Jeesus tulee?

Vieläkös helluntailaisuudessa korostetaan Jeesuksen tulon läheisyyttä?
Oman nuoruuteni kasvoin helluntailaisten vanhempien johdosta jatkuvassa maailmanlopun ja Jeesuksen paluun "läheisyydessä". Mistään ei oikein voinut nauttia kun aina piti varoa ettei Jeesuksen paluu yllätä.

Eipä ole Jeesus tullut vaikka silloin (80-luvulla) oltiin aivan varmoja ettei 2000-luvulle ennätetä. Onneksi nyt aikuisena olen vapaa kaikiesta tällaisesta pelottelusta. Ja vanhemmillenikin osaan olla jo kiitollinen - antoivat minulle niin voimakkaan rokotuksen helluntailaisuutta vastaan etten eläessäni täytettyäni 18-v ole astunut jalalla helluntaiseurakunnnan tiloihin enkä tule koskaan astumaankaan. Kiitos tästä! Suuri siunaus elämälleni.
Toivon kuitenkin että jotain kehitystä on helluntaiseurakunnissa tapahtunut niin ettette enää 2000-luvulla jatka lasten ja nuorten pelottelua.
1188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Missä seurakunnassa sinä nykyisin sitten käyt?

Äänestä
  • En missään.

    Äänestä

  • ei taida kirjoitti:

    En missään.

    No mistä sinä sitten käyt oppisi hakemassa?

    Äänestä

Samoin sanoivat!
"Eipä ole Jeesus tullut vaikka silloin (80-luvulla) oltiin aivan varmoja ettei 2000-luvulle ennätetä."

Ja nyt olemme kertomuksen velkaa noille Helluntalaisille jotta jo vuosikymmenet sitten heidän ennustukselliset valheensa ovat menneet umpeen ja nykyisyyteen ja tulevaisuuteen rakennetut valheet myös menevät umpeen sitä mukaa kun aikamääritteet täyttyvät.

Vielä korostavat tempaus tapahtuu "PIAN":

Äänestä
  • Missä on mainittu, että Jeesus tulee ennen vuotta 2000? Tänään Herran tulemus on lähempänä kuin 80-luvulla. Tosin mitä pelättävää siinä suuressa ja pelättävässä päivässä on kristityille, kastetuille ja Jeesuksen verellä synneistä pestyille ja lunastetuille?

    Millainen on mielestäsi oppi jota olet saanut?

    Äänestä

  • John Bablo kirjoitti:

    Missä on mainittu, että Jeesus tulee ennen vuotta 2000? Tänään Herran tulemus on lähempänä kuin 80-luvulla. Tosin mitä pelättävää siinä suuressa ja pelättävässä päivässä on kristityille, kastetuille ja Jeesuksen verellä synneistä pestyille ja lunastetuille?

    Millainen on mielestäsi oppi jota olet saanut?

    "Millainen on mielestäsi oppi jota olet saanut? "

    On Ameriikoista tuotuja Kristinuskon harhaoppeja.

    1981 tempaus ja 2000 Milleniumi.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    "Millainen on mielestäsi oppi jota olet saanut? "

    On Ameriikoista tuotuja Kristinuskon harhaoppeja.

    1981 tempaus ja 2000 Milleniumi.

    Voitko vielä tarkentaa hieman? Löytyykö sinulta joitain viitteitä siitä, että tällaista oppia on ollut helluntaiseurakunnan parissa? Ja voisitko vaikkapa netistä osoittaa edes auttavasti missä yhteydessä tällaista olisi mainuttu? Onhan se ollut mahdollista, että Herra olisi voinut tulla ennenkin vuotta 2000? Jos se olisi ollut Hänen suunnitelmiensa mukaista. Mutta missä on mainittu, että Herran on väitetty varmasti tulevan tiettynä päivämääränä tai ennen tiettyä vuotta tai päivää?

    En sanonut että annettiin päivämääriä vaan elettiin "jatkuvassa" toisen tulemisen läheisyydessä. Omat vanhempani ja muut uskovaiset seurakunnasta uskoivat 80-luvulla että Jeesus tulee pian ja jos ei sitten kuitenkaan ensi vuonna niin ennen vuotta 2000 nyt jokatapauksessa.
    Ei ennustettu päivämääriä mutta koko ajan (vuosikausia!!!!) hoettiin että pian tulee, "huomenna".

    Tämä jos mikään voi olla lapsille ja nuorille kasvuympäristö.

    Jäi vähän loppulause vajaaksi :)

    Tämä jos mikä voi olla lapsille ja nuorille AHDISTAVA kasvuympäristö.

    Äänestä

  • ei taida kirjoitti:

    Jäi vähän loppulause vajaaksi :)

    Tämä jos mikä voi olla lapsille ja nuorille AHDISTAVA kasvuympäristö.

    No onhan se tilanne tietysti sama kuin aiemmin sen osalta, että Jeesuksen paluu omiaan noutamaan on tänään lähempänä kuin eilen.

    Ei tarvitse kertoa miksi, mutta en ymmärrä mikä siinä kasvuympäristössä ahdisti? Monilla vanhemmilla ateisteista lähtien on asioita ja tapoja, joista lapset eivät välttämättä ymmärrä niitä tai pidä niistä

    Miten se vuonna 1981 tapahtuvaksi väitetty tempaus tuli esille? Ja miten se väliaika 1981-2000 perusteltiin?
    Odotetaanhan Jeesuksen paluuta nytkin. Ja se on osa sitä toivoa, jonka varassa uskovien joukko jatkaa eteenpäin. Mikä siinä tulevassa tuhatvuotisessa valtakunnassa ja sitä edeltävässä vaivanajassa pelotti, edes lapsia? Jokainenhan rukouksilla toivoo jouduttavansa Jeesuksen paluuta herrain Herrana ja kuningasten Kuninkaana tuomaan rauhanvaltakunnan maanpäälle sille määrätyksi ajaksi.

    Niinkuin on sanottu: "me rukouksessa odotamme Herramme paluuta kirkkaudessaan siihen asti!".

    Äänestä

niinkin että, joka päivä jokaisen sukupolven aikana on tullut, suurelle osalle ihmistä tuomioksi, mutta myös osalle, Häntä etsiville pelastukseksi. Niille jotka lopuun asti ovat pysyneet hänelle uskopllisina ja kuuliasina, eläneet ja toimineet Hänen kirkkaudekseen ja kunniakseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei taida kirjoitti:

Vieläkös helluntailaisuudessa korostetaan Jeesuksen tulon läheisyyttä?
Oman nuoruuteni kasvoin helluntailaisten vanhempien johdosta jatkuvassa maailmanlopun ja Jeesuksen paluun "läheisyydessä". Mistään ei oikein voinut nauttia kun aina piti varoa ettei Jeesuksen paluu yllätä.

Eipä ole Jeesus tullut vaikka silloin (80-luvulla) oltiin aivan varmoja ettei 2000-luvulle ennätetä. Onneksi nyt aikuisena olen vapaa kaikiesta tällaisesta pelottelusta. Ja vanhemmillenikin osaan olla jo kiitollinen - antoivat minulle niin voimakkaan rokotuksen helluntailaisuutta vastaan etten eläessäni täytettyäni 18-v ole astunut jalalla helluntaiseurakunnnan tiloihin enkä tule koskaan astumaankaan. Kiitos tästä! Suuri siunaus elämälleni.
Toivon kuitenkin että jotain kehitystä on helluntaiseurakunnissa tapahtunut niin ettette enää 2000-luvulla jatka lasten ja nuorten pelottelua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu