Olipas kivaa olla siellä. Paljon ihania tapahtumia ja paljon tuttuja. Leppoisa meno päällä. Ja hienoja kuoro- ja kvartettiesityksiä. Missäs tavataan 5 vuoden kuluttua?
Terveiset
Jojensuusta
30645
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Suomen olla paikalla, Uspenski on se joka rulaa!
naiset tosi taitavia, minkä vähän kuulin. Kateuksissasko kirjoittelet?
Kuka voitti kvartettikisan? Miten Turku pärjäsi?
Katedraalikuoron naiset voittivat. Turkulaiset tulivat kolmansiksi.
Miksi?
varmaankin siksi, että tuomaristo niin päätti.
että kirkkopäivien sivuilla julkaistaan huomenna kilpailusta tuomariston laatima avoin arvostelupöytäkirja? Rehtiä hommaa, hyvä.
Jäädään odotteleen uteliaana!
Jospa kyseessä ei ollut kirkkolaulukilpailu vaan taidelaulukilpailu konserttimusiikin kriteerein.
Toisaalta, miten kirkkolaulussa edes voisi kilpailla? Ei liene kovinkaan helppoa arvostella sitä, minkäasteisella rukouksellisella otteella mikäkin kokoonpano kykenee laulamaan jumalanpalveluksen, ja missä määrin siinä saattavat hengellistä herkkyyttä omaavat ihmiset kuulla taivaallisen seurakunnan myötävaikutusta.
Omituista, että kirkkokuorot kilpailevat kuin Idolssit! Mutta kaikki on niin maallista nykyään.
Suhtaudun aika skeptisesti ajatukseen, että arvostelupöytäkirjan julkaiseminen hyödyttäisi paljoakaan. Ainakaan tällä palstalla ei olla kovinkaan kuuluisia nk. rehdistä hommasta eli puolueettomista näkökannoista...No, nähtäväksi jää...ja ihmeitä toki tapahtuu nykyäänkin :)
kui sillai? Menivät ja hävisivät Tamperelaisille!
jos asetetaan amatöörit ja ammattilaiset kilpailemaan samassa sarjassa! Säännöt pitäisi laatia esim. sen mukaan, mikä saa olla ammattilaisten määrä, tai sitten puhtaasti amatöörilaulajat erikseen ja ammattilaisporukat erikseen. Tosin, Uspenskilaisten olisi vaikea kilpailla yksinään mutta toisaalta tulos on sama kuin nyt; suvereeni voitto aina!
Kuka kvartettikisassa kilpailleista on sitten ammattilainen?!
Tiedoksi vaan, että Uspenskin naiskvartetissa ei kylläkään laula yhtään ammattilaista!!
kanttorit
Kun puhutaan laulukilpailusta, niin minä käsitän sanan "ammattilainen" niin, että laulajat olisivat laulun ammattilaisia... Tässä kvartetissa kukaan ei ole laulun ammattilainen!!
eli kuoronjohtajan pitää olla myös laulamiseen koulutettu, pitäähän hänen harjoittaa/kouluttaa kuoroa kirkkomusiikin laulamiseen! Minä ainakin pidän kanttoria ammattilaulajana!
minäkin pidän, mutta kenellä näistä neljästä Uspenskin naisesta sitten on kanttorin tutkinto? Jos tarkoitat jotakuta, joka on tehnyt kanttorin opintoja ja toiminut / toimii silloin tällöin kanttorina, niin sellaisia löytyy kyllä muistakin kilpailuissa laulaneista kvarteteista.
Niinpä! Kukaan näistä neljästä laulajasta ei ole kanttori :)
sen sijaan olivat viimeisiä:) Mutta mukavia miehiä ja hyviä kuorolaisia. Ei yhtään ammattilaista.
Järjestetäänkö pappien välisiä kilpailuja palveluksien toteuttamisessa? Voittaja saisi arvonimen Vuoden Ylimmäinen Pappi.
Kaikki mikä on jtenkin kiinnostavaa tai innostavaa, pitäisi tuomita maalliseksi. Sen jälkeen se pitäisi kieltää. Voi että meillä olisi sitten helppoa!
Laulukilpailu kirkkomusiikissa tai kilpailu ylipäätään ei ollenkaan vastaa erakkoisien opetuksia, joista kirkkomme ammentaa. Miksi pitäisi palkita sitä, että itse voittaa ja toinen häviää? Jumbosijaa voisi juhliakin, se olisi enemmän kristillistä jos kerta kilpailla pitää.
Jos pitää kilpailua hauskana ja innostavana ideologiana, voi kilpailla muilla elämänalueilla kuin kirkkolaulussa. Kilpailu on nyt muodissa kaikkialla yhteiskunnassa, joten teemoista ei ole pulaa.
Erakkoisien opetukset kunniaan! Kaikki erakoiksi salomaille!
Kaikki hauska on heti kiellettävä mauttomana, syntisenä ja suoraan helvettiin vievänä. Kaikki innostus ja ilo on poistettava ortodoksiasta. Itseruoskinnat on otettava laajaan käyttöön.
Ehkä sinusta on hauskaa ja mukavaa kun sinä voitat ja toinen häviää; onneksi kuitenkaan ei kaikkien mielestä. Perehdy pyhien elämäkertoihin ja vastaavaan kirjallisuuteen niin pääset kärryille mistä kristinuskossa on kyse. Esimerkiksi Paisios kirjassaan Kappadokialaisesta puhuu viisaasti mm. kilpailusta.
Suurimpia syntejä ovat erakkoisien ja Jeesuksenkin opetusten mukaan vallanhimo, kunnianhimo ja rahanhimo, ja nämä kaikki ovat yhteydessä kilpailuun ja itsensä ylentämiseen ja johtavat myös muihin synteihin. Tämä on uskomme perusta.
Kaikki ilo ja riemu on kiellettävä, kuten jo sanoin. Ne nimittäin voidaan tulkita vallanhimoksi, kunnianhimoksi ja rahanhimoksi. Urheilu pitää ensimmäisenä kieltää kilpailumentaliteetin vuoksi, ja kaikki urheiljat pitää julistaa kirkonkiroukseen. Palkkatyö omn kiellettävä rahanhimon vuoksi ja opiskelu pitää kieltää kunnianhimon vuoksi.
Meidän tulee pukeutua säkkiin ja lähteä erakkoon, jotta kelpaisimme!
Uskonnollinen ortodoksipoliisi pitää perustaav ahtimaan kaikkea saastaista. Suomi 24-palstalle pitää perustaa ortodiksinen ilmiantopalsta. Tai no, sehän jo toimiikin. Mutta sen toimintaa pitää kehittää.
Ennen kaikkea kaikki hyvin laulaminen pitää kieltää. Kuorolaulun arvioimisesta pitää tulla anateema. Heti.
näin:(...)vallanhimo, kunnianhimo ja rahanhimo, ja nämä kaikki ovat yhteydessä kilpailuun ja itsensä ylentämiseen ja johtavat myös muihin synteihin.(...).
- Toisaalta minusta voidaan ajatella niin, että laulajat harjoittelevat ahkerasti kilpailuun valmistautuessaan. Näin he myös jälkeenpäin ehkä laulavat palveluksissa (ainakin joitain lauluja) hyvin puhtaasti, huolellisesti ja jopa kauniisti. Se ei liene kiellettyä ortodoksienkaan keskuudessa? Minusta kilpailuihin osallistuminen voi myös osoittaa rohkeutta altistua kenen tahansa hyvän- tai pahantahtoiselle arvioinnille. Laulukilpailuista laulajat saavat myös tuomareilta arvioita laulamisensa kehittämikohteista. Se on siis myös oppimistilanne.
Useimmissa laulukilpailuissa, joita näkee/kokee livenä, tv:ssä, radiossa, vaikuttaa siltä, että kilpilijoiden välille muodostuu hyvä yhteishenki. Kaikki tsemppaavat toisiaan (tai siis melkein kaikki - ihmisiähän on niin monenlaisia). Näin arvatenkin myös vakaumuksellisten kristittyjen kilpailuissa...
Kun viesti ei mene perille niin ei mene; ihmiset haluavat uskoa omiin arvioihinsa ja totuuksiinsa ja sillä sipuli. Se on sitä ylpeyttä. Turha siinä on kirkon opettajien kitistä.
Tälläkin palstalla moni kirjoittaja kilpailee "Ilkein Kommentti" -palkinnosta. Vuotuisen tunnustuspalkinnon jakavat Kukkahuivitätien ja Veljestökiivailijoiden Pilkunviilauskerho KVP. Mehukkaimmat heitot palkitaan!
"Järjestetäänkö pappien välisiä kilpailuja palveluksien toteuttamisessa?"
Ainakin syytä olisi.
(Itse asiassa kun on papin paikka jossakin auki, ja on useampi hakija, tällainen kilpailu periaatteessa pidetään, ja kutsutaan sitä koepalveluksiksi. Tosin ei sitä kisaa aina paras mies voita.)