Kannattaa varautua

Isoisäni isoisän isä syntyi 1700-luvulla köyhän alaluokkaan, mutta onnistui nousemaan kirkon virkaan - ei siis vielä omistavaan luokkaan. Hänen poikansa - isoisäni isoisä - peri erikoisten sattumien ansiosta isänsä ammatin ja onnistui pitkän uransa sivussa hankkimaan huomattavan omaisuuden. Hän jätti jälkeensä myös kirjallista tuotantoa. Hänen kohdallaan toteutui sanonta "olla oikealla hetkellä oikeassa paikassa", mikä on yksi menestyksen tärkeimmistä tekijöistä. Isoisäni isoisän lapsista moni menestyi elämässään hyvin. Yhdestä pojasta tuli ministeri, ja hänen sukuaan on edelleen merkittävissä asemissa. Yhdestä tyttärestä tuli kuuluisa taiteilija, ja hänenkin jälkeläisiään on yhä näkyvillä paikoilla taide- ja kulttuurielämässä. Minä en kuulu näihin arvostettuihin sukuhaaroihin, vaan olen sen pojan jälkeläinen, jonka kohdalla suku alkoi henkisesti taantua, vaikka vielä kasvattikin omaisuuttaan.

Isoisäni isä lopetti koulun kesken, meni naimisiin oppimattoman maalaistytön kanssa eikä välittänyt kotoa perimäänsä kaksikielisyyttä lapsilleen. Hänen viidestä eloon jääneestä lapsestaan ainoastaan yksi poika eteni korkeampiin opintoihin, ja hänen jälkeläisiään löytyykin Googlesta älymystöammateista eli kirjailijoista ja toimittajista. Minun isoisäni sen sijaan kävi pelkän kansakoulun ja päätti ryhtyä liikemieheksi ja yrittäjäksi. Yllättäen hän sai bisneksen pyörimään, mihin varakkaan taustan lisäksi todennäköisesti vaikutti yrittäjäperheelle elintärkeä tekijä eli aviopuolisojen onnistunut yhteistyö (tämä kuvio löytyy useimmista menestyneistä yrittäjäperheistä) siten, että toinen on innovatiivinen käytännön ihminen, ja toinen hallitsee kuivakkaamman puolen yrittämisestä eli raha-asioiden pitämisen järjestyksessä.

Isoisäni yritys menestyi sen verran hyvin, että hän pystyi firmansa tuotolla lunastamaan suvun maatilan ja pääosan omaisuudesta itselleen, kun perinnönjako aikoinaan tuli ajankohtaiseksi. Kun isoisäni kuoli, hän jätti jälkeensä paitsi alkuperäisen maatilan, myös noin sata henkilöä työllistävän yhtiön ja lähes tuhannen hehtaarin maaomaisuuden, mihin kuului noin 14 kilometriä suuren vesistön rantaviivaa.

Isoisälläni oli vain yksi lapsi, ja syntyessäni perheen esikoisena olin tämän ainoan lapsen eli ainoan perijän ainoa lapsi. Jos sattuma olisi tässä vaiheessa johtanut asioita toiseen suuntaan... (turha miettiä).

Ennen kun perintöketju eteni minun kohdalleni, tapahtui väistämättömyys, joka ennemmin tai myöhemmin jokaisen suvun kohdalla tapahtuu. Isäni ei ollut lahjakkuudeltaan eikä älykkyydeltään perimänsä omaisuuden arvoinen. Hän tuhosi ja hävitti omaisuuden tekemällä liiketoiminnassa tyhmiä ratkaisuja yksi toisensa perään. Hän eli eräänlaisessa harhassa ja kuvitteli olevansa älykäs ja lahjakas, koska hän oli niin varakas. Ja mikä pahinta, vaikka hän oli perinyt arvonsa ja asemansa, hän kuvitteli itse luoneensa ne. Hän ei myöntänyt itselleen eikä muille sitä ilmeistä tosiasiaa, että jos hän olisi syntynyt köyhän perheen pojaksi, hänestä ei olisi tullut yhtään mitään. Hän oli huono koulussa. Hän oli hidas opiskeluissa. Hänellä ei ollut mitään synnynnäisiä edellytyksiä menestyä. Isoisäni luoma firma pysyi pystyssä niin kauan isoäitini veteli taustalla naruista.

Puoli vuotta isoäidin kuoleman jälkeen tuli tuho. Omaisuus menetettiin. Koti menetettiin. Sukumme palautui sille paikalle, johon se lahjakkuutensa ja ominaisuuksiensa perusteella kuuluu. Isälläni oli kuitenkin sen verran säästöjä sukan varressa, että hän ei aivan katuojaan pudonnut vaan pystyi pitämään osan elintasonsa kulisseista pystyssä viimeiset elinvuotensa. Rahaa oli tallelokerossa jäljellä muutama tuhat euroa, kun hän ja äitini lopulta kuolivat. Kovin pitkään kulisseja ei enää olisi pystynyt pitämään pystyssä. Vanhempieni kuoleman jälkeen suvun alamäki - joka on siis myös minun alamäkeäni - on jatkunut.

Ehkä jonkinlainen pohja on jo (uskaltaako tällaista edes toivoa) saavutettu. Nuorin tyttäreni nimittäin käväisi Mensan testissä ja sai 156 pistettä eli läpäisi rajan. Hän oli vähän aikaa jäsenenäkin, mutta luopui jäsenyydestä, koska ei viitsinyt maksaa jäsenmaksua. Vaikka tyttärelläni ei ollut pienintäkään kiinnostusta liike-elämää kohtaan, vaan hän haaveili näyttelijän urasta, sattuman ansiosta (vihje eräältä kaverilta ja "ykskaks" tehty päätös) hän päätyi opiskelemaan kaupallista alaa tavoitteena kansainvälinen ekonomin tutkinto. Eli jostakin syystä suvun "geenit" näyttävät sittenkin vetävän kohti bisneselämää, vaikka välissä onkin ainakin yksi "kadotettu sukupolvi", joka menetti kaiken, ja josta ei tullut mitään.