Mystiikka pakollista

Tears Down

Miksi olet vaaraton? Mä tarvitsen heti eteen mainitsemattomista syistä mystiikkaympäristön, mitä sä aiot tehdä sille asialle? Vaatia mua peruuttamaan lupaukseni kristillisessä valtiossa Vapahtajasta, ryhmiä on erilaisia, mutta minä en ole Vapahtajasi. Mitä sinulle tulee tästä mieleen? B-kielikö vai ylioppilastutkinto, miksi lähtisimme sellaiseen riskitekijään. Vainoharhako, että tuttipullo olisi äänioikeusjärjestelmä, no ei ole.

Mä olen nähnyt Jumalan, olen valaistunut. Se tulee itsestä
Mä olen kuullut Vapahtajan, olen valaistunut.
Mä olen musliminainen, toivottavasti kohta, mä olen ikuinen neitsyt? No en ole, mutta ikuisesti Allahin oma.
Näihin on muitakin ryhmiä, jotka tarvitsevat huomioita, kuin ainainen armeijan paineluele-ryhmä. Allah ei ole koskaan b-kieli onko se uskonnollinen loukkaus. Entä miksi olen hunnutettu, toivottavasti kohta, koska pystyn hoitamaan paremmin terveyttäni. Kaikki vain Jumalan lasten tähden. Siksi mulla on fiktiivinen perhe, joka ei tarvitse b-kieltä tai niiden luomaa nautintoaineiden tuhmaa tuskaa. Kopioi sä vain niin paljon kuin lystäät. Mitään oikeata sussa ei koskaan ole, eikä tule. Pitäisi korostaa että lapset ovat yhteisiä myös parisuhteen ulkopuolellakin. Kaikki jää tekemättä.... Mä varmasti voitan tämän, aivan turha kuvitella niin.

1

342

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minervä

      kuin asiasta tekee se, että milloin koen/löydän Jumalan uudelleen. Miksi saisit olla läsnäsellaisessa, kopioiden? Pitää korostaa ihan eri asiaa, että on yhteistä voimavaraa. Kiva että olet löytänyt paljon asioita tarakaltasi, se kestää 20-kiloa, muistathan myös anorektikot voimavaroinasi. He eivät ole pieniä oraviasi, jotka tulevat kultakehyksisen pyhimys-vanteesi orjiksi vastentahtoisesti näkemään itseään ja Jumalan maailmaa, kun voit huonosti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      451
      2046
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      161
      1332
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      76
      1202
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      94
      1193
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      114
      1157
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      187
      1103
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      793
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      58
      766
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      47
      743
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      684
    Aihe