Vuosaaressa, kauppakeskuksessa. Itäkeskuksesta menin bussilla. Ihmettelin, kun ei yhtään somalia näkynyt, ei tullut bussipysäkiltä vaunujen kanssa, eikä edes yksinään. Heitä ei myöskään näkynyt itse kauppakeskuksessa, ei missään. Vain yhden ehkä turkkilaisen näin bussin ikkunasta jalkakäytävällä lapsensa kanssa. Missä ihmeessä nämä somalit olivat? Oliko heillä jossakin joku muslimitilaisuus? Tämä on niin harvinaista, että pakko oli kirjoittaa. Ei heitä tainnut Itäkeskluksessakaan juuri olla, en vielä silloin kiinnittänyt asiaan huomiota. Vuosaaren kauppakeskuksen seutu oli aivan kantasuomalaisen näköisiä ihmisiä täynnä. Kertokaa vuosaarelaiset, mihin olette piilottaneet nämä somalit? Vaiko onko heidät hissun kissun palautettu takaisin?
Kävin tänään
missä luuraavat?
5167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Perjantai on monille se viikon paras päivä. Eri tavoilla ehkä, mutta kuitenkin.
Perjantaina muslimit (joita monet somalialaiset ovat) menevät rukoilemaan ja samalla tapaamaan ystäviään. Se tapahtuu sisätiloissa moskeijassa. Näin olen kuullut muslimityökavereiltani. Siksi heitä ei näy perjantai-iltapäivisin.
Olen keski-ikäinen suomalaissyntyinen ihminen. Olen siis nähnyt tätä yhteiskuntaa aika paljonkin.
Perjantai on myös kantaväestölle "juhla"päivä. Varsinkin perjantai-ilta. En halua enää mennä Helsingin keskustaan perjantai-iltaisin, koska se on täynnä sietämättömä tyhmiä kännisiä kantaväestön ihmisiä, jotka ovat jopa väkivaltaisia. Mitä tahansa voi tapahtua. Meno vaan pahenee vuosi vuodelta.
Joskus olen toivonut, että näkisin enemmän muslimeita perjantai-iltaisin keskustassa, koska silloin tuntisin oloni turvallisemmaksi, mutta parempi vaan pysyä kotona.
Ehkä kaikki vaan pitää hyväksyä?
Kävin kans itikses ja kyllä pulputtajaa vaunuineen oli liiaksi. Kello oli 20 suunnilleen. Myös "notkuja" somppuja oli. Tenu keppejä myös. Sade tietty haittaa kokoontumista. Kotitalon ovella oli 3 somppua notkumassa. Kohta alkaa se pimppa somppu ralli. Puolenyn jälkeen tulevat takas ja sen jälkeen voi valkolainen alkaa nukkuu. Ei koske mikään HILJASUUS sääntö noita tyyppejä. Saisvat pakata kamat ja lähtee sinne futis maahan.
Olit liian aikaisin liikkeellä. Kaverit nukkuvat puolille päivin, paitsi tietenkin tilipäivänä, joilloin aikasemmin liikkeellä...
kokeile itse kesälomallasi.. valvo joka yö sinne 2-5 ja nuku niin pitkään kuin nukuttaa... Huomaat eron
Ei somput aina ehdi notkua ostareilla, kun täytyy viedä paperit fattaan, että saadaan itselleen ja pennuille toimeentulotukea, myös harkinnanvaraista!
Mina menee perjantai sossuu hakee palka!