Harson edut ovat kiistattomat. Asiantuntijat väittävät, että se suojaa vihanneksia tuholaisilta. Omat havaintoni eivät tue tätä näkemystä. Minulla pikku ötökät ovat pureskelleet kaalin lehtiä. Samoin myyrät ovat saaneet rauhassa tehdä tuhotöitään harson suojissa. Viime kevät oli minulla suorastaan katastrofaalinen. Myyrät söivät harson alla olevat kaalin taimet. Kun sitten menin hakemaan lähimmästä puutarhasta korvaavia kaalin taimia, selvisi että puutarhan kaalit oli syönyt kasvihuoneeseen päässyt jänis. Näin jäin viime vuonna ilman itsekasvatettuja kaaleja. Kelju juttu. Olkoonkin, että kaaleja sai kaupasta puoli ilman.
Vastaukset 1
- common sense
Aurinkosuojana harso on ihan hyvä, ettei ihan nuoret ja haavoittuvaiset taimet pala auringossa (mikä kyllä täällä suomessa kuulostaa aika mahdottomalta :D); tai ylivuotisetkin kasvit, ettei vielä kevään ensimmäisinä aurinkoisina päivinä innostu kukkimaan, kun yöt on kuitenkin vielä kylmiä.
Tuholaisilta harsot ei suojaa, aina löytyy niitä jotka harsojen ohi pääsee kasvien kimppuun. Harsot päällä tuholaisten havaitseminen ja torjunta on myös turhan vaikeaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 45950
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80688Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21554- 33543
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66519- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133474- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7437