ajoi Assurin kuninkaalta häpykarvat? Täällä yritetään epätoivon vimmalla todistaa mm. Jesaja 7:14 jakaeella, että tuo tarkoittaa Jeesusta, joka kaiken hyvän lisäksi olisi jumala. Näin Jesaja:
Jes. 7:14
Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
Mutta luku jatkuu tästä, se ei pysähdy yhteen jakeeseen. Kysyn, tapahtuivatko nämä asiat Jeesuksen eläessä, joista luku todistaa:
Jesaja 7:14 >14 Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
15 Voita ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän;
16 sillä ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, TULEE AUTIOKSI MAA, jonka kahta kuningasta sinä kauhistut.
17 Herra antaa tulla sinulle, sinun kansallesi ja isäsi suvulle ne päivät, joita ei ole ollut siitä asti, kun Efraim luopui Juudasta-antaa tulla Assurin kuninkaan.
18 Ja SINÄ PÄIVÄNÄ Herra viheltää kärpäset Egyptin virtain suulta ja mehiläiset Assurin maasta,
19 ja ne tulevat ja laskeutuvat kaikki vuorenrotkoihin ja kallionkoloihin, kaikkiin orjantappurapensaisiin ja kaikille juottopaikoille.
20 SINÄ PÄIVÄNÄ Herra ajattaa virran tuolta puolen palkatulla partaveitsellä, Assurin kuninkaalla, pään ja häpykarvat; viepä se vielä parrankin.
21 Siihen aikaan pitää mies lehmäsen ja pari lammasta,
22 mutta runsaan maidon tulon tähden HÄN syö voita; sillä voita ja hunajaa syövät kaikki maahan jäljelle jääneet.
Kysyn, kenestä Jesaja tässä puhuu - Jeesuksestako? Ja lisäksi, kaikki joiden nimi on Immanuel, ovat jumalia.
Näinkö kolminaisuusopin kannattajat uskovat?
Jes. 7:14
Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
Mutta luku jatkuu tästä, se ei pysähdy yhteen jakeeseen. Kysyn, tapahtuivatko nämä asiat Jeesuksen eläessä, joista luku todistaa:
Jesaja 7:14 >14 Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
15 Voita ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän;
16 sillä ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, TULEE AUTIOKSI MAA, jonka kahta kuningasta sinä kauhistut.
17 Herra antaa tulla sinulle, sinun kansallesi ja isäsi suvulle ne päivät, joita ei ole ollut siitä asti, kun Efraim luopui Juudasta-antaa tulla Assurin kuninkaan.
18 Ja SINÄ PÄIVÄNÄ Herra viheltää kärpäset Egyptin virtain suulta ja mehiläiset Assurin maasta,
19 ja ne tulevat ja laskeutuvat kaikki vuorenrotkoihin ja kallionkoloihin, kaikkiin orjantappurapensaisiin ja kaikille juottopaikoille.
20 SINÄ PÄIVÄNÄ Herra ajattaa virran tuolta puolen palkatulla partaveitsellä, Assurin kuninkaalla, pään ja häpykarvat; viepä se vielä parrankin.
21 Siihen aikaan pitää mies lehmäsen ja pari lammasta,
22 mutta runsaan maidon tulon tähden HÄN syö voita; sillä voita ja hunajaa syövät kaikki maahan jäljelle jääneet.
Kysyn, kenestä Jesaja tässä puhuu - Jeesuksestako? Ja lisäksi, kaikki joiden nimi on Immanuel, ovat jumalia.
Näinkö kolminaisuusopin kannattajat uskovat?
Vastaukset 68
Vanhimmat
Mutta Jes. 7 luvun sisältö kertoo reaalisen historian kulusta.
Immanuel ei tarkoita Jeesusta. Immanuel tarkoittaa v. 587 eaa. jälkeen syntynyttä luvatun maan oppia Baabelin maanpakolaisten keskuudessa. Immanuel tarkoitti messiasta, vapahtajakuningasta, joka perustaisi uskonpuhtaan Israelin valtion. Immanuelin henkilöitymäksi voidaan liittää pappi Mattatias, joka aloitti n. 170 eaa. alkua kapinan Jerusaelmin ruhtinaskunnassa Syyriaa vastaan. Kapina onnistui. Syntynyt Juudean valtio muodostui Davidin valtiota laajemmaksi. Asukkaat pakkokäännytettiin ja ympärileikattiin Herran uskoon (1. Makkabealaiskirja). Juudea antautui vapaaehtoisesti myöhemmin Rooman vasalliksi ja messias-odotus heräsi uudelleen henkiin.
Yritän hahmottaa historian kulkua, joka löytyy 2. Kun. ja Jesajan kirjasta sekä em kirjasta. Vuosiluvut on voitu todeta yleisestä historiasta. Pieniin kirjojen välisiin ristiriitaisuuksiin ei kannata puuttua.
VT:n mukaan n. 920 eaa. Davidin valtakunta hajosi. Juuda Jerusalem pääkauounkina jatkui Davidin suvun kuninkaiden hallitsemana. Israel tai Jesajan Efraim tai Assyrian lähteistä löydetty Omrin maa pääkapunkina Samaria jatkui muiden kuin Davidin suvun kuninkaiden hallitessa. Varsinaista sukudynastiaa ei ollut.
Jes. 7 luku kertoo Efraimin (VT:n jaettu Samarian Israel) tuhosta 722 eaa. ja Juudan tuhosta 587 eaa. VT:lle ominaisella ilmeikkäällä tavalla.
Jesaja eli 700-luvulla eaa. ja ehkä näki Efraimin tuhon. Toinen kirjoittaja on lisännyt Jesajan kirjaan yli 100 vuoden kuluttua tapahtuneen Juudan tuhon ja siihen liittyy lause Immanuelista,
2. Kun. kirjassa tapahtumat ovat kerrottu tarkemmin, joten tässä hieman oikaisen.
Sekä Efraim että Juuda sotivat usein Syyrian kanssa. Aramilla tarkoitetaan tässä Syyriaa. 65 vuotta ennen Efraimin häviötä (Jes. 7: 8) eli 787 eaa. se lähti sotaan Syyrian kanssa Juudaa vastaan ja hävisivät sen. Juuda pyysi apua Assyrialta, mutta se kieltäytyi. Pian senjälkeen Efraim ja Juuda joutuivat Assyrian vasalliksi.
Molemmat kieltäytyivät vasalliverosta. Assyria löi ensin Efraimin 722 eaa. ja seuraukset olivat tuhoisat. Maassta vietiin väestöä Assyriaan ja tilalle tuotiin assyrialaisia. Juuda säästyi sattuman kaupalla, mutta jatkoi myöhemmin vasalliveron maksua (Jes. 7: 15, 16).
Jes. 7: 1 - 9 kertoo Efraimin kukistumisesta.
Babylonia löi Assyrian 628 eaa. (Jes. 7: 20) ja Juudalle koitti lyhyt itsenäisyyden aika, kunnes Egypti otti Juudan (Jes. 7: 18). Babylonia löi Egyptin ja Juuda maksoi vasalliveroa Babylonialle muutaman vuoden kunnes kieltäytyi. Babylonia löi Juudan 597 eaa. ja vasallivero jatkui. Kansan yläkerroksia vietiin Babyloniaan.
Vasallisero lakkautettiin taas ja Nebukadnesar kukisti Jerusalemin 2 vuoden piirityksen jälkeen 587 eaa.
Nyt kansan suuret joukot joutuivat pakkosiirtolaisiksi Baabeliin ja jäljelle jääneet joutuivat pienten naapurivaltioiden ryöstettäviksi. Piiritys murtui, kun ruoka loppui ja perheet sopivat keskenään, kenen lapsi on syöntivuorossa.
(Jeremian kirja, Jes. 7. 21 -25)
Jes. 7: 10 - 25 kertoo Juudan kukistumisen.
Molemmissa valtioissa ennen kukistumista oli sota- ja rauhanpuolue. Sotapuoleen linja voitti, vasalliveron maksusta kieltäydyttiin ja sota hävittiin tuhoisin seurauksin.
Jesajan 6 - 10 luvut kertovat näistä taoahtumista. Niiden sisällä on jälkikäteen lisättyä luvatun maan teorian kuvailua.
Jeesuksen tai Kristuksen kanssa luvuilla ei ole mitään yhteistä. Kirkkojen lisäämissä otsikoissa on historiallisia valheita. 7. luvun päällä lukee: Ennustus Kristuksen syntymästä. 9. luvun päällä taas on: Kristuksen syntyminen, nimet ja valtakunta. Jesajan kirja laittaa vain valtioiden tappioden syyksi liian vähäisenluottamisen Herraa. Kuningasten kirjojen mukaan molemmat valtiot olivat monijumalaisia valtioita.
