moraalittomuus

Miksi moraalittomuutta ja nimeomaan seksuaalista on niin paljon seurakunnissa? Nimim. kahteen vuoteen enää käynyt kokouksissa.
30482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Seurakunnissa on avioliiton ulkopuolista seksiä siksi että seurakunnissa on ihmisiä. Seksuaalisuus on niin oleellinen osa ihmisyyttä ja sellainen luonnonvoima, että ei sitä saada kokonaan sammumaan tehokkaallakaan aivopesulla. Elämä ilman seksiä on ihmisluonnon vastaista. Moni muukin uskonto on koettanut taistella sitä vastaan vuosisatojen ajan, mutta seksiä ihmiset ovat harjoittaneet kuolemankin uhalla.

Äänestä

et ole käynyt kokouksissa.
Raamattu sanoo: Eristäytyvä etsii omia pyyteitään (=alkaa mielessään kuvitella hassuja asioita, ja selitellä omia syitään. Ajattelepa vaikka sellaisia kuin MM ja JP)

Äänestä
  • eihän sitä seksiä siellä kokouksissa hyvänenaika harrasteta

    Äänestä

  • >>(=alkaa mielessään kuvitella hassuja asioita, ja selitellä omia syitään. Ajattelepa vaikka sellaisia kuin MM ja JP)

    Mainitsistko joitain kuvittelemiani hassuja asioita ja selittelemiäni omia syitä?

    Äänestä

  • lainaamasi raamatunpaikka kordinaatit, niin luen mitä siinä oikeesti sanotaan.....
    >Ei ihminen eristäydy kun jättää vt seuran hömpötyksineen vaan avartaa omaa maailmankuvaa.
    >Eikö vt seura itse opeta eristäytymisoppia vaatiessaan jäseniltään eristäytymistä eriuskoisista, siis kaikista "maailmallisista< ihmisistä. Kyllä sulla on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Minun on se helppo todeta koska olinhan minäkin aikanaan samassa jamassa kuin sinä nyt...vielä?

    Äänestä

  • >> Eristäytyvä etsii omia pyyteitään (=alkaa mielessään kuvitella hassuja asioita, ja selitellä omia syitään. Ajattelepa vaikka sellaisia kuin MM ja JP)

    Otat esille mielenkiintoisen toimintatavan ja asenteen, jossa toimit hyvin Seuran toimintamallin mukaisesti.

    Todellisuudessa srk:n keskuudessa olevat yksilöt jotka esittävät kiusallisia kysymyksiä eivät eristäydy, vaan hedät leimataan ja eristetään, he joutuvat tarkkailun alaisiksi ja jopa ikäänkuin jonkinlaiseen esi-erottamisen statukseen. Näin toimivat useimmiten myös läheiset verisukulaiset, jolloin erilaisten kysymyksien kanssa painiskeleva ja pohtiva jää täysin eristyksiin ko. asioiden kanssa, sekä myös ihmisenä ja yksilönä.

    Sen sinjaan, että keskityttäisiin avoimesti ja objektiivisesti analysoimaan esilletuotuja kysymyksiä, keskitytäänkin kiusallisen kysymyksen esilletuojaan, ylämainituin metodein. Aletaan syyttää ja syyllistä kysymyksen esittäjää ja hänen vaikuttimiaan.

    Äänestä

  • 11 + 5 kirjoitti:

    >> Eristäytyvä etsii omia pyyteitään (=alkaa mielessään kuvitella hassuja asioita, ja selitellä omia syitään. Ajattelepa vaikka sellaisia kuin MM ja JP)

    Otat esille mielenkiintoisen toimintatavan ja asenteen, jossa toimit hyvin Seuran toimintamallin mukaisesti.

    Todellisuudessa srk:n keskuudessa olevat yksilöt jotka esittävät kiusallisia kysymyksiä eivät eristäydy, vaan hedät leimataan ja eristetään, he joutuvat tarkkailun alaisiksi ja jopa ikäänkuin jonkinlaiseen esi-erottamisen statukseen. Näin toimivat useimmiten myös läheiset verisukulaiset, jolloin erilaisten kysymyksien kanssa painiskeleva ja pohtiva jää täysin eristyksiin ko. asioiden kanssa, sekä myös ihmisenä ja yksilönä.

    Sen sinjaan, että keskityttäisiin avoimesti ja objektiivisesti analysoimaan esilletuotuja kysymyksiä, keskitytäänkin kiusallisen kysymyksen esilletuojaan, ylämainituin metodein. Aletaan syyttää ja syyllistä kysymyksen esittäjää ja hänen vaikuttimiaan.

    Piiloerotetaan.... Siihen ei tarvitse olla muuta syytä kuin vähäinen kokouksissa ja kentällä käynti. Taakkaa tosin lisää. jos tietää ja on nähnyt vanhimmiston harharetkiä.... ;-))

    Äänestä

  • salaisuus? kirjoitti:

    Piiloerotetaan.... Siihen ei tarvitse olla muuta syytä kuin vähäinen kokouksissa ja kentällä käynti. Taakkaa tosin lisää. jos tietää ja on nähnyt vanhimmiston harharetkiä.... ;-))

    Kaikki yksilöt ovat epätäydellisiä ja tekevät virheitä. Kuka voi heittää sen ensimmäisen kiven ? Jehovan todistajat kokonaisuudessaan ovat vilpittömiä, rehtejä ja siistiä elämää viettäviä. Edellä kirjoittamani oppikysymyksiin liittyvä reagointi ja sen pohjimmaiset syyt ovat sitten toinen ja laajempi asia.

    >> Taakkaa tosin lisää. jos tietää ja on nähnyt vanhimmiston harharetkiä.... ;-))

    Tuon kaltainen ja vastaava yleistävä loanheitto puolestaan on suorastaan moraalitonta, selkärangatonta ja raukkamaista selkäänpuukottamista. Siitä itse sanoudun täysin irti.

    - http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9010219/43681544

    Kommenttini on edelleen voimassa.

    mitä kommentoit.....mutta lainaan lausettasi: >>>>>yleistävä loanheitto puolestaan on suorastaan moraalitonta, selkärangatonta ja raukkamaista selkäänpuukottamista. Siitä itse sanoudun täysin irti.

    Äänestä

  • alaisuus? kirjoitti:

    mitä kommentoit.....mutta lainaan lausettasi: >>>>>yleistävä loanheitto puolestaan on suorastaan moraalitonta, selkärangatonta ja raukkamaista selkäänpuukottamista. Siitä itse sanoudun täysin irti.

    >Itse jouduin velivanhimman taholta mainitsemasi käytöksen kohteeksi ja mikä pahinta hän teki sen "kaverina" ,joten sanouduin täysin irti vt seuran "hengellisestä" ohjauksesta. Oli avartavaa kun tajusin totuuden

    En halua vähätellä yksilöön ja hänen maineeseensa kohdituvia väärinkäytöksiä kaikkine sen seurauksineen. Tämän vuoski en suvaitse myöskään yleistävää henkilöihin menevää loanheittoa.

    Eli kun yksi henkilö / vanhin rikkoo sinua vastaan, niin se muuttuu yleistävään ja aktiivisen katkeraan loanheittomuotoon 'vanhimmat' ja sen perusteella tuomitset kaikki vanhimmat ryhmänä ja yksilöinä, heitä edes tuntematta. Oikeudenmukaista ?

    Eikä tämäkään riittänyt, vaan edellämainitun vuoksi myös koko VT-Seura boikottiin tuon yksittäisen väärin toimineen vanhimman vuoksi, kuten edellä kerrot...Kovin on "loogiset" perusteet. Viimemainitun suhteen ymmärtäisin, mikäli takana olisi ollut hyvin huolellinen Seuran oppihistorian ja nykyistenkin tulkintojen opiskelu ja analysointi, jonka pohjalta oma ratkaisu oli tehty "täydessä mielen ja hengen voimissa".

    Ps. Miten ko. vanhin heitti päällesi lokaa yleistäen ja mitä itse teit korjataksesi asian ?

    PS. Jokainen on vastuussa itsestään, myös omista reaktioistaan vaikeissa tilanteissa.

    >>En halua vähätellä yksilöön ja hänen maineeseensa kohdituvia väärinkäytöksiä kaikkine sen seurauksineen. Tämän vuoski en suvaitse myöskään yleistävää henkilöihin menevää loanheittoa.

    Et halua vähätellä, mutta kuitenkin vähättelet.

    >>Eli kun yksi henkilö / vanhin rikkoo sinua vastaan, niin se muuttuu yleistävään ja aktiivisen katkeraan loanheittomuotoon 'vanhimmat' ja sen perusteella tuomitset kaikki vanhimmat ryhmänä ja yksilöinä, heitä edes tuntematta. Oikeudenmukaista ?

    Minä voin omista kokemuksistani sanoa, että yli 90% kaikista vanhimmista suhtautuu yksittäisiin rivijäseniin täysin epäoikeudenmukaisesti sen jälkeen kun YKSI VANHIN on leimannut kyseisen rivijäsenen huonoksi ihmiseksi. Sen jälkeen ei auta mikään vaatimus asioiden oikaisemiseksi. Yksilö on tuomittu ja sillä siisti.

    >>Eikä tämäkään riittänyt, vaan edellämainitun vuoksi myös koko VT-Seura boikottiin tuon yksittäisen väärin toimineen vanhimman vuoksi, kuten edellä kerrot...Kovin on "loogiset" perusteet. Viimemainitun suhteen ymmärtäisin, mikäli takana olisi ollut hyvin huolellinen Seuran oppihistorian ja nykyistenkin tulkintojen opiskelu ja analysointi, jonka pohjalta oma ratkaisu oli tehty "täydessä mielen ja hengen voimissa".

    Omat kokemukseni ovat juuri sen kaltaisia, että Betel ja sen isokenkäiset eivät pyri oikaisemaan vanhimman tekemiä vääryyksiä. Betel asettuu järjestelmällisesti tuon vanhimman puolelle. Beteliä ei kiinnosta totuus kyseisestä asiasta vaan se, että vanhimpia ei arvostella silloinkaan, kun siihen on aihetta. Ei korppi korpin silmää noki.

    >>Ps. Miten ko. vanhin heitti päällesi lokaa yleistäen ja mitä itse teit korjataksesi asian ?

    Omassa kokemuksessani ko. vanhin levitti minusta sellaista väärää tietoa, että konventin väliajallakin todistetusti JT:t puhuivat minusta pahaa sen perusteella mitä tämä vanhin oli minusta levittänyt.

    Juuri näin. Kumma juttu, kun kukaan vanhin ei seurakunnassa eikä Betelissä halunnut selvittää asiaa. Vastassa oli täydellinen vaikeneminen, vaikka asiasta oli tehty vanhimmistolle ja Beteliin tutkintapyyntö.
    http://koti.mbnet.fi/jpoika/myllynkivet/jvetoomus.htm

    Tuo selvityspyyntö on ns. "myllynkivisivuilla", ja sivuston etusivulla sanotaan sivujen tarkoituksesta näin:

    "Myllynkivi-sivusto paljastaa erään Jehovan todistaja -vanhimman käytöksen ja toiminnan. Tämä sivusto julkaistaan varoittavana esimerkkinä kaikille seurakunnille, jotta ne ajoissa puuttuisivat vastaaviin tapauksiin omissa seurakunnissaan. Sivusto sisältää runsaasti kirjelmiä, sähköposteja ja äänitiedostoja. Sivuston julkaisijalla ei ole mitään henkilökohtaista kaunaa ketään yksilöä kohtaan. Sivusto auttaa vain ymmärtämään sen, että vanhimmilla on suurempi vastuu toimissaan kuin muilla, ja että vanhinten väärinteot ovat siksi vakavampia, joihin pitää puuttua, ettei lauma kärsi. Tämä periaate ohjatkoon vanhinten toimia seurakunnissa:

