Vieläkö sinä ihmis-sielu epäröit kääntyä Herran Jeesuksen puoleen? Anna armon verivirran viedä sinunkin syntisi niin kauaksi kuin länsi on idästä. Anna Jeesuksen veren virvoittaen puhdistaa sinun sydämesi maaperä. Ja kerro kaikille läheisillesi, että Jeesus on etsinyt sinua jo kauan. Ja, että olet ymmärtänyt, että ilman yhteyttää Häneen ihmisen elämästä puuttuu kaikkein tärkein. Sielun lepo ja rauha. Iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä ja Herran kaikkivaltiaan varjelus kaikilla elämänteillä, joita ihminen voi kohdata. Ja kotiinpaluun oikeus, jos on erehtynyt matkallaan.
Muutoin ihmisen elämän voi täyttää ateistinen pornoteollisuus, ihmisopit ja kaikenlaiset pimeyden eksytykset. Siksikin on tärkeää kääntyä Herran Jeesuksen puoleen, että Hän antaa merkityksen ihmisen elämälle takaisin, jolta sen tämän maailman ruhtinas on valheellisesti peittäen vienyt. Oikeuden olla ihminen, Jumalan luoma kuva itsestään. Jeesuksen verellä pesty ja maailmankaikkeuden Luojan käsissä suojassa maailman pahuutta vastaan.
Maailma voi viedä ja viekin kaiken oman varjeluksensa heiltä, ketkä eivät tee sen kanssa komromissia. Mutta kaikkiavaltiaan Jumalan tähden saa ihminen kuitenkin laittaa kaiken toivonsa Häneen. Mitään muuta luotettavaa ei ihmisellä elämässään ole kuin yhteys Häneen ja niihin ihmisiin, jotka Jumala osoittaa. Sekä niihin lakeihin, jotka Jumala on kätkenyt luomakuntaansa, että voisi toimia. Joista Herra niin selkeästi sanoo: "menkää ja ottakaa selvää". Sillä Luojan luomakuntaa tutkimalla ihminen on oppinut ymmärtämään sen kuinka sen tarjoamia mahdollisuuksia on voitu ja tullaan voimaan käyttää hyväksi ihmiskunnan ja muun luomakunnan turmeluksen ja sairauksen voittamiseksi, ennenkuin Herra itse saapuu takaisin. Ja perustaa rauhan valtakuntansa maan päälle tuhanneksi vuodeksi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen samaa mieltä kanssasi kirjoituksesta. Ei ole ihmisellä muuta turvaa maailmassa, kuin Jeesus, joka on kuollut ristillä meidän ihmispoloisten puolesta. Siis kääntykää jo ihmiset pois maallisesta ja ajatelkaa iankaikkisuutta kuileman jälkeen.Haluatko tulijärveen vai taivaaseen.
Uskon Jumalaan ja Jeesukseen ja koen Jeesuksen hyvinkin läheiseksi ja rukoillessani rukoilen ja esitän
asiat Jeesukselle. Jeesus on myös vastannut rukouksiini.Ainut turva maailmassa on Jeesus Kristus.
Ainoastaan Jeesuksen kautta on tie iänkaikkiseen elämään.