Ei tulekkaan tempausta vaan Jeesus Kristus tuleekin maanpäälle kanssamme tuhanneksi vuodeksi !
Meidän tehtävämme onkin tuoda Jumalan valtakunta maanpäälle niin että Kristus voi tulla keskuuteemme.
Meidän tehtävämme onkin tuoda Jumalan valtakunta maanpäälle niin että Kristus voi tulla keskuuteemme.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei tule, eikä ole.
Mitään todisteita ei moisesta utopian toteutumisesta ole. Sen sijaan kaikki, todistuaineiston kautta viittaa siihen, että koko narraatio on pelkää raamatun kääntäjien väärin ymmärrystä, jopa suoranaista valhetta, eli sepitettä.
Siinä aloittaja on oikeassa, että olosuhteet, siltä osin kun niihin voimme omalta kohdaltamme vaikuttaa, on paljolti käsissämme. Siinä veljeys, tasaarvo, suvaitsevaisuus ja ennen kaikkea rakkaus on niitä oivallisia rakennuspalikoita paremman maailman tekemisessä.
4. Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
5. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
6. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
7. Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,