    "Jokaiselta, jolle on annettu paljon, vaaditaankin paljon; ja siltä, joka on pantu huolehtimaan paljosta, vaaditaan tavallista enemmän" (Luukas 12:48)

    * * * * *

    Oma kokemukseni Jehovan todistaja -seurakunnista ja Betelistä on sen verran laajasti dokumentoitu, että väittäisin sen olevan laajin julkistettu vanhinten mielivallasta kertova sivusto Suomessa. Jos et ole tutustunut asiaan, voit aloittaa alusta:
    http://koti.mbnet.fi/jpoika/myllynkivet/

    tai tarkastella koko tapahtumaketjua aikajärjestyksessä:
    http://koti.mbnet.fi/jpoika/myllynkivet/aikajana.htm

    Minusta näyttää kirjoituksesi perusteella siltä, että asia on sinulle "uusi". Tai sitten osaat peittää sen hyvin.

    Äänestä

  • Johanneksen_poika kirjoitti:

    >> Et halua vähätellä, mutta kuitenkin vähättelet.

    Nimimerkki "salaisuus?" heittää runsaasti ja aktiivisesti yleistävää yksilöihin kohdistuvaa lokaa ja monimielisiä vihjailuja palstalla. Hänellä on ilmiselvästikin vielä asioita kesken itsensä kanssa.

    >> Omassa kokemuksessani ko. vanhin levitti minusta sellaista väärää tietoa, että konventin väliajallakin todistetusti JT:t puhuivat minusta pahaa sen perusteella mitä tämä vanhin oli minusta levittänyt.

    Tällaisen toiminan tekee erityisen raskauttavaksi se, että silloin kun se tapahtuu ns. "totuuden" piirissä, niin sillä voi olla erittäin raskauttavat seuraukset sen kohteen elämässä, kuten seurannaisesti läheistensäkin.

    >> Minusta näyttää kirjoituksesi perusteella siltä, että asia on sinulle "uusi". Tai sitten osaat peittää sen hyvin.

    Niinkö ?

    - http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9137139/44530497

    Ps. Oletko lukenut R.Franz:in kirjan ?

    >>Ps. Oletko lukenut R.Franz:in kirjan ?

    En valitettavasti ole lukenut, kun sitä ei saa suomen kielellä. Englannin kielen taito on minulla vain luokkaa "turistina pärjää". Mutta jos se kirja suomennetaan, ehkä luen sen. Harmi kun kouluaikana satuin asumaan paikkakunnilla, missä saksa oli pitkänä kielenä. Lukiossa lyhyt englanti jäi niin vähälle harrastukselle, että vieläkin harmittaa.

    >> Harmi kun kouluaikana satuin asumaan paikkakunnilla, missä saksa oli pitkänä kielenä.

    R.Franz:in kirja C of C on käännetty ilmeisesti kaikkiaan 12 kielelle ja nähdäkseni myös saksaksi ( ? ), joskaan oheisella sivustolla sitä ei jostakin syystä ollut saksaksi listattu, vaikka on kirjan toimittaja.

    - http://www.commentarypress.com/

    Näyttäisi se sittenkin olevan siellä myös saksaksi ( en haldaa ), siinä vain on poikkeuksellisen erilainen kansikuva ( yleensä kansi on ollut kaikilla kielialueilla sama ) :

    - http://www.commentarypress.com/Detail/ger_crisis.html

    >>Näyttäisi se sittenkin olevan siellä myös saksaksi

    Ei auta saksakaan tässä tapauksessa. Kun olen viimeksi tarvinnut saksan kieltä, siitä on jo aikaa. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1971 enkä ole sen jälkeen sitä kieltä pahemmin tarvinnut enkä käyttänyt.

    Joten minä luen kirjan, kunhan se tulee suomeksi.

    Äänestä

  • Aika epätoivoinen puolustelu. Jehovan todistajien keskuudessa esiintyy moraalittomuutta ihan kiistämättä. Itse olen todennut sen ollessani mukana. Sinänsä se ei ole tavatonta, koska sitä esiintyy kaikkialla muuallakin, mutta se, että todistajat yrittävät kaiken aikaa väittää, että heidän keskuudessaan sitä ei esiinny, on epärehellisyyttä mitä suurimmassa määrin.

    Äänestä

  • 11 + 5 kirjoitti:

    >Itse jouduin velivanhimman taholta mainitsemasi käytöksen kohteeksi ja mikä pahinta hän teki sen "kaverina" ,joten sanouduin täysin irti vt seuran "hengellisestä" ohjauksesta. Oli avartavaa kun tajusin totuuden

    En halua vähätellä yksilöön ja hänen maineeseensa kohdituvia väärinkäytöksiä kaikkine sen seurauksineen. Tämän vuoski en suvaitse myöskään yleistävää henkilöihin menevää loanheittoa.

    Eli kun yksi henkilö / vanhin rikkoo sinua vastaan, niin se muuttuu yleistävään ja aktiivisen katkeraan loanheittomuotoon 'vanhimmat' ja sen perusteella tuomitset kaikki vanhimmat ryhmänä ja yksilöinä, heitä edes tuntematta. Oikeudenmukaista ?

    Eikä tämäkään riittänyt, vaan edellämainitun vuoksi myös koko VT-Seura boikottiin tuon yksittäisen väärin toimineen vanhimman vuoksi, kuten edellä kerrot...Kovin on "loogiset" perusteet. Viimemainitun suhteen ymmärtäisin, mikäli takana olisi ollut hyvin huolellinen Seuran oppihistorian ja nykyistenkin tulkintojen opiskelu ja analysointi, jonka pohjalta oma ratkaisu oli tehty "täydessä mielen ja hengen voimissa".

    Ps. Miten ko. vanhin heitti päällesi lokaa yleistäen ja mitä itse teit korjataksesi asian ?

    PS. Jokainen on vastuussa itsestään, myös omista reaktioistaan vaikeissa tilanteissa.

    Erotessani ei syy ollut yksittäinen vanhin vaan yhden arvomaailman romuttuminen. Olinhan uskonut, että vanhimmisto on jonkunlainen pyhänhengen asettama. No kun näin todellisuuden näistä neropateista joilla on joka asiaan "täsmällistä" tietoa, niin kai se oli yhtenä vaikuttimenä alkaessani pohtia vt seura totuutta. Uskaltauduin jopa pohtimaan v. 1975 paratiisi huumaa. Useista asioista muodostui sitten päätös lähteä ulos valheesta. Oikea elämäni alkoi vasta sitten kun olin eronnut vt seurasta. En ole koskaan kaivannut takaisin ja en myöskään mitään uskontoa tai uskomuksia elämäni keppihevoseksi. Elämä on oikeasti nyt vasta elämää...
    >Nyt olen vastuussa omasta elämästäni. Minä säädän oman elämäni, ei tarvitse miettiä mitä seurakuntlaiset odottavat minun tekevän....nyt voin olla tekemättä mitään, jos siltä tuntuu, ilman huonoa omatuntoa.
    >Muutamiin kysymyksiisi Johannes boy antoikin todella kattavaa kuvaa vanhimmisto pelistä...siitä kiitos hänelle.

    Äänestä

Sellaisissa seurakunnissa ei vaikuta Jumalan Pyhä Henki, vaan Antikristuksen ja Saatanan paha henki. Uskovien ei tule olla sellaisten väärämielisten kanssa tekemisissä, sillä eiväthän Kristus ja Beliar voi olla yhtä mieltä. Paetkaa pois Sodomasta!

Äänestä
  • Sitten taitaa olla niin, että useimmissa seurakunnissa vaikuttaa se paha henki ja niistä pitäisi äkkiä paeta pois.
    Tarkoitan siis myös Jehovan todistajien seurakuntia. Mihinkäs kirjoittajaa ehdottaa, että silloin pitäisi paeta. Kun ne, jotka ilmoittavat olevansa kaiken saastan ulkopuolella, pettävät, niin mihin pitäisi sitten mennä.

    Äänestä

  • ent.jt kirjoitti:

    Sitten taitaa olla niin, että useimmissa seurakunnissa vaikuttaa se paha henki ja niistä pitäisi äkkiä paeta pois.
    Tarkoitan siis myös Jehovan todistajien seurakuntia. Mihinkäs kirjoittajaa ehdottaa, että silloin pitäisi paeta. Kun ne, jotka ilmoittavat olevansa kaiken saastan ulkopuolella, pettävät, niin mihin pitäisi sitten mennä.

    >>Kun ne, jotka ilmoittavat olevansa kaiken saastan ulkopuolella, pettävät, niin mihin pitäisi sitten mennä.

    Miksi olisi mentävä 'johonkin'?

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    Taitaa tosiaan olla toivotonta etsiä turvaa uskonnosta. En tunne kaikkia lahkoja, mutta vartiotornin tunnen. Erottivat tai siis katsoivat minut ulos 70-luvun alussa. Erottamisperusteita minulle ei siis kerrottu, mutta "esimerkillisten kristittyjen" eli vanhimmiston kätyreiden vihjailuista sain arvailla, minkä luokan asiasta oli kyse. No tunsin kyllä säännöt, eli sen, että ennen erottamista olisi minua pitänyt syyttää jostain. Ei syytetty, eli vanhimmisto tiesi, ettei mitään erottamisen aihetta ole. Silti vanhimmisto johti kiusantekoa.

    Ajattelin, että onpas ainoan tosi Jumalan seurakuntaan pesiytynyt julmia ihmisia. Uskoin oikeudenmukaiseen jumalaan ja tiesin, ettei minulla olisi hätäpäivää harmagedonissa. Sen piti tulla vuonna 1975 ja lopettaa kaikki pahojen ihmisten lampaille aiheuttamat koettelemukset, myös esim. väärien uskonnollisten johtajien kiusanteko.

    Mutta ei se sitten niin mennytkään. Vuosien mittaan vanhimmisto on vaihtunut, mutta edelleenkään Järjestön omia Pyhiä Sääntöjä ei noudateta. Todellisuudessa Järjestön Säännöt ovatkin ihan samanlaisia kuin ennustetut vuosiluvut: niitä rukataan aina tarvittaessa. Sellaisten vaihtuvaissääntöjen noudattamiseen ei kannata sitoutua, koska et voi koskaan arvata, mitä on tulossa. Jehovantodistajuuteen kuuluu lyhyt ilo, mutta pitkä suru, kun todellisuus paljastuu. Kestää vuosikausia toipua ja pahimmassa tapauksessa myös seuraava sukupolvi joutuu kärsimään.

    Äänestä

  • 70-vuotias ent. jt kirjoitti:

    >>Taitaa tosiaan olla toivotonta etsiä turvaa uskonnosta.

    Minut Vt-seura sai lopulta uskonnottomaksi, mutta en koe elämi menneen mitenkään turvattomammaksi - itse asiassa pääsin eroon harhaluuloista ja jatkuvista painajaisista.

    >> En tunne kaikkia lahkoja, mutta vartiotornin tunnen. Erottivat tai siis katsoivat minut ulos 70-luvun alussa.

    Samoihin aikoihin itsekin sain monoa, joten parhaiten minäkin tunnen Vt-seuran opetukset. Olen kyllä lukenut myös kristinuskon historiaan liittyvää kirjallisuutta ja eksegeettistä kirjallisuutta. Nyt vasta olen Raamatusta kiinnostunut jt-aikana se oli ennemminkin pakkopullaa.

    >>Silti vanhimmisto johti kiusantekoa.

    Mulla on valokopio Tikkurilan kirjeestä, jossa pyydettiin eräältä erotetulta anteeksi erottamisesta hänelle aiheutunutta mielipahaa (ja tarjotaan tietysti paluuta). Kirjeessä myönnetään epäsuorasti virheen tapahtuneen. Tällaisia tapauksia on varmasti ollut, on tälläkin hetkellää ja tulee olemaan tulevaisuudessa.

    >>Sen piti tulla vuonna 1975

    Sen piti tulla myös 1874-1914, 1925 plus sitten 1951/1954 sekä muutamia kertoja myös ennen vuosituhannen vaihteen maailmanloppua.

    >>Jehovantodistajuuteen kuuluu lyhyt ilo, mutta pitkä suru, kun todellisuus paljastuu. Kestää vuosikausia toipua ja pahimmassa tapauksessa myös seuraava sukupolvi joutuu kärsimään.

    Itse en todellisuudessa tuntenut varsinaista lyhyttäkään iloa kun nuoruuttani ajattelen. Lapsilleni en puhunut sanaakaan Raamatusta tai uskonnoista, mutta toki jt-taustani vaikutti elämäämme. Vasta viisikymppisenä hylkäsin paluuhaaveeni ja ryhdyin urakalla ja laskuun tutkimaan asioita, joista minulle oli valehdeltu ja jotka oli jätetty kertomatta, siitä alkoi aivan uudenlainen ja kiinnostava elämänvaihe.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Kun ne, jotka ilmoittavat olevansa kaiken saastan ulkopuolella, pettävät, niin mihin pitäisi sitten mennä.

    Miksi olisi mentävä 'johonkin'?

    Esitin kysymyksen ihan mielenkiinnosta nimimerkille witness85 tai jotain. Hän niin palavalla tavalla kehotti pakenemaan Sodomasta. Olisin halunnut kuulla hänen vastauksensa ts. sen, mitä hän ehdottaisi pakopaikaksi, kun sama Sodoma on edessä vaikka minne menisi.

    Olen paljon lueskellut tämän palstan juttuja ja joskus jotain kommentoinutkin. Tiedän, että täällä on vakioporukka, joka käy loputonta sodankäyntiä Jehovan todistajien oppeja ja järjestöä vastaan. Ei siinä mitään pahaa,kun aikaa ja energiaa tuntuu piisaavan.Väittäisin kuitenkin, että johonkin hekin ovat menneet todistajuuden jälkeen. Myös uskonnottomuudesta tai jonkin opin vastustamisesta voi tehdä "uskonnon". Ihminen on aina "jossain". Ei sen "johonkin" menemisen tarvitse tarkoittaa sitä, että liittyy rekisteröityyn uskontokuntaan.

    >>Väittäisin kuitenkin, että johonkin hekin ovat menneet todistajuuden jälkeen. Myös uskonnottomuudesta tai jonkin opin vastustamisesta voi tehdä "uskonnon".

    Uskonnon saa käytännössä mistä tahansa, vaikka nenänkaivuusta, kun sen vaan nimittää uskonnoksi. Itse pitäytyisin siinä, että uskonnossa tulisi olla jonkin sortin luuloja yliluonnollisesta:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonto

    >>Ihminen on aina "jossain".

    Toki on ero olla jossain missä ei ole järjestelmällistä yliluonnollisuuteen liittyvää meininkiä, kuten yksinpuhelua, yhteislaulua, vaelluskokouksia, yhtenäistä vaatetusvaatimusta, kritiikin tukahduttamista, perheiden tärvelemistä, uskontunnustusta oppikoukeroineen, veriuhreja, suorituspakkoa, muiden tuomitsemista alempiarvoisiksi jne....

    >>Ei sen "johonkin" menemisen tarvitse tarkoittaa sitä, että liittyy rekisteröityyn uskontokuntaan.

    Kommenttini on sidoksissa palstan aiheeseen. Aivan jokainen niistä heikosti mukana roikkuvista jehovantodistajista jotka ovat minulle vuosien varrella soittaneet ja kanssani keskustelleet nimenomaan siitä 'minne menisi', ovat ajatelleet vaihtoehtona nimenomaan toista järjestöä. Se on ymmärrettävää, koska todellisuudessa jehovantodistajuus on nimenomaan uskoa ja luottamusta 'pelastavaan' järjestöön, ei Raamattuun, vaikka jehovantodistaja ei asiaa välttämättä hahmota.

    No, minä en ole heikosti mukana roikkuva todistaja, enkä ole soittanut sinulle enkä keskustellut kanssasi. Esitin todella kysymykseni vain witness85:lle, koska olisi ollut mielenkiintoista nähdä hänen vastauksensa. Sitä ei kuitenkaan tullut.

    Kun sanot, että uskonnon saa tehtyä vaikka nenänkaivuusta, olet ihan oikeassa. Ehkä pelkkä nimittäminen ei riitä, mutta jos mitä tahansa tarpeeksi hartaasti harjoittaa ja sille omistautuu, tulee siitä uskonnon kaltainen sisältö elämälle. Siksi laitoinkin sanan uskonto lainausmerkkeihin.

    Siinäkin olen samaa mieltä, että voi olla olla paljonkin eroa olla yhdessä paikassa tai olotilassa johonkin toiseen verrattuna. Kukin omansa valitkoon mieltymystensä mukaan. En ainakaan halua olla niitä, jotka tuomitsevat jonkun toisen alempiarvoiseksi uskonnon tai uskonnottomuuden takia.

    >>Esitin todella kysymykseni vain witness85:lle,

    Olen pahoillani, minä varmaan hetken aikaa oletin kirjoittavani keskustelupalstalle.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Esitin todella kysymykseni vain witness85:lle,

    Olen pahoillani, minä varmaan hetken aikaa oletin kirjoittavani keskustelupalstalle.

    Keskustelin kyllä mielestäni sinunkin kanssasi ja keskustelen edelleen jos jokin mielenkiintoinen aihe ilmaantuu.

    Olisi silti ollut mielenkiintoista saada vastaus kysymykseeni juuri Witness85:n kaltaiselta uhoajalta. Sen verran olen täällä käynyt ja lueskellut ajan mittaan, että sinun kantasi tähän asiaan tiesin jo ennakolta.

    >>Sen verran olen täällä käynyt ja lueskellut ajan mittaan, että sinun kantasi tähän asiaan tiesin jo ennakolta.

    Minä näköjään unohdin, että se olitkin sinä.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Sen verran olen täällä käynyt ja lueskellut ajan mittaan, että sinun kantasi tähän asiaan tiesin jo ennakolta.

    Minä näköjään unohdin, että se olitkin sinä.

    Ei haittaa ollenkaan.

    En ole ryppyotsainen näissä asioissa enää. Jokainen olkoon mitä mieltä haluaa. Jokainen saa valita oman uskontonsa virallisten uskontojen joukosta tai olla valitsematta. Jokainen voi myös tehdä itselleen "uskonnon" jostain muusta, vaikka sitten siitä nenänkaivuusta tai jonkun uskontokunnan todistamisesta vääräuskoisiksi.

    Joskus vain tulee luettua sellainen kommentti, että tekee mieli kysyä jotain, tai itse kommentoida. Harvoin saa mitään vastausta siltä, jolta odotti. Onhan se hyvä, että joku kuitenkin vastaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hyhhyh kirjoitti:

Miksi moraalittomuutta ja nimeomaan seksuaalista on niin paljon seurakunnissa? Nimim. kahteen vuoteen enää käynyt kokouksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu