Miksi?

Jeesuksen aikaan juutalaiset puhuivat perjantaista valmistuspäivänä, jolloin kaikki piti suorittaa valmiiksi sapattia varten. Esim. ruoka tuli valmistaa sapatiksi valmiiksi, koska sapattina ei saanut valmistaa ruokaa.

Sapatti vietettiin sitten hiljaisuudessa, naiset olivat kotona hiljaisuudessa tekemättä mitään ja miehet kävivät synagogassa lukemassa vanhan testamentin kirjoituksia.

Miksi adventisteille nykyään tuo valmistuspäivä eli perjantai on ihan samanlainen päivä, kuin esim. torstai tai tiistai?
Ei tehdä mitään valmisteluja sapattia varten.

Monelle adventisteille sapatti on sitten se viikon kiireisin ja rauhattomin päivä.

Useat adventistit toivovat, että sunnuntai koittaisi ja saisi edes yhden päivän viikossa todella levätä.
Voi olla rauhassa kotona, niinkuin Jeesuksen aikalaisetkin tekivät.
2129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä.
Mikäli asia koetaan tärkeäksi tulee asian eteen tehdä myös valmisteluja.
Adventismi kokee tärkeäksi Jeesuksen toisen tulemisen, mutta valmisteluja ei tehdä sen eteen.
Samoin on sapatin laita. Adventisteille tärkeä päivä, mutta valmisteluja ei tehdä perjantaisin sapatin varalle.

Monilla lapsiperheillä sapatista on tullut rasite, koska sapattiaamut ovat kiireisiä ja jopa riitaisia, kun lapsia yritetään pukea sapattikouluun ja kaikki valmistelut on perjantaina jäänyt tekemättä.
Aikuiset käyvät työssä ja ovat perjantai-iltaisin niin väsyneitä, että eivät jaksa eikä ole aikaa tehdä mitään valmisteluja sapatin varalle, kun aurinkokin talvella laskee jo niin aikaisin.
Sapatista tuleekin sitten taakka, jonka yli pitää päästä mahdollisimman nopeasti.

Äänestä

{\{\{\ Jeesuksen aikaan juutalaiset puhuivat perjantaista valmistuspäivänä, jolloin kaikki piti suorittaa valmiiksi sapattia varten. Esim. ruoka tuli valmistaa sapatiksi valmiiksi, koska sapattina ei saanut valmistaa ruokaa.

Sapatti vietettiin sitten hiljaisuudessa, naiset olivat kotona hiljaisuudessa tekemättä mitään {\{\{\ --sda.manaaja--

Martta ja Maria Luuk.10:38-42

38
Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen.
39
Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan.
40
Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua."

41
Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista.
42
Vain yksi on tarpeen.* Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois."
[Monissa käsikirjoituksissa muodossa: "Vähän on tarpeen, tai yksi ainoa."]

Seppä Högman sanoi etsivän paikalla olevalle Paavo Ruotsalaiselle:
yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki, Kristuksen Jeesuksen
sisäinen tunteminen."

Jos adventistit tekevät sapatinvalmistelut jo ennen perjantai-iltaa,
joka Jeesuksen päivinä oli sapatinvalmistuspäivä,
niin siinä tapauksessahan he tulevat pyhittäneeksi sapattia
hartaammin kuin Jeesuksen aikaiset ihmiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sda.manager kirjoitti:

Jeesuksen aikaan juutalaiset puhuivat perjantaista valmistuspäivänä, jolloin kaikki piti suorittaa valmiiksi sapattia varten. Esim. ruoka tuli valmistaa sapatiksi valmiiksi, koska sapattina ei saanut valmistaa ruokaa.

Sapatti vietettiin sitten hiljaisuudessa, naiset olivat kotona hiljaisuudessa tekemättä mitään ja miehet kävivät synagogassa lukemassa vanhan testamentin kirjoituksia.

Miksi adventisteille nykyään tuo valmistuspäivä eli perjantai on ihan samanlainen päivä, kuin esim. torstai tai tiistai?
Ei tehdä mitään valmisteluja sapattia varten.

Monelle adventisteille sapatti on sitten se viikon kiireisin ja rauhattomin päivä.

Useat adventistit toivovat, että sunnuntai koittaisi ja saisi edes yhden päivän viikossa todella levätä.
Voi olla rauhassa kotona, niinkuin Jeesuksen aikalaisetkin tekivät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu