"Vähän suolaa sisältävä ruokavalio voi olla sydämelle huonompi vaihtoehto kuin runsaammin suolaa sisältävä ruokavalio, todetaan uudessa tutkimuksessa. Perunalastuhyllylle ei kuitenkaan kannata lähteä vielä juoksemaan.
"Kenenkään ei tarvitse lähteä ostamaan suolasirottimia parantaakseen sydän- ja verisuonielimistön terveyttä. Kannattaa kuitenkin miettiä sitä, että eri ihmisillä on erilaiset tarpeet", toteaa tutkimuksen johtaja.
Journal of General Internal Medicine-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa ei kuitenkaan vahvisteta, että niukasti suolaa sisältävä ruokavalio olisi itsessään huonoksi sydämelle. Tutkimuksessa kuitenkin todetaan, että vähiten suolaa käyttävillä ihmisillä on suurempi riski menehtyä sydän- ja verisuonitauteihin.
Tutkimuksessa tarkasteltiin tietoja noin 8700 amerikkalaiselta kuuden vuoden ajalta. Muiden riskitekijöiden, kuten tupakoinnin ja diabeteksen, huomioinnin jälkeen 25 %:lla tutkittavista, jotka käyttivät vähiten suolaa, todettiin 80 %:a suurentunut riski kuolla sydän- ja verisuonitautiin verrattuna 25 %:iin tutkittavista, jotka käyttivät eniten suolaa.
Tutkijat eivät väheksy sitä, ettei suola voisi olla huonoksi joillekin ihmisille. Heidän mukaan suurin syy suolan vähentämisessä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä on se, että korkealla natriumpitoisuudella ja korkealla verenpaineella on todettu yhteys, mutta tarkemmin lukuja katsoessa erot ovat vaatimattomia."
http://www.tohtori.fi/?page=8121124&id=9289873
Suolako terveellistä?
2
216
Vastaukset
Näitä tutkimuksia on ihan pivin pimein toiset väittää toista ja toiset toista.
(Jotenkin itse en luota yhteenkään Amerikkalaiseen tutkimus tulokseen.)
Tuon mukaan loppuen lopuksi tutkittavia oli loppuen lopuksi vain 4350 kun nuo diabeetikot ja tupakoijat poistettiin. Mahtoikohan tutkimuksessa jäädä vielä jokin olennainen ryhmä huomaamatta.
Miten voidaan tutkia noin pitkällä aika välillä suolan vaikutusta. Yhtä hyvin sen pää aiheuttaja voisi olla rasva.
Ja ihmisten ruokavaliota ei ole muuten tarkkaan tutkittu.
"Vähän suolaa sisältävä ruokavalio " = Suuressa tutkinta ryhmässä vähän vaikea käsite. Kaikki ei edes tiedä paljonko valmisruuat jo sinällään sisältävät suolaa.- hoi ja hai
Suolan laadulla on merkitystä. Ihminen voi kärsiä tiettyjen suolojen puutteesta, vaikka söiskin suolaa. Yksipuolisuus on aina pahasta, suolassa ja muussakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721445
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411029Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38735- 14650
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21640- 37637
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17583Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577