Osaisiko joku neuvoa vähän.
Olen itse täysin uskomaton ihminen mutta useat sukulaiseni ovat joko vanhoillislestadiolaisia tai muuten hyvin hyvin uskovaisia ja uskonnollisia. Minun on vaikea suhtautua heihin ja tilanteeseen silloin kun he puhuvat uskostaan ja siitä kuinka "Jumala kyllä pitää huolen"... Ylipäätänsä aina kun joudun keskusteluun heidän kanssaan jossa on makua jonkin sortin saarnaamisesta ja puhetta uskovaisuudesta ja jumalasta.
Olen pyrkinyt viimeisen päälle olla mahdollisimman mukava ja kiltti heille ja pitänyt oman suuni kiinni sekä mielipiteeni itselläni. Heillä ei siis ole mitään hajua siitä että olen ateisti. Minua alkaa ottamaan otsalohkoon se kuinka he jotenkin inhottavasti joko yrittävät käänyttää minua tietäen, etten ole mielestään "uskovainen" (kuten lestadiolais-sukulaiseni sanoisivat), tai kun he luulevat minun olevan kiinnostunut uskovaisuudesta ja "jumalan sanasta". Pitäisikö minun laukoa omat mielipiteeni ja tokaista olevani täysin ateisti? Siinä tapauksessa tiedän että ainakin vanhemmat lestadiolais-sukulaiseni saattaisivat jopa itkeä vollottaa vuokseni, suuttua verisesti tai vaihtoehtoisesti ruveta käännyttämään minua joka hetki kun minut näkevät. Mitä ihmettä näissä tilanteissa pitäisi tehdä? Vai tulisiko minun olla vain järkevästi ihan hiljaa?
Olen itse täysin uskomaton ihminen mutta useat sukulaiseni ovat joko vanhoillislestadiolaisia tai muuten hyvin hyvin uskovaisia ja uskonnollisia. Minun on vaikea suhtautua heihin ja tilanteeseen silloin kun he puhuvat uskostaan ja siitä kuinka "Jumala kyllä pitää huolen"... Ylipäätänsä aina kun joudun keskusteluun heidän kanssaan jossa on makua jonkin sortin saarnaamisesta ja puhetta uskovaisuudesta ja jumalasta.
Olen pyrkinyt viimeisen päälle olla mahdollisimman mukava ja kiltti heille ja pitänyt oman suuni kiinni sekä mielipiteeni itselläni. Heillä ei siis ole mitään hajua siitä että olen ateisti. Minua alkaa ottamaan otsalohkoon se kuinka he jotenkin inhottavasti joko yrittävät käänyttää minua tietäen, etten ole mielestään "uskovainen" (kuten lestadiolais-sukulaiseni sanoisivat), tai kun he luulevat minun olevan kiinnostunut uskovaisuudesta ja "jumalan sanasta". Pitäisikö minun laukoa omat mielipiteeni ja tokaista olevani täysin ateisti? Siinä tapauksessa tiedän että ainakin vanhemmat lestadiolais-sukulaiseni saattaisivat jopa itkeä vollottaa vuokseni, suuttua verisesti tai vaihtoehtoisesti ruveta käännyttämään minua joka hetki kun minut näkevät. Mitä ihmettä näissä tilanteissa pitäisi tehdä? Vai tulisiko minun olla vain järkevästi ihan hiljaa?
Vastaukset 44
Vanhimmat
Jos se oikeasti tuntuu vaikealta tai pelkäät et siitä seuraa jonkinsorttinen kohtaus niin jätä yksinkertaisesti kertomatta. Aina kun rupeavat uskonasioista puhumaan niin näytä vaan niin tylsistyneeltä kuin mahdollista ja vaihda puheenaihetta tai huonetta.
Turha sitä on jonkin mielikuvitusolennon takia ihmissuhteita rikkoa.
sanot vain rehellissti mitä mieltä olet,niinhän hekin sanovat.
Ainakin pääset heistä eroon;)
Noin vain ihmisistä eroon😬?
Minä ainakin neuvoisin jotenkin ilmaisemaan uskonnottomuutesi, mikäli asia sinua noin vaivaa. Minä en ainakaan nakkaisi paskaakaan sukulaisista, jotka eivät pysty hyväksymään minua omana itsenäni. Toisaalta jos arvostat perhesuhteita erittäin paljon ja on suuri riski, että ne kariutuvat kertoessasi uskonnottomuudesta, kannattaa miettiä vielä. Tokihan voi olla, että sukulaisesi hyväksyvät asian, jolloin kaikki menisivät automaattisesti parhain päin.
Sinun pitää vain kysyä itseltäsi, kumpi asia on sinulle tärkeämpi, sekö että olet avoimesti
rehellinen itsellesi vaiko se, että myötäilet uskovien sukulaistesi näkemyksiä, etkä uskalla
avoimesti kertoa omia tuntemuksiasi?
Minä olen itse ollut täsmälleen samassa tilanteessa aikaisemmin, enkä rupea sinulle mitään
täsmällisiä ohjeita antamaan. Molemmissa vaihtoehdoissa on omat hyvät ja huonot puolensa
ja sinun täytyy itse valita, mitkä puolet ovat sinulle tärkeimmät. Minun kaltaiselleni erakko-
luonteiselle ihmisisellä valinta ei tosiaankaan ollut vaikea, mutta en suosittele sitä samaa
muille ihmisille. Jokainen valitkoon tärkeysjärjestyksensä itse.
Vanhoillislestadiolaiset sukulaiseni tietävät, että olen eronnut kirkosta - toisin sanoen olen valintani tehnyt - eivätkä yritä enää käännyttää tai puhua uskonasioista kanssani.
Ainakaan minun sukulaisilleni tuo asia ei aiheuttanut mitään suuria tunteita. Itse saan olla vapaammin oma itseni, eikä tarvitse kuunnella uskonasioita, paitsi suvun juhlissa.
Ymmärsinkö oikein, että olet jo irtautunut vl-liikkeestä? "Epäuskoisenahan" olet lestadiolaisten mielestä jo valmiiksi ulkopuolinen - ja arvaanko oikein - sinulle ei nytkään kerrota kaikkea.
Pitkän päälle myötäily vain johtaa tilanteeseen, jossa sinua jatkuvasti vaaditaan olemaan joku muu kuin mikä olet. Omasta kokemuksesta tiedän miten rasittavaa se on.
Aluksi mainitsen "Aattelepaite2.0", etten ole ihan tyhmä.
Kysyvä ei tieltä eksy ja niin edespäin. En tietenkään suostu kunnioittamaan ihmisiä jotka eivät kunnioita minua mutta haluaisin tilanteen ratkeamisen olevan sukulaisilleni jotenkin opettava kokemus, enkä toivo heidän puoleltaa vihaa itseäni kohtaan. Toivoisin ettei minun tarvitsisi tuntea itseäni siksi "paremmaksi" osapuoleksi asiassa. Jos siis kerron ateismistani, niin mikä olisi toimivin tapa?
En ole koskaan ollutkaan vl. Isovanhempani ja melkein kaikki (lukuisista) serkuistani ja heidän vanhemmistaan ovat vanhoillislestadiolaisia. Olen lapsena joutunut käymään esimerkiksi seuroissa heidän kanssaan ja jopa suviseuroissa, tietenkään tietämättä mitään siitä mitä ympärilläni tapahtui, olinhan lapsi. Olen myös käynyt rippikoulun "tavan mukaan", mutta vanhentuneena ja valistuneena eronnut aika päiviä sitten kirkosta. Vanhempani kuuluvat kirkkoon, isäni ei usko mutta äitini onkin sitten myöhemmällä iällä uskoontullut. He ovat eronneet. Sukulaiseni ovat mahdottoman avoimia uskonsa suhteen ja uskovat varmaan minun olevan täysin houkuteltavissa mukaan menoihinsa tietäen etten ole lestadiolainen mutta luullen minun olevan kirkon jäsen ja jotenkin ylpeinä uskostaan pyrkivät saamaan erityiskohtelua minulta (en kiroile heidän seurassaan ja käyttäydyn hyvin ja vältän puheenaiheita joista he eivät ymmärrä, kuten populaarikulttuuri, tv ja sensellaiset). Tietenkin viihdyn heidän seurassaan ja haluan pitää hyvät suhteet esim. serkkuihini, mutta en tiedä kuinka voisin kertoa heille ateismistani. Omasta mielestäni tietenkin kertominen olisi hyvä ratkaisu mutta tiedän että siitä seuraa vihaisia katseita ja armotonta käännyttämistä vanhempien sukulaisten toimesta jos mitenkään haluaisin esim. serkkujeni kanssa pitää yhteyttä. Erityisesti haluaisin olla mahdollisimman "moraalinen" ja olemaan tasavertainen heidän kanssaan, teen päätökseni mihin suuntaan tahansa.
Kyllähän kirkkoonkuulumattomuuteni jonain päivänä tulee esille, kummihommien, kenties naimisiinmenon yhteydessä, mutta en tiedä onko parempi kertoa aiemmin, jos kerran.
No sittenhän se on ihan helppoa: jossakin sopivassa tilanteessa livautat, ettet kuulu kirkkoon. Jos kysyvät miksi, niin sanot etteivät uskonasiat kiinnosta. Ateismi -sanalla on uskovaisten mielissä paha kaiku, joten käytä jotakin laimeampaa sanaa niin ei lestadiolaisilla ala sukat pyöriä jalassa. Itse asia menee perille niinkin. :)
Jos sinä joudut sietämään heidän jeesusteluaan niin mitä sitä turhia sievistelemään. Pistä auton taakse kalalle jalat ja kerro, että olet juuri yksi niitä ateisteja, joiden mielestä raamattu on juuri yhtä arvokas teos kuin pornolehti.
Ei uskovaisia mummoja noin kohdella, jos heihin haluaa pitää välit, kuten aloittaja.
Sinä itse voit tietenkin tehdä omien mummojesi kanssa noin kuten sanot.
Ateistisuudessa ei ole mitään hävettävää, vaan päinvastoin, se on merkki siitä että olet älyllisesti heidän yläpuolellaan ja että heidän tulisi hävetä.
"--se on merkki siitä, että olet älyllisesti heidän yläpuolellaan ja että heidän tulisi hävetä".. uskovaiset eivät siis ole älyllisiä..(eikä kenties mielestäsi ihmisiä ollenkaan)..mitäs mieltä ketjun aloittaja on, ovatko uskovaiset sukulaisesi älyllisiä ?
En heittele koskaan perustelemattomia provoja ja nyt kun tulit kysyneeksi niin tarkoitin tätä:
Aivopesun purkaminen vaatii tolkuttomat määrät älykkyyttä ja tahdonvoimaa ja suurimmalla osalla ihmiskunnasta ei ole sitä tarpeeksi.
Eli jos aloittaja on päässyt eroon lestadiolaisten aivopesusta joka häneen on mahdollisesti iskostettu jo lapsena koko perheen voimin, niin täytyy nostaa hattua, samaan ei pysty kuin yksi miljoonasta tai jotain.
Lestadiolaisia ei ole kuin reilu satatuhatta ja joka perheestä siirtyy normaalille puolelle aina vaan enemmän väkeä...
Pientä liioittelua, mutta pointti on kuitenkin se että aivopesun purku ei onnistu joka jätkältä, eikä edes joka toiselta.
Jos joku on eri mieltä, niin sopii yrittää johonkuhun, vaikka itseensä jos ei muita löydy.
"Pientä liioittelua, mutta pointti on kuitenkin se että aivopesun purku ei onnistu joka jätkältä, eikä edes joka toiselta. "
Tuo on kyllä totta. Sen kanssa ainakin minä sain tehdä töitä ja teen aktiivisesti vieläkin. Se on kuin loinen joka kaivautuu syvälle aivoihin ja sumentaa (uskonnollisella alueella) ajattelun.
"Tuo on kyllä totta. Sen kanssa ainakin minä sain tehdä töitä ja teen aktiivisesti vieläkin. Se on kuin loinen joka kaivautuu syvälle aivoihin ja sumentaa (uskonnollisella alueella) ajattelun."
Onneksi en ole ollut koskaan tuossa tilanteessa. Pahimmillaan uskonnot ovat juuri tuota. Kyllä ne loputkin sumut sieltä aivojen sopukoista vielä häviää, ja fiksujahan sinä aina puhut. :)
Taidanpa minäkin tässä ihan OT:na ilmaista KeljuKoolle suuret respektit. Luin vaikuttuneena kun jossain ketjussa kerroit kokemuksiasi. Kirjoitat nimittäin erittäin fiksuja tekstejä, ja on vaikea uskoa että olet voinut olla joskus uskossa. Niin että kyllä se aivopesun voima vaan on aikamoinen.
Kiitos kun olet täällä palstalla mukana hyvänä esimerkkinä järjen voitosta!
Kiitos molemmille kannustuksesta. Olen totuutta etsinyt ja ateismi on sen mukana tullut :) Tiedän sen, että jos joku jumala olisi olemassa kyseinen olento armahtaisi minut koska olen ollut itselleni rehellinen pohjia myöten.
Toisaalta olisin suuresti yllättynyt jos äkäinen jahwejumala paiskoisi salamoita päälleni :)
" Ateistisuudessa ei ole mitään hävettävää, vaan päinvastoin, se on merkki siitä että olet älyllisesti heidän yläpuolellaan ja että heidän tulisi hävetä. "
Tuo on hyvin tyhmästi sanottu. ;)
Ateistit ei ole älyllisesti yhtään kenenkään yläpuolella. Hyvinkin älykkäillä ihmisillä lumbinen järjestelmä ottaa ylivallan. Nimim.ateisti
Aivopesusta paraneminen vaatii tosiaan omaa ajattelua ja etsintää. Evokkiuskonto, sukupuolisekoilu, ilmastonmuutosvalheet ja koronauskovaisuus ovat niin iskostettuja ihmisten mieliin lapsesta asti, että niiden läpi näkeminen ei onnistu ilman älyllistä ponnistelua.
Jos joku on aloittajan kaltaisessa tilanteessa, neuvoisin kertomaan, ettei usko Jeesukseen. Jos on joskus uskonut, on edelleen pelastunut, jää vain ilman palkkioita Kristuksen tuomioistuimessa. Jos ei ole koskaan uskonut, on menossa helvewttiin. Pelastuminen on kertakaikkinen, peruuttamaton tapahtuma.
Kerro sukulaisillesi. Tekopyhät alkavat karttaa sinua, ja se on helpotus. Toiset Jumalan kieltäjät alkavat veljeillä kanssasi, mikä voi saada sinut tajuamaan, että tuollaistenko kanssa samaan puljuun olen ajautunut. Ja aidosti uskovat pelastetut kristityt ottavat asiakseen rukoilla puolerstasi. Voit vielä pelastua! Kannattaa siis olla rehellinen.
Tunnen tilanteen. Minä olen lausunut mielipiteeni sen verran selvästi että suku tietää että haistatan pitkät lestadiolaisuudelle. Eivät kuitenkaan tiedä, että runkkaan Jessen kanssa illat pitkät. Ei ole ollut pokkaa sanoa, varsinkin kun olen vasta lukiossa ja toimeentuloni ja hyvinvointini on ihan jonkun verran riippuvainen vanhemmista joiden huushollissa asun.
Kohtaan tuon tuostakin tilanteen, että joku (vanhempi miespuolinen, lestapiireissä jonkinlaista arvostusta nauttiva) sukulainen tai muu tuttu tulee luokseni ja sanoo:
"Hei Tero, jutellaas hiukan. Olisi kiva kuulla miten sinulla menee." Yritys on aika läpinäkyvä kun hän ei tähän asti ole millään tasolla ollut kiinostunut olemassaolostani tai hyvinvoinnistani. Repliikki ehkä jatkuu: "Niin, ja olisi kiva kuulla miten uskonelämässäsi menee."
Olen vastannut tähän tapaan:
"Jos haluat keskustella maailmankatsomusasioista ihan puhtaalta pöydältä ottaen huomioon että kummallakin meistä on 50 % mahdollisuus olla oikeassa tai väärässä ja kumpi tahansa on valmis luopumaan mielipiteestään jos toinen voittaa, tervetuloa. Jos aiot vain käännyttää etkä halua TODELLISTA keskustelua, mene takaisin kahville tuonne mummojen kanssa päivittelemään maailman ja nuorison pahuutta."
Vanha, arvokas setä nousee yleensä loukkaantuneena tokaisten "No, ei sitten väkisin jos sielusi ei ole sinulle kallis" ta muuta vastaavaa.
Vastaavia kokemuksia kellään?
Sukuni on myös lestadiolaista. Käännytys ja saarnaaminen loppui kun joka kerta heidän saarnatessaan saarnaan Koraania heille. Olen opetellut valmiiksi Koraanin säkeitä ulkoa jotta osaan selittää niitä tuntikausia tarvittaessa.
vanhoillislestadiolaiset käytä termiä "olla uskomassa"? Näin ainakin jossain dokkarissa kuulin.
En osaa neuvoa koska en tiedä kuinka tulisieluisia sukulaisesi ovat, mutta luultavasti itse sanoisin etten usko moisiin höpinöihin, jos joku ihan vartavasten alkaisi minulle paasaamaan.
"Minun on vaikea suhtautua heihin ja tilanteeseen silloin kun he puhuvat uskostaan ja siitä kuinka "Jumala kyllä pitää huolen"... "
Oletko miettinyt mitä haluat tehdä, kun olet heidän kanssaan? Haluatko kuunnella jeesusjuttuja vai ehkä keskustella jostain muusta? Helpottaako kuuntelemista jos mietit puhetta heidän maailmankuvansa kautta?
Tuntuuko sinusta samalta kuin ehkä naisista jotka eivät ole käyneet armeijassa eikä sitten niihin kranaattijuttuihin yms. ole paljon kommentoitavaa?
Kysytäänkö sinulta mielipidettä? Jos kysytään niin silloihan sitä voi tuoda oman mielipiteen esille. Jos ei ole muuten mitään kantaa niin täytyykö silloin alkaa haastamaan? Jotkut haluavat haastaa toiset taas eivät.
Varovaisempi jättää haastamisen... vielä varovaisempi ei edes kerro omaa mielipidettään. Missä kulkee se oikea tie? Tuskinpa sitä on vaan sinun täytyy päättää minkälaisen "välienrikkomisriskitason" otat.
Jos olet kastettu ja luovut uskosta (julkisesti) niin välit näihin vanhoillislestadiolaisiin katkeaa samantien. Jos et ole ollut liikkeessä koskaan mukana, he näkevät sinut onnettomana, joka joutuu ikuiseen vanhoillislestadiolaisten helvettiin. Silloin voit varovasti vihjaista ettet usko. Reaktio riippuu kuulijan uskon kiihkeydestä. Tule vain reilusti esiin vakaumuksesi kanssa, mutta riski ja päätös on toki omasi.
Olen itse uskovainen, mutta neuvoisin kertomaan.
Keskustelen usein ateistien kanssa, ja se on mielenkiintoista vaikkakin rasittavaa, kun joutuu perustelemaan itselleenkin ne asiat, joita on pitänyt itsestäänselvyyksinä. Mutta siksipä se onkin myös hyödyllistä. Toivoakseni sukulaisesi olisivat halukkaita keskustelemaan enemmän kuin käännyttämään... Jos itse olet.
Mutta se voi johtaa keskusteluun, ja keskustelu voi aina johtaa uusien näkökulmien avautumiseen ja toisen parempaan ymmärtämiseen. Se "riski" siinä on :)
Olen itsekin alkanut ymmärtää ateisteja paremmin, varsinkin siinä miten uskontoa ja uskonnollisuutta kritisoidaan. (Niin teki muuten Jeesuskin)
On helppo pitää omaa uskoaan itsestäänselvyytenä, mutta ei oikeastaan pitäisi pitää. On hyvä muistuttaa välistä itselleen miksi uskoo. Eikä ateismiakaan pitäisi pitää itsestäänselvyytenä. Koska se mielestäni tarkoittaisi sellaista lähtökohtaa, että todellisuus käsittää vain sen mikä ihmisen ymmärryksen ja tieteen tutkimuksen piiriin kuuluu... No joo...
Jos oikeasti haluat ottaa selvää mistä Jumalaan uskomisessa on kysymys, löydät varmasti ihan fiksujakin ihmisiä, jotka haluavat keskustella asiasta ilman käännytystarkoitusta. Teeskentelemistä en joka tapauksessa suosittele. Kerro totuus.
Viisaasti kirjoitettu.
käännyttää voi vain tässä elämässä ei kukan enää helvetistä tule pois hakemaan, taivaskutsu on vain rajan tällä puolen, minä haluaisin käännyttää kaikki, mutta Jeesus sanoi että ei kukaan tule Hänen luokseen ellei Isä häntä vedä.Jumala kutsuu kerran, kahdesti joskus jopa kolmesti ja sitten ei enää taivaskutsulla häiritä ateisteja eikä muita jotka eivät HALUA............SEN RAUHAN JA ILON MINKÄ JUMALALTA SAA SILLE EI VEDÄ VERTOJA SYNNISTÄ SAATAVA NAUTINTO, OLEN KOKENUT,TAHDON KOTIIN ILOON JA ONNEEN MAAILMAN KUIVILTA KAIVOILTA EN MITÄÄN HAE ENÄÄ......
Avaajalle:Älä ajattele koko asiaa!Etsi uusia harrastuksia ja uusia ystäviä.Se on pahinta,jos ajatuksissa jankuttaa joku omantunnonjuttu:Valehtelenko mummolle vai en?Tunne-elämä menee sekaisin.Jos olet kerran ateisti,niin ajatusmaailmasi tasaantuu siitä pikkuhiljaa.Sitten kun aihe on ajankohtainen,eli sinulta aletaan kysellä,lähdetkö kokoukseen,sano suoraan,ettei se enää käy.Ei tosiaankaan kannata mainita sanaa "ateisti" niinkuin joku jo edellä neuvoikin.Entisenä uskovaisena osaat myös tukkia mummon suun raamatunlauseilla armosta,niin ettei mummo parka saa sydäriä sinun mielenmuutoksesi takia.Pärjäile!
Minusta tämä ego loogisen neuvo on paras esitetyistä. Yritä hakeutua muihin piireihin ja pidä niihin uskovaisiin sukulaisiin vain vähän yhteyttä. Ei elämää kannata hukata hihhulien kanssa jahnaamiseen tai kinasteluun. Turha lähteä mihinkään seuroihin, jos et halua.
Ymmärsin, että olet suhteellisen nuori. Voit vaihtaa vaikka paikkakuntaa, pois sieltä "raamattuvyöhykkeeltä". Sinulla on elämä edessäsi - elä omaa elämääsi!
Tapa ne ja hautaa puutarhaan, sillä niistä pääsee.
Olisin sukulaisille rehellinen ja kertoisin kantani. Jos he eivät minua hyväksyisi omana itsenäni, hakeutuisin pois myrkyttävästä seurasta ja jatkaisin elämääni.
Näin minä tekisin. Mutta mihin ratkaisuun päätytkin, päätös on tietysti sinun. Voihan olla, että et ole valmis ottamaan tätä riskiä menettää perheesi, jolloin jokin muu ratkaisu voi olla kohdallasi parempi.
Tällä hetkellähän joudut teeskentelemään ja varomaan sanojasi, etkä voi olla täysin oma itsesi, eikö? Ymmärrän miksi olet turhautunut ja sinulla on täysi oikeus tuntea näin. Sinullahan pitäisi olla vapaus puhua ajatuksistasi ja tunteistasi, kuten uskonnollisilla sukulaisillakin on tähän vapaus.
Minulla vähän toisenlainen ongelma. Olen aikuisena kääntynyt uskoon ja kaikki ympärilläni olevat ihmiset ei-uskovia. He painostavat minua olemaan hiljaa ja kuulemma asia pitää salata ja se on hävettävä asia. Ex mies on vakuuttanut lapset asiasta ja he hylkivät minua. Uskon takia kaikki entiset ystäväni lähinnä hylkivät minua. Nyt ei ole muuta mahdollisuutta kuin ilmeisesti etsiytyä hakemaan kaikki ihmissuhteet uskovista. Olisin kuitenkin halunnut pitää entiset, mutta he kai kokevat jo olemassaoloni loukkauksena omalle elämälleen josta raamattu opettaa toisin kuin elävät.
He ovat oikeassa. Uskonnollisen vajakin houreita paimentolaismiesten nuotiotarinoista ei kukaan jaksa kuunnella. Tämä on myös merkki siitä että kärsit mielenterveysongelmista.
Surullinen juttu. Ei uskonnottomien, uskonnollisten tai eri uskontoon kuuluvien pitäisi erotella toisiaan ihmisinä. Niinhän usein ja yleensä käy, mutta sellaista ei pidä itse tukea millään tapaa.
Uskovaisia kavereitani en kehoita humaltumaan kanssani, eivätkä he kehoita minua jumaltumaan heidän kanssaan. Sellaisen tyrkyttäminen tai niiden asioiden vatvominen johtaa sosiaalisesta piiristä ulos jäämiseen. Sellainenhan on kusipäistä toimintaa, eihän muiden muroihin käydä muutenkaan kusemassa.
Jos et itse tuputa uskontoasi, tuo sitä jatkuvasti esille tai paheksu siihen kuulumattomia, voi olla parempi vaihtaa kaveripiiriä. En itsekään jaksaisi kuunnella kenenkään maailmankatsomuksen jatkuvaa esilletuomista täysin riippumatta siitä onko joku uskonnoton vaiko uskonnollinen.
Aloittajan ongelma on tuttu.
Itselläni uskonnollisen yhteisön jättämisen jälkeen sukulaisten kanssa oli paljon epämiellyttäviä hetkiä. Vieläkin on.
Lopetin aiheesta puhumisen tyystin. En ottanut kantaa, en vastannut kysymyksiin ja kieltäydyin kertomasta miten itse asiat näen, eli en avannut eriävää maailmankatsomustani millään tavalla. Se jätti selvästi paljon kysymyksiä auki sukulaisille, mutta sopu säilyi. En halunnut luoda selvää kuilua itseni ja heidän välille.
Tein siten selväksi, että mietin itse muita asioita kun toisten elämää tai maailmankatsomusta.
Prosessi nykyisenlaiseksi muotoutuakseen vei yli 10 vuotta. Opettavaistakin se on ollut. En meinaan puhu uskontoasioista, politiikasta tai syvästi maailmankatsomuksellisista asioista kenenkään kanssa. En siis myöskään uskonnottomien kavereideni kanssa.
Mitä olen uskontojen uhrien kanssa jutellut, kaikki eivät voi toimia kuten minä. Se kun on tasan puoliksi sukulaisista kiinni. Vaikeita juttuja.
Makuasiat on tosi hankalia omin sormin.
Olen ainoa ei-lestadiolainen isossa perheessä. Sanon sukulaisilleni vain, että en usko samalla tavoin kuin he. En halua horjuttaa kenenkään uskomusjärjestelmää, enkä tosin varmaan pystyisikään. On se niin kaunis satu! Vaikka outo unelma on päästä todellisuuteen, missä joutuu laulamaan Hoosiannaa äärettömän ajan.
Jehovan todistajat ratkaisevat tällaiset ongelmat helposti. Heidän uskostaan luopuneet ovat kuin kuolleita. Kukaan ei ole tuntevinaan eikä tervehdi.
Sellainen on Jehova, sellainen on Jehova, kurjalaisten jumala etova...
Jehovalaiset eivät ole kristittyjä sen enempää kuin katoliset ja tapaluterilaiset tai porukan mukana hellareihin liittyneet. Älä arvioi Jumalaa heidän perusteellaan. Äläkä meidän uskovien ihmistenkään perusteella. Olemme syntisiä ja vajavaisia. Etsi Jumalaa Raamatusta. Rukoile. Uskovat temmataan pian ylös. Silloin nähdään, ketkä todella uskoivat ja ketkä olivat tekopyhiä omavanhurskaita tai Jumalan kieltäjiä.
Lopeta tuollaisten lapsellisuuksien latelu! Ainoa, mikä sinulta on jo temmattu, on järkesi!
Raamatun pariin