Mitä tehdä USA:lle?

Kuten kaikkia valveutuneet ja sivistyneen ihmiset tietävät on USA läpimätä valtio jota johtaa ex-alkoholisti. Tuhansissa ja taas tuhansissa viestiketjuissa voimme lukea USA:n törkeyksistä kautta olemassa olonsa historian. Miten onkin sattunut yhteen valtioon noin paljon pahaa ja ennen kaikkea pahoja ihmisiä?

Ehdotankin kiivaimmille USA:n vastustajille luopumista kaikesta mitä USA tuottaa tai sen kansalaiset ovat keksineet tämän nykyisen elämäntapamme helpottamiseksi/viihdyttämiseksi. Jotain pitää tehdä asian puolesta, jotta huudot eivät jäisi vain dataksi bittiavaruudessa.

No, kyllä Al Queidassa kuullaan ääntänne – he ovat valmiit tappamaan jokaisen USA:n kansalaisen poliittisesta tai uskonnollisesta vakaumuksestaan riippumatta. Voitte perustaa vaikka Al Queida-tukirahaston Elannon Säästökassaan – kaikella kunnioituksella. Tai keräisitte varoja ”leija Teijojen” liidättämiseksi Irakiin rauhanturvaamistehtäviin.

Olen henkilökohtaisesti looseri ja ”usan perseennuolija”, koska olen mieluummin tässä kapitalistisessa yhteiskunnassa kun siinä joka teki konkurssin 90-luvun taitteessa. Inhosin iskulauseita ja joukkohurmosta niin uskonnollista kun poliittista. 70-luvun taitteesta oli muotia huutaa "USA pois Vietnamista ja hoo hoo Hotsimin"! –mieleni teki mennä huutamaan ”Neuvostoliitto pois Pohjois-Vietnamista!” – mutta siinä ei olisi ollut oikeaa nuottia ja ”taistolaiset” olisivat ”kyydinnet” minut USA:n lähetystöön.
3417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ei minusta ainakaan ole vihan lietsominen amerikkalaisten ja eurooppalaisten välille, en tietenkään nyt puhu eliitistä, vaan meistä tavallisista ihmisistä. Samassa veneessä tässä kaikki ollaan, jotkut eivät vaan vielä tajua sitä.

Äänestä
  • Koska Al-Qaeda ja Saddam ovat pahoja, niin USA:n täytyy olla hyvä? Ja siksi meidän tulee tukea öljyntuotantoaan varmistavia "maailmanpoliiseja"?

    Juuri tuolla argumentoinnilla tuettiin muuten Saddamia aikoinaan sodassa Irania vastaan. Iran oli paha ja siksi Irakin oli oltava hyvä. Jos Irak käyttikin sodassa kemiallisia aseita (ja käytti niitä muuten myös oman maan kurdeja vastaan) niin tarkoitus pyhitti keinot. USA tuki kaikkea tätä.

    Sama tilanne oli myös Afganistanissa, kun USA tunnetusti koulutti mm. veijaria nimeltä Osama bin Laden.

    Nyt nämä maailman moraaliset selkärangat lähettävät sotavoimiaan eri puolille maapalloa vähintäänkin arveluttavien todisteiden perusteella. Eikä missään nimessä öljyn takia...

    Juuri noiden ihmisten kanssa haluan olla samassa veneessä? En vihaa amerikkalaisia, mutta Bushin hallintoa jossain määrin kyllä.

    Äänestä

Mitä jos puidaan nyrkkiä ja huudetaan hyi hyi tuhma USA... Me ei sitten enää käytetä farkkuja eikä kuunnella jenkkirokkia tai jospa me arabityyliin uhataan amerikkalaisia satakertaisella kostolla?

Maailma sitten varmaan muuttuu räyhäämisen ja ruinaamisen ansiosta siten että Osama Bin Laden, Al Qaida, Saddam Hussein ja Kim Jong Il voivat taas yhdessä toimia ihmiskunnan hyväksi...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kumikameli kirjoitti:

Kuten kaikkia valveutuneet ja sivistyneen ihmiset tietävät on USA läpimätä valtio jota johtaa ex-alkoholisti. Tuhansissa ja taas tuhansissa viestiketjuissa voimme lukea USA:n törkeyksistä kautta olemassa olonsa historian. Miten onkin sattunut yhteen valtioon noin paljon pahaa ja ennen kaikkea pahoja ihmisiä?

Ehdotankin kiivaimmille USA:n vastustajille luopumista kaikesta mitä USA tuottaa tai sen kansalaiset ovat keksineet tämän nykyisen elämäntapamme helpottamiseksi/viihdyttämiseksi. Jotain pitää tehdä asian puolesta, jotta huudot eivät jäisi vain dataksi bittiavaruudessa.

No, kyllä Al Queidassa kuullaan ääntänne – he ovat valmiit tappamaan jokaisen USA:n kansalaisen poliittisesta tai uskonnollisesta vakaumuksestaan riippumatta. Voitte perustaa vaikka Al Queida-tukirahaston Elannon Säästökassaan – kaikella kunnioituksella. Tai keräisitte varoja ”leija Teijojen” liidättämiseksi Irakiin rauhanturvaamistehtäviin.

Olen henkilökohtaisesti looseri ja ”usan perseennuolija”, koska olen mieluummin tässä kapitalistisessa yhteiskunnassa kun siinä joka teki konkurssin 90-luvun taitteessa. Inhosin iskulauseita ja joukkohurmosta niin uskonnollista kun poliittista. 70-luvun taitteesta oli muotia huutaa "USA pois Vietnamista ja hoo hoo Hotsimin"! –mieleni teki mennä huutamaan ”Neuvostoliitto pois Pohjois-Vietnamista!” – mutta siinä ei olisi ollut oikeaa nuottia ja ”taistolaiset” olisivat ”kyydinnet” minut USA:n lähetystöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu