Älkää adventistit enää

ihmetelkö sitä seikkaa keskuudessanne, ettei paikallisseurakunnissanne istu kokouksissa edes vakiintunut paikallinen kokousväki.
Mikäli adventistien suhtautuminen lähimmäisiinsä on samaa luokkaa kuin tällä palstalla, niin eipä ole syytä ihmetellä paikallisseurakuntienne väestökatoa sen seurauksena.

Kukapa nyt sellaiseen adventistien paikallisseurakuntaan tulisi, jossa jotkut palstan tavoin syyttelevät jatkuvasti valehtelijaksi ja haukkuvat lähimmäisiään milloin miksikin paavin kätyreiksi tai auringon tai saatanan palvojiksi, vaikka nämä itse todistavat olevansa Jeesukseen uskovia Jumalan lapsia, joille Jeesus on se todellinen Herra ja syntisten Vapahtaja.
16158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Sinä, joka todistat olevasi Jeesuksen uskova ja hänen seuraajansa, Jumalan lapsi .." Nouse, ja mene
sapattina synagookaan, vai " nouse, ja mene tänään pellollesi kylvämään siementä"?

Jos adventtiseurakunnissa on väestökato, niin eikö se tarkoita, että Jeesukseen uskovat Jumalan lapset toimittavat sapattikokouksen aikaan omia toimiaan,ja puhuvat joutavia, minun pyhäpäivänäni, sanoo Herra Sebaot?
" Minä kysyn teiltä: kumpi on luvallista sapattina: hyvääkö tehdä, vai tehdä pahaa, pelastaako henki, vai hukuttaa" Luuk 6: 9
Eikö Ihmisen Pojan seuraamisen tähden ole parempi mennä Jeesuksen esimerkin mukaan sapattina synagookaan, kuin olla menemättä?
Etkö tiennyt? " Synnin palkka on kuolema"?
Ja etkö tiennyt tätäkään? " Syntiä en olisi tullut tuntemaan, ellei Jumalan laki olisi kertonut mikä on syntiä?

" Jos " Muistat pyhittää lepopäivän...niin, et tee syntiä, etkä siinäkään tapauksessa, jos aivoinfrakti
on vienyt muistisi!...olisiko vielä muita syitä?
Hm...eikösekin, että jos täysikäinen aasi putoaa kuoppaan, ja se pitäisi saada ylös sapatinpäivänä,...mutta eihän siinäkään kauan mene, sen ylös kiskomisessa, ja voihan sen aasin taluttaa kirkkoon, sen jälkeen kun se on ylösnostettu!! eikös vain? :-)

Äänestä
  • keskuudestasi adventistiseurakunnassasi poistat sormella osoittelun ja vääryyden puhumisen, niin siinä sinä teet Jumalan mielen mukaisesti, ja Isä Jumala kuulee sinua, kun huudat häntä avuksesi.

    Ellei Jeesukseen uskova Jumalan lapsi koe elämässään tarvitsevansa lauantain pyhittämistä sapatiksi eikä koe tarvitsevansa myöskään siitä jatkuvaa saarnaamista lähimmäisilleen, niin mikä olet sinä vajavainen tomuhiukkanen tuomitsemaan lähimmäisiäsi asian johdosta Kadotukseen?

    Uskova ihminen palvelee meidän Herraamme, Jeesusta Kristusta, niillä eväillä ja opeilla, jotka hänelle on hänen uskoontulonsa alkuaskeleissa annettu Pyhän Hengen opastuksen kautta Raamatun sanaan.

    Muslimi omalla tavallaan, vapaakirkollinen omalla tavallaan, adventisti omalla tavallaan, helluntailainen omalla tavallaan; ja siltikin yhteistä heille kaikille on Isä Jumala, Poikansa Kristuksen Jeesuksen tuntemisen kautta.

    Äänestä

  • R.yssä kirjoitti:

    keskuudestasi adventistiseurakunnassasi poistat sormella osoittelun ja vääryyden puhumisen, niin siinä sinä teet Jumalan mielen mukaisesti, ja Isä Jumala kuulee sinua, kun huudat häntä avuksesi.

    jumala sama kuin kristittyjen Jumala.

    aan Jumalan silmäterä!!

    Joka minuun koskee, se koskee hänen silmäteräänsä, ja se on arka paikka....siis, se silmäterä!!
    Eihän sapatin pyhittämisessä ja muidenkaan käskyjen kohdalla ole suinkaan kyse, siitä kokeeko joku jotakin tunnetta, käskyihin nähden vai ei!

    On eri asia jos palvelet epäjumalia, ja epäjumalankuvasi on kuuluttanut ja antanut sinulle käskyt
    ennenkuin sinä niitä rikoitkaan,...voithan silloin sanoa: " Epäjumalankuvani on ne tehnyt, veistetty kuvani
    ja painettu kuvani on niin säätänyt"

    Sillä tuntemattomia käsin tehtyjä jumalia on vaikka kuinka paljon,...ja jokaisella niiden palvelijalla omat
    versionsa epäjumalien säädöksistä!

    Mutta tästä Jumalasta josta minä puhun, niin ennen häntä ei ollut luotu yhtäkään jumalaa,
    eikä hänen jälkeensä toista tule!!
    Mutta teillä joilla on jeesus kuvia, noita näkymättömän jumalan kuvia, Hänhän se on salatun Jumalan kuva, Jeesus..mutta nuo jumalat eivät pelasta eivätkä voi käskyjä julistaa!

    " Te olette minun todistajani, sanoo Herra,
    ja minä olen Jumala" Jes 23: 12

    Mitä tuomitsemiseen tulee, niin enhän minä jumalattomia voi tuomita..." Enhän minä ole tullut maailmaa
    tuomitsemaan, vaan tulin pelastamaan sitä" Jeesus

    Mutta mitä tulee seurakunnan jäseniin, niin on kirjoitettu: " Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriin kuuluvat, ulkopuoliset tuomitsee Jumala"!!

    Seurakunta tuomitsee omat jäsenensä, ja käsittelee tapauskohtaisesti jonkun jäsenen tilan ja asiat,...mutta niitä jotka ovat srk ulkopuolella , niitä me emme tuomitse, vaan kerromme heille pelastuksen tien!

    Jos kirjoitan " Jos tahdot päästä elämään sisälle, pidä käskyt"...niin en se ole minä, joka puhuu vääriin, vaan se, joka sanoo: " Ellei Jeesukseen uskova, Jumalan lapsi koe elämässään tarvitsevansa sapatin
    pyhittämistä, niin mikä sinä olet...jne

    akysehän ei ole ihmisen kokemuksesta, mitä hän kokee,..vaan meillähän on taistelu meneillään..siihen saakka kunnes saamme Kristuksen avulla oikeuden voittoon!
    Oikeuden sanomaahan me toimitamme pakanoille!

    Jos jonkun valtakunta eli aivot ovat riitaantuneet itsensä kanssa, kuinka hänen valtakuntansa voi pysyä pystyssä, kun Pyhä Henki ensin kehoittaa, muistuttaa, varoittaa, rukoilee jne. tekee kaikkensa että talo pysyisi pystyssä, mutta se kaatuu , koska " Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa" Matt 12: 30

    Onko siis pahateko sellainen, joka menee sapattina kirkkoon, ja parantaa siellä sairaita? LK 6: 9
    " He vastasivat Pilatukselle: " Jos tämä ei olisi pahantekijä, emme olisi ananeet häntä sinun käsiisi"

    " Niin Pilatus sanoi heille: " Ottakaa te hänet ja tuomitkaa hänet lakinne mukaan"
    Juutalaiset sanoivat hänelle: " Meidän ei ole lupa ketään tappaa"

    Jos sapatinpitäjä, ja sapattina hyvää työtä tehnyt, joutuu ns. juutalaisten kynsiin, he ensimmäiseksi miettivät " " Meidän ei ole lupa ketään tappaa"
    " Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi, kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita." 1 Kor 6: 12

    Paavali, joka oli Kristuksessa temmattiin Jumalan paratiisiin, jossa on elämän puu, tästä miehestä Paavali kerskaa,...kerskaatko sinä siitä, jos rikot Jumalan käskyt, ja odotat että sinutkin temmataan Jumalan paratiisiin?
    " Jokainen joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.1 Joh 3: 4
    IV. käskyn rikkominen, siinä kuin muittenkin on laittomuutta, siinä sitten peukalo pystyyn ja liftaamaan paratiisiin??
    Huh, teidän kanssanne!

    Äänestä

Jokainen hereillä oleva ihminen ymmärtää, että adventtikirkko on pakanuutta ja isien perinnäissääntöjä vaaliva kultti, joka ei ole Jumalasta.

Sokean on kuitenkin mahdoton havaita suden kuopat, jollei hänellä ole avustajaa, joka ohjaisi.
Adventismi on sokaissut monen ihmisen mielen ja sydämen.
Ainoa oikea ratkaisu on kääntyä suuuren Lääkärin Jeesuksen puoleen anoen näkökykyä takaisin.
Pyhän Hengen öljy on luvattu silmiemme voiteeksi. Tämä öljy avaa silmät näkemään kulttien harhat.

Advenettikultista ja muistakin kulteista tulee lähteä pois, sillä ne ovat suurta Babylonia ja eksytystä, jolla saatana ovelasta yrittää johtaa ihmisen pois pelastuksesta ja kohti ikuista tuhoa ja eroa Jumalasta.

Lopunajan aidon uskovan ja Jeesuksen opettuslapsen tunnusmerkki on, ettei hän ole sitoutunut mihinkään muuhun, kuin Jeesukseen. Hän ei ole sidoksissa lahkolaisuuteen tai kultteihin, eikä mihinkään ihmisestä lähtöisin oleviin järjestelmiin.

Tämä on oikea "kolmen enkelin sanoma".

Äänestä
  • etteivät kuolleet tiedä mitään, eikä heillä ole ajatusta eikä tekoa,...mutta sinähän
    et ole kuollut, koska kirjoitat tänne.?
    Teeppäs nyt sellainen armoteko, että kun me ennen olimme ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä
    jne... niin " opeta sinä meitä"!
    Kerrohan Raamatulla missä kohden, semmoinen ihminen joka elää adventtiseurakunnan keskellä on joutunut harhaan?

    Onhan kirjoitettu: " Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti" Tiit. 3: 10

    Näytähän nyt joutuin toteen Raamatulla, että miten semmoinen ihminen, kuin adventisti on joutunut harhaan, ja tekee syntiä"!!!??

    Ota nyt yksi asia kerrallaan, sillä voihan olla ettei tämän harhaopin oikaiseminen ole yhden tai kahden päivän asia, jos me olemmekin suuresti rikkoneet sekä hyvien tekojen harjoittamisessa, että kertakaikiaan pyhille annetussa Kristuksen evankeliumissa!

    Meillehän on tärkeeää elää totuudessa, sillä onhan kirjoitettu: " Sillä aika on tuomion (lue: tutkiva tuomio)
    alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se ensiksi alkaa meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset" 1 Piet 4: 17

    Avaahan siis joutuin raamattusi, ja silmäsihän olivatkin jo avoinna valmiina, ja kerro missä kohdin emme ole
    olleet Jumalan evankeliumille kuuliaiset, toisin kuin sinä???

    Kerro samalla, että mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset??.eli mihinkä
    joutuukaan jumalaton ja syntinen? jakeesta 18

    Kun sinulla on oikea kolmen enkelin sanoma, niin kerro se sanoma meille! Jos et kertoisi, niin eikö olisi niin, että meidän veremme Jumala vaatii sinun kädestäsi, koska tiesit ja tunsit Jumalan evankeliumin, etkä sitä meille jakanut, kun me pyydämme sinua kertomaan sen toivon perustusta, joka sinulla on,...kuitenkin sävyisyydellä ja Jumalan pelolla!

    Äänestä

  • lopunajan tosiuskovan tuntomerkit on kerrottu Ilm. 12:17, 14:12.

    Äänestä

  • noissa kirjoituksissasi, vain ylimalkaista suun pieksäntää oman itsesi korostusta ylimalkaisin sanoin.

    Suunnilleen kuin jos minä sanoisin: Olet aivan sellainen että en ole aivan samanlainen kuin hän joka on aivam samanlainen kuin hän joka on erilainen kuin hän joka sanoi olevansa samanlainen kuin hän joka ei ole erilainen kuin hän joka on kuin ei olisikaan..

    Kyllä näitä teidän jaarituksianne saa lukea vaikka kuinka kauan, jos viitsii, taitaa olla turha odottaa että puhuisitte asiaa.

    Äänestä

  • !!??!! kirjoitti:

    lopunajan tosiuskovan tuntomerkit on kerrottu Ilm. 12:17, 14:12.

    Jos ja kun lohikäärme, eli saatana vihastui vaimoon, niin miksi
    Jeesus sanoi ristillä riippuessaan " vaimo, katso poikasi"!

    Kun tämän ratkaiset, niin et ole kaukana Jumalan valtakunnasta!!
    terv. benedi

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    Jos ja kun lohikäärme, eli saatana vihastui vaimoon, niin miksi
    Jeesus sanoi ristillä riippuessaan " vaimo, katso poikasi"!

    Kun tämän ratkaiset, niin et ole kaukana Jumalan valtakunnasta!!
    terv. benedi

    kahdella mitään tekemistä keskenään. Jeesus puhui Mariasta ja Ilmestyskirja puhuu seurakunnasta.

    Äänestä

  • !!??!! kirjoitti:

    kahdella mitään tekemistä keskenään. Jeesus puhui Mariasta ja Ilmestyskirja puhuu seurakunnasta.

    Eipä Jeesus sentään niin aasi olisi ollut, että olisi sanonut
    Marialle, hänen kasvatti äidilleen, että " Vaimo, katso poikasi"

    Eihän nyt Maria Jeesuksen vaimo ollut, vaan Joosefin!
    Ja Jeesuksellahan ei ollut äitiä, sillä Hänhän oli olemassa jo ennenkuin Aabrahama syntyi!

    Jeesus sanoi: " Vaimo, eli minun seurakuntani, katso Poikasi!

    Jos Vaimo katsoo Poikaa, joka riippuu ristillä, se pelastuu.. " Ja Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä" 1 Joh. 1: 7

    Jos taas sanomme ettei vaimolla eli seurakunnalla ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä!

    Jeesus sanoi: " Minä olen totuus, tie ja elämä"

    Ne, jotka katsovat Jeesukseen, ne jäävät henkiin, kaikki ne, joita käärme on purrut!

    Kaikki ne joita saatana on purrut, jäävät eloon jos katsovat Poikaa!!
    Tätä varten Mooses nosti vaskikäärmeen tangon päähän! " Vaimo, katso Poikasi"!!

    Jeesus sanoi sanat Marialle ja pojalla hän tarkoitti apostoli Johannesta. Etkä lue Raamattua???

    Äänestä

  • !!??!! kirjoitti:

    Jeesus sanoi sanat Marialle ja pojalla hän tarkoitti apostoli Johannesta. Etkä lue Raamattua???

    etkö sen vertaa käsitä, että Jeesus tasan tarkkaan tiesi, mitä äiti sana tarkoittaa!

    " Niin joku sanoi hänelle: " Katso, sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat puhutella sinua" Matt 12: 47
    " Mutta hän vastasi ja sanoi sille, joka sen hänelle ilmoitti: " Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat ovat minun veljeni" jae 48

    Jo tästä ymmärrä, että Jeesus kyllä tiesi, millä nimellä äitiä puhutellaan!!

    " Sillä poika halveksii isää, tytär nousee äitiänsä vastaan,
    miniä anoppiansa vastaan; ihmisen vihamiehiä ovat hänen omat perhekuntalaisensa" Miika 7: 6

    Tästä näet, että kun puhutaan ihmisen perhekuntalaisista, niin silloin Raamattu käyttää näitä
    samoja nimityksiä kuin mekin käytämme!

    Mutta kun Jumala, Jeesus puhuu , niin hän puhuu vaimosta eli seurakunnasta!

    Eihän Jumala Jeesuksessa pelastusta järjestänyt jumalattomille, vaan " vaimon siemenelle"
    niille , jotka ovat Jumalan kansaa!
    Eihän pelastettujen joukossa ole muita kuin " vaimon jälkeläisiä" Jumalan siementä!

    " Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala,
    sillä hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen" Luuk 1: 68...Näin Sakarias Pyhässä Hengessä

    Sanoihan Marian sukulainen Marialle näin: " Siunattu sinä vaimojen joukossa, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä"
    Vaimoksi sanotaan sellaista naista, joka on raskaana, tai joka on jo synnyttänyt,..eihän sellainen
    ole enää neitsyt, eikä morsian!

    Ja lapsethan tätä miehen puolisoa kutsuvat äidiksi, eivätkä suinkaan vaimoksi!
    Koska Maria ei ollut Jeesuksen äiti, vaan " Jumalan synnyttäjä"...niin hän kutsui tätä Vaimoksi,
    koska hän oli syntynyt " vaimon siemenestä, ja Daavidin suvusta

    " Ja kohottanut meille pelastuksen sarven
    palvelijansa Daavidin huoneesta" Lk 1: 69...niinkuin hän on puhunut hamasta ikiajoista
    pyhäin profeettainsa suun kautta, pelastukseksi vihollisistamme
    ja kaikkien niiden kädestä, jotka meitä vihaavat"

    Kuka siis on vaimo Jeesuksen kielen käytössä?

    " Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa
    täynnä seitsemää viimeistä vitsusta, ja puhui minun kanssani sanoen:
    " Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon" Ilm. 21: 9

    Joko nyt käsität, että kun Kristus oli ristillä, niin Jeesus halusi sanoa seurakunnalle, eli vaimolle
    kautta vuosituhanten että " " Katso! Jumalan Karitsa joka ottaa pois maailman synnin"

    Jeesus voi ottaa omiltaan maailman synnin pois, sillä eihän hän maailman edestä kuollut, vaan omiensa edestä!!
    Ja jokainen joka haluaa, ja tahtoo, saa juoda tästä elämän lähteestä, Karitsasta, joka siis tulee
    osaksi niitä, jotka hänestä juovat!
    Kristushan se on vaimon, eli seurakunnan pää!!

    " Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa....Ilm. 12: 17
    Eihän hän Mariaan vihastunut, vaan Jumalan vaimoon, eli seurakuntaan!!!
    ...ja se asettui seisomaan meren hiekalle jae 18

    Me seurakuntalaiset " vaimon jälkeläiset" seisomme puolestamme Kristus Kalliolla!

    " Ja kun lohikäärme näki olevansa heitetty maanpäälle, ajoi hän takaa sitä vaimoa, joka oli poikalapsen synnyttänyt" Ilm. 12: 13
    Eihän hän Joosefin vaimoa Mariaa takaa ajanut, koeta nyt käsittää, vaan Kristuksen vaimoa!!

    Raamattu kertoo juuri tämän vuoksi " vaimo katso Poikasi"...sillä saatana joka ajoi takaa vaimoa,
    niin Poika ristillä riippuessaan " murskasi käärmeen pään"..sen joka on perkele ja saatana!!

    Seurakunnan eli vaimon tulee katsoa ainoaan toivoon joka sillä on Poikaan!!

    " Joka uskoo Poikaan sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan vihaa pysyy hänen päällänsä" Joh 3: 36

    Joko nyt käsität, että vaimon on katsottava Poikaan, mieli pelastua!!??

    Voisin kertoa sinulle muutakin, siitä kuinka tämä vaimo ei ollut kuuliainen Pojalle, eikä katsonut häneen!
    " Ne, jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa" Raamattu...ja kuinka tämä vaimo lankesi ennen Yljän tuloa, ja kuinka Johannes sanoo: " ...ja hänet nähdessäni, minä suuresti ihmettelin" Ilm 17: 7
    " Ja enkeli sanoi minulle: " Miksi ihmettelet? Minä sanon sinulle tuon vaimon salaisuuden, joka häntä kantaa...jae 8
    Mutta nyt sinä et pysty ottamaan enempää vastaan, sillä sinulla on halu julki tuoda oma mielipiteesi, eikä sitä mikä Jumalan Pojan mielipide on!

    Äänestä

täällä valehdelleet advarien uskosta, että voitte syyttää itseänne.

Äänestä

Onko uskonto sinulle sitä että puhutaan valhetta itse Jumalasta?
Taidät olla sinäkin niitä jotka uskovat ikuiseen elämään vaikka sitten helvetin tulimeressä ja nytkö pitäisi adventistien olla samaa mieltä jotta istuisit heidän kanssaan sapattina kuulemaan ja tutkimaan Herran Sanaa.

Ei Nooa muuttanut ilmoitustaan vain miellyttääkseen kuulijoita vaan kertoi hmisille sen mitä oli tulossa. 8 ihmistä pelastui koska muut eivät halunneet tutkia asioita vaan sen sijaan pilkkasivat ja ivailivat , kunnes heidän loppunsa tuli.

Jeesus sanoi:
Matt. 24:37 Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.

Kuinka ajattelematonta onkaan olla tutkimatta asioita itse ja vain luottaa vääriin lupauksiin..

Äänestä

aurinkoon sinne mihin heidän mielensä halaa: Siellä auringossa heillä
on aina lämmintä heille ei tule koskaan vilu. eivätkä he enää ikävöi
Helvettiä. Siellä auringossa he ovat aina oman aurinko jumalansa luona.

Kuinka ihana toivo heillä onkaan. Toisen kaltainen kohtalohan on noilla
Jeesuksen sapatti-Kristityillä, näet heidän pitää mennä sinne Jeesuksen
valmitamiin Mansioneihin jonne hän on hänen käskyihinsä luottavat
luvannut viedä¤!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

R.yssä kirjoitti:

ihmetelkö sitä seikkaa keskuudessanne, ettei paikallisseurakunnissanne istu kokouksissa edes vakiintunut paikallinen kokousväki.
Mikäli adventistien suhtautuminen lähimmäisiinsä on samaa luokkaa kuin tällä palstalla, niin eipä ole syytä ihmetellä paikallisseurakuntienne väestökatoa sen seurauksena.

Kukapa nyt sellaiseen adventistien paikallisseurakuntaan tulisi, jossa jotkut palstan tavoin syyttelevät jatkuvasti valehtelijaksi ja haukkuvat lähimmäisiään milloin miksikin paavin kätyreiksi tai auringon tai saatanan palvojiksi, vaikka nämä itse todistavat olevansa Jeesukseen uskovia Jumalan lapsia, joille Jeesus on se todellinen Herra ja syntisten Vapahtaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu