Omin silmin

Lapuan sanomista, että kunnan talous on tänä vuonna miljoonan ylijäämäinen. Näinä laman aikoina, eikö se ole poikkeuksellisen hienoa? Onko meidän, tällä palstalla parjatulla kaupunginjohdolla jotain tekemistä tämän asian kanssa???...ei kai??

En sitten ole kaupungin palkkalistoilla, nautin pelkästään heidän aikaansaannoksistaan.
14412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

nostaa potin hintaa oli Jussinkin vastaus tuomarille.

Äänestä
  • potti aina ole hintansa väärti? Ilmaisia pottejahan ei kuitenkaan ole.

    Äänestä

Odotahan vaan, kun tietyt tahot alkaa pyytää lisää palkkaa; ylijäämän takia!

Äänestä

Viime vuoden miljoonan ja sitä edellisen vuoden yli 2,5 miljoonan ylijäämä on tietenkin syntynyt ihan sattumalta. Myöskään jo vuosia jatkunut väkiluvun kasvu ei johdu millään tavalla kaupungin johdon toimista. Myöskin se on harhakäsitystä, että Lapuan voimakas panostus vapaa-aikaan niin kulttuurin kuin urheilunkin osalta vaikuttaisi mitenkään ihmisten viihtymiseen ja asuinpaikan valintaan.

Se kaikki on vain LS:n luomaa harhakuvitelmaa todellisuudesta, sillä onhan LS Lapuan virallinen tiedotuslehti. Sen sijaan tämän palstan antama negatiivinen kuva on se totuus..... vai miten se nyt meni.

Äänestä
  • Veroprosenttia on nostettu. Kiinteistöjä verotetaan .vesimaksua korotettiin, terveys yms.maksut nousseet. Budjetti on vain arvailua. Nyt arvattu väärin miljoona. Koulujen remontit tekemättä.

    Äänestä

Mainittiinko siinä että paljonko tästä miljoonasta on velkarahaa.

Äänestä
  • Saaraanhan talous näyttämähän hyvältä, kun kirianpirolla kikkaallahan kuten esim. YLE:ssä tehtihin.
    500 000€ annettihin virkiälle ja se ei oo mitään hyvää talourenpitoa.
    Lapuan talous seisoo pystys metallijaloin. Kaasupötin pakottamalle jättämälle tontille on laajennettu kovasti ja uusia tyäpaikkoja on samalla syntyny.
    Viäläkin kammottaa ajatella, että minkälainen rasitus syntynykkään teollisuurelle ja turvallisuurelle.

    Äänestä

  • µ kirjoitti:

    Saaraanhan talous näyttämähän hyvältä, kun kirianpirolla kikkaallahan kuten esim. YLE:ssä tehtihin.
    500 000€ annettihin virkiälle ja se ei oo mitään hyvää talourenpitoa.
    Lapuan talous seisoo pystys metallijaloin. Kaasupötin pakottamalle jättämälle tontille on laajennettu kovasti ja uusia tyäpaikkoja on samalla syntyny.
    Viäläkin kammottaa ajatella, että minkälainen rasitus syntynykkään teollisuurelle ja turvallisuurelle.

    se kaasupötti rakennettu jonnekin muualle.......onko se nyt sitte räjähtäny??..voi, voi.

    Äänestä

Poikkeuksellisen hieno tulos saadaan aikaan veroja ja maksuja nostamalla

Äänestä
  • ylijäämäjuttu eilisen LS:n koulusurkeusjutun rinnalla. (Eila Huhdan yleisönosastokirjoitus "Hävettää" kouluseminaarin saldosta). Todella. Hävetkää päättäjät. Pitäiskö Virkiä saada ajamaan koulujen asiaa? Sehän saa tahtonsa ja rahansa tuosta vain.

    Äänestä

  • ajattelija. kirjoitti:

    ylijäämäjuttu eilisen LS:n koulusurkeusjutun rinnalla. (Eila Huhdan yleisönosastokirjoitus "Hävettää" kouluseminaarin saldosta). Todella. Hävetkää päättäjät. Pitäiskö Virkiä saada ajamaan koulujen asiaa? Sehän saa tahtonsa ja rahansa tuosta vain.

    Virkiän ja kaupungin suhde ei pääty ennenkuin muutama virkiä- ja urheiluriippuvainen yksilö kaupungissamme pannaan vieroitushoitoon tai viralta.

    Äänestä

Pitihän se arvata, että Sanomien juttu Lapuan hyvästä taloudesta oli pelkkää harhaa. Samoin kaupungin sivuilta löytyvät tiedot kaupungin viime vuoden tilinpäätöksestä ovat paljon epäluotettavampia kuin muutaman palstan ansioituneen "asiantuntijan" meille kertomat tiedot. Ja se ei vaikuta ollenkaan katkeroituneelta ja epäasialliselta, että virkiä muistetaan mainita useassa kohdassa ja muistellaan vielä kaasupöttiäkin näin monen vuoden jälkeen kaupungin tämän vuoden tuloksesta puhuttaessa.

Palstan asiantuntijat puhuvat velkaantuneisuudesta, mutta kaupungin tilinpäätöksen kertomaa tietoa verrattaessa muihin kuntiin. Huomataan Lapuan olevan huomattavasti vähemmän velkaantunut kuin keskimääräinen kunta Suomessa. Mitä tässä nyt uskoisi?
Miten sitten niitten kohonneitten maksujen laita. Maksujahan korotettiin ympäri Suomen taantuman vaikuttaessa talouteen, osittainhan maksut nousivat valtion päätöksin esim. kiinteistöveroissa.

Tilinpäätöksen mukaan viime vuoden miljoonan ylijäämän jälkeen, kaupungin kassassa on ylijäämiä yhteensä yli 14 miljoonaa. Mutta arvatenkin tämä on "asiantuntijoitten" mielestä aivan liian vähän. Kelpaa niistä rahoista tulevina vuosina koulujakin ruveta kunnostelemaan. Alanurmon uusi kouluhan on vuorossa ensi vuonna. Mutta tahtihan on tietenkin liian verkkainen, "asiantuntijat" kunnostaisivat kaikki koulut varmaankin kerralla.

Tosiaan kaupungin sivuilta löytyy tietoa kaupungin taloudellisesta tilasta meille tavallisille pulliaisillekin tai vaihtoehtoisesti voimme luottaa palstan muutaman asiantuntijan vaihtoehtoisiin totuuksiin.

Äänestä
  • Onhan se selvää, että virkiää muistetaan, koska kapunkikin sitä muistaa lahjoa joka käänteessä.

    Miksiköhän niitten koulujen kunnostamista on pantattu, jos kerran rahaa on? Virkiäkö on tarpeellisempi kohde?

    Äänestä

  • mitään. kirjoitti:

    Onhan se selvää, että virkiää muistetaan, koska kapunkikin sitä muistaa lahjoa joka käänteessä.

    Miksiköhän niitten koulujen kunnostamista on pantattu, jos kerran rahaa on? Virkiäkö on tarpeellisempi kohde?

    kunnan nimen vois vaihtaa lapuasta virkiäksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


luin kirjoitti:

Lapuan sanomista, että kunnan talous on tänä vuonna miljoonan ylijäämäinen. Näinä laman aikoina, eikö se ole poikkeuksellisen hienoa? Onko meidän, tällä palstalla parjatulla kaupunginjohdolla jotain tekemistä tämän asian kanssa???...ei kai??

En sitten ole kaupungin palkkalistoilla, nautin pelkästään heidän aikaansaannoksistaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu