Lähteekö vaiva tukipohjallisilla?

Kävin fysioterapeutin luona, joka totesi selän olevan kiero. Taipuisuus on parempi toiseen suuntaan, mutta toiseen ei tahdo taipua. Paino on enemmän toisella jalalla. Tästä syystä tulee kamalat kivut selän toiselle puolelle, sekä niskaan. Fysioterapeutti sanoi pohjallisten kehittävän jalan lihasta (mahd. ylipronaatio), jolloin ne voisivat olla kannattava hankinta. Toisin sanoen voisi ajatella, että vaivat lähtevät kokonaan kun lihas on kehittynyt jalassa. Miten on, onko kenelläkään lähtenyt vaivat pois, niin että on päässyt tukipohjallisesta eroon? Millainen tukipohjallinen on määrätty ja mihin vaivaan?
2266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En tunne ainoatakaan joka olisi vaivoistaan tukipohjallisilla eroon päässyt. Jotkut on kokeneet ne hyödyllisiksi ja toiset taas ei. Joskus niitä muutellaan ja arvotaan, mutta apua ei tule.
Kokeile niin se selviää. Mitään virallista hoitoa ne eivät ole.

Äänestä

Minä hankin tukipohjalliset kävelykipujen vuoksi. Löysät nilkat, virheasento, polven nivelrikko jne.. Auttoi nilkkavaivoihin, mutta selän suhteen (skolioosia minullakin) ei vaikutusta. Tukipohjalliset ei paranna mitään, ne ovat vain apuväline. Ilman kipuja on kuitenkin ihana kävellä, joten pidän kannattavana hankintana omaan vaivaani. En tiedä onko niitä erilaisia.

Kiinnitäpä huomiota, seisotko usein paino toisella jalalla (aina samalla puolella!), vaikka liikennevaloihin pysähtyessäsi? Kannatko kassia aina samalla olalla jne. Käytä ja vahvista kehoa tasapuolisesti molemmilta puolilta. Mutkan sisäkurvin lihakset on kireät ja ulkokurvin puoleiset heikot. Jumpallahan lihaksia kehitetään, jos toinen puolesi on vahvempi kuin toinen. Samaten taipuisuus kehittyy venytyksillä, ei tukipohjallisilla.

Geelipohjalliset kuulemma toisilla ajaa saman asian kuin mittatilaustyönä teetätetyt pohjalliset. Kokeile niitä, ennekuin teet kalliin hankinnan. Noita saa parilla kympillä, minun teetätetyt maksoi 170 €.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


etsiväxq kirjoitti:

Kävin fysioterapeutin luona, joka totesi selän olevan kiero. Taipuisuus on parempi toiseen suuntaan, mutta toiseen ei tahdo taipua. Paino on enemmän toisella jalalla. Tästä syystä tulee kamalat kivut selän toiselle puolelle, sekä niskaan. Fysioterapeutti sanoi pohjallisten kehittävän jalan lihasta (mahd. ylipronaatio), jolloin ne voisivat olla kannattava hankinta. Toisin sanoen voisi ajatella, että vaivat lähtevät kokonaan kun lihas on kehittynyt jalassa. Miten on, onko kenelläkään lähtenyt vaivat pois, niin että on päässyt tukipohjallisesta eroon? Millainen tukipohjallinen on määrätty ja mihin vaivaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu