tee eläinsuojeluteko- syö hevosta. Saattaisi melkein ottaa iskulauseeksi. Hepasta eroon pääseminen on hankalaa. Teurastamot eivät ovat vastaan, tai järjestelyt ovat hankalia. Omalle maalle ei saa haudata, tai olisi oltava lain lukenut juristi jotta pykälistä selviytyisi. Honkajoki hakee, jos hakee, olen kuullut että maksaa sekin melkoisesti. Siksipä keltaisessa pörssissäkin tavantakaa lahjoitellaan pullapolleja, jotta ongelmasta päästäisiin eroon. Monillehan hevonen ei ole ystävä, vaan tuotantoväline tai statussyboli tai hetken lelu, kun ratsastus on muotia. Sitten huonoja ratsjuja ja ravuriraakkeja pannaan kiertoon ja pahimmillaan vanha kaakki saa seisoa vajan nurkassa puolihoidolla vuosia, ennenkuin lopulta omia aikojaan kuukahtaa. Siis mitä tehdä jotta hevosten teuraalle laitto helpottuisi. Kohta on eläinsuojelu samassa tilassa kuin alkuvuosina, sillä eläinsuojeluhan alkoi huonosti pidettyjen hevosten auttamisella.
hevosia
käy sääliksi
2497
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
sitä vain ei kannata valmistaa täyteen lääkityistä koneista.
Miksi hevosenlihasta pitää tarkastuttaa trikiinit? Ei kai se hevonen mikään
lihansyöjä ole.