Adventtikirkko rakastaa?

Näinkin voisi sanoa, kun katsoo Suomen adventtikirkon lähihistoriaa.

No rakkauden kohde vaan on hieman arveluttava.
Nimittäin jostain kumman syystä adventtikirkko on ihastunut ja rakastunut istuskelemaan Suomenmaamme eri oikeussaleissa syytettynä petoksista, pedofiliasta, testamentti- ja lahjakirjakikkailuista, sekä monien muiden asioiden johdosta.

Adventtikirkko on jo menettänyt kasvonsa Suomen oikeuslaitoksissa, ja tulee vielä monia tapauksia, joissa adventtikirkko joutuu syytteeseen omasta epärehellisestä ja kierosta toiminnastaan.

Luulisi kymmenen käskyn laista kiinni pitävän yhteisön noudattavan myös eettisyyttä ja oikeudenmukaisuutta lähimmäisiään kohtaan.
Kaikki on kuitenkin vain kiillotettua ulkokuorta.
Jeesushan ei mielistynyt tällaiseen toimintamalliin, jonka adventtikirkko on itselleen omaksunut.
6146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

eihän kirkkoa voi syyttää pedofiliasta edes teoriassa. Pedofiliasta voi syyttää ihmistä, joka sellaiseen sortuu. Ei yhteisöjä rankaista yksilön tekemistä rikoksista.

Väitteesi on muutenkin vaan valhetta.

Äänestä
  • että jos yksi jäsen kärsii, niin muutkin kärsivät hänen kanssaan ja jos yksi jäsen iloitsee, niin muutkin iloitsevat yhdessä hänen kanssaan.
    Tämän sanan mukaan: "Itkekää itkevien kanssa ja iloitkaa iloitsevien kanssa".

    Kaikki asiat myös adventistiseurakunnassa ovat seurakuntalaisille yhteisiä. Niinkuin sana, niin myös sapatti.

    Äänestä

iltasadun kuten sinä. Olipa kerran SINÄ, joka joutui vaikka mistä asiasta oikeuteen, kun niin niin tuhma olet. Voi voi voi kun on jo maine mennyt ja vielä on uusia paljastuksia tulossa. Kyllä sulla on nyt huonosti asiat. Että sellainen iltasatu.

Äänestä
  • kertoa satuja, mutta jos kuitenkin välillä pysyisitte totuudessa, jos ylipäätään kykenette siihen.
    Tohdin kuitenkin epäillä.
    Mutta eihän se mikään ihme, kun kulttinne perustaja oli myöskin vain iltasatujen kertoja ja kirjoittaja.

    Äänestä

  • satutätipä hyvin kirjoitti:

    kertoa satuja, mutta jos kuitenkin välillä pysyisitte totuudessa, jos ylipäätään kykenette siihen.
    Tohdin kuitenkin epäillä.
    Mutta eihän se mikään ihme, kun kulttinne perustaja oli myöskin vain iltasatujen kertoja ja kirjoittaja.

    pakanoita osaatte olla, niin!

    Äänestä

  • satuseppo kirjoitti:

    pakanoita osaatte olla, niin!

    Näinhän se on, että kultit ovat pakanuutta.
    Adventtikultti ei tee poikkeusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeuttako kirjoitti:

Näinkin voisi sanoa, kun katsoo Suomen adventtikirkon lähihistoriaa.

No rakkauden kohde vaan on hieman arveluttava.
Nimittäin jostain kumman syystä adventtikirkko on ihastunut ja rakastunut istuskelemaan Suomenmaamme eri oikeussaleissa syytettynä petoksista, pedofiliasta, testamentti- ja lahjakirjakikkailuista, sekä monien muiden asioiden johdosta.

Adventtikirkko on jo menettänyt kasvonsa Suomen oikeuslaitoksissa, ja tulee vielä monia tapauksia, joissa adventtikirkko joutuu syytteeseen omasta epärehellisestä ja kierosta toiminnastaan.

Luulisi kymmenen käskyn laista kiinni pitävän yhteisön noudattavan myös eettisyyttä ja oikeudenmukaisuutta lähimmäisiään kohtaan.
Kaikki on kuitenkin vain kiillotettua ulkokuorta.
Jeesushan ei mielistynyt tällaiseen toimintamalliin, jonka adventtikirkko on itselleen omaksunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu