Klonk

Mitäpä siitä oikeastaan välittää jos joku kiusaa - ikävää se on - mutta se kyllä kertoo kiusaajasta aika negatiivisia asioita. Kaik ei ole päässä reilassa kun täytyy väkisin yrittää pahoittaa toisten mieli. Kun itsellä on paha niin tottahan toisillekin pitää saada paha mieli.

Mitäpä siitäkään välitää jos ei itse osaa kirjoittaa - minä ainakin nautin suunnattomasti välkyistä sanantaitajista niin puheissa kuin kirjoituksissa. Ja se on hieno taito koska luulen/uskon että se on jo tavallaan valmiina ihmisessä musikaalisuuden lailla.

Kirjoittakaa - mie naatin.

Joku varmaan kysyy mikä tuo klonk on tuolla otsikossa. Se on aivan yhtä hyvä sana kuin mikä tahansa.
19180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Minä itse olen sitä mieltä, että meillä on maailman kaunein ja rikkain kieli:)

Äänestä
  • parhaimmillaan jopa huonommillaan loistavia sana nasauksia ja uudenlaisia lauseita, siis todella paljon. Jopa sellaisia ettei niitä voi kääntää muille kielille, että ulkomaalaiset ymmärtäisi.

    Äänestä

  • esim. läyliäinen ja löylynlyömä. Helmiä!

    Äänestä

  • bojonggg kirjoitti:

    esim. läyliäinen ja löylynlyömä. Helmiä!

    sappeentunut sepalus vaikka sen ei tarvitse mitään tarkoittaakaan.

    Äänestä

  • mr_von.huuhaa kirjoitti:

    parhaimmillaan jopa huonommillaan loistavia sana nasauksia ja uudenlaisia lauseita, siis todella paljon. Jopa sellaisia ettei niitä voi kääntää muille kielille, että ulkomaalaiset ymmärtäisi.

    Ajatteles vaikka sitä eleffanttia. Yhtäkkiä joku vaan keksi että se onkin norsu!

    Äänestä

  • bojonggg kirjoitti:

    esim. läyliäinen ja löylynlyömä. Helmiä!

    vieressä sijaitsee paikka nimeltään Lihasula!

    Äänestä

  • old_profile_19431 kirjoitti:

    samaa kun tirripaisti.

    Äänestä

  • old_profile_19431 kirjoitti:

    vieressä sijaitsee paikka nimeltään Lihasula!

    paikannimiä lienee melkein jokaisessa kunnassa ja kaupungissa ja niistä löytyy niitä herkkupaloja.

    Äänestä

  • old_profile_19431 kirjoitti:

    Ajatteles vaikka sitä eleffanttia. Yhtäkkiä joku vaan keksi että se onkin norsu!

    kontiaista luulis isokski. Niin onhan se sontiainenkin jota minä arkikielessa sanon paskiaiseksi.

    Äänestä

  • bojonggg kirjoitti:

    kontiaista luulis isokski. Niin onhan se sontiainenkin jota minä arkikielessa sanon paskiaiseksi.

    Eiks se oo sellanen myyrä?

    Siitä tulis kyllä paljon isompi elikko mieleen.

    Sellanen mesikämmen.

    Äänestä

  • mr_von.huuhaa kirjoitti:

    paikannimiä lienee melkein jokaisessa kunnassa ja kaupungissa ja niistä löytyy niitä herkkupaloja.

    mutta en ole vieläkään saanut selville, mistä tulee sana Tampere!

    Äänestä

  • old_profile_19431 kirjoitti:

    mutta en ole vieläkään saanut selville, mistä tulee sana Tampere!

    kai joskus jotain hakuammuntaa, mutta ei tainnut selvitä lopullisesti, mistä se on muodostunut? Ilmeisesti 2-3:sta asiayhteydestä alkaen tammerkoskesta tammenterhosta eli joku tammelan perä josta se on lyhennetty, mene ja tiedä?

    Mutta Naantali on suomennettu päin hanukkata. Eikös olisikin mukavaa sanoa kaveleille että "lähden kesälomalle Armonlaaksoon" Komeeta olis.

    Äänestä

  • mr_von.huuhaa kirjoitti:

    kai joskus jotain hakuammuntaa, mutta ei tainnut selvitä lopullisesti, mistä se on muodostunut? Ilmeisesti 2-3:sta asiayhteydestä alkaen tammerkoskesta tammenterhosta eli joku tammelan perä josta se on lyhennetty, mene ja tiedä?

    Tampere ei avaudu tutkijoille

    Ville Kumpu
    – Tampere-nimen synty on todellakin yhä hämärän peitossa. Olen kuullut laskutavasta riippuen 15-20 teoriaa, kertoo Tampereen historiaa tutkinut Tamperelaisen päätoimittaja Jari Niemelä.

    Niemelä nostaa esiin kaksi teoriaa. Ensimmäisen 1930-luvulla kehitetyn teorian mukaan Tampere olisi saanut alkunsa ruotsin sanasta damber, joka tarkoittaa myllypatoa. Sana olisi sitten erilaisten kehitysvaiheiden jälkeen muuttunut muotoon Tammer ja siitä 1500-luvulla Tampereeksi.

    Toisen Niemelän esiin nostaman teorian esitti 1990-luvulla professori Lars Hulden. Hulden ei pitänyt damber-teoriaa pitävänä ja esitti oman näkemyksensä nimen synnystä. Huldenin mielestä Tampere-nimen taustalla ovat muinaisskandinaaviset sanat þambr ja þambion. Näiden sanojen merkitykset 'paksuvatsainen' ja 'paisunut vatsa' sopivat Huldenin mukaan hyvin koskeen, jossa vesimassat syöksyvät laskualtaaseen. Vatsaan ja suolistoon liittyvät vertaukset olivat muinaisilla skandinaavisilla eränkävijöillä tavallisia nimenantoperusteita.

    Tammiperä vai tamper-dagar?

    Ensimmäinen julkinen väittely Tampereen nimestä käytiin lehtien palstoilla 1920-luvulla. Tuolloin vastakkain olivat rehtori Kaarlo Jaakkolan ja professori Heikki Ojansuun teoriat. Jaakkola väitti, että nimi olisi peräisin 1300-luvulta pidetyistä messu- tai paastopäivien ruotsinkielisestä nimestä tamper-dagar. Ojansuun mielestä oli outoa johtaa Tampereen nimeä muista kuin suomen kielestä. Hänen mielestään taustalla oli sana tammi.

    Tammi-sanaan liittyy myös yksi mielikuvituksellisimmista selityksistä. Teorian mukaan Suomenlahden eteläpuolelta tulleet uudisasukkaat nimesivät paikan tammiperäksi, koska viimeistään täällä on tammen esiintymisen pohjoisraja.

    On myös esitetty, että paikan olisi nimennyt jo ennen suomenkielisen väestön tuloa tällä alueella asunut lappalaissukuinen väestö. Niemelä pitää tätä teoriaa varsin mielenkiintoisena, mutta vaikeana todistaa.

    – Siitä, että Tampereen seudulla on asunut lappalaissukuista väestöä on paljonkin todisteita, mutta ne eivät kerro mitään paikan nimestä.

    Niemelän mielestä erilaisten tulkintojen ja teorioiden moninaisuus ei ole ongelma

    – Uusia tulkintoja tai entisten kehittelyjä syntyy varmasti myös tulevaisuudessa. On vain hyvä, että Tampereen nimen etymologiaa tutkitaan, vaikka lopullista totuutta tuskin löytyy.

    Muualla verkossa:
    Tampereen historia "Koskesta voimaa"
    www.historia.tampere.fi

    jonka olen kuullut, on etä se tulee Tammarkoskesta. Kukaan ei ole vielkään selittänyt, mikä hitto on Tammer.

    Vaikea tuohon mitään on sanoa. Toisaalta, ehkä on kivaakin ettei asiat ole niin itsestäänselviä:)

    Äänestä

me ei välitetä, kun tiedämme itsekukin olevamme aitoja oikeita ihmisiä.:)
Kaipa se puskasta huutajakin on ihminen, vaikkei se siltä välillä tunnusta.:(
Mutta, sitä varten on ammattiauttajat, ei ole meidän tehtävä jaksaa hänen kuormaansa, jos olemme täällä.:)

Äänestä
  • Mullaki on sellaset pullohartiat - niillä mikään pysy.

    Äänestä

  • bojonggg kirjoitti:

    Mullaki on sellaset pullohartiat - niillä mikään pysy.

    Kirjottamaan! Itsekritiikkiä nääs.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

bojonggg kirjoitti:

Mitäpä siitä oikeastaan välittää jos joku kiusaa - ikävää se on - mutta se kyllä kertoo kiusaajasta aika negatiivisia asioita. Kaik ei ole päässä reilassa kun täytyy väkisin yrittää pahoittaa toisten mieli. Kun itsellä on paha niin tottahan toisillekin pitää saada paha mieli.

Mitäpä siitäkään välitää jos ei itse osaa kirjoittaa - minä ainakin nautin suunnattomasti välkyistä sanantaitajista niin puheissa kuin kirjoituksissa. Ja se on hieno taito koska luulen/uskon että se on jo tavallaan valmiina ihmisessä musikaalisuuden lailla.

Kirjoittakaa - mie naatin.

Joku varmaan kysyy mikä tuo klonk on tuolla otsikossa. Se on aivan yhtä hyvä sana kuin mikä tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu