Sinä itserakas..

machopaska. Sen sanoin sulle jo ekana iltana, ja en voi muuta sanoa, kuin että se pitää edelleen paikkansa. Vihaan sua, yli kaiken. Mutta samalla haluan sua, aivan mielettömästi. Ristiriitainen tilanne, varsinkin kun tiedän, että et välitä musta yhtään. Pano kelpaa silloin tällöin (siis silloin, kun sulle sopii), mutta tunteita ei peliin. Et ole kertaakaan edes sanonut, mitä ajattelet musta... Joo, tollasia te kaikki miehet ootte, otatte, mitä haluutte, kehuskelette sillä aikanne ja otatte uudelleen ja sitten jätätte. Mä en jaksa sua enää, luulin, että tästä olisi voinut tulla jotain, mutta tästä tuli vain täys kaaos. Ei olis ikinä pitänyt tunnustaa sulle tunteitani, toivottavasti en ole liian syvällä sinussa, jotta pääsen irti..
4604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kuvaus sopii yhteen tuntemaani ihmiseen hyvin.
En kuitenkaan jaksa laittaa energiaa vihaamiseen.
Älä sinäkään.Äläkä ryhdy pelkäski panoksi kenellekkään siinä vaan satuttaa.Kundit pysytt painaa ilman tunteita, siihen naiset harvoin pystyy selvinpäin(toki sellaisiakin on)..Kyllä sinä kestä.Keksi jotain tekemistä, sellaista jossa ei saa ajatukset herpaantua hetkesikään.
ja kohta hän on vain varjo9 mielessäsi..

Äänestä
  • Mäkin tunnen sellaisen tyypin. Olen yrittänyt päästä eroon, mutta turhaan. Nyt viimeinkin näyttää sille, että pystyn irroittautumaan siitä itserakkaasta paskiaisesta.
    Tytteli sanoi oikein - ei saa tuhlata energiaa vihaamiseen.
    Älä koske paskaan, ettei se rupeaisi haisemaan.

    Onneksi on KEVÄT! :)

    Äänestä

  • nnn kirjoitti:

    Mäkin tunnen sellaisen tyypin. Olen yrittänyt päästä eroon, mutta turhaan. Nyt viimeinkin näyttää sille, että pystyn irroittautumaan siitä itserakkaasta paskiaisesta.
    Tytteli sanoi oikein - ei saa tuhlata energiaa vihaamiseen.
    Älä koske paskaan, ettei se rupeaisi haisemaan.

    Onneksi on KEVÄT! :)

    Minulla on samoja kokemuksia, minullakin vaikeuksia päästä tämän tyyppisestä miehestä irti, vieläkin sorrun häneen joskus. seurustelimme yli kaksi vuotta ja koko ajan hän petti ja velehteli, minä taas olin rakastunut enkä nähnyt selvästi mitä tapahtui, nyt yritän muistella mitä hän on matkan varrella tehnyt että olisi helpompaa lähteä, olen päättänyt että tämä loppuu nyt, minä vihaan itseäni enemmän, tyhmyyttäni ja sinisilmäisyyttäni, pärjäillään, hyvää kevättä ja kesää, katsele ympärillesi avoimin silmin

    Äänestä

Älä hyvä ihminen katkeroita ittees machopaskan takia, se nauttis jos tietäis. tee Victoriat eli uusi meikki ja kampaus ja hymyä huuleen, saat kohta paremman ja rakkaamman, sun arvoisen ihmisen. Kerää energias sille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


arvaa kuka.. kirjoitti:

machopaska. Sen sanoin sulle jo ekana iltana, ja en voi muuta sanoa, kuin että se pitää edelleen paikkansa. Vihaan sua, yli kaiken. Mutta samalla haluan sua, aivan mielettömästi. Ristiriitainen tilanne, varsinkin kun tiedän, että et välitä musta yhtään. Pano kelpaa silloin tällöin (siis silloin, kun sulle sopii), mutta tunteita ei peliin. Et ole kertaakaan edes sanonut, mitä ajattelet musta... Joo, tollasia te kaikki miehet ootte, otatte, mitä haluutte, kehuskelette sillä aikanne ja otatte uudelleen ja sitten jätätte. Mä en jaksa sua enää, luulin, että tästä olisi voinut tulla jotain, mutta tästä tuli vain täys kaaos. Ei olis ikinä pitänyt tunnustaa sulle tunteitani, toivottavasti en ole liian syvällä sinussa, jotta pääsen irti..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu