Parvekkeet

Helsinkiläisten parvekkeet ovat erittäin rumia. Sieltä löytyy yleensä kesäisin pelkästään kaljapulloja ja kaikenlaista roinaa. Ei oikeastaan näkee missään parvekkeille vihreyttä eikä kukkia. Kannattaisi seurat etelän maiden kukkien asettelua parvekkeille talon seinille. Myös mansikkoita voi laittaa parvekkeiden laatikkoihin sekä kukkaruukkuihin hedelmäpensaita.
491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

parvekkeet ole kuin tupakointia varten! Näin ainakin tuntuu. Vielä 90-luvulla minullakin oli parvekkeella kukkia, oli pöytä, tuolia ja lattialla mattokin. Oli kiva istuskella varjossa ja nauttia kesästä. Vaan sitten alkoi tämä parveketupakointi. Aina kun istahdin parvekkeelle, joku alkoi alakerrassa käryttää. Äkkiä siitä sitten piti mennä sisälle. Nykyisin minulla ei ole kukkia, ei ole tuolia, pöytiä eikä edes mattoa parvekkeen lattialla. Miksi laittaisin, kun en koskaan voi olla parvekkeella, aina on joku tupakoimassa (asun 4. kerroksessa). Kun joskus haluan tuulettaa, täytyy ensin ovi aukaista varovasti ja haistella, tuleeko tupakansavua. Koskaan ei uskalla jättää parvekkeen ovea auki (tai ikkunaa), kun lähden jonnekin. Kerran unohtui ikkuna auki ja kun palasin, koko kämppäni haisi tupakalta. Aina pitää olla vahtimassa, että kerkeää sulkea oven ja ikkunan jos alkaa tulla tuopankansavua sisään. Veikkaisinpa, että he, joilla on parvekkeella kukkia sun muuta, ovat tupakoitsijoita, jotka voivat viettää aikaansa parvekkeella huolimatta siitä, että alakerrassa tupakoidaan.

Äänestä
  • Tupakointi on kyllä yksi suuri inhokki. Lailla pitäisi kieltää tupakointi ja ryyppääminen myös! Ovat epäterveellisiä ja vievät käyttäjänsä ennenaikaisesti hautaan!

    Äänestä

  • ai parveketupakointi alkoi 90-luvulla? ennemminkin niin, että sun pikkusieluisuutesi ja yleinen elämääsi katkeroituminen alkoi silloin. röökiä on parvekkeilla poltettu siitä asti kun parvekkeita on ollut olemassa. ja kuka kieltää sisustamasta parvekettasi? ihme itkua taas. "yhyy, parvekkeet ovat rumia". ja kai sä tiedät, että etelä-euroopassa vasta tupakka palaakin? ja sitä haikailet tänne vaikka itku on jo nyt tota luokkaa?

    Äänestä

Eihän parvekkeelle oikeen voi mennä, kun naapurin mulkku tai pillu vetää röökii ja ne saatanan savut tulee omalle parkulle. Ei kovin tee mieli panostaa parkkuun juur tuon LEMUN takia. Ennen oli parempi, kun baarissa poltettiin sisällä, nyt kun poltetaan ulkona se saatanallinen löyhkä tulee sisään parkun kautta, jos sattuu pitää ovee auki. Parkku on siis JOUTOALUETTA. Aikasempi kämppä oli poikkeus, kun ei ollu niitä röökaajiim nut itse parkku olikin pieni. Nyky kämpäs on on helvetin iso parkku ja aivan jouten. Lisäksi VIISAS arkkitehti on laittanut parkun kadunpuolelle, josta näkee a) liikenteen b) naapuritalon. Ihana BAARI ja sen vielä ihanemmat asiakkaat pitää huolen, et parkulla ei voi olla. Joskus 0:30, kun juopot on kömpineet vittuun alkaa olla mahdollista mennä parkulle hetkeksi, mut silloinkin sitä saatanan röökinsavua tulee naapureilta. Tosin talon sisäpihalla on lastentarha, joka pitää melua aamusta iltaan, sinnekin on parkut laitettu, mutta eipä paljon tekis mieli vaihtaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rumia! kirjoitti:

Helsinkiläisten parvekkeet ovat erittäin rumia. Sieltä löytyy yleensä kesäisin pelkästään kaljapulloja ja kaikenlaista roinaa. Ei oikeastaan näkee missään parvekkeille vihreyttä eikä kukkia. Kannattaisi seurat etelän maiden kukkien asettelua parvekkeille talon seinille. Myös mansikkoita voi laittaa parvekkeiden laatikkoihin sekä kukkaruukkuihin hedelmäpensaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu