Ateistit

Ateistit ovat itsekeskeisiä ihmisiä jotka eivät suostu tunnustamaan mitään suurempaa voimaa kuin itsensä. Ateistit ylimitottavat ihmisen voimat, eivätkä huomaa kuinka heikkoja me olemme. Se, että ihminen on rakentanut kaupungit ja muokannut maapalloa saattaa antaa käsityksen että me olemme ylivertaisia maailman hallitsijoita mutta totuus on että olemme todella heikkoja joka näkyy esim. luonnon katastrofeissa joita vastaan ihminen ei pysty taistelemaan vaa ihmis joukkoja kuolee massoittain. Lisäksi Maapallo on syntynyt alku räjähdyksestä? ihminen ei sitä aikaan saanut vaan jokin voima joka on ollut aina olemassa jo kauan ennen meitä. Raamaatu kertoo luomiskertomuksensa aika hyvin saman kaltaisesti kuin tiedemiehet, mutta raamattu on ollut olemassa jo kauan ennen heitä? Raamatun synty aikaino ei tainnut ihan olla tiedemiehiä niin mistä tämä tieto oli peräisin?
8213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niiden kirjoittajien mielikuvitus on vaan laukannu aika villisti, kun eivät jaksaneet enää miettiä miten maailma olisi saanut alkunsa, niin piti keksiä tuollainen tarina.

By the way, en ateistina usko alkuräjähdykseen, en tällä hetkellä usko mihinkään syntyteoriaan.

Äänestä

"Raamaatu kertoo luomiskertomuksensa aika hyvin saman kaltaisesti kuin tiedemiehet"

Voisitko lopettaa valehtelemisen?

Äänestä

Jokainen vähänkin kouluja käynyt ihminen tietää, että super- tai hypernovaräjähdys sopivalla etäisyydellä lopettaa jokaisen elossa olevan ihmisen elämän hetkessä. Aurinko tulee jossain vaiheessa sammumaan, sen jälkeen elämä tällä pallolla loppuu. Ihmisellä on kusiaisen valtuudet tässä maailmassa.

Uskovaiset taas kuvittelevat, että koko maailmankaikkeus, jossa on miljardeja galakseja, joista jokaisessa on miljardeja tähtiä, joista jokainen on enemmän tai vähemmän meidän auringon kaltainen, on luotu ainoastaan tuota yksittäistä sittiästä varten.

Kuka sitten olikaan itsekeskeinen?

"Raamaatu kertoo luomiskertomuksensa aika hyvin saman kaltaisesti kuin tiedemiehet"

:D

Äänestä

"Lisäksi Maapallo on syntynyt alku räjähdyksestä?"

No ei

"ihminen ei sitä aikaan saanut vaan jokin voima joka on ollut aina olemassa jo kauan ennen meitä"

Maapallon syntyyn on vaikuttanut suuresti esim. painovoima, joka on toki ollut olemassa kauemmin kuin me

"Raamaatu kertoo luomiskertomuksensa aika hyvin saman kaltaisesti kuin tiedemiehet"

Tiedemiehet eivät yleensä ottaen kerro luomiskertomuksia

"Ateistit ovat itsekeskeisiä ihmisiä jotka eivät suostu tunnustamaan mitään suurempaa voimaa kuin itsensä. "

Ei pidä paikkaansa. Jokainen ateisti tajuaa, että esim. luonnonvoimat ovat hallitsemattomia. Sen sijaan ateisti ei oleta mitään jumalolentoa olemassaolevaksi, sillä tähän ei ole mitään syytä.

Äänestä

Ateistit ovat nöyrtyneet siihen faktaan että me olemme vain yksi eläinlaji, nöyrtyneet siihen faktaan että me olemme kuolevaisia ja että tämä on meidän ainoa elämämme.

Uskovaiset sensijaan uskovat olevansa universaalissa mittakaavassa niin tärkeitä, että he säilyvät ikuisesti, vaikka kaikki muu tuhoutuisi.

Että pientä rajaa.

Äänestä

"Ateistit ovat itsekeskeisiä ihmisiä jotka eivät suostu tunnustamaan mitään suurempaa voimaa kuin itsensä."

Ihan mielellään, jos sellaisen olemassaolosta löytyisi todisteita.

"Ateistit ylimitottavat ihmisen voimat, eivätkä huomaa kuinka heikkoja me olemme."

Ihmisen kykyjen rajat on aikalailla selvät.

"luonnon katastrofeissa joita vastaan ihminen ei pysty taistelemaan vaa ihmis joukkoja kuolee massoittain."

Niitä vastaan ei pysty taistelemaan yksikään olento maapallolla.

"Lisäksi Maapallo on syntynyt alku räjähdyksestä?"

Ei, vaan kivestä ja tuhkasta alkuräjähdyksen jälkeen. Erittäin yksinkertaisesti selitettynä siis.

"ihminen ei sitä aikaan saanut vaan jokin voima joka on ollut aina olemassa jo kauan ennen meitä."

Alkuräjähdyksen syytä ei kukaan tiedä. Vielä.

"Raamaatu kertoo luomiskertomuksensa aika hyvin saman kaltaisesti kuin tiedemiehet, mutta raamattu on ollut olemassa jo kauan ennen heitä?"

Jonkin asian iällä ei ole merkitystä vaan sillä onko se totta.

"Raamatun synty aikaino ei tainnut ihan olla tiedemiehiä niin mistä tämä tieto oli peräisin? "

Ihan yksinkertaisesti sen ajanjakson ihmisiltä, jota yrittivät selittää maailmaa ja keksiä samalla ihmsimassojenmassojen hallintamenetelmiä.

Äänestä

Aloittaja kuvittelee olevanasa ITSE totuus = Uskovainen Ylisuuri ego kun on liian pieni KIKU housussa

Olen myös uskovainen, mutta aloitajan paskapäisyys vituttaa..sori voimasanani

Äänestä

ja kallo on helposti särkyvä. Mutta sen me tiedämme ihan ilman jumaliakin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Totuus 1145 kirjoitti:

Ateistit ovat itsekeskeisiä ihmisiä jotka eivät suostu tunnustamaan mitään suurempaa voimaa kuin itsensä. Ateistit ylimitottavat ihmisen voimat, eivätkä huomaa kuinka heikkoja me olemme. Se, että ihminen on rakentanut kaupungit ja muokannut maapalloa saattaa antaa käsityksen että me olemme ylivertaisia maailman hallitsijoita mutta totuus on että olemme todella heikkoja joka näkyy esim. luonnon katastrofeissa joita vastaan ihminen ei pysty taistelemaan vaa ihmis joukkoja kuolee massoittain. Lisäksi Maapallo on syntynyt alku räjähdyksestä? ihminen ei sitä aikaan saanut vaan jokin voima joka on ollut aina olemassa jo kauan ennen meitä. Raamaatu kertoo luomiskertomuksensa aika hyvin saman kaltaisesti kuin tiedemiehet, mutta raamattu on ollut olemassa jo kauan ennen heitä? Raamatun synty aikaino ei tainnut ihan olla tiedemiehiä niin mistä tämä tieto oli peräisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu