Unilääkkeistä kysymyksiä

Itsellä on unilääkkeiden hankinta edessä pitkään asiaa pyöriteltyäni. Muutama asia jäi kuitenkin askarruttamaan joihin toivon vastausta.

Mitäköhän lääkettä minulle ensin tyrkyttävät? En halua mitään Vogelin yrttitippoja, ne on jo kokeiltu ja turhaksi todettu. Tahdon toimivaa unilääkettä, kannattaisiko minun kysellä johonkin tiettyyn reseptiä?

Työni takia joudun silloin tällöin nukkumaan 4 tunnin pika unia jotka nykysellään jäävät usein saamatta ja menen duuniin samoilla silmillä. Olisi kuitenkin virkistävää nukkua tuo 4 tuntia, itseasiassa se olisi elintärkeää. Mitä jos nyt otan unilääkettä jotta saisin nukahdettua, onko vaaraa että olen aineen vaikutuksesta vielä 4 tunnin päästä niin uninen etten herää herätyskellon ääneen? Se olisi varsin kiusallista.

Toisaalta tarvitsisin lääkettä joka tehoa pitkään ja lisää unen syvyyttää etten heräisi joka rapsahdukseen. Joudun nimittäin joskus nukkumaan myös päivällä ja huonona nukkujana minua häiritsevät valo ja etenkin meteli, jos joku lääke vaikuttaisi niin etten sitten nukahtamisen jälkeen heräile niihin kokoajan?

Kannattaisko minun pyytä reseptiä kahdelle erilaiselle lääkkeelle? Sellaiselle joka auttaa nukahtamisvaiheen yli ja sellaiselle joka lisäisi unen syvyyttä. Mitä ne voisi olla? Kokemuksia käyttäjiltä.

Varaudun etukäteen etten saa mitään tehotonta luontaishoitoa tai terapiaa vaan oikean lääkkeen oikeaan vaivaan mitä nyt olen jo riittävän kauan katsellut ja ihmetellyt.
7752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jollain ihme konstilla onnistuin laittamaan tämän väärälle forumille :) Copy/pastean sen oikealle mihin oli tarkoitus laittaa. Tosin täältäkin varmaan löytyy tietäjiä asiasta...

Äänestä

Puhdas hybridisoimaton indica, esim. william's wonder reservoir seedsin versiona (paljon halvemmat siemenet), auttaisi saamaan hyvät yöunet, on miellyttävä nauttia eikä aiheuta riippuvuutta tai muita vakavia haittavaikutuksia kuten kalliit kaupalliset unilääkkeet.

Äänestä
  • Pakko mainita tähän, että en ymmärrä kuinka joku voi käyttää indicapainottesta kannabista unilääkkeenä. Minulle se aiheuttaa niin kovat bodyloadit ja ajatuksien massiivisen virtauksen, ettei siinä voida nukkumisesta puhuakaan ainakaan kolmeen tuntiin polttamisen jälkeen.

    Äänestä

  • Henkilö kirjoitti:

    Pakko mainita tähän, että en ymmärrä kuinka joku voi käyttää indicapainottesta kannabista unilääkkeenä. Minulle se aiheuttaa niin kovat bodyloadit ja ajatuksien massiivisen virtauksen, ettei siinä voida nukkumisesta puhuakaan ainakaan kolmeen tuntiin polttamisen jälkeen.

    Mua ainakin indica käy väsyttämään etten muista kertaakaan etten olisi nukahtanut jossain vaiheessa, joskin otan kyytipojaksi vähän alkoa kanssa mutta muuten se jumittaa ensin ja sitten nukuttaa.

    Ja ketjun aloittajalle: pyydä vaikka imovanea tai zopinoxia, ne pistää aivoihin univaihteen päälle ja mulle ei tule mitään tokkuraista oloa aamulla vaikka olisin nukkunut vain 3-4 tuntia heräämisen jälkeen, kun on tapana herätä yöllä ja sitten en saa millään unta ja pakko on nukkua kuitenkin että jaksaa töissä käydä. Ne on siis nukahtamislääkkeitä. Varsinainen unilääke, joku normison tai tenox pitää hyvin unessa mutta jos mä sellaisen nappaan aamuyöstä niin ylösnousu on yhtä helvettiä eli se nyt ei varmaan sulle sovi, sepä on siis bentzo.

    Äänestä

Ensinnä voisit koittaa jotain lievää allergialääkettä esim: Atarax?

Jos ja kun ei auta niin nukahtamislääkkeitä määrätään suht helposti koska niiden väärinkäyttöpotentiaali on hyvin pieni.

Mm: Imovane, Zopiklon, Stilnoct...

Itsellä Stilnoct auttaa noista parhaiten.

Jos ei näistäkään apua löydy niin Tenox on aika pitkävaikutteinen ja suht tehokas bentso, josta saat varmasti apua ongelmaasi.

Toki vahvempiakin bentsoja löytyy mm: Dormicum, Halcion..., mutta näitä ei lääkärit hevillä määrää koska toleranssi nousee nopeasti ja aineet ovat todella koukuttavia.

Jotkut neuroleptit voivat myös auttaa mm: Levozin mutta ne eivät kaikille sovi.

Äänestä

...yrttiteetä

Äänestä

Hommaa partneri ja ...sexi paras unilääke
kokeilen käytännössä,just nyt-Good night everybody
jag må gå akkurat nä!1!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Apuwa! kirjoitti:

Itsellä on unilääkkeiden hankinta edessä pitkään asiaa pyöriteltyäni. Muutama asia jäi kuitenkin askarruttamaan joihin toivon vastausta.

Mitäköhän lääkettä minulle ensin tyrkyttävät? En halua mitään Vogelin yrttitippoja, ne on jo kokeiltu ja turhaksi todettu. Tahdon toimivaa unilääkettä, kannattaisiko minun kysellä johonkin tiettyyn reseptiä?

Työni takia joudun silloin tällöin nukkumaan 4 tunnin pika unia jotka nykysellään jäävät usein saamatta ja menen duuniin samoilla silmillä. Olisi kuitenkin virkistävää nukkua tuo 4 tuntia, itseasiassa se olisi elintärkeää. Mitä jos nyt otan unilääkettä jotta saisin nukahdettua, onko vaaraa että olen aineen vaikutuksesta vielä 4 tunnin päästä niin uninen etten herää herätyskellon ääneen? Se olisi varsin kiusallista.

Toisaalta tarvitsisin lääkettä joka tehoa pitkään ja lisää unen syvyyttää etten heräisi joka rapsahdukseen. Joudun nimittäin joskus nukkumaan myös päivällä ja huonona nukkujana minua häiritsevät valo ja etenkin meteli, jos joku lääke vaikuttaisi niin etten sitten nukahtamisen jälkeen heräile niihin kokoajan?

Kannattaisko minun pyytä reseptiä kahdelle erilaiselle lääkkeelle? Sellaiselle joka auttaa nukahtamisvaiheen yli ja sellaiselle joka lisäisi unen syvyyttä. Mitä ne voisi olla? Kokemuksia käyttäjiltä.

Varaudun etukäteen etten saa mitään tehotonta luontaishoitoa tai terapiaa vaan oikean lääkkeen oikeaan vaivaan mitä nyt olen jo riittävän kauan katsellut ja ihmetellyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu