3155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
taitaa tulla Seinäjokisten ja maakunnan uusi kansanedustaja. Taitaa viedä paljon ääniä myös Lasselta.
taidat olla oikeassa, nyt kun Korhonen putoaa puoluesihteerin pallillta, löytyypi täältä alueelta sen verran Korhoslaisia, että pukkaavat sen vielä eruskuntaan, ne äänet on aina pois joltain kepun nykyiseltä edustajalta, varsinkin kun sille korkkiruuville ei varmaan ääniä tuu kun kepun porukasta.
Mausteensa tähän antaa vielä kepun kannatuksen lasku, mielenkiintoista !
jättäminen kirkos kuulutettu. KOrhonen ainoa puolusihteeri sitten Korsimon joka on jotakin saanut aikaan keskustan järjestötoiminnan kuntoon saattamisessa. Media otsikoineen on ottanut hänet hampaisiin kun huomannut hyvää työtä Korhonen on tehnyt Keskustan hyväksi ja haluaa estää jatkokauden. Korhonen nähdään syntipukkina asioissa jossa hänellä ei ole osaa eikä arpaa.
Kiviniemi Ja Korhonen olisivat Keskustan tulevan aseman säilyttämisessä ja vahvisttamisessa oikea ratkaisu.