PUNAINEN TALOUS

Päinvastoin kuin meille Suomalaisille kerrotaan,
on Suomessa ylilihava julkinen talous!

Julkinen talous itse tekee tilastot
ja myös tiedottaa niistä: kyseessä on siis tilastoharha.

Julkinen sektori eli PUNAINEN TALOUS tulee mitoittaa VALKOISEN TALOUDEN
ja markkinatilanteen mukaan kelluvaksi: nykyinen kehitys on Kreikan
tavoin Suomelle kestämätöntä!
32230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Ajan bryssälöintiä tämä on. Raskas ja kallis ruostunut koneisto.

Äänestä
  • Suomen valtio on velkaa ulkomaille jo 70 miljardia euroa!

    Se on valtava summa.

    Jos velkoja irtisanoo tuollaisen summan on Suomi konkurssissa!

    Näin voi myös tehdä, tekeehän Suomessa julkinen talous
    itsekkin niin: verottaja on Suomen kovin yritysten kaataja
    ja valtion erityisrahoituslaitos Finnverakin on tullut kuuluisaksi mm. siitä että se
    sanoo lainoja irti yksipuolisesti ajaen näin yrityksiä konkurssiin.

    Äänestä

  • niiden ehdoilla on bryssälöity, eikä kuuluisien eu-kansalaisten ehdoilla! "Punainen talous" on aika kömpelö yritys saada meidät unohtamaan mistä nykyinen ongelma on maailmaan pieraistu; USA:n, Saksan ja Ranskan pankeista. Ei siinä ole mitään punaista, jos ei verenpunaa. Mustaa löytyy. Ties mitä mustia sunnuntaita vielä tulee!

    Äänestä

  • Kommunistisbolshevikkinen kokoomus maksaa yksityisille vuokranantajille eli sijoittajajuutalaisille vuokratukea käsittämättömän määrän kieroutuneen asumistuen kautta.Yksityisiltä vuokranantajilta eli asuntokeinottelijoidenasunnoista olisi HETI lopetettava asumistuen maksaminen vuokralaislle ,myös opiskelukaupungeissa että vuokrien hinnat romahtaisiva.Myös keinotteluviljelijöiden pinta-alatuki olisi lopetettava HETI ,eli pelkkien kesantoviljelijöiden ja jyväjemmareiden tukeminen HETI pois.Samoin korkeat eläkkeet olis pantav verolle koska eläkeläiset eivät enää tuota ja ovat liian suuri osa kansassta.Kommunistinen kokoomus ei osaa tehdä mitään leikkauksia ja siksi lainahanojen sulkeutuminen merkitsee sille kuolemaa.

    Äänestä

  • 9087324 kirjoitti:

    Suomen valtio on velkaa ulkomaille jo 70 miljardia euroa!

    Se on valtava summa.

    Jos velkoja irtisanoo tuollaisen summan on Suomi konkurssissa!

    Näin voi myös tehdä, tekeehän Suomessa julkinen talous
    itsekkin niin: verottaja on Suomen kovin yritysten kaataja
    ja valtion erityisrahoituslaitos Finnverakin on tullut kuuluisaksi mm. siitä että se
    sanoo lainoja irti yksipuolisesti ajaen näin yrityksiä konkurssiin.

    Valtion velan hoitamisen ABC:

    1) Suomi irti EU:sta.
    2) Tehdään valuutta 1 (Valuutan nimi on DLC - DisneyLand Currency) joka ajetaan inflaatioon. Makstaan hyperinflatoituneella rahalla velkaa pois ennätystahtia. (malli sama kuin sodanjälkeisen saksan)
    3) Ulkomaat hermostuu. Neuvotellaan ulkomaiden kanssa velkataakka kohtuulliseksi eli sellasieksi jonka kanssa voidaan elää... . Poistetaan DLC ...
    4) Tehdään valuutta 2 jonka arvo on suht stabiili.

    Tällä tavalla pääsemme velka-ikeessä kohtuulliseen lopputulokseen ja pidämme suhteet ulkovaltoihin siedettävänä.

    Äänestä

Kansainvälinen juutalaisuus on tuhonnut Suomen. Tuo rikollisjengi on perverssillä raha- ja pankkisysteemillään orjuuttanut velkaorjuuteen ja siten kaikkeen muuhunkin orjuuteen lähes koko maailman, myös Suomen. He huijaavat meitä holokaustihuijauksellaan ja käyttävät meitä sen turvin hyväkseen. He ovat vallanneet ja juutalaistaneet koko hallintomme, tiedotusvälineemme, yliopistomme, koulumme, kirkkomme ja tehneet puolustusvoimistamme palvelijansa. Teemme työtä juutalaisuudelle ja elämme juutalaisuudelle.

He ovat tehneet Suomesta orjavaltionsa.

Äänestä
  • Suomesta loppuu kohta rahat vaikka muuta väitetään.

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    Suomesta loppuu kohta rahat vaikka muuta väitetään.

    Päivän kysymys:
    onko verottaja sosiaaliremokraatti?

    Äänestä

  • Kysyy hän? kirjoitti:

    Päivän kysymys:
    onko verottaja sosiaaliremokraatti?

    Kreikka ja mamut. Onneksi ei NATO

    Äänestä

  • Kysyy hän? kirjoitti:

    Päivän kysymys:
    onko verottaja sosiaaliremokraatti?

    sosialistitkaan ei verota niin kuin kommunistinen ylikansallistava ja moniverottava kokoomus.Suomi onkin täynnä piiloveroja joita on lakasitu maton allle siinä toivossa ettei ne sieltä näkyisi.Kuitenkin ALV ja lukemattomat autoverotuksen ja omistuksen veromuodot ovat hyvin tiedossa niille jotka tulevat käymään suomessa.Suomalainen työväki onkin niin kovaa verotettu että työ on pelkkää pakkopullaa.Lähes kaikki verovähennykset on poistettu ja nyt ollaan poistamassa viimeistä eli asuntovähennysoikeutta joka sekin on supistunut korkojen laskun myötä olemattomaksi.Tuokaan ei riitä kommunistiselle kokoomukselle ja Sairakselle vaan kansa olisi verolle pantava ja se verollepano ei todellakaan ollut ensimmäinen.

    Äänestä

Jokaista kahta rehellistä työtä tekevää kohti on yksi verorahoitteinen virkamiessosialisti t. apurahataiteilija.

Vanhukset, lapset ja sairaat ovat vielä tämän päälle.

Jos virkakuntaa leikataan tarvetta vaataavaksi, voidaan lopettaa valtion velkaannuttaminen, poistaa laiton autovero josta EU Suomea joka vuosi rankaisee, ja alentaa veroja niin että työnteko taas kannattaa.

Mikään puolue ei ota tätä asiaa esiin. Ei varsinkaan Timo Soini.

Äänestä
  • 1. erotaan EU:sta. Näin saadaan tuhannen miljardin arvoiset maketa vetemme omiin käsiin, ja niistä tulevat myyntivoitot kansalaisten sekä kotimaisen elinkeinon hyväksi. Kuulumalla Brysseliin vetemme pumppausoikeudet "kilpailutetaan". Tämä on täysin HULLUA!

    Tilanne on sama jos vaikka Musta Pörssi- elektroniikkaketju huutokauppaisi kaikki nykyisten ja kauppaan tulevaisuudessa myyntiin tulevien laitteiden ja huoltosopimusten pois-kuljettamisen. Ehdot olisivat seuraavat; Mustan pörssin omistajat ovat oikeutettuja ostamaan näitä laitteita, tavaroiden siirtämisessä kuorma-autoihin on käytettävä paikallista työvoimaa, ja voittajan on siivottava paikat. Siinä menisi miljoonien arvosta tavaraa vaikkapa sadalla tonnilla? Tätähän se kaivos- ja vesivarantojen hyödyntämisoikeuksien jakamine ulkomaisille tahoille on. Menkööt päättäjät mielisairaalaan??!!

    2. Ulkomaiset tahot pois täältä, ja jatkossa tuetaan pienyrittäjiä, ei niinkuin nyt, kaiken maailman maksuja, veroja ja "yllätyksiä". Eräskin toiminimellä toimiva sai kymppitonnien veromätkyt koska "tienasi liikaa". Osakeyhtiö vaatii taas kymmenen kertaa enemmän paperisotaa jne.

    3. Päättäjiksi aikoville AMMATTIKOULUTUS!!! Kuka päättäjäksi haluaa, joutukoot ensin luonne-analyysiin sekä rikollistaustan selvitykseen. Sitten kouluun kymmeneksi vuodeksi, jotta varmasti osaa varoa mm. ulkomaalaisia huiputtajia jotka lupaavat ummet ja lammet "kunhan annat meille tuon teollisuuden, tai tämän luonnonrikkauden"...

    Mitä muuta? Laita tekstiä perään, kiitos...

    Äänestä

  • tässä: kirjoitti:

    1. erotaan EU:sta. Näin saadaan tuhannen miljardin arvoiset maketa vetemme omiin käsiin, ja niistä tulevat myyntivoitot kansalaisten sekä kotimaisen elinkeinon hyväksi. Kuulumalla Brysseliin vetemme pumppausoikeudet "kilpailutetaan". Tämä on täysin HULLUA!

    Siinähän myytiin muutamalla miljoonalla oikeudet viedä kymmenien miljardien lannoite-raaka aineet. Jo nyt kotimaamme viljelijät ovat ostaneet näitä lannoitteita takaisin parilla miljardilla. Kannattiko??!!

    Päättäjiksi aikoville AMMATTIKOULUTUS!!!"

    Ja todistukset yleiseen tietoon...

    Nythän emme tiedä äänestettävien koulutodistuksista mitään, emme tiedä minkä firman lakeijoita ovat, emmekä paljon muutakaan... senkun uskomme sokeasti oletusarvoisesti rikkaiden asioita ajavien vaalilupauksiin... Suomen kansa mielisairaalaan??

    Äänestä

  • Kusetetut?? kirjoitti:

    pääsee nykyään mäkihyppääjä koulutuksella tai olemalla entinen missi tai talouskokki jne..

    Äänestä

  • Mieleen.. kirjoitti:

    Siinähän myytiin muutamalla miljoonalla oikeudet viedä kymmenien miljardien lannoite-raaka aineet. Jo nyt kotimaamme viljelijät ovat ostaneet näitä lannoitteita takaisin parilla miljardilla. Kannattiko??!!

    n. 200 miljoonaa.
    Sillä myytiin 40.000 miljoonan omaisuus,mm. avaamaton Soklin kaivos.
    Suhde on sama kuin 0,5€ panoksella 100€ voitto. Mittaluokka vain on toinen....
    Loistavaa "päättäjät". Myykää nyt vaan Suomen pohjavesikin, ikäänkuin se olisi teidän omaanne ...

    Äänestä

  • Korkeesti on koulute kirjoitti:

    pääsee nykyään mäkihyppääjä koulutuksella tai olemalla entinen missi tai talouskokki jne..

    vaan järki, minun mielestäni katainen saisi kyllä selittää mitä järkeä on kuulua pikku kerhoon joka joka käytännössä pakottaa valtion maksamaan järjettömiä summia yksityisille pankeille, joka vuosi.

    Äänestä

  • 24 kirjoitti:

    vaan järki, minun mielestäni katainen saisi kyllä selittää mitä järkeä on kuulua pikku kerhoon joka joka käytännössä pakottaa valtion maksamaan järjettömiä summia yksityisille pankeille, joka vuosi.

    Olisi parempi jos laman annettaisiin tervehdyttää kansantalous
    eikä epätervettä talousjärjestelmää ylläpidettäisi ottamalla
    lisää ulkomaanvelkaa!

    Aika muuttunut eikä paluuta menneeseen ole:
    näin ollen on turha odottaa että aika kääntyisi
    taakseppäin.

    Äänestä

  • Red Sector Sucks! kirjoitti:

    jude-bolsheviikit kuuluisi jo historiaan.

    Äänestä

  • Red Sector Sucks! kirjoitti:

    Olisi parempi jos laman annettaisiin tervehdyttää kansantalous
    eikä epätervettä talousjärjestelmää ylläpidettäisi ottamalla
    lisää ulkomaanvelkaa!

    Aika muuttunut eikä paluuta menneeseen ole:
    näin ollen on turha odottaa että aika kääntyisi
    taakseppäin.

    "Punainen talous tuhosi Suomen
    Red Sector Sucks!17.6.2010 21:44
    Olisi parempi jos laman annettaisiin tervehdyttää kansantalous
    eikä epätervettä talousjärjestelmää ylläpidettäisi ottamalla
    lisää ulkomaanvelkaa!

    Aika muuttunut eikä paluuta menneeseen ole:
    näin ollen on turha odottaa että aika kääntyisi
    taakseppäin."

    Epätervettä systeemiä ylläpidettiin 90-luvulla velkaanuttamalla siihen asti velaton Suomen valtio, myymällä kansallisomaisuus, ryöstämällä omalla työllään rikastunut keskiluokka, tuhoamalla kotimarkkinateollisuus, jne..

    Kaksi asiaa pelastettiin:

    1. Epäterveet pankit ja keinottelijat.

    2. Ylisuuri virkataistolaisilla lihotettu hallinto.

    Lama ei tässä auta, sillä se on tätä samaa pankkien peliä. Ei epäterveyttä tukemalla poisteta epäterveyttä.

    Vasemmistoa ei kiinnosta terve talous vaan etuoikeuksinsa säilyttömninen (=virkakiintiöt, "kulttuuri"). Oikeistoa ei kiinnosta po. punapaiseen puhkaisu, vaan vasemmiston ostaminen pankkirosvopolitiikan tueksi kuten aina ennenkin.

    Häviäjä on reaalitalous ja suomalaiset.

    Nytkö jo ymmärrät marxilaisuuden ja finanssikapitalismi yhteiset juuret juu....??

    Äänestä

niinkuin teki sosialistinen NL:kin. Syyt ovat ihan samat;
- laiskaa elätettävää paskasakkia on aivan liikaa.

Joka ei työtä tee, ei syömänkään pidä, tiedettiin jo tuhansia vuosia sitten.

Kommarit yrittivät loisia NL:ssa ja maksattaa elämänsä kansalla. Se onnistuu hetken aikaa väkivallalla, mutta ei koskaan pitkää aikaa.

Suomessa just sama tilanne, kansa vastustaa loisia, mutta ovat pystyneet luomaan itselleen väkivaltakoneiston jonka avulla pysyvät hetken vallassa. Kuolinkellot jo kaikaa tuolle paskasakille. Sitten me NAURAMME !! IHAN VARMASTI !!

Äänestä

Näyttää siltä että Suomenkin kansa on valinnut ns. harmaan talouden omakseen, vähän samalla tavalla kuin etelä-euroopassakin.
Luulen että syykin on sama, kansa ei jaksa elättää laiskoja virkamiehiä joilla ei ole muuta tehtävää kuin vittuilla ihmisillä ja tehdä heidän elämänsä vaikeaksi. Tämä ihmisten elämän vaikeuttamisen ainoa syy on se että alistettua kansalaista on helpompi huijata ja pakottaa se nöyräksi, alistuvaiseksi kansalaiseksi. Ja silloin virkamiehet savat tahtonsa läpi ja pystyvät huojaamaan kansaa maksamaan lisää veroja tuolle paskasakille.

Onneksi tuo systeemi loppuu ja paskasakki joutuu tilille. Ja tavalla tai toisella maksamaa asian.

Äänestä
  • ihmisellä on seuraava valinta tehtävänä;
    - maksaa veroa ja elättää veroilla Thorsia ja raiskaajia
    - tai olla maksamatta veroja ja olla samalla elättämättä Thorsia raiskaajia,
    valinta tavalliselle ihmiselle on helppo; hän ei halua elättää Thorsia ja raiskaajia. Tämän pitäisi ymmärtää Suomen tyhminkin virkamies, mutta ymmärtääkö se, ei.

    Ja kun poliitinen päättäjä ei ymmärrä, missä mennään, kansa ottaa ratkaisuvallan omiin käsiinsä.

    Olemme tuossa tilanteessa.

    Äänestä

Onkohan tuo kenellekkään uutinen.? jos vähänkin seuraa aikaansa niin..lakkoja lakkoja vailla mitään järkeä ja perusteita. Harjan heiluttajillekin keskituloisen palkka ooh my god...sitten haukutaan jotain kreikkaa kun pitäisi katsoa peiliin..hohhoijaa

Äänestä
  • On väärin että osa Suomen Kansasta asettuu muun
    Kansan yläpuolelle elämään leveätä elämää vain pakkososialisoimalla
    siis verottamalla muita.

    Punainen sektori ei tuota, se kuluttaa, se syö kuormasta
    jonka muut saivat aikaan.

    Punainen sektori lainaa ulkomailta, mutta jättää
    laskut Kansan maksettavaksi!

    Punainen talous alas!!!

    Äänestä

  • Vilpor 2010 kirjoitti:

    On väärin että osa Suomen Kansasta asettuu muun

    Totta.

    noita monia läskejä johtajia tekeekö ne paljon OIKEETA duunia se joka kuluttaa työssä kunnolla kaloreita ei pääsee niiden läskien rinnalle.

    Äänestä

JUMALALLE ETTÄ MEILLÄ MENEE NÄIN HYVIN. EN HALUAIS ASUA JOSSAIN KÖYHÄSSÄ PAKANAKOLKKASSA MAAILMASSA JOSSAIN isän KAMELINSELÄSSÄ TUJJOTTAA HIEKKAA JA IHMETELLÄ MISTÄ LÖYTÄÄ TÄNÄÄN RUOKAA ??

Äänestä

ovat puolustusvoimat , jatkuvilla kalustohankinnoillaan ja edellisiä täysin käyttämättömiä hävitetään romuna , tai sitten käydään saksasta ostelemassa panssarivaunuja , jotka sitten havaitaan romuraudan arvoisiksi ym.

Äänestä
  • mutta Kultaiseen Lehmään ei kosketa ! Jo siitä puhumisesta tulisi rangaista, kepuli vieköön !

    Äänestä

  • hjk787 kirjoitti:

    mutta Kultaiseen Lehmään ei kosketa ! Jo siitä puhumisesta tulisi rangaista, kepuli vieköön !

    luolat ynnä muut laitosteatterit - joita nimitetään osakeyhtiöiksi- on saatava itse keräämään tulonsa, tai lappu luukulle!
    Kulttuuri EI kuulu yhteiskunnan persupalveluihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Wilander 2010 kirjoitti:

Päinvastoin kuin meille Suomalaisille kerrotaan,
on Suomessa ylilihava julkinen talous!

Julkinen talous itse tekee tilastot
ja myös tiedottaa niistä: kyseessä on siis tilastoharha.

Julkinen sektori eli PUNAINEN TALOUS tulee mitoittaa VALKOISEN TALOUDEN
ja markkinatilanteen mukaan kelluvaksi: nykyinen kehitys on Kreikan
tavoin Suomelle kestämätöntä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu