Perkelen nuoriso

Sittenpä vielä uhkaillaan kun käry käy,kyllä ne on raukkoja ja paskiaisia.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Nuorisojengi hakkasi ohikulkijat

Torstai 10.6.2010 klo 20.17

Nuorisojengi pahoinpiteli ohikulkijoita tiistain vastaisena yönä Helsingin Lassilassa.

Nyrkistä ja pippurisumutteesta sai muun muassa ojaan kaadettu, 150 cm pitkä tyttö.

- Olimme kolmen kaverini kanssa menossa kotiin Lassilan metsätiellä, kun vastaamme hoippui sekaisen oloinen poikajoukko. Pojat pysähtyivät pyytämään kahdelta ystävältäni tupakkaa, yksi uhreista kertaa.

Kun pojat saivat kuulla, ettei tupakkaa ole, alkoi välitön sanaharkka ja pian yksi heistä kävi käsiksi.

- Menimme väliin, jolloin he alkoivat hakata meitäkin. Minua lyötiin nyrkillä naamaan ja sumutettiin pippurisumutteella toiseen silmään, uhri sanoo.

Hän pääsi pakenemaan sivummalle ja soitti välittömästi poliisille. Sillä aikaa pahoinpitelijät ehtivät potkia toista uhria päähän ja pahoinpidellä myös mukana olleen, 150 cm pitkän tytön.

- Tyttö kaadettiin metsään, ja häneltä yritettiin varastaa pyörä. Kun tyttö yritti soittaa apua, myös puhelin heitettiin metsään. Tytön maatessa jo ojassa yksi pahoinpitelijöistä löi häntä nyrkillä naamaan ja sumutti pippuria kasvoihin, hyökkäyksen uhri kuvailee.

"Tämä ei jää tähän"

Tilanne laukesi, kun pahoinpitelijät kuulivat, että paikalle on kutsuttu poliisi ja lähtivät karkuun. Poliisi tavoitti noin kymmenen hengen nuorisojoukkion myöhemmin samana yönä ja pyysi uhrit tunnistamaan heidät.

- Tunnistamisen yhteydessä he uhkailivat, että naama muistetaan ja tämä ei jää tähän, uhri kertoo.

Helsingin poliisi vahvistaa, että heillä on tukittavana tiistain vastaisena yönä Helsingin Lassilassa sattunut pahoinpitely. Iltalehti ei kuitenkaan tavoittanut jutun tutkinnanjohtajaa kertomaan yksityiskohdista.

Uhrin mukaan ainakin päähän potkaistu mies sai pahoinpitelyn seurauksena aivotärähdyksen.

Helsingin poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.

PETRA HUSU
[email protected]
Kerro kaverille Lisää Facebook-sivustolle Lisää Twitter-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Keskustelufoorumi
4178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ne oli mamuja nää nuoret

Äänestä

ja rangaistukset on mitä on hoitoa.

Äänestä

Miksiköhän?

Äänestä
  • Rajoitetusti uutisoitu,tapaus kuitenkin törkeä..pelkuri vellihousut vielä uhkailevat,yksikään ei varmaan uskaltaisi yksin edes pimeällä ulos.

    Mistä näitä kaasusumuttimia oikein sikiää???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joukossa mahtavia kirjoitti:

Sittenpä vielä uhkaillaan kun käry käy,kyllä ne on raukkoja ja paskiaisia.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Nuorisojengi hakkasi ohikulkijat

Torstai 10.6.2010 klo 20.17

Nuorisojengi pahoinpiteli ohikulkijoita tiistain vastaisena yönä Helsingin Lassilassa.

Nyrkistä ja pippurisumutteesta sai muun muassa ojaan kaadettu, 150 cm pitkä tyttö.

- Olimme kolmen kaverini kanssa menossa kotiin Lassilan metsätiellä, kun vastaamme hoippui sekaisen oloinen poikajoukko. Pojat pysähtyivät pyytämään kahdelta ystävältäni tupakkaa, yksi uhreista kertaa.

Kun pojat saivat kuulla, ettei tupakkaa ole, alkoi välitön sanaharkka ja pian yksi heistä kävi käsiksi.

- Menimme väliin, jolloin he alkoivat hakata meitäkin. Minua lyötiin nyrkillä naamaan ja sumutettiin pippurisumutteella toiseen silmään, uhri sanoo.

Hän pääsi pakenemaan sivummalle ja soitti välittömästi poliisille. Sillä aikaa pahoinpitelijät ehtivät potkia toista uhria päähän ja pahoinpidellä myös mukana olleen, 150 cm pitkän tytön.

- Tyttö kaadettiin metsään, ja häneltä yritettiin varastaa pyörä. Kun tyttö yritti soittaa apua, myös puhelin heitettiin metsään. Tytön maatessa jo ojassa yksi pahoinpitelijöistä löi häntä nyrkillä naamaan ja sumutti pippuria kasvoihin, hyökkäyksen uhri kuvailee.

"Tämä ei jää tähän"

Tilanne laukesi, kun pahoinpitelijät kuulivat, että paikalle on kutsuttu poliisi ja lähtivät karkuun. Poliisi tavoitti noin kymmenen hengen nuorisojoukkion myöhemmin samana yönä ja pyysi uhrit tunnistamaan heidät.

- Tunnistamisen yhteydessä he uhkailivat, että naama muistetaan ja tämä ei jää tähän, uhri kertoo.

Helsingin poliisi vahvistaa, että heillä on tukittavana tiistain vastaisena yönä Helsingin Lassilassa sattunut pahoinpitely. Iltalehti ei kuitenkaan tavoittanut jutun tutkinnanjohtajaa kertomaan yksityiskohdista.

Uhrin mukaan ainakin päähän potkaistu mies sai pahoinpitelyn seurauksena aivotärähdyksen.

Helsingin poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.

PETRA HUSU
[email protected]
Kerro kaverille Lisää Facebook-sivustolle Lisää Twitter-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Keskustelufoorumi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu