Omanelämänhallinta

Koska maassamme on jatkuva pula koulutetuista osaajista, voisi lanseerata uuden ammattikunnan: miestenkesyttäjät. Nämä ottaisivat huolehtiakseen miehistä, joiden omanelämänhallinta on hakusessa: Näin naisten voimavarat vapautettaisiin kokonaisuudessaan työmarkkinoille, sillä miehet olisivat nyt lujissa ammattilaiskäsissä. Miestenkesyttäjä kartoittaisi kunkin asiakkaansa yksilölliset tarpeet ja laatisi tälle oman kunnostusohjelman personal trainerin tapaan. Niskuroivat ja vaikeammat tapaukset miestenkesyttäjä taltuttaisi jykevimmin keinoin, esimerkiksi sulkemalla heidät aluksi häkkiin.
187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

eräänlaisia intiaani kyliä, verkkoaidattuja kombeja, jossa naiset voisivat käydä tiirailemassa sopivia kesytettäviään. Vikuroivat ja niskuroivat, yrmykatseiset vietäisiin alueen takalaidalle kasvamaan korkoa. Kesymmät tapaukset parakitettaisiin etuparakkeihin, joissa naiset kävisivät heitä ruokkimassa, opettamassa tavoille ja pyykinpesijöiksi, jopa kokkaamaan. Edunvalvonta miehen pankki- ja raha-asioihin kuuluisi naiselle niin kauan, että mies olisi ottanut elämän ja kesyttäjänsä hallintaan. Voimailulajeja hyvin vähän kuten myös kaikki miehiset askartelut. Tilalle esiliinojen valmistusta, kutomista ja muuta virkkuuta. Ensi alkuun mies ei saisi virkkaa mitään kun ei hän puhu muutenkaan paljon. Pienen harjoittelun jälkeen muutaman sanan lauseet olisivat sallittuja...

Painajaismaista. Mää en ala tohon!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


;) kirjoitti:

Koska maassamme on jatkuva pula koulutetuista osaajista, voisi lanseerata uuden ammattikunnan: miestenkesyttäjät. Nämä ottaisivat huolehtiakseen miehistä, joiden omanelämänhallinta on hakusessa: Näin naisten voimavarat vapautettaisiin kokonaisuudessaan työmarkkinoille, sillä miehet olisivat nyt lujissa ammattilaiskäsissä. Miestenkesyttäjä kartoittaisi kunkin asiakkaansa yksilölliset tarpeet ja laatisi tälle oman kunnostusohjelman personal trainerin tapaan. Niskuroivat ja vaikeammat tapaukset miestenkesyttäjä taltuttaisi jykevimmin keinoin, esimerkiksi sulkemalla heidät aluksi häkkiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu