Kyllä graffiteille

Tampereesta on tullut yllättäen suomen graffittipääkaupunki! Helsinki ja Espoo ovat menneet graffittien vastaisessa taistelussa ampumaan tykillä kärpästä: Toiminta viranomaisten ja puhdistusfirmojen osalta on täysin sairasta!! Tämän olen saanut todeta lukuisia kertoja kun olen havainnut graffitteja(!) poistettavan mm. Olarin kallioilta ja esim. Keilaniemen kohdalla kulkevan länsiväylän rampeista, paikoista jonne KUKAAN normaali tallaaja ei edes katso(Minä katson vain siksi että havaitsen että aina etsimällä etsin kaupunkitilasta graffitteja ja syystä tai toisesta mieleni tulee iloiseksi kun näen toinen toistaan värikkäämpiä taideteoksia)

Mutta nämäkin maalaukset siis joutuvat puhdistusfirmojen siivottaviksi! Samaa näytelmää näyttelee Helsinki, eikä ihme että yksin Helsingin kaupunki käytti graffittien puhdistukseen hiukan vajaa miljoona euroa vuositasolla!!!(Vuodesta 1998 lähtien)

"Stop töhryille" -kampanja ei näytä tuottaneen paljoa tuloksia sillä uusia maalareita värväytynee jatkossakin taiteilemaan kammottavan näköisiä betoni siltojen alusia sekä hilseileviä meluaitoja.

Olen siitä yllättävä henkilö puolustamaan graffittikulttuuria että en itse niitä tee, enkä tuosta vain lähtisi tekemäänkään sillä minulla on vakaumus joka estää näitä intohimoja harrastelemasta. Odotan kuitenkin päivää jolloin tässä maassa suhtauduttaisiin hivenen kunnioittavammin näitä "rikollisia" kohtaan. On muistettava että monet heistä- maineen ja oman tunnuksen näyttävän maalaamisen ohella- yrittävät kaunistaa kaupunkikulttuuria ja tuoda siihen oman sillle kuuluvan värimaailman.
Mutta suomessa toistaiseksi saamme odottaa värikkäämpää maailmaa sen eri vivahteineen.
291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämä puna Paavo pääsi eduskuntaan TÖRIJÖIDEN ja muiden VANDAALIHULINOISIJOIDEN ÄÄNILLÄ!!!!!

Tämä mellakoitsija mennee potkupallon MM kisoihin varmaan paska koreaa kannustamaan!!!!

Äänestä

ja suorastaan ERITTÄIN taidokkaasti tehty, suuri kasvokuva Jaakkolasta (aktivisti joka teilattiin ulkomailla).

Itse en tee enkä ole koskaan tehnyt ainuttakaan kun ei taidot ole riittäneet,
mutta ihailen kyllä taidokkaita graffitteja, taidetta ja käsityötä siinä missä moni
muukin.

Eri asia on tietenkin nämä spraytöhrijät muutamilla ruiskauksilla julkisiin seiniin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gabriel str kirjoitti:

Tampereesta on tullut yllättäen suomen graffittipääkaupunki! Helsinki ja Espoo ovat menneet graffittien vastaisessa taistelussa ampumaan tykillä kärpästä: Toiminta viranomaisten ja puhdistusfirmojen osalta on täysin sairasta!! Tämän olen saanut todeta lukuisia kertoja kun olen havainnut graffitteja(!) poistettavan mm. Olarin kallioilta ja esim. Keilaniemen kohdalla kulkevan länsiväylän rampeista, paikoista jonne KUKAAN normaali tallaaja ei edes katso(Minä katson vain siksi että havaitsen että aina etsimällä etsin kaupunkitilasta graffitteja ja syystä tai toisesta mieleni tulee iloiseksi kun näen toinen toistaan värikkäämpiä taideteoksia)

Mutta nämäkin maalaukset siis joutuvat puhdistusfirmojen siivottaviksi! Samaa näytelmää näyttelee Helsinki, eikä ihme että yksin Helsingin kaupunki käytti graffittien puhdistukseen hiukan vajaa miljoona euroa vuositasolla!!!(Vuodesta 1998 lähtien)

"Stop töhryille" -kampanja ei näytä tuottaneen paljoa tuloksia sillä uusia maalareita värväytynee jatkossakin taiteilemaan kammottavan näköisiä betoni siltojen alusia sekä hilseileviä meluaitoja.

Olen siitä yllättävä henkilö puolustamaan graffittikulttuuria että en itse niitä tee, enkä tuosta vain lähtisi tekemäänkään sillä minulla on vakaumus joka estää näitä intohimoja harrastelemasta. Odotan kuitenkin päivää jolloin tässä maassa suhtauduttaisiin hivenen kunnioittavammin näitä "rikollisia" kohtaan. On muistettava että monet heistä- maineen ja oman tunnuksen näyttävän maalaamisen ohella- yrittävät kaunistaa kaupunkikulttuuria ja tuoda siihen oman sillle kuuluvan värimaailman.
Mutta suomessa toistaiseksi saamme odottaa värikkäämpää maailmaa sen eri vivahteineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu