raamattu vs. porno

vapaa kristitty

Pornolehtiä Raamatun tilalle

Nyt on Helsingissä keksitty ratkaisu ihmisten ahdistukseen ja hätään.Vapaa-ajattelijoiden nimellä toimiva yhdistys tarjosi pornolehtiä vaihdokeiksi raamattuihin.

En voisi keksiä juurikaan törkeämpää tapaa loukata kristittyjä. Tässä mielessä tempaus onnistui tavoitteessaan. Sitä, kohottaako tällainen "vapaa-ajattelijoiden" arvostusta ihmisten mielissä, rohkenen epäillä.

Nk. tapakristitty, joita lienee valtaosa kirkon jäsenistä, kuulee raamatun sanaa vain omaisten tai ystävien kirkollisissa toimituksissa, eli käytännössä ristiäisissä, rippijuhlissa, häissä ja hautajaisissa. Nämä toimitukset voivat kuitenkin olla ihmisen elämän kannalta oleellisia, suuria ja jopa käänteen tekeviä.
Ystäväni kuoltua hänen lähellään esillä oli mm. raamattu, joka oli merkittävästi auttanut häntä selviämään vaikean ja traagisen elämän läpi niinkin pitkälle. Tuota samaa kirjaa luettiin hänen hautajaisissaan.

Ihminen, joka tarkoituksellisesti ja osoitellen vaihdattaa meille joillekin niin tärkeän kirjan pornojulkaisuun, iskee henkisen tikarin sydämeeni.
Uskoani tämä ei heikennä, pikemminkin päin vastoin. Pornolehtiä olen katsellut elämässäni monia, niitä en pelkää. Koskaan en ole saanut niistä elämääni mitään rakentavia aineksia. Ahdistus, masennus, saamattomuus ja epätoivo ovat tuntuneet vain lisääntyvän niiden myötä.

Vapaassa (ehkä ylivapaassa?) yhteiskunnassa jokainen voi tänä päivänä katsella halutessaan mitä sairaimpia seksuaalisia aktioita, mukaan lukien lasten raiskaamista ja eläimiin sekaantumista. "Vapaa-ajattelijoiden" mielestä tämä on ilmeisesti hyvä asia, koska heidän pitää vielä lisätä näitä mahdollisuuksia.

Tunnen ihmisiä, jotka ovat oman henkensä uhalla kuljettaneet raamattuja maihin, missä niiden jakelu on ollut kiellettyä. He ovat tehneet tätä ilman korvausta, pelkästä uskosta ja auttamisen halusta. Olisi kiintoisaa tietää, minkälaisiin toimiin "vapaa-ajattelijat" uskaltaisivat ryhtyä diktatuurimaissa ja mikä olisi se heidän viemänsä ilosanoma ahdistetuille ja pakkovaltaan alistetuille ihmisille? Ehdotan aluksi "vapaa-ajattelun" sanoman viemistä esimerkiksi Iraniin. Siellä voisi olla valtavat markkinat pornolehdille. Sanomaanne saatte julistaa täälläkin, mutta älkää loukatko!

7

1026

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jotain tähän

      En ymmärrä mitä halventavaa tuossa on, raamattu on tavallinen kirja missä aku ankkakin. Oletetaan että raamatussa oleva jumala on olemassa ja hän saa voimansa häneen uskovista. Jos nyt joku häneen uskomaton käy vaihtamassa raamattunsa pornoon, niin ei kai sen pitäisi millään tavalla heikentää jumalan mahtia. Henkilö joka ei lue raamattua on ihan hyvä että käy sen vaihtamassa johonkin tarpeellisempaan. kysympähän kumpiko on raamatun kannalta parempi ratkaisu, olla hyllyssä lukematta monta vuotta ja sitten jonkun muuton myötä viskataan roskiin ja sieltä kaatopaikalle vai se että viedään paperinkeräykseen. ainakin omasta mielestäni paperinkeräys on monin verroin parempi paikka kuin kaatopaikka.

      • vapaa kristitty

        Ei tässä Jumalan mahdin heikkenemisestä olekaan kysymys. Se on ja pysyy ihmisten jutuista huolimatta. Puhuin toisen ihmisen loukkaamisesta, enkä itse ikinä voisi osallistua mihinkään sellaiseen, jossa tietoisesti halvennetaan toisen ihmisen uskoa ja uskontoa. Lähetystyön ja "vapaa-ajattelijoiden" toiminnan hyväksyn sellaisena toimintana, jossa tarjotaan ihmisille mahdollisuus tutustua erilaiseen katsantokantaan. Provosointi, pilkkaaminen ja halventaminen eivät kuulu siihen. Parhaana vaihtoehtona pitäisin sitä, että henkilömme ottaisi Raamattunsa hyllystä ja lukisi mitä siellä sanotaan ja omaisi paremmat edellytykset keskustella uskonnollisista kysymyksistä.


    • 2q43e

      yhtä tarpeettomia valtaosalle ihmisistä, joten plusmiinusnolla.

    • lukenut

      Tamar vietteli juutalaisten esi isän Juudan esiintymällä porttona!

    • sua surettaa

      niin tehkää vasta kamppanja. Pornolehdet raamattuihin. Eiköhän se ole jokaisen ihmisen asia mitä raamatullaan tekee. Voihan tosi uskovilla herahtaa kyyneleet silmiin, kun ihmiset tekee niin. Ei kaikki ole uskossa, eikä kaikista tule uskovaisia ja sen uskonkin pitää olla vappaehtoista.

      Minua risoo uskovien toiminta kun he käyttää kaikki keinot, että toinen tulee uskoon. Siinä toiselle ei anneta mitään muuta mahdollisuutta ja mustamaalataan hänen maallinen elämä / harrastukset / elämäntavat. Se vasta sairasta onkin, kun usko pitäisi olla aitoa ja vapaaehtoista. (helluntailaiset). Itse kun aloitin harrastamaan tanssia, niin sain kuulla uskovien keskuudesta kaikenlaista läppää tanssijoista. "Hoppareilla roikkuu housut ja ne kävelee takakenossa..." Nyt voin sanoa, että hopparit ovat välillä mitä eriskummallisimmissa asennoissa, eikä kaikki edes käytä löysiä housuja kaupungilla (Niissä on hyvä tanssia ja minun silmään ne on hieman näyttävämmän näköset, kun tanssii hoppia.)

      Mutta joka tapauksessa minua ärsyttää se, että uskovat joissain tilanteissa yrittää koulia toisesta mallikelpoista uskovaa hinnalla millä hyvänsä. Uskon tie on pelastuksen tie ja sitä rataa.

      Itse en ole sellainen, että kiinnostaisi raamatun vaihtaminen pornolehteen, vaikka raamatut minulla pölyttyykin kaapissa. Itse olen sillä linjalla, että haluan pysyä kauempana uskon asioista ja pornosta, keskittyä keskittyä johonkin järkevämpään (harrastukset, koulu, arkiset askareet). Itse olen aikeissa lähettää noita luettuja uskonnollisia kirjoja jonnekkin, missä toiset voi halutessaan niitä lukea, tosin en ole saanut vielä aikaiseksi. Kyllähän joku niistäkin voi jonkun hyvän elämän ohjeen tai asian ammentaa, kun taas omassa käytössä ne tahtoo kerätä pölyä.

    • e5687678678

      Jussi K. Niemelä ja muut vapaa-ajattelijat ovat siitä jännää porukkaa että Kristittyjä saa kyllä loukata häpäisemällä heidän Pyhää Kirjaansa, mutta maahanmuuttajia jos kritisoi niin heti on J.K. Niemelä itkemässä RASISMISTA.

    • tätä voisi kehittää

      ' Ehdotan aluksi "vapaa-ajattelun" sanoman viemistä esimerkiksi Iraniin. Siellä voisi olla valtavat markkinat pornolehdille. '

      LOL - Loistava ajatus! Jos tämä toteutuisi, uskoisin vihdoin että vapaa-ajattelijat oikeasti haluavat puolustaa sorrettuja. kristittynä en tosin jakaisi heidän näkemystään tavasta jolla se tehdään, mutta kunnioittaisin heidän uhrautuvaisuuttaan ja heidän uskonsa lujuuta, joka kestää vainojenkin keskellä. Oikeasti.

      Vastaavanlaista kunnoitusta toivoisin vapaa-ajattelijoilta niitä uskovaisia kohtaan, jotka tekevät pyyteetöntä sosiaalista auttamistyötä lähellä tai kaukana, joskus jopa henkensä uhalla.

      Nykymuodossaan valitettavasti vapaa-ajattelijoiden toiminta on lähinnä huono vitsi, ja tämä pornotempaus oli vain yksi uusi esimerkki siitä. Itse en miellä sitä niinkään loukkaavaksi, tunnen lähinnä myötähäpeää. Joka vaihtaa Raamattunsa pornoon, itsensä hän häpäisee eikä Raamattua tai kristinuskoa.

      Enemmän kunnioitan jopa äärimuslimiterroristeja kuin vapaa-ajattelijoiden vetelää porukkaa, ensinmainitut sentään ovat pistäneet elämänsä peliin sen puolesta mihin uskovat.

      Meillä nyt on sellainen kulttuuri että enemmistöä ja vallanpitäjiä saa mollata vapaasti, helppohan tällaisessa maassa on vaahdota mistä tahansa asiasta. Ja kaikilla oli niin mukavaa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1502
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      931
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      598
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      574
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      562
    9. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      551
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      501
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    18. 45
      454
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe