vanhanen itki

Koska kansan kyykytys (eläkeiän nosto) ei mennyt lainkaan läpi:
-------------------
Ääni oli
murtua

Vanhanen myönsi olevansa pettynyt muutamiin epäonnistumisiin.

- En ole tyytyväinen siihen, että ei saanut ihmisiä ymmärtämään sitä yksinkertaista asiaa, että eliniän kasvaessa työuran pitää pidentyä tuntuvasti, hän viittasi eläkeiän nostamisen kohtaamaan vastustukseen. Vanhasen ääni oli murtumaisillaan useita kertoja puheen aikana, mutta pokka piti loppuun asti. Kokousväki aplodeerasi seisten, mutta yllättävän lyhyen aikaa.

Vanhanen laskeutui lavalta vakavana ja istui eturiviin varapuheenjohtajuuden jättävän Paula Lehtomäen viereen.
4109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ne oli. Moitti omaa porukka kritiikistä, kas kummaa ei saa arvostella miestä mistään. Jotenkin jäi kuva "itsevaltiaasta" jonka arvosteleminen on kielletty vai?

Äänestä
  • Jotenkin jäi kuva "itsevaltiaasta" jonka arvosteleminen on kielletty vai?

    Äänestä

Onhan se aivan selvä, että terveille ihmisille pitää luoda mahdollisuus olla pitempään työelämässä, jos elinikä tätä menoa lisääntyy.
Mikään valtio ei sitä kestä, että eläkeikä saattaa olla jopa aktiiviaikaa pitempi, vaikka se eläke pieneneekin tämän taitetun indeksin takia, mikä sinäänsä on huono asia.
Toisten kustannuksella elävät työtä vieroksuvat eivät tietenkään Vanhasen ajatusta kannattaneet.
Lisäksi ammattiyhdistykset elävät vielä kuten sata vuotta sitten, mikä jarrutta kehitystä.

Äänestä

Koita pärjätä loppuelämäsi keittiöporukoissa tai jossain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaarall. mies kirjoitti:

Koska kansan kyykytys (eläkeiän nosto) ei mennyt lainkaan läpi:
-------------------
Ääni oli
murtua

Vanhanen myönsi olevansa pettynyt muutamiin epäonnistumisiin.

- En ole tyytyväinen siihen, että ei saanut ihmisiä ymmärtämään sitä yksinkertaista asiaa, että eliniän kasvaessa työuran pitää pidentyä tuntuvasti, hän viittasi eläkeiän nostamisen kohtaamaan vastustukseen. Vanhasen ääni oli murtumaisillaan useita kertoja puheen aikana, mutta pokka piti loppuun asti. Kokousväki aplodeerasi seisten, mutta yllättävän lyhyen aikaa.

Vanhanen laskeutui lavalta vakavana ja istui eturiviin varapuheenjohtajuuden jättävän Paula Lehtomäen viereen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu