tulevat vaalit

Tulevat vaalit ovat Suomelle tärkeitä. Niissä ratkaistaan Suomen tulevaisuus. Ei ole ihan sama, ketä tai mitä puoluetta äänestää. Isot linjaukset valtiontalouden velkaantumisen estämiseksi säästöjä tekemällä on yksi suuri haaste Suomelle.

Mikä puolue mielestäsi ajaisi asiaasi parhaiten?
11132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jos ihan ensin alettaisiin leikata ja säästää kaikista ulkomaille menevistä "avustuksista" ja "ulkomaalaisten loiseläjien elätyskuluista".

Äänestä

Kokoomus puolustaa vain miljonäärejä, vasemmisto on kommareita joten Keskustaahan sitä pitää äänestää.

Äänestä
  • Katsotaan kenen linja pitää loppuun asti.

    Äänestä

  • elintasopakolaisuuteen liittyviä asioita ollenkaan, joten tämän tärkeän asian tähden kannattaa ainakin seuraavissa vaaleissa äänestää asiantuntijoita, etteivät nykyisen hallituksen hölmöt pääse isompaa vahinkoa tekemään.
    Hallituksessa täytyisi olla vaalivoiton saavan Perusyhtymän miehiä.
    Ulkoministeriksi erittäin kielitaitoinen Soini, hänellä ei ole kotiryssiä ollut, ja muutenkin rauhallinen ja harkitseva mies.
    Halla-aho sisäasiainministeriksi, hänelle kuuluisi myös maahanmuutto asiat, koska Thorsin pesti, epäonnistuneena kokeiluna peruutettaisi. Halla-aho palauttaisi suomalaisten luottamuksen oikeuslaitokseen, ja pistäisi sisäministeriön henkilöpolitiikan kuntoon.
    Pari muuta ministeriä saisivat helpommat tehtävät, ehkä liikenneministerinä ja oikeusministerinä.

    Äänestä

  • Iivan kirjoitti:

    elintasopakolaisuuteen liittyviä asioita ollenkaan, joten tämän tärkeän asian tähden kannattaa ainakin seuraavissa vaaleissa äänestää asiantuntijoita, etteivät nykyisen hallituksen hölmöt pääse isompaa vahinkoa tekemään.

    Halla ei pystyisi ministerinä maahanmuuttoasioita miksikään muuttamaan! Suomi on sitoutunut näissäkin asioissa voimassa olevaan EU-lainsäädäntöön.

    Äänestä

  • Hallakossun vei kirjoitti:

    Miksi Suomi ottaa kiintiöpakolaisia 750 kpl joka ainut vuosi? Eihän niitä ota Eu maista kuin joku harva, ketkä ottavat? Ei siis mikään "EU-lainsäädäntö"! Niille hyysätään Suomessa kaikki ilmaiseksi ja suuret rahat Kelasta vielä päälle joka ainoalle. Miksi? Eihän muutkaan EU-maat niille ilmaisia asuntoja rakentele, maksa autoja, kodintekniikkaa, merkkivaatteita, ym. ym. ym, ja lykkää käteen ylitsepursuavasti rahoja, useimmissa maissa ei saa mitään rahaa, vain ruoka ja majoitus. Ilmankos täällä käytetään sosiaaliavustusrahoja väärin, eli lähetellään satoja euroja entiseen kotimaahansa, josta "hengen hädässä paettiin". Turha siis puhua, ettei epäkohtia pystytä poistamaan.

    Äänestä

  • hölmölän touhut kirjoitti:

    Halla-Aho vaikuttaa niin rajulta ja rohkealta että jos esim Mari Kiviniemi katsoo vähän vihaisemmin niin Jussilta tulee kakit housuun. Joten Hallastako meille uusi jämy päättäjä?

    Äänestä

  • Iivan kirjoitti:

    elintasopakolaisuuteen liittyviä asioita ollenkaan, joten tämän tärkeän asian tähden kannattaa ainakin seuraavissa vaaleissa äänestää asiantuntijoita, etteivät nykyisen hallituksen hölmöt pääse isompaa vahinkoa tekemään.
    Hallituksessa täytyisi olla vaalivoiton saavan Perusyhtymän miehiä.
    Ulkoministeriksi erittäin kielitaitoinen Soini, hänellä ei ole kotiryssiä ollut, ja muutenkin rauhallinen ja harkitseva mies.
    Halla-aho sisäasiainministeriksi, hänelle kuuluisi myös maahanmuutto asiat, koska Thorsin pesti, epäonnistuneena kokeiluna peruutettaisi. Halla-aho palauttaisi suomalaisten luottamuksen oikeuslaitokseen, ja pistäisi sisäministeriön henkilöpolitiikan kuntoon.
    Pari muuta ministeriä saisivat helpommat tehtävät, ehkä liikenneministerinä ja oikeusministerinä.

    Halla-ahosta ja Soinista ei tule ministereitä koska isot puolueet eivät halua perussuomalaisia hallitukseen eikä perussuomalaiset onnistu nousemaan neljättä sijaa korkeammalle joten perussuomalaisilla ei ole mitään asiaa hallitukseen.

    Kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajien painajainen on se, että SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto nostavat kannatustaan niin paljon, että pystyvät kolmestaan muodostamaan hallituksen jolloin Suomessa olisi vasemmistohallitus. Toteutuakseen tämä vaatii sen, että SDP:n kannatus nousisi 10 prosenttiyksikköä sekä vasemmistoliiton ja vihreiden kannatus yhteensä 10 prosenttiyksikköä eli vasemmistohallitusta tähän maahan ei saada.

    Äänestä

  • Jääman kirjoitti:

    Todennäköisesti persut saa sen verran idioottiäänestäjiä liikkeelle että seuraavaan hallitukseen heidät on pakko ottaa. Mutta onhan jo vanha kikka että populistipuolueelle annetaan hallituksessa niin vaikea homma ettei se siitä selviä ja se on sen puolueen loppu. Sehän on jo nähty.

    Äänestä

  • Hallakossun vei kirjoitti:

    Halla ei pystyisi ministerinä maahanmuuttoasioita miksikään muuttamaan! Suomi on sitoutunut näissäkin asioissa voimassa olevaan EU-lainsäädäntöön.

    EU:ssa 5-6 valtiota ottaa vastaan elintasopakolaisia. Näistä maista Suomi maksaa korkeinta tukea pakolaisille,
    onko tästä EU-laki. Kreikka ja Italia maksaa pakolaiselle 0€/kk, ja Espanjan vaatimaton avustus päättyy 3kk kuluttua, onko tästä EU-laki.
    Hyysäreiden estoton valehtelu, salailu, ja asiatietojen tahallinen väärentäminen alkaa todella pänniä!
    Valheella on lyhyet jäljet, toivottavasti ensi vaalien jälkeen taloon saadaan jotain rotia. Tahallinen seinään ajaminen ei ole seinän vika!

    Äänestä

  • Jääman kirjoitti:

    Halla-ahosta ja Soinista ei tule ministereitä koska isot puolueet eivät halua perussuomalaisia hallitukseen eikä perussuomalaiset onnistu nousemaan neljättä sijaa korkeammalle joten perussuomalaisilla ei ole mitään asiaa hallitukseen.

    Kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajien painajainen on se, että SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto nostavat kannatustaan niin paljon, että pystyvät kolmestaan muodostamaan hallituksen jolloin Suomessa olisi vasemmistohallitus. Toteutuakseen tämä vaatii sen, että SDP:n kannatus nousisi 10 prosenttiyksikköä sekä vasemmistoliiton ja vihreiden kannatus yhteensä 10 prosenttiyksikköä eli vasemmistohallitusta tähän maahan ei saada.

    mahdollista että Persu tulee kolmanneksi Kokoomuksen SDP:n kannoilla, tai Kokoomuksen Kepun kannoilla, tai jopa toiseksi Kokoomuksen jälkeen. Hyysärien valehtelu- ja salailupolitiikka on tullut ensi vaaleissa tiensä päähän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

edusk. vaal. ehodkas kirjoitti:

Tulevat vaalit ovat Suomelle tärkeitä. Niissä ratkaistaan Suomen tulevaisuus. Ei ole ihan sama, ketä tai mitä puoluetta äänestää. Isot linjaukset valtiontalouden velkaantumisen estämiseksi säästöjä tekemällä on yksi suuri haaste Suomelle.

Mikä puolue mielestäsi ajaisi asiaasi parhaiten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu