Ja taas valtuusto myönsi avustuksia Virkiälle. Simpsölle ollaan rakentamassa "hirsilinnaa" Virkiälle ja tietysti veronmaksajain varoin.
Tämä hyysääminen ja maasotus ei lopu koskaan.
Tämä hyysääminen ja maasotus ei lopu koskaan.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lapualla hetken asuneena ja valtuuston päätöksiö seuranneena, ihmettelen ettei ilmeisesti ole sellaista valtuuston kokousta etteikö virkiälle anneta rahaa. Ihmetystä herättää ettei tällaisella urheiliseuran tukemisella Lapualla kuitenkaan ole ketään huippuja. Taitaa olla naapuriseuran koripallojoukkue parhaiten pärjääjä Lapualaisista.
uudelle asuntoalueelle saatu määrärahaa kadun pikeämiseen. Tinkikää surkian avustuksista, että saataisiin kadut kuntoon.
Muutamat herrat seisovat kaulaansa myöten urheiluideologiassa, noin kaunistellen asian ilmaistakseni.
Todella ihmeellistä on, että valtuusto seuraa mukana, vaikka yleinen mielipide alkaa olla jo täysin kyllästynyt tuon yhden, vieläpä menestymättömän urheiluseuran rahoittamiseen.
palkkasi riveihinsä venäläisiä huippusuunnistajia. Jos menestys on muukalaislegioonalaisten varassa, niin eiköhän kannata lopettaa kilpaurheilu.
Miksiköhän urheilussa menestyminen on joillekin niin tärkeää, että pitää alentua tuollaiseen temppuiluun?