Rasismi elää

suomalaisia kohtaan ilmenee käsittämätöntä rasismia. Olemme Euroopassa toisen luokan kansalaisia ja omat poliitikkomme,nuo kusipäät maanpetturit pitävät yllä myyttiä suomalaisten huonommuudesta germaaniseen herrarotuun verrattuna.Perseennuolijat !

Kuitenkin nykyisen geenitutkimuksen mukaan olemme Euroopan alkuperäinen kansa joka tuli tänne jo 45 000 vuotta sitten. Olemme genomiltamme esimerkiksi lähempänä hollantilaisia kuin venäläisiä vaikka ruotsalaiset näkisivät mielellään meidät jonain puoliryssinä tai mongoleina.

Myös ruotsalaiset jotka pitävät itseään "parempana germaanirotuna" ovat oikeasti geeneiltään suomalaisia vaikka ovatkin vaihtaneet kielensä indoeurooppalaiseksi,voidaan hiukan yleistäen sanoa että kaikki Euroopan vaaleat kansat ovat geeneiltään suomalaisia. Tiedän kyllä että tämä tieto tulee monelle yllätyksenä eivätkä kaikki ehkä kykene sitä sulattamaan,mutta geenit eivät valehtele ja tämä tosiasia tunnetaan kyllä jo laajasti tutkijoiden keskuudessa.

Suomi onkin nykyään ainoa maa maailmassa jossa indoeurooppalaisia perintötekijöitä pidetään länsimaalaisina vaikka todellisuudessa ne ovat itäisiä ja suomalaisten geenit ovat niitä alkuperäisiä läntisiä.
Me olimme täällä ensin. Muinaisina aikoina Suomessa vallitsi kampakeraaminen kulttuuri kun taas Ruotsi oli keramiikasta täysin tyhjä. Me olimme ensimmäiset ja ainoat eikä ollut ketään muita,tämä on fakta.

Vaikka tuolloin ei tietenkään ollut vielä mitään kansallisvaltioita niin voidaan sanoa suomalaisten myöskin löytäneen Amerikan,me etenimme jääkauden aikaan riistaeläinten,suurten merinisäkkäiden perässä jään reunaa seuraten Amerikan mantereelle ja Amerikan alkuperäiskansoista onkin löytynyt suomalaisia haploryhmiä joka on herättänyt aiemmin tutkijoissa lievästi sanoen pientä hämmennystä.

Mielestäni olisi jo korkea aika lopettaa pitkään jatkunut suomalaisten systemaattinen vähättely ja suoranainen rasismi suomalaisia kohtaan.
8112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hieno kirjoitus! Ei lisättävää.

Äänestä

Rasismi on rikos.

Jos koet sellaisen tapahtuneen, tee rikosilmoitus.

Ja tuo tänne palstalle niitä kyseisen asiantilan osoittavia faktoja.

Sillä rasismiahan todella inhoamme kaikki, eikä niin?

Äänestä

  • waqwe41 kirjoitti:

    Asenne ratkaisee monasti tuntemukset!
    http://www.youtube.com/watch?v=0a5clEgH9LU

    ..ja minä kun olen aina luullut että suomalaiset ovat lähtöisin sian perseestä. Olipahan aikamoinen aukko sivistyksessä. Kiitti kun sivistit minua

    Äänestä

  • landefinne kirjoitti:

    ..ja minä kun olen aina luullut että suomalaiset ovat lähtöisin sian perseestä. Olipahan aikamoinen aukko sivistyksessä. Kiitti kun sivistit minua

    Taidat sotkeat ruotsalaisiin. Niillähän se sukunimi sianpää eli Svinhufvud on yleinen.

    Äänestä

  • Okei,minäpä teenkin rikosilmoituksen sakemanneja ja ruotsalaisia vastaan rasismista.Luuletko tosiaan siitä olevan jotain hyötyä ?

    Entä jos teenkin rikosilmoituksen tunnetusta saksalaiskirjailijasta Klaus Mannista. Tämä tyyppi nimittäin kuvasi romaanissaan "Pako pohjoiseen" suomalaiset täysin mongooleiksi. On jo jonkinlainen traditio että suomalaisia väitetään mongooleiksi eikä sitä tietty tehdä ihailevassa mielessä Ruotsissa eikä Saksassa vaan siksi että vieläkin elävät nuo rotuopit
    germaanisen rodun paremmuudesta suhteessa muihin ja tarkoitushan on tässä nimenomaan HALVENTAVA.

    Viime vuonna ilmestyi kirja "FINNUIT" jonka vuoksi China history-foorumilla kysellään " Are the Finns the Mongolians of Europe? "

    Äänestä

Rauhoitu hyvä mies. Korkeintaan jossain Norjalla ja Venäjällä saattavat vihat toisen maailmansodan takia mutta siihen se jää. Muissa maissa ollaan ihan asiallisia ja käyttäydytään sen mukaisesti kuin itse käyttäytyy.

Äänestä
  • Murmanskissa suhtautuvat paljon ystävällisemmin kuin Finnmarkissa. Tämä vaan tiedoksi kaikilla saksalasillekin.

    Se on yleensä sitä katkeraa paskaa että "vitun suomalaiset ja saksalaiset olitte natseja. Me norjalaiset viattomia uhreja vaikka meillä oli 8000 vapaaehtoista Itärintamalla ja SS:ssä. Vaikka meillä oli natseja kuten Vidkun Quisling ja Knut Rød".

    Meilläkin on tämä oma norjalainen paskiainen täällä. Ahtisaari. Hyvä esimerkki norjalaisesta luonteesta.

    Ei riitä Mika Kojonkoski ja muut suomalaiset jotka ovat Norjaa auttaneet. Vieläkin vollotetaan pahoista suomalaisista natseista jotka saksalaisten kanssa armotta jahtasivat Norjan vastarintaliikkeen jäseniä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


10+11 kirjoitti:

suomalaisia kohtaan ilmenee käsittämätöntä rasismia. Olemme Euroopassa toisen luokan kansalaisia ja omat poliitikkomme,nuo kusipäät maanpetturit pitävät yllä myyttiä suomalaisten huonommuudesta germaaniseen herrarotuun verrattuna.Perseennuolijat !

Kuitenkin nykyisen geenitutkimuksen mukaan olemme Euroopan alkuperäinen kansa joka tuli tänne jo 45 000 vuotta sitten. Olemme genomiltamme esimerkiksi lähempänä hollantilaisia kuin venäläisiä vaikka ruotsalaiset näkisivät mielellään meidät jonain puoliryssinä tai mongoleina.

Myös ruotsalaiset jotka pitävät itseään "parempana germaanirotuna" ovat oikeasti geeneiltään suomalaisia vaikka ovatkin vaihtaneet kielensä indoeurooppalaiseksi,voidaan hiukan yleistäen sanoa että kaikki Euroopan vaaleat kansat ovat geeneiltään suomalaisia. Tiedän kyllä että tämä tieto tulee monelle yllätyksenä eivätkä kaikki ehkä kykene sitä sulattamaan,mutta geenit eivät valehtele ja tämä tosiasia tunnetaan kyllä jo laajasti tutkijoiden keskuudessa.

Suomi onkin nykyään ainoa maa maailmassa jossa indoeurooppalaisia perintötekijöitä pidetään länsimaalaisina vaikka todellisuudessa ne ovat itäisiä ja suomalaisten geenit ovat niitä alkuperäisiä läntisiä.
Me olimme täällä ensin. Muinaisina aikoina Suomessa vallitsi kampakeraaminen kulttuuri kun taas Ruotsi oli keramiikasta täysin tyhjä. Me olimme ensimmäiset ja ainoat eikä ollut ketään muita,tämä on fakta.

Vaikka tuolloin ei tietenkään ollut vielä mitään kansallisvaltioita niin voidaan sanoa suomalaisten myöskin löytäneen Amerikan,me etenimme jääkauden aikaan riistaeläinten,suurten merinisäkkäiden perässä jään reunaa seuraten Amerikan mantereelle ja Amerikan alkuperäiskansoista onkin löytynyt suomalaisia haploryhmiä joka on herättänyt aiemmin tutkijoissa lievästi sanoen pientä hämmennystä.

Mielestäni olisi jo korkea aika lopettaa pitkään jatkunut suomalaisten systemaattinen vähättely ja suoranainen rasismi suomalaisia kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu