sen vuoksi että se kuluttaa niin paljon rehellisten ihmisten rahoja ? Onko se jopa täyselätti ?
Sauri: Enemmän pakkohoitoa päihdeongelmaisille
Mielenterveyden keskusliitto haluaisi lisätä pakkohoitoa päihderiippuvaisille. Liiton puheenjohtajan Pekka Saurin mukaan pakkohoito on tarpeellisempaa päihderiippuvuuden kuin mielenterveysongelmien yhteydessä.
- Esimerkiksi pahoinpitelyrikokset on tehty hyvin usein päihteiden vaikutuksen alaisina. Sen sijaan mielenterveysongelmien takia niitä tapahtuu erittäin vähän. Siitä huolimatta tahdonvastaista hoitoa käytetään huomattavasti vähemmän päihdeongelmaisilla kuin mielenterveyskuntoutujilla, Sauri vertaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) eilen julkistama raportti kertoi, että Suomi pakkohoitaa mielenterveyspotilaita huomattavasti enemmän kuin muut Pohjoismaat. Sen sijaan päihdeongelmaisia määrätään tahdonvastaiseen hoitoon muita vähemmän.
- Aiemminhan Suomessa oli kulttuuri, että oli alkoholistiparantoloita, joihin määrättiin tahdonvastaisesti. Muutama vuosikymmen sitten tämä kulttuuri muuttui niin, että näitä lähetteitä ei enää tehty. Nykyisessä hoitokulttuurissa pidetään mielenterveysongelmaisia vaarallisempina kuin alkoholiongelmaisia, vaikka kaikki tilastot näyttävät päinvastaista, Sauri kertoo.
- Minun järkeni sanoo, että tätä kannattaisi miettiä siltä kannalta, mistä aiheutuu eniten ongelmia, Sauri päättää.
(MTV3)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.