Joku sheriffi ilmeisesti poistanut tämän nimim. MORO'n kirjoituksen. Se on miulla tallessa ja laitan sen tänne takaisin.
_______________________________________________
Iltapäivää. Olen pähkäillyt noita jehovantodistajien puheita, ettei eronnutta/erotettua hyljätä.
Oma tapaukseni on seuraavanlainen.
Olin muka jehovantodistajissa noin neljä vuotiaasta 19 vuotiaaseen saakka. Kävin kasteellakin tietämättä mitä se oikeastaan tarkoitti. 18 vuotiaana alin tykätä yhdestä tytöstä liikaa, joka oli vielä niinsanotusti maailmallinen tyttö.
Minut erotettiin koska veljeni 'käräytti' minut. Vuosi oli 1974. Vanhempani eivät kuitenkaan silloin hyljänneet minua, kuten ei veljenikään.
Menin naimisiin aivan toisen tytön kanssa, 'maailmallinen' hänkin. Saimme pojan vuonna -76 ja toisenkin pojan vuonna -81.
Vietimme perheeni kanssa yhteisiä viikonloppuja, me kävimme vanhempiemme luona ja he meillä, samoin kuin veljenikin. Kaikki sujui erottamisestani huolimatta hyvin, ei ollu mitäänn riitoja, edes uskonnosta, vaikken enää palannutkaan jehovantodistajien pariin.
Kunnes äkkiarvaamatta veljeni ilmoitti, ettei voi enää pitää minuun yhteyttä. Vähän myöhemmin isäni lähetti kirjeen jossa hän kertoi äidin kanssa harkinneensa, että he tekevät väärin, koska pitävät minuun yhteyttä, vaikka olen e r o t e t t u. (erotttamisestani oli siis kulunut seitsemisen vuotta)
Vanhempieni kanta pysyi heidän kuolemaansa saakka. Yritin hyvällä ja pahalla -'puhua, joskus huutakin'- järkeä, mutta kanta pysyi.
Olikohan jehovantodistajilla eronneisiin/erotettuihin erilaista valoa eri vuosijaksoina. Koska sain olla erotettuna vanhempieni kanssa ennen vuotta -81. Kielto seurustelusta kohdistui ainakin minuun vuonna -81. Nykyinen 'valo' saattanee olla vapaamielisempi, eräiden kirjoitusten perusteella asiaa tuumailtuani.
Yksi seikka minua on pitkään hämmentänyt. Eli
miksi jehovantodistajat nyt kirkkain silmin sanovat, etteivät he hylkää erotettuja omaisiaan, vaikka näin todistettavasti on käynyt. Eivätkö he tiedä lähihistoriansa tapoja toimia. Vai onko 'uusi valo' aina niin sokeerava, että muistot pyyhkäistään maton alle?
Joskus tuntuu, että aivan kuin hypnoosi olisi tehnyt tehtävänsä vartiotornin välityksellä.
Kaiken kruunuksi sain vielä veljeltäni kirjeen, jossa hän sanoi minun hyljänneen hänet ja vanhempani (?). Veljeni on siis edelleen jehovantodista ja alkoholisti, joten tämä jälkimmäinen seikka mielestäni on keventävä asia.
Äitini kuoli ensin Kävin hänen kuolinvuoteellaan ja hän sanoi: "miksi lakkasit käymästä". Siinä vaiheessa - täytyy tunnustaa - tuli tippa linsiin.
Isäni kuoli viime vuonna, kävin hänen luonaan sairaalassa muutamia kertoja, kuten kumpaisenkin hautajaisissakin. Ehdotin isälle kun hän oli jo vakavasti sairas, että tulisin hänen luokseen kotiinsa viikonlopuksi. Isä kertoi kysyvänsä mikä one seurakunnan mielipide, jos sinne menen. En tiedä kysyikö hän lupaa, mutta olin isäni luona viikonlopun ja sanoin antavani osaltani hänelle anteeksi. Jotenkin näin hänen silmistään, että hän, viisivuotta sodassa olleena ja siellä muutaman kerran haavoittuneenakin tajusi, miten monta vuotta meiltä meni hukkaan elämästämme. Minulla vanhemmistani ja lapsiltani isovanhemmista. Isältäni ja äiditäni meni hukkaan monta vuotta ilman lapsenlapsiaan. Jotekin tajusin, että hän ymmärsi kuinka väärässä jokin uskonlahko voi olla.
_______________________________________________
Iltapäivää. Olen pähkäillyt noita jehovantodistajien puheita, ettei eronnutta/erotettua hyljätä.
Oma tapaukseni on seuraavanlainen.
Olin muka jehovantodistajissa noin neljä vuotiaasta 19 vuotiaaseen saakka. Kävin kasteellakin tietämättä mitä se oikeastaan tarkoitti. 18 vuotiaana alin tykätä yhdestä tytöstä liikaa, joka oli vielä niinsanotusti maailmallinen tyttö.
Minut erotettiin koska veljeni 'käräytti' minut. Vuosi oli 1974. Vanhempani eivät kuitenkaan silloin hyljänneet minua, kuten ei veljenikään.
Menin naimisiin aivan toisen tytön kanssa, 'maailmallinen' hänkin. Saimme pojan vuonna -76 ja toisenkin pojan vuonna -81.
Vietimme perheeni kanssa yhteisiä viikonloppuja, me kävimme vanhempiemme luona ja he meillä, samoin kuin veljenikin. Kaikki sujui erottamisestani huolimatta hyvin, ei ollu mitäänn riitoja, edes uskonnosta, vaikken enää palannutkaan jehovantodistajien pariin.
Kunnes äkkiarvaamatta veljeni ilmoitti, ettei voi enää pitää minuun yhteyttä. Vähän myöhemmin isäni lähetti kirjeen jossa hän kertoi äidin kanssa harkinneensa, että he tekevät väärin, koska pitävät minuun yhteyttä, vaikka olen e r o t e t t u. (erotttamisestani oli siis kulunut seitsemisen vuotta)
Vanhempieni kanta pysyi heidän kuolemaansa saakka. Yritin hyvällä ja pahalla -'puhua, joskus huutakin'- järkeä, mutta kanta pysyi.
Olikohan jehovantodistajilla eronneisiin/erotettuihin erilaista valoa eri vuosijaksoina. Koska sain olla erotettuna vanhempieni kanssa ennen vuotta -81. Kielto seurustelusta kohdistui ainakin minuun vuonna -81. Nykyinen 'valo' saattanee olla vapaamielisempi, eräiden kirjoitusten perusteella asiaa tuumailtuani.
Yksi seikka minua on pitkään hämmentänyt. Eli
miksi jehovantodistajat nyt kirkkain silmin sanovat, etteivät he hylkää erotettuja omaisiaan, vaikka näin todistettavasti on käynyt. Eivätkö he tiedä lähihistoriansa tapoja toimia. Vai onko 'uusi valo' aina niin sokeerava, että muistot pyyhkäistään maton alle?
Joskus tuntuu, että aivan kuin hypnoosi olisi tehnyt tehtävänsä vartiotornin välityksellä.
Kaiken kruunuksi sain vielä veljeltäni kirjeen, jossa hän sanoi minun hyljänneen hänet ja vanhempani (?). Veljeni on siis edelleen jehovantodista ja alkoholisti, joten tämä jälkimmäinen seikka mielestäni on keventävä asia.
Äitini kuoli ensin Kävin hänen kuolinvuoteellaan ja hän sanoi: "miksi lakkasit käymästä". Siinä vaiheessa - täytyy tunnustaa - tuli tippa linsiin.
Isäni kuoli viime vuonna, kävin hänen luonaan sairaalassa muutamia kertoja, kuten kumpaisenkin hautajaisissakin. Ehdotin isälle kun hän oli jo vakavasti sairas, että tulisin hänen luokseen kotiinsa viikonlopuksi. Isä kertoi kysyvänsä mikä one seurakunnan mielipide, jos sinne menen. En tiedä kysyikö hän lupaa, mutta olin isäni luona viikonlopun ja sanoin antavani osaltani hänelle anteeksi. Jotenkin näin hänen silmistään, että hän, viisivuotta sodassa olleena ja siellä muutaman kerran haavoittuneenakin tajusi, miten monta vuotta meiltä meni hukkaan elämästämme. Minulla vanhemmistani ja lapsiltani isovanhemmista. Isältäni ja äiditäni meni hukkaan monta vuotta ilman lapsenlapsiaan. Jotekin tajusin, että hän ymmärsi kuinka väärässä jokin uskonlahko voi olla.
Vastaukset 6
Vanhimmat
itse. "Kuvitteletteko, että tulin tuomaan maan päälle rauhaa? En toki, sanon teille, vaan pikemminkin jakautumista. Sillä tästä lähtien on viisi yhdessä talossa eri puolta, kolme kahta vastaan ja kaksi kolmea vastaan. He ovat jakautuneet: isä poikaa vastaan ja poika isää vastaan, äiti tytärtä vastaan ja tytär äitiään vastaan, anoppi miniäänsä vastaan ja miniä anoppiaan vastaan." Lu 12:51-53.
Matteus myös kirjoitti, mitä Jeesus kertoi:"Niinpä jokaiseen, joka tunnustaa yhteyden minuun ihmisten edessä, siihen minäkin tunnustan yhteyden Isäni edessä, joka on taivaissa, mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa. Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Sillä minä olen tullut aiheuttamaan jakautumisen: mies on isäänsä vastaan ja tytär äitiään vastaan ja nuori vaimo anoppiaan vastaan. Tosiaankin, ihmisen vihollisia tulevat olemaan hänen omat huonekuntalaisensa. Joka on kiintynyt isäänsä tai äitiinsä enemmän kuin minuun, ei ole minun arvoiseni, ja joka on kiintynyt poikaansa tai tyttäreensä enemmän kuin minuun, ei ole minun arvoiseni.Ja joka ei ota vastaan kidutuspaaluaan eikä seuraa minun jäljessäni, ei ole minun arvoiseni. Joka löytää sielunsa, tulee kadottamaan sen, ja joka kadottaa sielunsa minun tähteni, tulee löytämään sen." Mat.10:34-39
En usko että tuo veli on ns. "luopio" vaan
hän ei pystynyt hyväksymään , teidän oppianne.
Paljon siinä on epäraamatullisia asioita ja se
on hyvin lakihenkinen oppi. Ei sitä voi
suositella kenellekään. Monet saattavat olla
epäröivällä mielellä, mutta eivät uskalla
kyseinalaistaa opetusta, mitä pelkäävät
Jumalaa vai ihmisiä.Usko on paljon yksinkerti-
sempi asia, meidän täytyy tulla lasten
kaltaisiksi. He eivät ole satojen sääntöjen
sitomia, vaan he uskovat yksinkertaisesti,
kun kerrotaan ,että Jeesus rakastaa heitä, niin se on sitten totta. Eivät he yritä ansaita
hänen rakkauttaan, koska hän rakastaa ilman
omaa ansiota, sen hän on osoittanut omalla
kuolemallaan meidän syntisten puolesta.
Enemmän ihmiset kaipaavat kuulla tuota ilosanomaa
Jumalan rakkaudesta ja pelastuksesta, kun
kieltoja kiellon päälle. Lue Raamattua ihan
omin päinkin, Pyhä Henki tekee ihmeellistä
työtä sinussa ja hän vaikuttaa tekemistä ja
tahtomista. Etsi käsiisi kunnon käännös,
tuo Jehovantodistjien käännös ei ole oikea.
Kun olet tullut tuolle oikealle tielle, joka
käy Jeesuksen kautta Isän luo, elämäsi muuttuu,
et enää lain vaan armon alla.
Eräässä hengellisessä laulussa on ihanat sanat:
Niin alhaalla ei kukaan kulje, ettei siellä
Jeesus ois, hän ei ketään luotansa sulje,
eikä karkoita ketään pois.
Maan alimpiin paikkoihin astui hän kantaen
ristiään, siinä verehen viittansa kastui, repi
piikit nuo puhtaan pään.
Vaan alemma vieläkin tulla, hän tahtois jos
siellä ois, joku tunnolla haavoitetulla, että
korjata kurjan vois.
hienoa laittaa raamatun pätkiä vastaukseksi, mutta ei niitä jaksa lukea ja sitä paitsi raamattua voi tulkita miten lystää joten hei antakaapa olla. Jehovan todistajat on sokeita.
....
tuota....kyllähän raamattu kieltää hylkäämisen ja ohjeena on kuitenkin erottaa seurakunnasta KATUMATON VÄÄRINTEKIJÄ! sääntö on erittäin hyvä ja suojelee seurakuntaa. Väärintekijähän on itse valinnut tiensä joten miksi vaivata päätään sillä mitä muut jt:t hänestä ajattelevat. Huomatkaa siis että Raamatussa painotetaan nimenomaan sitä että jos ihmisestä löytyy vähänkään katumusta Jumala on valmis antamaan anteeksi.Erottaminen ei tapahdu kevyillä syillä.Moron kirjoitus osoittaa vain sen miten hänen itsensä vanhemmat suhtautuivat häneen.Se ei ole uskonnon syy todellakaan.Ymmärrän paremmin ihmisessä inhimillisyyden joka haluaa tavata lapsenlapsiaan kuin sen joka ei halua tavata, lapsenlapsien tapaamatta jättäminen oli vain näiden ihmisten päätös. Toisaalta moro olisi voinut näyttää esimerkkiä peräänkuuluttamastaan suvaitsevuudesta ja kunnioittaa vanhempiensa päätöstä eikä jälkeenpäin sättiä vanhempiensa uskontoa tällä palstalla.Edelleen vaikka joku ihminen on erotettu jostain uskontokunnasta, niin Jumala näkee koko tilanteen ja Hän ratkaisee tuon henkilön lopullisen kohtalon..Joten päädymme taas siihen miksi kaikki erotetut tuntevat olevansa jollain tavalla väärinymmärrettyjä??Eivätkö he ainoastaan itse etsi ihmisten hyväksyntää? Ja kun he olivat jt:n järjestössä, he itse siihen liittyessään hyväksyivät Raamatun opit.Suosittelen Raamatun lukemista ja nöyrtymistä.
Voiko alle kouluikäinen päättää onko hän jehovantodistaja vai ei ?