Punainen

Aloitettuaan pitkään valmistellun ja bolsevikkien tukeman kapinan laillista hallitusta vastaan 27.1. 18 punakaartit saivat haltuunsa etelä-Suomen. Sen väestö sai heti esimakua punaisesta terrorista. Murhat, ryöstöt, vangitsemiset ja muu väkivaltaisuus sai ihmisiä pakenemaan kodeistaan metsiin. Monet yrittivät phjoiseen laillisen armeijan ja hallinnon yhteyteen ja saivat matkalla surmansa punaisten käsissä. Tuhannet istuivat vankeina odottaen kohtalonsa täyttymistä. Punaiset tappajat tavoittivatkin yli 1 600 viatonta ihmistä. Useimpien ainoa synti oli lakien noudattaminen ja kieltäytyminen terroristien tukemisesta.

Punainen kansanvankila ei juuri saanut kannatusta. Tutkija Marko Tikka on arvioinut, että noin 15 % väestöstä kannatti punaisten aseellista toimintaa. Siinä oli aktiivisti mukana noin 100 000 henkeä, joista ehkä 80 000 kantoi asetta.

Punaisten ainoa keino hallita vihamielistä väestöä oli terrori. Siinä oli samalla tappion ja tulevan koston siemen.
47406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

jo alkoi. Punaiset ottivat mallia bolsevikkien upseerimurhista. Jo marraskuussa tehtiin murharetket Mommilaan ja Porvooseen. Helsingissä tehtiin yksin 18.11. kuusi murhaa. Erityisenä kohteena olivat poliisit ja suojeluskuntalaisiksi epäillyt. Tappajina olivat punkaartin osastot. Pelkästään UUdenmaan läänissä murhattiin suurlakon aikana 20 ihmistä. Alkuharjoittelu oli siis tehty ja suuremmat murhateot odottivat.

Äänestä
  • ennen sotatoimien alkua 12 henkeä. Viipurin asemapäällikkö Kylmäsen raaka murha herätti suurta huomiota hänen kotipitäjässään Limingalla. Siellä "joka mies" vannoi lähtevänsä kostamaan. Näin punainen terrori loi kostomielialaa jo ennen taistelujen puhkeamista.

    Taistelujen alkuun mennessä punaiset ja venäläinen sotaväki olivat murhanneet noin 150 ihmistä. Kostolle oli jo luotu edellytykset. Toisaalta punainen lehdistö levitti perättömiä tietoja "lahtarien" veriteoista.Niitä oli tammikuun loppuun mennessä noin 10 kappaletta. Pian tuli kyllä enemmän katetta niillekin väitteille.

    Äänestä

  • murhattiin kirjoitti:

    ennen sotatoimien alkua 12 henkeä. Viipurin asemapäällikkö Kylmäsen raaka murha herätti suurta huomiota hänen kotipitäjässään Limingalla. Siellä "joka mies" vannoi lähtevänsä kostamaan. Näin punainen terrori loi kostomielialaa jo ennen taistelujen puhkeamista.

    Taistelujen alkuun mennessä punaiset ja venäläinen sotaväki olivat murhanneet noin 150 ihmistä. Kostolle oli jo luotu edellytykset. Toisaalta punainen lehdistö levitti perättömiä tietoja "lahtarien" veriteoista.Niitä oli tammikuun loppuun mennessä noin 10 kappaletta. Pian tuli kyllä enemmän katetta niillekin väitteille.

    Virolahdelta, Koivistolta ja Haminasta oli jo kapinan alkupuolella lähtenyt valkoisia Lavansaareen, jonne muodostui 400 miehen Rannikko-armeija.

    Kuusi niin ikään Lavansaareen matkaavaa nuorukaista (muistelmissa poikaa) pidätettiin yhden "punamielisen palvelijattaren" ilmiannon perusteella jäällä ja vietiin Haminaan. Kuulustelujen jälkeen pojat oli määrä kuljettaa edelleen Kotkaan.

    "Kun oli tultu Lakuniemen kohdalle, ilmestyi jäälle kolme punikkia potkukelkkoineen ja pysäytti heidät kysyen: Minne näitä viedään? Johon kuljettajat vastasivat: Kotkaan. Toiset tuumivat, että mitäs näitä Kotkaan, pistetään ennen avantoon.

    Hevonen pysäytettiin lähellä majakkaa Haminan lahdelle ja kaksi potkukelkkamiestä lähti etsimään avantoa." Avannolla pojat pantiin riviin ammuttavaksi. Ensin ammuttiin yksi pojista ja kaksi lähti juoksemaan pakoon. Kolme muuta kaatui yhteislaukauksella. Pakenevien perään ammuttiin useita laukauksia.

    Toista pakenevista osui käsivarteen ja hän lyyhistyi teeskennellen kuollutta. Toisen onnistui juosta pitemmälle, mutta hänet saatiin hevosella kiinni ja ammuttiin. Ruumiit upotettiin avantoon.

    Haavoittunut ehti nousta ja paeta läheiseen metsään, edelleen Lakuniemeen, jäitse Ristiniemeen ja lopulta muiden avustamana sairaalahoitoon Haminaan. Siellä hänen olonsa jäi punaisilta salaisuudeksi kapinan loppuun saakka. Ikään kuin haudasta nousseena hengissä selvinnyt aikanaan todisti Haminanlahden verityöstä.

    Äänestä

  • .....Helsingissä tehtiin yksin 18.11. kuusi murhaa......

    Vai peräti kuusi murhaa Helsingissäkin. Lieksassa on Ruunaan metsässä muistokivi paikalla, jossa valkoiset tappoivat 7 rauhallista työläistä, jotka olivat pakomatkalla murhaajiaan. Tiedoksesi vielä, että alue oli koko ajan tiukasti suojeluskuntain käsissä eikä siellä edes yritetty perustaa punakaarteja.

    Milloin ajattelit käsitellä näitten 7:n syyttömän teloitusta vai meinasitko unohtaa? Entäs milloin ajattelit käsitellä Saaren Jallun surmaamien n. 50:n kohtaloa vai meinasitko nekin puolueettomasti unohtaa? Entäs ne tuhannet, jotka surmattiin valkoisen Suomen alueella öisin hiekkakuoppiin, ilman oikeudenkäyntejä?

    Äänestä

  • Tätähän se oli kirjoitti:

    .....Helsingissä tehtiin yksin 18.11. kuusi murhaa......

    Vai peräti kuusi murhaa Helsingissäkin. Lieksassa on Ruunaan metsässä muistokivi paikalla, jossa valkoiset tappoivat 7 rauhallista työläistä, jotka olivat pakomatkalla murhaajiaan. Tiedoksesi vielä, että alue oli koko ajan tiukasti suojeluskuntain käsissä eikä siellä edes yritetty perustaa punakaarteja.

    Milloin ajattelit käsitellä näitten 7:n syyttömän teloitusta vai meinasitko unohtaa? Entäs milloin ajattelit käsitellä Saaren Jallun surmaamien n. 50:n kohtaloa vai meinasitko nekin puolueettomasti unohtaa? Entäs ne tuhannet, jotka surmattiin valkoisen Suomen alueella öisin hiekkakuoppiin, ilman oikeudenkäyntejä?

    "Milloin ajattelit käsitellä näitten 7:n syyttömän teloitusta vai meinasitko unohtaa? "

    Samaan aikaan kun sinä käsittelet Suinulan joukkomurhan ja se alue oli oikeasti punaisten käsissä! Vai meinasitko unohtaa?

    Äänestä

on syytä esitellä.

Lauri Kara kunnostautui murhaporukan johtajana keski-Uudellamaalla. Hänen johdollaan murhattiin kymmeniä aseettomia kansalaisia Tuusulassa, Vihdissä ja Mäntsälässä. Kara pakeni Venäjälle, kävi punaupseerikoulun ja kaatui rintamalla 1919.

Loviisan seudulla räätäli Bernhard Leivo johti retkikuntaa, joka alkajaisiksi surmasi 12 aseetonta suojeluskuntalaista pistimillä hakaten ja lopuksi tunki heidät avantoihin joidenkin vielä eläessä. Leivon retkikunta tappoi muutamassa päivässä yli 30 ihmistä Loviisan ympäristössä. Ei ihme, että Loviisassa toimi sodan jälkeen paikallinen sotaoikeus. Sen määräyksillä teloitettiin 39 henkeä. Melkein tasan meni.

Näitä joukkomurhaajia voidaan luetella tusinan verran. Heidän lisäkseen murhia tekivät erilaiset paikalliset johtajat ja kenttäoikeudet. On vedottu, että vallankumousoikeudet eivät määränneet kuoolemantuomioita. Ei niin. Ei tarvinnut. Sen hoitivat muut instanssit.

Äänestä
  • kansalaissodan aikana ja jälkeen. Ainoastaan mittakaava muuttui jolloin asetettiin yksi nolla määriin lisää.Äärimmäisen säälittäviä nuo murhanhimoiset "tollot" molemmin puolin.

    Heidän lisäkseen murhia tekivät erilaiset paikalliset johtajat ja kenttäoikeudet. On vedottu, että vallankumousoikeudet eivät määränneet kuoolemantuomioita. Ei niin. Ei tarvinnut. Sen hoitivat muut instanssit.

    Äänestä

  • tuo oli kirjoitti:

    kansalaissodan aikana ja jälkeen. Ainoastaan mittakaava muuttui jolloin asetettiin yksi nolla määriin lisää.Äärimmäisen säälittäviä nuo murhanhimoiset "tollot" molemmin puolin.

    Heidän lisäkseen murhia tekivät erilaiset paikalliset johtajat ja kenttäoikeudet. On vedottu, että vallankumousoikeudet eivät määränneet kuoolemantuomioita. Ei niin. Ei tarvinnut. Sen hoitivat muut instanssit.

    on osapuolia käsiteltävä yhtä syyllisinä. Vain valkoisten voittajien syyttäminen vääristää koko tapahtumaketjun.

    Äänestä

  • Siksi juuri kirjoitti:

    on osapuolia käsiteltävä yhtä syyllisinä. Vain valkoisten voittajien syyttäminen vääristää koko tapahtumaketjun.

    syistä ja seurauksista on syytä järjestää oikeudenkäynti. Syyllisiä ei varmasti löydy, mutta saadaan asia pois häiritsemästä rakentavaa yhteishenkeä Suomessa.

    Äänestä

Toijalassa toimi sotaoikeus. Sen syyttäjänä oli suutari K.H. Tanner, joka oli pätevöitynyt twehtäväänsä mm. miestapolla. Ainakin parikymmentä murhaa voidaan panna Tannerin vastuulle. Erikoista kyllä, hänen toimiinsa puuttui Toijalan punaesikunta ja miliisipäällikkö.

Kouvolan-Korian alueella ammuttin ainakin 130 henkeä, joita tuotiin Haminasta asti.Tuomioita lateli tutkijakomitea, jonka puheenjohtajana toimi työmies Vihtori Saarinen. Hänen käytöksensä sisältää piirteitä, jotka saavat Saaren Jallun kalpenemaan. Mutta eihän sellaisista sovi palstan vasemmistolaisten tietää.

Mitään punaista terroriahan ei ollut, ei ainakaan joukkomurhia.

Äänestä
  • ” Mitään punaista terroriahan ei ollut, ei ainakaan joukkomurhia.”

    Juurihan avauksessa kerrottiin joukkomurhasta! Kiistätkö tapahtuneen?

    Äänestä

  • "Mitään punaista terroriahan ei ollut, ei ainakaan joukkomurhia."

    No, mikä ihme oli sitten Viipurin lääninvankila? Tai Kouvolan veripellot?

    Ei sinun asiaasi edistä se, että kiellät ilmiselvätkin ylilyönnit, joita kuitenkin tapahtui molemmin puolin, Tarkkispoika!

    Äänestä

porukoita. Punakaartiin pakotettiin työläiset työpaikan menettämisen uhalla. Myöhemmin painostus oli vielä raaempaa ja kieltäytyneitä jopa ammuttiin.

Rintamalle jouduttiin usein täysin ilman koulutusta ja jälki oli sen näköistä. Onneksi vastapuoli ei aluksi ollut juuri kummempaa. Ero kasvoi taistelujen aikana hallituksen joukkojen hyväksi koko ajan.

Kaartilaisten taistelutahto rintamalla kesti yleenä päivän pari. Sitten iski koti-ikävä. Päälliköt vaihdettiin ja lähdettiin kotiin.

Joitain hyviä yksiköitä ja päteviä päälliköitä tietysti oli. Tampereella taisteltiin kiivaasti loppuun asti. Saksalaisten maihinnousu romahdutti taistelutahdon lopullisesti. Häviö oli ollut ajatteleville punaisille selvä jo viimeistään maaliskuun alusta.

Loppuvaiheen kaaoksessa sitten korostui johdon ja joukkojen surkeus vastustajaan verrattuina.

Äänestä

on mittaamaton. Helsingissä vangittiin 31.1. 18 kansanedustaja Mikkola ja hänet löydetiin surmattuna seuraavana päiväönä. Useita kymmeniä muitakin surmatekoja tapahtui. Kaikista ei kaupungilla onneksi tiedetty.

Tammikuun viimeisenä tunkeutui punainen iskuosasto 80-vuotiaan kenraali Silfverhjelmin asuntoon tämän pidättämistä varten. S. puolustautui kuitenkinn revolverillaan säästäen viimeisen patruunan itselleen. Punikit ei siis pärjänneet vanhoille ukoillekaan.

Äänestä

ryöpsähti uuteen kukoistukseen.Tosin sitä ennen Noormarkussa ammuttiin 10.3. 24 paikkakuntalaista. Homman johti seitsemästä rikoksesta vankilassa istunut punapäällikkö Aarre-Davidsson.

Mustialan maanviljelysopiston oppilaita ammuttiiin junassa 23, kun heitä kuljettetiin Riihimäelle 23.4.

Pakko-ottolaisia ammutiin heidän kieltäytyessään astumasta punakaartiin. Näin tapahtui mm. Riihimäellä, jossa ammuttiin ainakin 10 ja myöhemmin Sääksmäellä 24.4. yhteensä 14 miestä. Samaa tapahtui muuallakin, joskin pakko-otetut pakenivat usein metsiin.

Äänestä
  • Samoihin aikoihin Metsäpirtissä noudettiin "vapaaehtoisia" Inkerinmaalta saakka ja kun "pakko-otto" valkoiseen armeijaan ei maistunut, niin ei muuta kuin kuula kalloon. Viaton heittäköön ensimmäisen kiven.

    "Pakko-ottolaisia ammutiin heidän kieltäytyessään astumasta punakaartiin. Näin tapahtui mm. Riihimäellä, jossa ammuttiin ainakin 10 ja myöhemmin Sääksmäellä 24.4. yhteensä 14 miestä. Samaa tapahtui muuallakin, joskin pakko-otetut pakenivat usein metsiin."

    Äänestä

  • Punaiset luulivat edustavansa jotakin uutta ja hyvää. Perinteinen moraali koettiin joksikin, josta pitää päästä irti ja sen vuoksi ei juuri pidäkkeitä ollut. Tapettiin papit ja talojen isännät ja muitakin, kehen milloinkin ulottivat ja kuka oli aiemmin rumasti sanonut (tai jättänyt ilman). Luultiin vielä silloin, että kommunismissa maat jaetaan uudelleen köyhälistölle ja sen vuoksi oli rattoisaa puhdistaa maaseutua isännistä. Aluksi punaiset tappoivat voittonsa hurmiossa ja myöhemmin varsinkin peittääkseen tekojaan. Moni suuri pahuus on paljastumatta juuri siksi, että tekijöiden oli helppo peittää jälkensä. Oli aikaa. Pahimpien rosvojen tie vei Venäjälle, mistä heitä ei saatu kuulusteluihin eikä tuomiolle. Tosin saivat monet siellä "ystävän kädestä" ansaitsemansa "tuomion". Selvisi se, millaista järjestelmää olivat olleet rakentamassa.

    Äänestä

  • olisi pidellyt kirjoitti:

    Punaiset luulivat edustavansa jotakin uutta ja hyvää. Perinteinen moraali koettiin joksikin, josta pitää päästä irti ja sen vuoksi ei juuri pidäkkeitä ollut. Tapettiin papit ja talojen isännät ja muitakin, kehen milloinkin ulottivat ja kuka oli aiemmin rumasti sanonut (tai jättänyt ilman). Luultiin vielä silloin, että kommunismissa maat jaetaan uudelleen köyhälistölle ja sen vuoksi oli rattoisaa puhdistaa maaseutua isännistä. Aluksi punaiset tappoivat voittonsa hurmiossa ja myöhemmin varsinkin peittääkseen tekojaan. Moni suuri pahuus on paljastumatta juuri siksi, että tekijöiden oli helppo peittää jälkensä. Oli aikaa. Pahimpien rosvojen tie vei Venäjälle, mistä heitä ei saatu kuulusteluihin eikä tuomiolle. Tosin saivat monet siellä "ystävän kädestä" ansaitsemansa "tuomion". Selvisi se, millaista järjestelmää olivat olleet rakentamassa.

    Kommunismin valtaantulo ja vallan pitäminen on pääsääntöisesti edellyttänyt mittavia puhdistuksia. Sama juttu ympäri maailman. Punaisten valtaantulosta Suomessa tämä näkökulma on lähestulkoon kokonaan selvittämättä. Nyt voisi olla sellainen aika, että tutkimustuloksia ei uskallettaisi enää sensuroida. Kyllähän se tiedetään, että punaiset tekivät häikäilemättömiä veritekoja, mutta oliko mukana johdonmukaista suunnitelmaa?

    Äänestä

Paetessaan Hämeestä punaiset surmasivat yksin huhtikuussa 196 ihmistä. Jaksoon sisältyvät Kalvolan, Hausjärven ja Sääksmäen joukkomurhat. Vesilahdella poltettiin koko kylä, jolloin murhapoltossa sai perheensä mukana surmansa 8-vuotias kädetön holhottityttö.

Silloinen Vammalan kylä poltettiin kokonaan, samoin muutama muu.

Äänestä

hallitus ? Taas. Se hallitus ei ollut laillinen Suomen hallitus. Se oli laillinen valkoisen osapuolen hallitus. Eräänlainen "nukkehallitus" kuten Terijoen "hallitus" myöhemmin. Voisitkin lopettaa jankutuksen muka "lailli-
sesta Suomen halituksesta".

Äänestä
  • nautti vapaissa vaaleissa valitun eduskunnan enemmistön luottamusta. Se oli niin laillinen kuin laillinen voi olla. Ei kapinahallituksen asettaminen tehnyt senaattia laittomaksi, vaikka se joutui Vaasaan siirtymään. Sen kanssahan mm. ulkovallat asioivat. Kapinaa kannattivat vain Leninin bolsevikit.

    Terijoen "hallituksen" asetti Stalin. "Ministerit" saivat lukea asiasta lehdistä. Kuusisen kanssakin asioivat vain bolsevikit. Se rinnastuu siis vain kapinahallitukseen.

    Olet pihalla kuin punainen lumiukko tässäkin asiassa.

    Äänestä

  • senaatti kirjoitti:

    nautti vapaissa vaaleissa valitun eduskunnan enemmistön luottamusta. Se oli niin laillinen kuin laillinen voi olla. Ei kapinahallituksen asettaminen tehnyt senaattia laittomaksi, vaikka se joutui Vaasaan siirtymään. Sen kanssahan mm. ulkovallat asioivat. Kapinaa kannattivat vain Leninin bolsevikit.

    Punikkien paratiisinäkymiä: "Mitä perkelettä te vankeja minulle raastatte, minä ne kuitenkin tapan! Niin että toimikaa vankeja kohden tästälähin oman päänne mukaan, tappakaa ne pois!" Mm. tällainen lainaus on punapäällikkö Eino Rahjalta jäänyt historiankirjoihin. Punaisten tilanne oli silloin jo epätoivoinen ja olisi ehkä voinut ajatella, että pienemmillä pahanteoilla saisi pienemmän tuomion. Rahja näyttää kuitenkin päättäneen, että pikemminkin helvetillinen ralli päälle vaan. Rahjan rehvakas ohjeistus lienee suoraan johtanut Sääksmäen Metsäkansassa ainakin 20 vangin joukkomurhaan. Vankeja epäiltiin valkoisten tukijoiksi. Epäillä voi sitä sun tätä. Luultavimmin vangit oli kerätty kokoon enemmän tai vähemmän mielivaltaisin perustein.

    Äänestä

  • senaatti kirjoitti:

    nautti vapaissa vaaleissa valitun eduskunnan enemmistön luottamusta. Se oli niin laillinen kuin laillinen voi olla. Ei kapinahallituksen asettaminen tehnyt senaattia laittomaksi, vaikka se joutui Vaasaan siirtymään. Sen kanssahan mm. ulkovallat asioivat. Kapinaa kannattivat vain Leninin bolsevikit.

    Terijoen "hallituksen" asetti Stalin. "Ministerit" saivat lukea asiasta lehdistä. Kuusisen kanssakin asioivat vain bolsevikit. Se rinnastuu siis vain kapinahallitukseen.

    Olet pihalla kuin punainen lumiukko tässäkin asiassa.

    tuokin. Tokoin hallitus oli laillinen.

    Äänestä

  • Ota selvää kirjoitti:

    tuokin. Tokoin hallitus oli laillinen.

    Pöytäkirja, tehty huhtikuun 10 P.nä 1918 Viipuissa Rautatieläisten huoneustossa
    pidetyssä kokouksessa, jossa oli läsnä mm .Itäisen rintaman ylipäällikkö H. Kaljunen ja Edward Gylling.
    Kokouksessa Kullervo Manner valittiin sotilasdiktaattoriksi rajattomin valtuuksia.

    Suomi oli siis siirtynyt diktatuuriin Kansanvaltuuskunnan toimesta.

    Äänestä

  • Ota selvää kirjoitti:

    tuokin. Tokoin hallitus oli laillinen.

    Sehän oli eronnut aika päivää. Sen jälkeen oli ollut Setälän senaatti.

    Mannerin johtama kansanvaltuuskunta oli täysin laiion kapinahallitus. Mm. viranomaiset kieltäytyivät noudattamasta sen ohjeita.

    Äänestä

  • hallitus? kirjoitti:

    Sehän oli eronnut aika päivää. Sen jälkeen oli ollut Setälän senaatti.

    Mannerin johtama kansanvaltuuskunta oli täysin laiion kapinahallitus. Mm. viranomaiset kieltäytyivät noudattamasta sen ohjeita.

    Suomessa sitten ensinkään "laillista hallitusta" ennen vuotta 1919 ?

    Äänestä

  • Laittomia kaikki kirjoitti:

    Suomessa sitten ensinkään "laillista hallitusta" ennen vuotta 1919 ?

    että miksi ne tollasen kapinan aloitti. Kai siihen joku aika painava syy pitää olla että lähtee aseelliseen kapinaa laillista hallitusta vastaan. Vai ihanko lämpimikseen aloitti murhaamisen ja ryöstelyt?

    Äänestä

  • Mmm. kirjoitti:

    "se" ollut laillinen hallitus, ei ainakaan sen ajan lakien mukaan, tämänpäivän sitäkään vertaa.

    Äänestä

  • Selittelyä vaan kirjoitti:

    "se" ollut laillinen hallitus, ei ainakaan sen ajan lakien mukaan, tämänpäivän sitäkään vertaa.

    laillinen hallitus sekä 1918, että tämän päivän lakien mukaan. Sen kiistävät korkeintaan tämän palstan stallarit, joilla on vain aivopesun antama tieto.

    Äänestä

  • Selittelyä vaan kirjoitti:

    "se" ollut laillinen hallitus, ei ainakaan sen ajan lakien mukaan, tämänpäivän sitäkään vertaa.

    Se oli laillisin hallitus, mitä Suomessa silloin löytyi!

    Äänestä

Sellaistakin sattui. Valdemar Niem(e)ström oli punaisten murhamiesten kärkipäätä. Hän oli palvellut Venäjän armeijassa ja menettanyt rintamalla toisen jalkansa. Hän toimi Toijalassa punaisen sotaoikeuden puheenjohtajana. Tilille tuli yli 100 murhaa. Saaren Jallukin kalpenee tämän punasankarin rinnalla.

Lopun kaaoksessa N. kunnostautui ryöstämällä Hämeenlinnassa mm. Suomen Pankin. Sitten olikin aika paeta saaliin kanssa kohti suurta itäistä isänmaata. Mutta niin vain kävi, että punaiset pidättivät Tuuloksessa N:n porukoineen ja Tuusulan komppania ampui koko sakin eli noin 28 henkilöä, pari naistakin joukossa. Väitetään N:n kuitenkin onnistunen pelastautumaan. Samalla hävisivät ryöstetyt rahat.

Äänestä

....Tuhannet istuivat vankeina odottaen kohtalonsa täyttymistä.....

Ensinnäi, valehtelet. Valkoisia ei vangittu tuhansia. Vangituilta otettiin lupaus olla asettumatta punakaarteja vastaan ja ukot päästettiin rauhassa koteihinsa menemään. Valkoiset sen sijaan tappoivat ennen Tamperetta kaikki vankinsa. Vangeiksi otettiin vain isot joukot kun ei voitu paikalla ampua. Vietiin leiriin odottamaan kohtalonsa täyttymistä eli nälkäkuolemaa.

Myös Tampereen jälkeenkin tappoivat valkoiset kaikki vangit, joita he saivat pienemmissä taisteluissa. Että siinä näiden kahden armeijan ero. Toinen päästi vankinsa kotiin menemään ja toinen tappoi kaikki. Sinusta kuitenkin se, joka antoi vangille luvan mennä kotiinsa on terroristi ja se joka ampui kaikki on humaani ja toimi oikein. Olet pelkkä gangsteri, joka nauttii ja hekumoi massamurhista.

Äänestä
  • Punaiset telkesivät vankeja vankiloihin, poliislaitoksiin ja tilapäisiin vankiloihin kuten kasarmeihin ja kouluihin. Huiomattava osa ammuttiin. Osa kyllä päästettiin kotiin taistelujen käännyttyä punaisten tappioksi. Vallankumousoikeuksien sakottamia varakkaita päästettiin myös koteihinsa. Viattomia ihmisiä surmattiin 1 650.

    Valkoiset ampuivat ennen Tamperetta noin 800 vankia. Leireissä oli 4 000.

    Aikanaan armahdettiin yli 60 000 punavankia, jotka olivat syyllistyneet aseelliseen kapinaan ja muihin rikoksiin. Miten siis kaikki oli ammuttu?

    Punaisesta ja valkoisesta terrorista on erinomaiset tutkimukset. Voisit perehtyä niihin, niin jäisi valehtelu vähemmälle.

    Äänestä

  • aina vain kirjoitti:

    Punaiset telkesivät vankeja vankiloihin, poliislaitoksiin ja tilapäisiin vankiloihin kuten kasarmeihin ja kouluihin. Huiomattava osa ammuttiin. Osa kyllä päästettiin kotiin taistelujen käännyttyä punaisten tappioksi. Vallankumousoikeuksien sakottamia varakkaita päästettiin myös koteihinsa. Viattomia ihmisiä surmattiin 1 650.

    Valkoiset ampuivat ennen Tamperetta noin 800 vankia. Leireissä oli 4 000.

    Aikanaan armahdettiin yli 60 000 punavankia, jotka olivat syyllistyneet aseelliseen kapinaan ja muihin rikoksiin. Miten siis kaikki oli ammuttu?

    Punaisesta ja valkoisesta terrorista on erinomaiset tutkimukset. Voisit perehtyä niihin, niin jäisi valehtelu vähemmälle.

    Aivan turha satuilla mitään kotiinpäästämisiä. Saattoi olla, että joku "sivistyneempi" punainen jonkun mökinäijän joskus vapaaksi päästikin. Mutta vaikka olisivat päästäneet kotiinsa puolen Suomea, sitä täällä ei olla laskemassa, vaan sitä, kuinka monta laitettiin aatteellisista syistä kylmiksi. Punaisillaa oli veritöissään verraton alkuinto, jota maassa olleet venäläiset vallankumoukselliset eivät suinkaan hillinneet. Ja tappion edelle tuli vielä "viimeinen villitys", jolla peiteltiin jälkiä ja ehkä paikoittain jopa poistettiin luvuista sellaisia sivistyneistön edustajia, jotka olisivat olleet uuden vallankumousyrityksen tiellä. Vietkongillahan oli sama periaate Huessa: teloittivat perääntymisen edellä mm. kaikki opettajat.

    Äänestä

  • ” Myös Tampereen jälkeenkin tappoivat valkoiset kaikki vangit, joita he saivat pienemmissä taisteluissa.”

    Jos muka kaikki tapettiin niin miten vankileireihin saatiin liki 100.000 vankia!? Et ole kovin loiginen:-D

    Äänestä

olivat viattomat ihmiset ?

Äänestä
  • oli 90 % sellaisia, joiden ainoa rike oli uskollisuus lailiselle hallitukselle. Punaisista taas kaikki olivat syyllistyneet ainakin valtiopetokseen.

    Äänestä

  • uhreista kirjoitti:

    oli 90 % sellaisia, joiden ainoa rike oli uskollisuus lailiselle hallitukselle. Punaisista taas kaikki olivat syyllistyneet ainakin valtiopetokseen.

    Silti valkoiset armahtivat 61 000 aseellisesta kapinasta rangaistua punikkia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silti valkoiset armahtivat 61 000 aseellisesta kapinasta rangaistua punikkia.

    Punikkien armahdu on niin kova juttu, että palstan punikit eivät kestä sitä vieläkään, vaan haaveilevat kaikkien kapinallisten surmaamisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silti valkoiset armahtivat 61 000 aseellisesta kapinasta rangaistua punikkia.

    Kuka ne työt olisi sitten tehnyt. Mellolan tavoin halusivat ammututtaa etenkin suurten alueiden työläiset, koska Kiannon ja Alkion tavoin vihasivat 'luonnonlapset turmelevaa urbaania dekadenssia'. Maila Talvio lietsoi tietystä hyvyydestään huolimatta samanlaista ajattelua kuin Kianto ja Alkio. Keskustalaisille Helsinki edustaa vieläkin kaiken pahan alkua ja juurta 'etelän metioineen'.

    Äänestä

-----Tuhannet istuivat vankeina odottaen kohtalonsa täyttymistä.----

Sairas natsiavaajaräähkä voisi nimetä jonkun tunnetun punaisten käyttämän vankileirin paikan. Vastaavan kuin oli lahtareilla Tammisaari tai Suomenlinna etc. Ei taida löytyä.

Äänestä
  • Yksi mainitaan Westön romaanissa ”Missä kuljimme kerran”. Joku koulu Kruununhaassa. Hän yleensä tekee ja tutkii taustatyön hyvin.

    Äänestä

  • Sibelius-lukiollahan ruotsinkielisiämme oli. Joidenkin tietojen mukaan kaikki hiili ja halkokauppa meni etelässä 1914-1917 venäläisen sotaväen ja etenkin ruotsinkielisten herrojen lämmittämiseen. Helsingin ja etelärannikon punakaarti oli nykyisen Kymenlaakson porukkaa lukuunottamatta sieltä maltillisemmasta päästä ottaen huomioon miten herrat rääkkäsivät niitä 'sotatilassa'. Kovimmat jätkät Helsingistä oli Mustialassa kulakin kimpussa 1918. Minä olisin henkilökohtaisesti alueelle jääneenä punakaartin päällikkönä määrännyt kaikki Uudenmaan isännät ammututtaviksi venäläisen sotaväen ja herrojen kanssa käytävän tuottoisan halkokaupan takia. Joel Lehtonen on hyvin kuvannut Rakastuneessa Rammassa miten tuottoisaa halkokauppa isännille oli myös sotien jälkeen. Ei se vapaaherra Furuhjelmkaan siellä Väinö Linnan kotiseuduilla suotta ajannut 'vihreää kultaa' vohkineita torppareita pois. Halkokaupalla tienasi jopa entinen torppari melko hyvin.

    Äänestä

  • Punaisilla ei ollut varsinaisia vankileirejä,koska heillä ei ollut suuria vankimääriä.
    Paikallisia siviilejä suljettiin vankiloihin tai poliisilaitosten putkatiloihin. Usein heitä rankaistiin vain suurilla sakoilla käteisen hankkimiseksi. Niillä maksettiin punaisten esikuntien hotelli- ja ravintolalaskuja.

    Valkoisten lähestyessä vangit saatettiin päästää vapaiksi.Joskus heidät ammuttiin pois kuleksimasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Punaisilla ei ollut varsinaisia vankileirejä,koska heillä ei ollut suuria vankimääriä.
    Paikallisia siviilejä suljettiin vankiloihin tai poliisilaitosten putkatiloihin. Usein heitä rankaistiin vain suurilla sakoilla käteisen hankkimiseksi. Niillä maksettiin punaisten esikuntien hotelli- ja ravintolalaskuja.

    Valkoisten lähestyessä vangit saatettiin päästää vapaiksi.Joskus heidät ammuttiin pois kuleksimasta.

    Eräät punaisten toimeenpanemat joukkomurhat olivat sellaisia raakuuden esimerkkejä,että ne sitten johtivat valkoisten moninkertaiseen kostoon. Sitä pidettiin oikeutettuna,

    Äänestä

Myös valkoiset huomasivat lopussa karaistuneet ja kokeneet punaiset jotka pyrkivät saarostuksia karkuun ilmeisellä kokemuksella ja puhutaan sitten säälimättömistä teloituksista?

Äänestä
  • Niin että mitä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kansanvankila kirjoitti:

Aloitettuaan pitkään valmistellun ja bolsevikkien tukeman kapinan laillista hallitusta vastaan 27.1. 18 punakaartit saivat haltuunsa etelä-Suomen. Sen väestö sai heti esimakua punaisesta terrorista. Murhat, ryöstöt, vangitsemiset ja muu väkivaltaisuus sai ihmisiä pakenemaan kodeistaan metsiin. Monet yrittivät phjoiseen laillisen armeijan ja hallinnon yhteyteen ja saivat matkalla surmansa punaisten käsissä. Tuhannet istuivat vankeina odottaen kohtalonsa täyttymistä. Punaiset tappajat tavoittivatkin yli 1 600 viatonta ihmistä. Useimpien ainoa synti oli lakien noudattaminen ja kieltäytyminen terroristien tukemisesta.

Punainen kansanvankila ei juuri saanut kannatusta. Tutkija Marko Tikka on arvioinut, että noin 15 % väestöstä kannatti punaisten aseellista toimintaa. Siinä oli aktiivisti mukana noin 100 000 henkeä, joista ehkä 80 000 kantoi asetta.

Punaisten ainoa keino hallita vihamielistä väestöä oli terrori. Siinä oli samalla tappion ja tulevan koston siemen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu