sanavapaudesta

Minäkin olen kysynyt ylläpidolta ohjeita tässä asiassa.
Ohjeet saatuani toimin niiden mukaisesti.

Aina joku närkästyy, meni niin tahi näin..

Minun viestini eivät ole mitenkään natsiaiheisia, vaan olen joskus ottanut vertailukohteeksi Saksan Hitelrinaikaisen tyylin harjoittaa terveydenhoitoa ja lääketieteellistä tutkimusta ja Hitlerin suhtautumisen eutanasiaan, hänhän ajoi jo ennen varsinaista valtaantuloaan eutansialait läpi, jotta voisi sitten helpommin aloittaa etniset puhdistuksensa.
Tältä pohjalta katsottuna näen etutanasialait vaarallisiksi kun ne joutuvat vääriin käsiin.
Ja pelkäänkin että Suomessakin kun säästötoimenpiteet koventuvat, niin aletaan Pekka Lantto-tyyliin soveltamaan omia lakeja vanhustenhoidossa ja saattamaan vanhuksia manan majalle kotitekoisin menetelmin ja ennenaikaisessa vaiheessa.

Sinun uhkauksia en noteeraa mitenkään.
Pahempiahan nuo sinun uhkailusi ovat, ne ovat henkistä väkivaltaa. mikä on jo sinänsä rikollista.

Omainen kirjoitti:

Minun viestini eivät ole mitenkään natsiaiheisia, vaan olen joskus ottanut vertailukohteeksi Saksan Hitelrinaikaisen tyylin harjoittaa terveydenhoitoa ja lääketieteellistä tutkimusta ja Hitlerin suhtautumisen eutanasiaan, hänhän ajoi jo ennen varsinaista valtaantuloaan eutansialait läpi, jotta voisi sitten helpommin aloittaa etniset puhdistuksensa.
Tältä pohjalta katsottuna näen etutanasialait vaarallisiksi kun ne joutuvat vääriin käsiin.
Ja pelkäänkin että Suomessakin kun säästötoimenpiteet koventuvat, niin aletaan Pekka Lantto-tyyliin soveltamaan omia lakeja vanhustenhoidossa ja saattamaan vanhuksia manan majalle kotitekoisin menetelmin ja ennenaikaisessa vaiheessa.

Sinun uhkauksia en noteeraa mitenkään.
Pahempiahan nuo sinun uhkailusi ovat, ne ovat henkistä väkivaltaa. mikä on jo sinänsä rikollista.

Tiedoksi omaiselle. Vertauksesi Hitleriin osui siinä mielessä kohdalleen, että hän kidutti ihmisiä viimeiseen asti.

Keskitysleirivankeja ei kaikkia heti kaasutettu, vaan heidät hyödynnettiin. He tekivät raskasta työtä leireillä. He siis eivät suinkaan saaneet kuolla, vaan heitä pidettiin hengissä. Myös lääketieteelliset tutkimukset olivat sellaisia, joissa mitattiin ja tutkittiin ihmisen kestävyyttä ja kykyä sietää kipuja. Eli tarkoituksena ei ollut suinkaan tappaa kaikkia, vaan hengissäpitämisen kautta saatiin lisää tutkimustietoa ihmisen sairauksista ja muusta.

Miten tämä liittyy nykypäivään? Henkilökohtaisesti katson, ettei ole mitään eroa siinä, pidetäänkö ihmistä hengissä keskitysleireillä vai vanhustenhuolto-tai muissa vastaavissa laitoksissa. Kärsimystä se kuitenkin on. Tämä kärsimys vain nykyään pyhitetään eettisillä säännöksillä, jotka eivät ole saaneet alkuaan yksilöstä..siitä sairastavasta itsestäään, vaan yhteiskunnasta.

Yhteiskunta on siis ottanut haltuunsa yksilön päätäntävallan siitä, miten tai millaisissa olosuhteissa avuttomuuden vaihe eletään ja kuinka kauan sitä kestää.

Hoitotahto, joka sisältää yksilöidyt toiveet siitä, kuinka tehokkaasti tai tehottomasti esim. minua hoidetaan, kumoaa yhteiskunnan kontrollin itseni suhteen. Vain minä yksilönä voin määritellä kärsimysteni luonteen, määrän ja laadun, et esim. sinä tai edustamasi ajattelusuunta tai lääkäri.

Mutta, meillä ei hoitotahtoa noudateta. Tiedän tapauksia, joissa henkilö on kieltänyt aktiiviset hoidot, pakkosyöttämiset ja muut, mutta omaiset ovat vaatineet tehohoitoja. Nyt tämä ihminen makaa täysin autettavana hoitolaitoksessa.

Kenen tarpeita kuunneltiin, kenen tahtoa noudatettiin? Kärsimys, nöyryytys ja muu koetaan yksilötasolla. Vain minä siis yksilönä voin määritetellä mitä haluan ja mitä en. Jos en halua jäädä kymmeniksi vuosiksi makaamaan avuttomana pakettina laitokseen, kait minä saan sen myös kieltää.

Sama oikeus sinulla on vaatia, että olet pyöriteltävänä, nosteltavana, vaipoteltavana kuinka kauan haluat, mutta sitä samaa et voi vaatia minulta. Koska sinä et minun kärsimyksiäni tunne etkä koe, niiden osalta olet pelkkä sivustakatsoja. Tosin on niitäkin, jotka saavat jonkinlaista mielihyvää siitä, että ihmisiä makuutetaan, vaipotetaan ja pakkoruokitaan, minä en heihin kuulu.

Oletetaan, että olet lääkärini; minulla on hoitotahto, jossa olen evännyt nenä-mahaletkun laiton tilanteissa, joissa nielemisrefleksini on sammunut joten tulisin kuolemaan nälkään tai janoon.

Hoitotahtoa laatiessani olen täysin tietoinen tästä..tai kiellän elvyttämisen, koska katson, että olen jo vanha..tai haluan jopa aktiivista kuolinapua, tilanteessa jossa loppuaikani tulisi olemaan vaikea. Samoin olen kieltänyt suonensisäiset nesteytykset..antibioottihoidot ja kaiken muun sellaisen, joka vain pidentää elämääni, muttei paranna. Kipulääkitystä toivon, jopa siinä määrin, että se uhkaa henkeäni, mutta siitä huolimatta sitä haluan.

Hoitotahtoni olen laatinut täydessä ruumiin ja sielun voimissa. Kun elämäni lipuu kohti tuota aikaa, jolloin olen avuton, en pysty nielemään mitään suun kautta..infektiot iskevät rajuina, olen tiedoton, enkä kykene enää ilmaisemaan tahtoani. Tai olen syvästi dementoitunut, en aukaise suutani jne.

Kysymys kuuluu, mitä sinä tekisit minulle? Tekisitkö kuitenkin kaikkesi, vastoin minun tietoista tahtoani? Alistaisit minut omien tarpeittesi ja toiveittesi toteuttajaksi? Kuka siinä vuoteessa makaa, kuka on avuton, kuka kärsii, sinäkö vai minä?

Jos oikein arvaan, et välitä tuon taivaallista minun tarpeistani ja toiveistani, vaan ajattelisit hyvin itsekkäästi omia tarpeitasi, omaa huonoa omaatuntoasi, omaa selviytymistäsi. Kaikki toimintasi lähtisi sinusta käsin, sinun tarpeistasi..minusta et välittäisi.

Jos väität, että välität, siksi pakkosyötät, laitat nenä-mahaletkun jne. koska väität, etten minä silloin tiedä mitä haluan. Kuitenkin tiesin hoitotahtoa laatiessani, mitä haluan ja olen tiennyt. Pahoin pelkään, että sinä et vain siitä välitä, koska olet pohjattoman itsekäs ja narsisti. Ja ehkä, myös uskovainen kieroutuneella tavalla? Jos perustelet aktiivisen toimintasi, elämäni pelastamiseksi sillä, että en tuolloin tiedä, mitä haluan, et noudata tervejärkisenä laatimaani hoitotahtoa, joka on verrattavissa mihin tahansa lailliseen dokumenttiin, koska hoitotahto edellyttää esteettömiä todistajia. Se on siis laillinen paperi. Sinulla ei ole oikeutta tehdä sitä vastoin. Ei myöskään omaisilla.

(Jotkut vetoavat siihen, että "ei koskaan tiedä, ihmeitä tapahtuu". No, sairasta ei saada terveeksi, vanhaa ei saada nuoreksi, liikuntakyky ei palaa..vaikka kuinka toivoo, rukoilee tai anelee Jumalaa. Tämä on fakta, ja vaikka sinä ihmeisiin uskot, se ei tarkoita, että minun täytyisi uskoa niihin. Mutta palataan aiheeseen:)

Näin sinun tarpeistasi tulee se, joka määrää minun kohtaloni, vaikka minä yksilötasolla kaiken sen joudun kokemaan, sinun hymistellessä tyytyväisenä vieressä: taas pelasti elämälle yhden, et vain koskaan kysy; minkälaiselle elämälle. Oman elämäsi olet pelastanut, sinä voit olla itseesi tyytyväinen..mutta minä en ole. Ja kuitenkin; minä olen se kaikkein avuttomin, jonka toiveita sinun olisi pitänyt noudattaa.

Minä en henkilökohtaisesti ymmärrä niitä, jotka vastustavat hoitotahdon-ilmausta tai eutanasiaa, koska jokainen voi hallutessaan hoidattaa itseään. Hoitotahto tai eutanasia-lain hyväksyminen vain mahdollistaa sen, että ne jotka eivät halua kärsiä vuosikausia, voivat halutessaan lopettaa tuon kärsimyksen silloin kun haluavat. Sillä ei ole mitään tekemistä Jumalan tai raamatun käskyjen kanssa. Ihminen on ottanut Jumalan tehtävän jo aikaa sitten, kehitellessään lääketiedettä. Näin tehdessään on jo miljoonia ihmisiä syntynyt , parantunut..ilman jumalaa..lääketieteen ansiosta.

Joopa joo kirjoitti:

Tiedoksi omaiselle. Vertauksesi Hitleriin osui siinä mielessä kohdalleen, että hän kidutti ihmisiä viimeiseen asti.

Keskitysleirivankeja ei kaikkia heti kaasutettu, vaan heidät hyödynnettiin. He tekivät raskasta työtä leireillä. He siis eivät suinkaan saaneet kuolla, vaan heitä pidettiin hengissä. Myös lääketieteelliset tutkimukset olivat sellaisia, joissa mitattiin ja tutkittiin ihmisen kestävyyttä ja kykyä sietää kipuja. Eli tarkoituksena ei ollut suinkaan tappaa kaikkia, vaan hengissäpitämisen kautta saatiin lisää tutkimustietoa ihmisen sairauksista ja muusta.

Miten tämä liittyy nykypäivään? Henkilökohtaisesti katson, ettei ole mitään eroa siinä, pidetäänkö ihmistä hengissä keskitysleireillä vai vanhustenhuolto-tai muissa vastaavissa laitoksissa. Kärsimystä se kuitenkin on. Tämä kärsimys vain nykyään pyhitetään eettisillä säännöksillä, jotka eivät ole saaneet alkuaan yksilöstä..siitä sairastavasta itsestäään, vaan yhteiskunnasta.

Yhteiskunta on siis ottanut haltuunsa yksilön päätäntävallan siitä, miten tai millaisissa olosuhteissa avuttomuuden vaihe eletään ja kuinka kauan sitä kestää.

Hoitotahto, joka sisältää yksilöidyt toiveet siitä, kuinka tehokkaasti tai tehottomasti esim. minua hoidetaan, kumoaa yhteiskunnan kontrollin itseni suhteen. Vain minä yksilönä voin määritellä kärsimysteni luonteen, määrän ja laadun, et esim. sinä tai edustamasi ajattelusuunta tai lääkäri.

Mutta, meillä ei hoitotahtoa noudateta. Tiedän tapauksia, joissa henkilö on kieltänyt aktiiviset hoidot, pakkosyöttämiset ja muut, mutta omaiset ovat vaatineet tehohoitoja. Nyt tämä ihminen makaa täysin autettavana hoitolaitoksessa.

Kenen tarpeita kuunneltiin, kenen tahtoa noudatettiin? Kärsimys, nöyryytys ja muu koetaan yksilötasolla. Vain minä siis yksilönä voin määritetellä mitä haluan ja mitä en. Jos en halua jäädä kymmeniksi vuosiksi makaamaan avuttomana pakettina laitokseen, kait minä saan sen myös kieltää.

Sama oikeus sinulla on vaatia, että olet pyöriteltävänä, nosteltavana, vaipoteltavana kuinka kauan haluat, mutta sitä samaa et voi vaatia minulta. Koska sinä et minun kärsimyksiäni tunne etkä koe, niiden osalta olet pelkkä sivustakatsoja. Tosin on niitäkin, jotka saavat jonkinlaista mielihyvää siitä, että ihmisiä makuutetaan, vaipotetaan ja pakkoruokitaan, minä en heihin kuulu.

Oletetaan, että olet lääkärini; minulla on hoitotahto, jossa olen evännyt nenä-mahaletkun laiton tilanteissa, joissa nielemisrefleksini on sammunut joten tulisin kuolemaan nälkään tai janoon.

Hoitotahtoa laatiessani olen täysin tietoinen tästä..tai kiellän elvyttämisen, koska katson, että olen jo vanha..tai haluan jopa aktiivista kuolinapua, tilanteessa jossa loppuaikani tulisi olemaan vaikea. Samoin olen kieltänyt suonensisäiset nesteytykset..antibioottihoidot ja kaiken muun sellaisen, joka vain pidentää elämääni, muttei paranna. Kipulääkitystä toivon, jopa siinä määrin, että se uhkaa henkeäni, mutta siitä huolimatta sitä haluan.

Hoitotahtoni olen laatinut täydessä ruumiin ja sielun voimissa. Kun elämäni lipuu kohti tuota aikaa, jolloin olen avuton, en pysty nielemään mitään suun kautta..infektiot iskevät rajuina, olen tiedoton, enkä kykene enää ilmaisemaan tahtoani. Tai olen syvästi dementoitunut, en aukaise suutani jne.

Kysymys kuuluu, mitä sinä tekisit minulle? Tekisitkö kuitenkin kaikkesi, vastoin minun tietoista tahtoani? Alistaisit minut omien tarpeittesi ja toiveittesi toteuttajaksi? Kuka siinä vuoteessa makaa, kuka on avuton, kuka kärsii, sinäkö vai minä?

Jos oikein arvaan, et välitä tuon taivaallista minun tarpeistani ja toiveistani, vaan ajattelisit hyvin itsekkäästi omia tarpeitasi, omaa huonoa omaatuntoasi, omaa selviytymistäsi. Kaikki toimintasi lähtisi sinusta käsin, sinun tarpeistasi..minusta et välittäisi.

Jos väität, että välität, siksi pakkosyötät, laitat nenä-mahaletkun jne. koska väität, etten minä silloin tiedä mitä haluan. Kuitenkin tiesin hoitotahtoa laatiessani, mitä haluan ja olen tiennyt. Pahoin pelkään, että sinä et vain siitä välitä, koska olet pohjattoman itsekäs ja narsisti. Ja ehkä, myös uskovainen kieroutuneella tavalla? Jos perustelet aktiivisen toimintasi, elämäni pelastamiseksi sillä, että en tuolloin tiedä, mitä haluan, et noudata tervejärkisenä laatimaani hoitotahtoa, joka on verrattavissa mihin tahansa lailliseen dokumenttiin, koska hoitotahto edellyttää esteettömiä todistajia. Se on siis laillinen paperi. Sinulla ei ole oikeutta tehdä sitä vastoin. Ei myöskään omaisilla.

(Jotkut vetoavat siihen, että "ei koskaan tiedä, ihmeitä tapahtuu". No, sairasta ei saada terveeksi, vanhaa ei saada nuoreksi, liikuntakyky ei palaa..vaikka kuinka toivoo, rukoilee tai anelee Jumalaa. Tämä on fakta, ja vaikka sinä ihmeisiin uskot, se ei tarkoita, että minun täytyisi uskoa niihin. Mutta palataan aiheeseen:)

Näin sinun tarpeistasi tulee se, joka määrää minun kohtaloni, vaikka minä yksilötasolla kaiken sen joudun kokemaan, sinun hymistellessä tyytyväisenä vieressä: taas pelasti elämälle yhden, et vain koskaan kysy; minkälaiselle elämälle. Oman elämäsi olet pelastanut, sinä voit olla itseesi tyytyväinen..mutta minä en ole. Ja kuitenkin; minä olen se kaikkein avuttomin, jonka toiveita sinun olisi pitänyt noudattaa.

Minä en henkilökohtaisesti ymmärrä niitä, jotka vastustavat hoitotahdon-ilmausta tai eutanasiaa, koska jokainen voi hallutessaan hoidattaa itseään. Hoitotahto tai eutanasia-lain hyväksyminen vain mahdollistaa sen, että ne jotka eivät halua kärsiä vuosikausia, voivat halutessaan lopettaa tuon kärsimyksen silloin kun haluavat. Sillä ei ole mitään tekemistä Jumalan tai raamatun käskyjen kanssa. Ihminen on ottanut Jumalan tehtävän jo aikaa sitten, kehitellessään lääketiedettä. Näin tehdessään on jo miljoonia ihmisiä syntynyt , parantunut..ilman jumalaa..lääketieteen ansiosta.

Paljon asiaa ja ajateltavaa.

Aivan kaikkeen en kuitenkaan yhdy:

Minä näen muinaisten keskitysleirien ja nykypäivän vanhusten laitoshoidon erona sen, että laitoksissa ihmisiä ei pidetä hengissä samassa tarkoituksessa, kuin aikanaan keskitysleireillä.
Vanhusten hengissä pitämisen itsetarkoitus ei liene aiheuttaa kärsimystä, vaikka nämä ihmiset kärsivätkin.

On totta, että omaiset usein haluavat pitää vanhustaan hengissä keinolla millä hyvänsä.
Tämä ei ole vanhuksen itsensä kannalta hyvä, mutta se on inhimillistä ja ymmärrettävää: on vaikea luopua rakkaasta ihmisestä. Tämä on itsekkyyttä, mutta ei tietoista sellaista.

Hoitotahtoa noudattamalla vaikkapa vastoin omaisen tahtoa omainen ei joutuisi kokemaan huonoa omatuntoa siitä että on "antanut läheisensä kuolla".

Myös hoitaja on eettisten kysymysten edessä. Häneltä odotetaan elämän ylläpitämistä. Siihen hänet on koulutettu. Jättäessään aktiiviset hoitotoimet suorittamatta hän on tietoinen siitä, että hän mahdollisesti lyhentää elämää.

Tämä voi olla vanhuksen toiveen mukaista, mutta silti hoitaja miettii mikä on oikein. Ristiriitaa herättää se, että tekipä hoitaja niin tahi näin, se on "väärin":
Jos hän pakkosyöttää vanhuksen, hän toimii tämän tahdon vastaisesti. Jos hän jättää pakkosyöttämättä, hän kokee tappavansa vanhuksen ravinnonpuutteeseen ja sekin on vaikea vastuu kannettavaksi.

Työpaikkaohjauksessa pitäisi sen vuoksi hoitajien kanssa keskustella näistä asioista. Jos koko osastolla on sama linja, hoitaja ei koe tehneensä väärin.

Eutanasia on varmasti inhimillinen ratkaisu monessa tilanteessa. Itse haluaisin kohdallani sen tapahtuvan, jos joutuisin muiden armoille. Ongelmana onkin vain se, että sitä voitaisiin käyttää väärin.

Ronttis kirjoitti:

Paljon asiaa ja ajateltavaa.

Aivan kaikkeen en kuitenkaan yhdy:

Minä näen muinaisten keskitysleirien ja nykypäivän vanhusten laitoshoidon erona sen, että laitoksissa ihmisiä ei pidetä hengissä samassa tarkoituksessa, kuin aikanaan keskitysleireillä.
Vanhusten hengissä pitämisen itsetarkoitus ei liene aiheuttaa kärsimystä, vaikka nämä ihmiset kärsivätkin.

On totta, että omaiset usein haluavat pitää vanhustaan hengissä keinolla millä hyvänsä.
Tämä ei ole vanhuksen itsensä kannalta hyvä, mutta se on inhimillistä ja ymmärrettävää: on vaikea luopua rakkaasta ihmisestä. Tämä on itsekkyyttä, mutta ei tietoista sellaista.

Hoitotahtoa noudattamalla vaikkapa vastoin omaisen tahtoa omainen ei joutuisi kokemaan huonoa omatuntoa siitä että on "antanut läheisensä kuolla".

Myös hoitaja on eettisten kysymysten edessä. Häneltä odotetaan elämän ylläpitämistä. Siihen hänet on koulutettu. Jättäessään aktiiviset hoitotoimet suorittamatta hän on tietoinen siitä, että hän mahdollisesti lyhentää elämää.

Tämä voi olla vanhuksen toiveen mukaista, mutta silti hoitaja miettii mikä on oikein. Ristiriitaa herättää se, että tekipä hoitaja niin tahi näin, se on "väärin":
Jos hän pakkosyöttää vanhuksen, hän toimii tämän tahdon vastaisesti. Jos hän jättää pakkosyöttämättä, hän kokee tappavansa vanhuksen ravinnonpuutteeseen ja sekin on vaikea vastuu kannettavaksi.

Työpaikkaohjauksessa pitäisi sen vuoksi hoitajien kanssa keskustella näistä asioista. Jos koko osastolla on sama linja, hoitaja ei koe tehneensä väärin.

Eutanasia on varmasti inhimillinen ratkaisu monessa tilanteessa. Itse haluaisin kohdallani sen tapahtuvan, jos joutuisin muiden armoille. Ongelmana onkin vain se, että sitä voitaisiin käyttää väärin.

Joopa joo ja Ronttis ovat saaneet aikaan syvällistä tekstiä. Ajattelemisen aihetta varsinkin.

Eutanasia-kysymys on vaikea. Toisaalta sen evääminen sotii vastaan yksilön oikeutta päättää omasta elämästään. Mistä tulee myös mieleeni, että pitäisikö ihmiselle antaa mahdollisuus päättää elämänsä myös suicidi-tarkoituksessa? No, se poikkeaa aiheesta, mutta käytännössä asia on hyvin samankaltainen. Taas toisaalta: mihin vedetään raja? Eutanasia on jäänyt laillistamatta koska se on niin vaikea eettinen kysymys. Millainen dokumetti riittää? Hoitotahto? Kenelle annetaan mahdollisuus eutanasiaan; parantumattomasti sairaille? Kuinka sairas ihmisen on oltava voidakseen turvautua eutanasiaan?

Hoidosta luopuminen on potilaan oikeus. Operaatiosta voi kieltäytyä, sytostaattihoidoista, voi kieltää elvytyksen.

Aina voidaan hoitaa, se millä intensiviteetillä hoito tapahtuu on joskus harkinnanvaraista. Elvytettyä monielinvauriopotilasta ei elvytetä uudelleen. Silti hänen oloaan voidaan helpottaa monin keinoin; happihoidolla, asento- ja perushoidolla, riittävällä ja oikealla kipulääkityksellä. Monet potilaat eivät pelkää niinkään kuolemaa, vaan kipuja.

Myös omaisia voidaan auttaa kohtaamaan kuolema, rohkaista heitä käymään potilaan luona, antaa aikaa hyvästelyihin.

Ehkäpä eliniän pidentämisen sijaan tulisi paneutua enemmän elämän laatuun. Miten itse kukin haluaa ehtoovuotensa viettää? Itse lähtisin mieluummin "saappaat jalassa" pirteänä , suorilta jaloilta. Sitä vain ei voi valita.

Aktiivinen hoito on minun mielestäni mitä tahansa hoitoa. Pelastavasta hoidosta voidaan luopua. "Aktiivihoidon" lopettamisesta kerrottaessa omaisille jää pelottavan usein kuva siitä ettei mitään enää tehdä, vaikka paljon vielä voidaan tehdä; esimerkiksi juuri tuo kipulääkitys on mielestäni ensiarvoisen tärkeää.

Hoitamatta ei voi jättää ketään, joka hoitolaitoksen ovista sisään astuu. Ristiriitoja tulee pakostakin, sillä nämä tilanteet eivät ole yksinkertaisia: minkä verran hoidetaan (eism. lääkehoidon purkaminen?)

Minä en tunge kenenkään suuhun väkisin mitään. Yritän puhua, tarjota mielekästä ruokaa, laittaa asennon mukavaksi, juottaa ja jos tilanne on niin pitkällä ettei vanhus kertakaikkiaan syö, on kysyttävä lääkäriltä mitä tehdään.

rabies kirjoitti:

Joopa joo ja Ronttis ovat saaneet aikaan syvällistä tekstiä. Ajattelemisen aihetta varsinkin.

Eutanasia-kysymys on vaikea. Toisaalta sen evääminen sotii vastaan yksilön oikeutta päättää omasta elämästään. Mistä tulee myös mieleeni, että pitäisikö ihmiselle antaa mahdollisuus päättää elämänsä myös suicidi-tarkoituksessa? No, se poikkeaa aiheesta, mutta käytännössä asia on hyvin samankaltainen. Taas toisaalta: mihin vedetään raja? Eutanasia on jäänyt laillistamatta koska se on niin vaikea eettinen kysymys. Millainen dokumetti riittää? Hoitotahto? Kenelle annetaan mahdollisuus eutanasiaan; parantumattomasti sairaille? Kuinka sairas ihmisen on oltava voidakseen turvautua eutanasiaan?

Hoidosta luopuminen on potilaan oikeus. Operaatiosta voi kieltäytyä, sytostaattihoidoista, voi kieltää elvytyksen.

Aina voidaan hoitaa, se millä intensiviteetillä hoito tapahtuu on joskus harkinnanvaraista. Elvytettyä monielinvauriopotilasta ei elvytetä uudelleen. Silti hänen oloaan voidaan helpottaa monin keinoin; happihoidolla, asento- ja perushoidolla, riittävällä ja oikealla kipulääkityksellä. Monet potilaat eivät pelkää niinkään kuolemaa, vaan kipuja.

Myös omaisia voidaan auttaa kohtaamaan kuolema, rohkaista heitä käymään potilaan luona, antaa aikaa hyvästelyihin.

Ehkäpä eliniän pidentämisen sijaan tulisi paneutua enemmän elämän laatuun. Miten itse kukin haluaa ehtoovuotensa viettää? Itse lähtisin mieluummin "saappaat jalassa" pirteänä , suorilta jaloilta. Sitä vain ei voi valita.

Aktiivinen hoito on minun mielestäni mitä tahansa hoitoa. Pelastavasta hoidosta voidaan luopua. "Aktiivihoidon" lopettamisesta kerrottaessa omaisille jää pelottavan usein kuva siitä ettei mitään enää tehdä, vaikka paljon vielä voidaan tehdä; esimerkiksi juuri tuo kipulääkitys on mielestäni ensiarvoisen tärkeää.

Hoitamatta ei voi jättää ketään, joka hoitolaitoksen ovista sisään astuu. Ristiriitoja tulee pakostakin, sillä nämä tilanteet eivät ole yksinkertaisia: minkä verran hoidetaan (eism. lääkehoidon purkaminen?)

Minä en tunge kenenkään suuhun väkisin mitään. Yritän puhua, tarjota mielekästä ruokaa, laittaa asennon mukavaksi, juottaa ja jos tilanne on niin pitkällä ettei vanhus kertakaikkiaan syö, on kysyttävä lääkäriltä mitä tehdään.

Tuli tuosta "aktiivihoidosta" mieleen, että joskus pitäis itekki miettiä sitäkin, että hoitohenkilökunta ja omaiset saattavat puhua aivan eri termeillä ja käsittää toisensa väärin.
Sitä vaan pitää joitain asioita niin itsestäänselvinä, ettei edes tajua, että toinen ymmärtää sen aivan eritavalla.

Joopa joo kirjoitti:

Tiedoksi omaiselle. Vertauksesi Hitleriin osui siinä mielessä kohdalleen, että hän kidutti ihmisiä viimeiseen asti.

Keskitysleirivankeja ei kaikkia heti kaasutettu, vaan heidät hyödynnettiin. He tekivät raskasta työtä leireillä. He siis eivät suinkaan saaneet kuolla, vaan heitä pidettiin hengissä. Myös lääketieteelliset tutkimukset olivat sellaisia, joissa mitattiin ja tutkittiin ihmisen kestävyyttä ja kykyä sietää kipuja. Eli tarkoituksena ei ollut suinkaan tappaa kaikkia, vaan hengissäpitämisen kautta saatiin lisää tutkimustietoa ihmisen sairauksista ja muusta.

Miten tämä liittyy nykypäivään? Henkilökohtaisesti katson, ettei ole mitään eroa siinä, pidetäänkö ihmistä hengissä keskitysleireillä vai vanhustenhuolto-tai muissa vastaavissa laitoksissa. Kärsimystä se kuitenkin on. Tämä kärsimys vain nykyään pyhitetään eettisillä säännöksillä, jotka eivät ole saaneet alkuaan yksilöstä..siitä sairastavasta itsestäään, vaan yhteiskunnasta.

Yhteiskunta on siis ottanut haltuunsa yksilön päätäntävallan siitä, miten tai millaisissa olosuhteissa avuttomuuden vaihe eletään ja kuinka kauan sitä kestää.

Hoitotahto, joka sisältää yksilöidyt toiveet siitä, kuinka tehokkaasti tai tehottomasti esim. minua hoidetaan, kumoaa yhteiskunnan kontrollin itseni suhteen. Vain minä yksilönä voin määritellä kärsimysteni luonteen, määrän ja laadun, et esim. sinä tai edustamasi ajattelusuunta tai lääkäri.

Mutta, meillä ei hoitotahtoa noudateta. Tiedän tapauksia, joissa henkilö on kieltänyt aktiiviset hoidot, pakkosyöttämiset ja muut, mutta omaiset ovat vaatineet tehohoitoja. Nyt tämä ihminen makaa täysin autettavana hoitolaitoksessa.

Kenen tarpeita kuunneltiin, kenen tahtoa noudatettiin? Kärsimys, nöyryytys ja muu koetaan yksilötasolla. Vain minä siis yksilönä voin määritetellä mitä haluan ja mitä en. Jos en halua jäädä kymmeniksi vuosiksi makaamaan avuttomana pakettina laitokseen, kait minä saan sen myös kieltää.

Sama oikeus sinulla on vaatia, että olet pyöriteltävänä, nosteltavana, vaipoteltavana kuinka kauan haluat, mutta sitä samaa et voi vaatia minulta. Koska sinä et minun kärsimyksiäni tunne etkä koe, niiden osalta olet pelkkä sivustakatsoja. Tosin on niitäkin, jotka saavat jonkinlaista mielihyvää siitä, että ihmisiä makuutetaan, vaipotetaan ja pakkoruokitaan, minä en heihin kuulu.

Oletetaan, että olet lääkärini; minulla on hoitotahto, jossa olen evännyt nenä-mahaletkun laiton tilanteissa, joissa nielemisrefleksini on sammunut joten tulisin kuolemaan nälkään tai janoon.

Hoitotahtoa laatiessani olen täysin tietoinen tästä..tai kiellän elvyttämisen, koska katson, että olen jo vanha..tai haluan jopa aktiivista kuolinapua, tilanteessa jossa loppuaikani tulisi olemaan vaikea. Samoin olen kieltänyt suonensisäiset nesteytykset..antibioottihoidot ja kaiken muun sellaisen, joka vain pidentää elämääni, muttei paranna. Kipulääkitystä toivon, jopa siinä määrin, että se uhkaa henkeäni, mutta siitä huolimatta sitä haluan.

Hoitotahtoni olen laatinut täydessä ruumiin ja sielun voimissa. Kun elämäni lipuu kohti tuota aikaa, jolloin olen avuton, en pysty nielemään mitään suun kautta..infektiot iskevät rajuina, olen tiedoton, enkä kykene enää ilmaisemaan tahtoani. Tai olen syvästi dementoitunut, en aukaise suutani jne.

Kysymys kuuluu, mitä sinä tekisit minulle? Tekisitkö kuitenkin kaikkesi, vastoin minun tietoista tahtoani? Alistaisit minut omien tarpeittesi ja toiveittesi toteuttajaksi? Kuka siinä vuoteessa makaa, kuka on avuton, kuka kärsii, sinäkö vai minä?

Jos oikein arvaan, et välitä tuon taivaallista minun tarpeistani ja toiveistani, vaan ajattelisit hyvin itsekkäästi omia tarpeitasi, omaa huonoa omaatuntoasi, omaa selviytymistäsi. Kaikki toimintasi lähtisi sinusta käsin, sinun tarpeistasi..minusta et välittäisi.

Jos väität, että välität, siksi pakkosyötät, laitat nenä-mahaletkun jne. koska väität, etten minä silloin tiedä mitä haluan. Kuitenkin tiesin hoitotahtoa laatiessani, mitä haluan ja olen tiennyt. Pahoin pelkään, että sinä et vain siitä välitä, koska olet pohjattoman itsekäs ja narsisti. Ja ehkä, myös uskovainen kieroutuneella tavalla? Jos perustelet aktiivisen toimintasi, elämäni pelastamiseksi sillä, että en tuolloin tiedä, mitä haluan, et noudata tervejärkisenä laatimaani hoitotahtoa, joka on verrattavissa mihin tahansa lailliseen dokumenttiin, koska hoitotahto edellyttää esteettömiä todistajia. Se on siis laillinen paperi. Sinulla ei ole oikeutta tehdä sitä vastoin. Ei myöskään omaisilla.

(Jotkut vetoavat siihen, että "ei koskaan tiedä, ihmeitä tapahtuu". No, sairasta ei saada terveeksi, vanhaa ei saada nuoreksi, liikuntakyky ei palaa..vaikka kuinka toivoo, rukoilee tai anelee Jumalaa. Tämä on fakta, ja vaikka sinä ihmeisiin uskot, se ei tarkoita, että minun täytyisi uskoa niihin. Mutta palataan aiheeseen:)

Näin sinun tarpeistasi tulee se, joka määrää minun kohtaloni, vaikka minä yksilötasolla kaiken sen joudun kokemaan, sinun hymistellessä tyytyväisenä vieressä: taas pelasti elämälle yhden, et vain koskaan kysy; minkälaiselle elämälle. Oman elämäsi olet pelastanut, sinä voit olla itseesi tyytyväinen..mutta minä en ole. Ja kuitenkin; minä olen se kaikkein avuttomin, jonka toiveita sinun olisi pitänyt noudattaa.

Minä en henkilökohtaisesti ymmärrä niitä, jotka vastustavat hoitotahdon-ilmausta tai eutanasiaa, koska jokainen voi hallutessaan hoidattaa itseään. Hoitotahto tai eutanasia-lain hyväksyminen vain mahdollistaa sen, että ne jotka eivät halua kärsiä vuosikausia, voivat halutessaan lopettaa tuon kärsimyksen silloin kun haluavat. Sillä ei ole mitään tekemistä Jumalan tai raamatun käskyjen kanssa. Ihminen on ottanut Jumalan tehtävän jo aikaa sitten, kehitellessään lääketiedettä. Näin tehdessään on jo miljoonia ihmisiä syntynyt , parantunut..ilman jumalaa..lääketieteen ansiosta.

Kyllä monet Hitlerinajan lääkäreistä etenivät "lääketieteellisissä" tutkimuksissaan kuolemaa tavoitellen.
Naisten kohdut täytettiin sulalla betonilla ja sitten tarkasti kirjoitettiin mitä tapahtui ennekuin nämä menehtyivät.
Tai kun jäihin pantiin ihmisiä seisomaan niin kauaksi aikaa että he menehtyivät, tietenkin valkotakkisten istuessa ammeitten laidoilla mukavasti tuoleissaan ja kirjoittaessa ylös kaiken mitä tapahtui näille onnettomille jäihinlaitetuille.
Mitähän mahtoivat nämä kokeitten uhrit siinä ennen menehtymistään ajatella ihmisen luonteesta?

Minä en myöskään ymmärrä, miten sinä kärsisit siinä tapauksessa että olisit letkuissa etkä tuntisi mitään?
Miten se olisi niin kamalaa, koska et tuntisi mitään?
Jotensakin tämä sinun eutanasiavouhotus vaikuttaa olevan eutanasiaa toisille ihmisille siksi, että voit itse niin huonosti katsellessasi tai hoitaessasi näitä ihmisiä.

Omainen kirjoitti:

Kyllä monet Hitlerinajan lääkäreistä etenivät "lääketieteellisissä" tutkimuksissaan kuolemaa tavoitellen.
Naisten kohdut täytettiin sulalla betonilla ja sitten tarkasti kirjoitettiin mitä tapahtui ennekuin nämä menehtyivät.
Tai kun jäihin pantiin ihmisiä seisomaan niin kauaksi aikaa että he menehtyivät, tietenkin valkotakkisten istuessa ammeitten laidoilla mukavasti tuoleissaan ja kirjoittaessa ylös kaiken mitä tapahtui näille onnettomille jäihinlaitetuille.
Mitähän mahtoivat nämä kokeitten uhrit siinä ennen menehtymistään ajatella ihmisen luonteesta?

Minä en myöskään ymmärrä, miten sinä kärsisit siinä tapauksessa että olisit letkuissa etkä tuntisi mitään?
Miten se olisi niin kamalaa, koska et tuntisi mitään?
Jotensakin tämä sinun eutanasiavouhotus vaikuttaa olevan eutanasiaa toisille ihmisille siksi, että voit itse niin huonosti katsellessasi tai hoitaessasi näitä ihmisiä.

Minä itse yksilönä määrittelen sen, mikä on minulle hyvä ..mistä kärsin tai olen kärsimättä. Sinulla ei ole siihen oikeutta puuttua. Et nostele minua istumaan, et letkuta, et vaihsda vaippojani jne.

Ja..vaikka en tajuaisi mistään mitään, vaikka en tuntisi yhtään mitään, niin siitä huolimatta en halua jäädä avuttomana makailemaan tai ylösnostettavaksi. Koska:

Katson, ettei kenellääkään ole velvollisuutta tehdä sitä minulle. En myöskään halua kuormittaa elinympäristöäni vaipoillani, en halua että vatsani toimitetaan, vaikka tukehtuisin ulosteisiini.

En halua käpertyä sikiöasentoon sairauteni johdosta (en siis liikuttelun tai hoidon puutteesta, vaan itse sairauden aiheuttamaan ongelmaan, jolla taas ei ole mitään tekemistä hoidotta jättämisen kanssa).

En halua, että ihmisyydestäni jää vain kuori, jota puunataan, pestään ja puetaan.

Haluan säilyttää arvokkuuteni viimeiseen asti. Se rvokkuus ei säily minun mielestäni siten, että minua puunataan, hoidetaan, liikutellaan kuin nukkea, tai vaikka hoidettaisiin niin hyvin kuin
se inhimillisesti katsoen on mahdollista.

Kannatan ehdottomasti eutanasia-lakia. Vain näin säilytän oikeuteni siihen, minkä katson itselleni parhaaksi, en sille mikä on ns. yleiselle mielipiteelle tärkeää tai olennaista.

Tähän ns. kaikki hoitajat ja lääkärit ovat murhaajia-jos vain silmä välttää-teoriaan en usko.

Joka tapauksessa inhimillisempää on silloinkin kuolla kuin jäädä näiden oletettujen sadistien rääkättäväksi.

"...ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. " Ks. yst. tkst. yllä.