nyt kun kaikki, huonokuntoisemmatkin vanhukset vähitellen hoidetaan kotona, alkaa heilläkin olla
oikeita juhlapäivien aikaa. ainakin he voivat tuotaa iloa muille. omaisten tietusti pitää saada oma
juhlansa ikäistentensä kanssa ja se heille pitääkin suoda. ne taas, joilla ei läheisiä ole voivat
tietysti kiitollisina iloita siitä, ettei esim. tarvitse pariin viikkoon käydä pesulla tai peräti kahta
kertaa viikossa saada ostoksia kaupasta, eihän sitä aina hedelmiä tai tuoreita vihanneksia tarvitse.
ruokanakin pakastehernekeitto ja lihasoppa ovat oivallisia juhlaruokia ja siivota voi aina myöhem-
minkin, jos yleesä siivotaankaan. siispä vanhukset, viettäkäämme riemullisia juhla-aikoja ihan kotona.

Vastaukset 1
Vanhimmat
taas on juhlakausi lähestymässä. olenkohan aivan väärässä kun arvailen kotihoidossa kuluvan melkoisesti
aikaa työvuorolistojen suunnitteluun niin että mahdollisimman moni saisi pitkän vapaan. eli toisin kuin
yleensä ruuhka-aikaan henkilökunnan määrää ei lisätä vaan vähennetään. ei edes puhtaana puhtaassa
sängyssä ja kodissa saati sitten, että kaurapuuron sijasta olisi riisipuuroa. uusia ja uusia ja uusia vieraita
ihmisiä vain piipahtelee joskus -kodissasi?- vai mikä se on.
ihmetytää joskus myös miltä tuntuu vartavasten palvelutyöhön hakeutuneesta tuntua kun huomaa ole-
vansa töissä jätehuollossa?