Kuinka helluntaiseurakunnissa suhtaudutaan demonien ja pimeyden valtojen ja voimien toimintaan? Kielletäänkö niiden olemassaolo, vai nähdäänkö myös niiden olevan vaikuttamassa asioiden takana?
Pimeyden voimat?
Ruhtinatar
9190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Varmaan kielletään, koska kysymykseen ei ole vastattu. Miten on hellarit? Uskotteko että saatana voi vaania teidänkin kastetilaisuuksissanne ja hallelujakuoroihin piiloutuneena?
Miksi kiellettäisiin koska ken Jumalaan uskoo, uskoo myös pahoihin voimiin koska niistä juuri Raamatussa varoitetaan. Nykyinen maailma on Raamatun mukaan Saatanan valta-aikaa. Jokainen kristitty uskoo pahoihin voimiin ja persooniin niiden takana sekä tietenkin ihmisen pahuuteen syntien kautta.
En ole uskovainen mutta onhan tämä nyt päivänselvää. Miksi tälläisiin kymysyksiin vastaa ihmiset joilla ei ole mitään hajuakaan koko asiasta?
Demomeita ja pahoja henkiä (henkivaltoja) on käsitelty mm. Mauri Vikstenin saarnoissa. Helluntailaisuudessa ne ovat todellinen ilmiö jonka vaaroilta fanaattisimmat pyrkivät myös suojautumaan. Tämä tyypillinen toimintametodi on kopioitu radikaali.net sivustolta:
"Me ollaan täällä kodissamme tyttären kanssa ajettu pahaa pois ja siunattu tää koti, eli öljyttiin jokaisen huoneen oven karmi eli tyttäreni kastoi sormen öljyyn ja piirsi sillä ristinmerkin oven pihtipieleen ja siunasi. Kaikki talon huoneet ja ovet ja ikkunat käytiin läpi ja täällä ei ole sen jälkeen sisälle tullut pahoja henkiä"
Pahat henget on jopa nimetty niiden ominaisuuksien mukaan ja moni fanaatikko väittää omaavansa henkien erottamisen lahjan (yksi armolahja) jonka avulla epäsuopeat henget on mahdollista erottaa suopeista hengistä.
Kyseinen taikausko on luonteeltaan hyvin samankaltaista kuin mitä monilla pakanauskonnoilla on henkien suhteen, eli ne ovat kiinteä osa koko tätä ympäröivää maailmaa ja kykeneviä suoraan vuorovaikutus-suhteeseen ihmisten kanssa.
Henkivaltoihin uskova saattaa luonnollisesti itsekin kokea niiden hyökkäykset henkilökohtaisesti mutta useimmiten henkivalloille nähdään altistuvan jonkin toisen henkilön oman itsensä sijaan mikä on varsin inhimillistä sinänsä.
Vakaasti näihin mörköihin uskova saattaa helposti sekoittaa mielenterveyden ongelmat ja henkivallat keskenään, eli mielen sairauksia ryhdytään demonisoimaan ja pahimmassa tapauksessa tohtoroimaan esimerkiksi ajamalla henkivaltoja pois "Jeesuksen nimessä ja veressä".
Mielenterveyshäiriöiden demonisoiminen ei ilmiönä ole terveydenhoitohenkilöstölle mielenterveyspuolella täysin tuntematon. Valitettavasti.
Myös muiden uskomusten tai uskontojen kulttimateriaalin tai rituaalitarpeiston voidaan katsovan olevan jos ei nyt ihan noiduttu niin ainakin epäsuopeiden henkien vallassa. Siis elottomien puupökkelöiden jne.
Helluntailaisten keskustelufoorumeilta ja evankelistojen saarnoista voi ammentaa tietoa demoneista lähes loputtomiin sillä aihetta on käsitelty hyvin paljon.
"Myös muiden uskomusten tai uskontojen kulttimateriaalin tai rituaalitarpeiston voidaan katsovan olevan jos ei nyt ihan noiduttu niin ainakin epäsuopeiden henkien vallassa. Siis elottomien puupökkelöiden jne."
Uskojarukous.net:
´Olimme menossa eräälle muinaislappalaiselle uhripaikalle, ja olin itse hyvin innoissani, sillä arkeologia on aina kiehtonut minua. Toivoin löytäväni paikalta jonkin merkittävän esineen tms. Matkalla kuitenkin jouduin todella valtavan kauhun valtaan ja tunsin, kuinka tuo paikka oli kirottu enkä suostunut menemään lähellekään sitä.´
"Kuinka helluntaiseurakunnissa suhtaudutaan demonien ja pimeyden valtojen ja voimien toimintaan? Kielletäänkö niiden olemassaolo, vai nähdäänkö myös niiden olevan vaikuttamassa asioiden takana?"
Aloittajalle, uskovaisena, siis Jeesukseen uskovana en oikein käsitä, että mistä minun pitäisi sitten pelastua, jos personoitua pahaa ei olisi olemassa ja sen vaikutusta tässä maailmassa?
Pimeyden henkivallat ovat olemassa oleva asia. Minun ei tarvitse kuitenkaan ruveta etsiskelemään pimeyden henkivaltoja yhtään mistään eli maalailla piruja seinille, minua ei yksinkertaisesti kiinnosta pahuus, koska se jokatapauksessa on ja voi hyvin tässä maailmassa.
Mieluummin minä keskityn rakastavaan Jumalaan ja Hänen taivaallisiin joukkoihinsa, jotka ovat "valjastettuja" hyviä asioita varten.
näitä vapaiden suuntien keskestelufoorumeita niin huomaa, että joidenkin uskovien elämä on jännittävämpää kuin Harry Potterin. Joidenkin elämään näitä henkivaltojen kohtaamisia, kummittelua, räyhähenkiä ym. näyttää sattuvan varsin runsaain mitoin.
tällä hetkellä suurimmaksi osaksi ihmisten kautta tähän maailmaan ja moniin asioihin.
Tässä muutamia hyvinkin mielenkiintoisia videoita youtubesta liittyen näihin asioihin.
http://www.youtube.com/watch?v=8INGSHTkojI
Aiemmin suhtauduin aika skeptisesti ihmisiin jotka "näkivät henkiä" joka puolella. Itse olin sitä mieltä että jos joku raivosi kadulla ja huusi yksikseen vaahto suupielestä valuen niin hänessä oli "melko varmasti henki tai useampikin." Mutta mutta...... mitä enenmmän on uskossa tullut oltua ja kaikenlaista nähtyä, niin valitettavasti joudun sanomaan, että henget ovat näköjään paljon yleisempiä kuin osasin kuvitellakaan. Olen siis joutunut tarkistamaan kantaani ko. aiheeseen liittyen liki 180 astetta.
Esim. Isebelin henki on tavattoman yleinen ja aiheuttaa etenkin hengellisissä piireissä pahaa jälkeä. Itse olen törmännyt tähän henkeen viime vuosina useasti. Olenpa saarnannutkin siitä pari vuotta sitten.
Henkivalloista puhuminen on hieman kaksipiippuinen juttu. Jotkut eivät usko niihin ollenkaan ja tällaisen kanssa on hyödytöntä näistä asioista keskustella. Toiset pelkäävät henkiä eikä heidänkään kanssa ole kovin hedelmällistä aiheesta rupatella. Jotkut taas pitävät Jeesuksen opetusta henkien ulosajamisesta symbolisena tai vanhanaikaisena.
Mutta niin tai näin. Henkiä on. Paljon. Valitettavasti.
Vielä 60-luvulla luultiin että epileptikossa on paha henki ja heillä ei ollut oikeutta avioliittoon.