”Minkälainen vaikutus Neuvostoliiton romahtamisella oli Suomen ulkopoliittiseen asemaan?”
problem
suomen hissaa
7113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mitään. Venäjä on suurvalta ja Suomi on kääpiövalta, yhäkin. Suomen talouselämä kyllä koki valtavan romahduksen, jota Junnilakaan ei voinut todeksi uskoa.
noudattamaan vapaasti omaa ulkopolitiikkaansa. Se johti mm. EU-jäsenyyteen ja NATO-kumppanuuteen.
Valitettavasti Venäjä potee edelleen suurvaltakompleksia eikä pysty suhtautumaan Suomeen tasaveroisena naapurina.
Onko Suomen ulkopoliittinen asema muuttunut ????
mielestä ei. Vaikka mielipiteellä ei suurta merkitystä olekkaan. Suomen on aina otettava huomioon Venäjän
intressit ja Venäjän asema suurvaltana. (Paasikivi / Kekkonen)
YYA-sopimus lakkasi olemasta, eli Suomi pääsi käytännössä irti Neuvostoliitosta, jossa se aiemmin oli vahvasti elänyt kiinni; eräänlaisena liittolaisena.
Suomi ei ollut osa Neuvostoliittoa, mutta koska NL oli se number 1. supervalta euroopassa, niin Suomi luonnollisesti kunnioitti YYA-sopimusta, koska irrottautumisyritys olisi johtanut NL:n miehitykseen ja tämän seurauksena Suomen aseetkin ovat NL:n perua osana mielistely politiikkaa, jota Suomessa harrastettiin NL:n aikana. Tärkeimmät NL:n mielistelijöitä olivat mm. Kekkonen ja virkansa alkupuolella hyörinyt Paavo Lipponen. Vaikka Suomi ei kuulunutkaan NL:ään niin YYA-sopimus määritteli Suomen eräänlaiseksi NL:n liittolaisvaltioksi, jolla ei ollut käytännössä oikeutta purkaa YYA-sopimusta. YYA-sopimus ei ollut kuitenkaan enää loppuvaiheessa niin kirjaimellinen ja Suomi sai tiettyjä vapautuksia sen osalta.
NL:n romahtamisen jälkeen Suomella on ensimmäistä kertaa ollut vapaus päättää täysin itse omista asioistaan. NL:n aikana oli otettava huomioon myös NL:n etu.
Hehhehheheh ...
Ompas harvinaisen kirkkaat ja naivit ajatukset ????
oikea ja realistinen. Pushmanni ei hallitse politiikkaa sen enmpää kuin sotilasasioita tai historiaakaan.