Tosiasiassa sotavoima ratkaisi. Valtiot olisivat säästyneet vähemmällä maksamalla vasalliveron kiltisti.
Immanuelilla tarkoitetaan odotettua kansallista vapahtajakuningasta ja liittyy v. 587 eaa. luotuun luvatun maan teoriaan. Kaipuuta saada takaisin Davidin valtakunnan rajojen suuruinen valtio ja jossa ainoa sallittu jumala olisi Herra.
Immanuelilla ei varsinkaan kolminaisuusopin kanssa ole sitäkään vähää tekemistä.
kirjoitti aikansa ennustuksia. Mutta kuinka ollakkaan, täällä juuri kolminaisuusopin puolustajat ottavat jakeen 14 todistaakseen pelkällä Immanuel nimellä, että neitsyt synnyttää pojan, jolle annetaan nimi Immanuel=Jumala meidän kanssamme. Silloisia kuninkaita kutsuttiin jumaliksi, ja niinpä Jesaja toivoi, että maansa pelastukseksi syntyisi kuningas, joka pelastaisi maan vihollisen ikeestä.
Jes. 7:14
Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
Kun vaan viitsii lukea koko luvun, niin ymmärtää, ettei kysessä ole Jeesus, vielä vähemmän Jumala. Lisäksi kaikkien Immanuel nimisten miesten nimi tarkoittaa samaa, jumala meidän kanssamme, joten niitä jumalia on maailmassa kymmeniä tuhansia.
neitsyeestä, vaan nuoresta naisesta. Käytetty sana 'almah kertoo naisen iän, mutta ei mitään siitä onko tämä seksuaalisesti kokenut vai ei. Nuoret naiset jotka kuuluivat kuninkaan haaremiin olivat hekin "almoja", vaikka varmasti maattuja. Se että yleensä voidaan puhua neitsyeestä johtuu septuagintasta joka on yleensäkin huono kääännös ja jossa käytettiin sanaa parthenos . Septuaginta eikä heprealaiset kirjoitukset oli krisittyjen käyttämä lähde. Uusimmassa Raamatun suomennoksessa kerrotaan jo rehellisesti mitä sana tarkoittaa, mutta eihän aikanaan väärän käännöksen perusteella luotua teologiaa enää voi muuttaa.
kerro kuka tuon nuoresta naisesta syntyneen Pojan siitti? Pyhää Henkeä ei mainita, koska kysessä on ennustus aivan tavallisesta ihmisestä, joka siitetään normaalilla tavalla, ilman Pyhää Henkeä.
Jokatapauksessa ennustus ei ole jeesuksesta, mutta kolminaisuusopin puolustajat hanakasti lainaavat jaetta 14 todistaakseen olevansa VÄÄRÄSSÄ !!
Babylonian kuningas ajeli Assyrian kuninkaan karvat ts. Babylonia kukisti pitkään maailmanvaltana olleen Assyrian.
VT:ssa on paljon historian toteamaa tietoa. Valitettavasti sitä uskonasioissa yritetään kiertää. Kansakoulussani sitä suorastaan uskonnonopetuksessa vääristeltiin. Kun Kuningasten kirjat selvästi kuvaavat Juudan ja Efraimin olleen monijumalaisia valtioita, opetus kertoi (uskontokirja on vieläkin hallussani), kuinka väestö hairahtui harhaoppeihin ammoin annetusta oikeasta jumalasta.
Suunta on ollut kohti yksijumalaisuutta niinkuin maailmalla jo 800 eaa. lähtien kehitys kulki. Kanaanissa kisaa käytiin lähinnä Herran ja Baalin välillä. Baal oli eri nimillä alueen pikkuvaltioiden yleinen ja yhteinen jumala. Herra on syntynyt joskus Baalin nimeä muuttamalla, ehkä Mooseksen aikana 1.200-luvulla eaa. Molemmat olivat maatalousväestön hedelmällisyyden jumalia ja sisällöltään ja palvontatavoiltaan samansuuntaisia.
Voi olla sattumaa, että v. 587 eaa. jälkeen Herrasta tuli kansallisen pelastuksen aate eikä Baalista. Todennäköisesti Baalista on luotu myös teologiaa ennen mainittua vuosilukua. Se on hävitetty, kuten voittaneen Herran nimiin luotuja aikaisempia tekstejä. Niistä näkyy VT:ssä vain nimet. (mm. Oikeamielisten kirja, Deboran laulu, ja muutama muu). Tuomarien kirjassa lähes samaistetaan Herran ja Baalin kannattajat. He sotivat yhdessä toisia samalaisia heimoja vastaan maista, orjista, maineesta ja vallasta.
Jos Baal olisi tullut juutalaisten jumalan nimeksi, uskon sisältö ei oleellisesti olisi muuttunut.
Immanuel kuvaa tavallaan Davidin suuruuden muistoa, Herraan uskomisen autuaaksi tekemistä ja kadotetun Davidin Israelin takaisinpaluuta Herran avulla ja että se edyllyttää uuden Israelin uskonpuhtautta.
Millaisia VT:n kirjat olisivat juutalaisten tekstien pohjalta heidän suomentamina. Olisiko niitä?
Jos olisi, ostaisin ja vertailisin. Onhan VT:ssa kyse heidän uskonnostaan.
ole ainuttakaan jakeen 14 lainaajaa näkynyt, eikä kukaan enää väitä, että sen teksti tarkoittaa Jeesusta, joka on jumala. Mihin lie yhtäkkiä kadonneet ?????
Tulevat kohta ryminällä palstalle. Mutta miksi ottaa nokkiin todellisuuden tiedostamisesta. En tehnyt sitä itsekään.
Kerronpa kokemuksiani.
Olin 1950 luvulla kansakoulussa ja keskikoulussa uskonnon opetuksessa ja sain siitä 8 tai 9 aina todistukseen ja olin luokkani parhaimpia. Siellä opetettiin kolminaisuusoppi luonnollisena ja uusitestamentillisena ilmiönä. Siinä harhassa elin viime syksyyn saakka. Siltikin vaikka sitä ennen luin UT.n pariin kertaan muistiinpanojen kera.
Opetus oli ja on luterilaisen kirkon opetusta ja se taas perustuu katoliseen traditioon.
Lapsi ei voi ymmärtää syyriippuvuuksia eikä opillisia ristiriitoja. Hän oppii sen mitä syötetään.
Mooseksen, Davidin ja Jeesuksen sankaritarinat taipuvat lapsen mieleen kuin voi veitseen. Jeesukseen tulee uskottavsuus hyvänä ja hyvän puolesta puhuvana ihmsenä ja sitten yläluokilla (minulla keskikoulussa) osajumalana kolminaisuudesta. Juttu tuodaan esille ilman Nikean päätöksiä normaalina uusitestamentillisena sanomana.
Opetus on aivan samaa vieläkin, ellei pahempaa. Hommasin lukion uskonnonopetuskirjat vm. 2006. Niistä olisi monta muutalkin kommenttia, mutta ne toisella kertaa.
Koulujen luterilaisessa uskonnonopetusessa annetaan UT:sta väärä kuva kolminaisuuden luojana sekä Jumalan olemuksen määrittelyssä.
Viime vuonna aloin miettiä, miksi Nikeassa tehtiin päätös kolminaisuudesta. Miksi tehdä päätös asiasta, jos se on jo UT:ssa. Sitten syksysllä tällä palstalla väitettiin Jeesuksen olleen jumala ja perässä sitaatit UT:sta. Katselin sitaatteja ja ne osoittautuivat kaikki perusteetomiksi. Syntyi pulma. Miten asia oikein on.
Osoittautui, että UT ei tee Jeesuksesta minkäänlaista persoonallista jumalaa muuten kuin, että Jumala on kaikki kaikessa.
Ymmärrä
n vallan mainiosti Jeesuksen jumaluuden puolustajia. He ovat perustaltaan kouluopetuksen virheellisyyden vankeja. Sitten kai kaikissa Suomen uskontojärjestöissä kolminaisuusoppi on voimassa UT:n sanomana. Sitä pidetään luonnollisena ja kritiikkiä saatanallisena. Jotkut kolminaisuuden kannattajat voivat pelätä sielunsa autuutta niin, etteivät uskalla edes ajatella totuutta. Toiset voivat olla sokeita, kuten meikä, ja uskovat tosissaan UT:n kertovan kolminaisuudesta ja Jeesuksesta jumalana. Suuri osa luottaa varmaan evl kirkon auktoriteettiin ja pelkää vastustaa sitä.
Tässä asiassa Suomen jokaista ikäluokkaa on vuosisatojen aikana jymäytetty. Tämä on anteeksiantamaton väärinkäytös ja jatkuu mm. koulujen uskonnonopetuksessa edelleen.
Asia on uskomaton röyhkeys. Evl kirkko valehtelee jäsenilleen omasta uskostaan sumeilematta.
Eikö uskovien tulisi vaatia opin esittelyssä pitäytymistä tosiasioihin. Eikö UT:n luonne pitäisi kertoa sellaisena kuin se on!
"usko tulee kuulemisesta", ja jos on kuunnellut tarpeeksi paljon väärää opetusta, siitä pois oppinen on tuskallista. Ehkä juuri siitä johtuu tämä sanonta:
Roomalaiskirje 15
21 »Toimin niin kuin on kirjoitettu: -- Ne, joille ei ole kerrottu hänestä, tulevat näkemään, ne, jotka eivät ole kuulleet, tulevat ymmärtämään.« [Jes. 52:15]
Jeesus "tyhjensi itsensä" kaikesta omasta tahdostaan. Meidänkin pitäisi tyhjentää itsemme kaikista vääristä tavoista.
´
kuuntelee ja mitä, se on ihmisen oma valinta. Mihin "paikallisseurakuntaan" menee, hänestä tulee sen suunnan puolustaja.
Voi siis mennä kuuntelemaan jehovien valtakunnan salille, että Jeesus alkoi hallita valtakunnassaan 1. lokakuuta 1914. Tai adventtikirkkoon, jossa kuulet tarinan Jeesuksesta, joka alkoi suorittaa taivallisessa pyhäkössä tutkivaa tuomiota 22.10.1844.
Tai evl-kirkkoon, jossa hoetaan Athanasiuksen uskontunnustusta kolmiyhteisestä Jumalasta. Tai sitten helluntaikirkkoon, jossa julistetaan, ettei ihminen ole täyttynyt Pyhällä Hengellä, jollei puhu kielillä, yms.
Kun "paikallisseurakunnassa" on noin opetettu, ihminen uskoo sen tarinoita ja on oikeassa uskonsa suhteen. Kaikki muut ovat väärässä. Jollei tuo ihmisoppeihin eksytetty itse ota Raamattua ja tutki sitä, hänestä on tullut kiltti ja kuuliainen uskonnollisen yhdistyksen jäsen, joka puolustaa sitä mitä siellä on kuullut.
uskontunnustuksen hokeminen helluntailaisten keskuudessa nykyisin voittaa varmasti kaikki muut uskonnolliset kirkot ja yhteisöt. Monet helluntailaiset tälläkin palstalla näyttävät pitävän tärkeimpänä tehtävänään kolminaisuusopin mainostamista, vaikka Jeesus ja apostolit tyytyivät puhumaan Isästä Isänä, pojasta poikana ja Pyhästä hengestä Pyhänä henkenä sekä Kristuksen omista opetuslapsina. He eivät kolminaisuusopista sanallakaan maininneet, vaan varoittivat sellaista "vierasta oppia" julistamasta, jota ei ole kirjoitettu:
1. Korinttolaiskirje 4
6 "Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen, teidän tähtenne, että meistä oppisitte tämän: "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on", ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan."
Jeesuksen antaman esimerkin ja Paavalin tämän ohjeen noudattamatta jättäminen ovat kristikunnan yksi pahimpia oppikiistojen, erimielisyyksien ja riitojen aiheuttajia. Yritä tehdä kaikille selväksi, että kolminaisuusoppi ei ole Jumalasta vaan ihmisistä!
´
Tästä vielä epärehellisyydestä.
Ihmisen vapautuksen yksi ehto on saada oikeaa tietoa kustakin asiasta. Mihin maailma menisi, jos pöllin sahuuta sanottaisiin langan tekemiseksi rukilla!
Tavallinen kansalainen lukee hyvin vähän raamattua. Valtaosa kristityistä perustavat käsityksensä uskosta kuulopuheisiin l. toisten kertomaan. Näin evl kirkko on luonut munaskuita myöten kymmenien sukupolvien ajan väärän luonnekuvan Jeesuksesta ja sitä myöten myös Jumalasta. Kristitty ei ole voinut itse päättää UT:n kirjojen sisällön sanomasta tai ei ole saanut siitä oikeaa tietoa.
Asia olisi toinen, jos olisi kerrottu, että kolminaisuusoppi ei ole UT:ssa, mutta että se on päätetty varhaisessa kirkolliskokouksessa. Siloin se olisi ollut totuus ja kansalaiset olisivat voneet muodostaa näkemyksensä UT:sta tosiasioiden pohjalla.
Nyt on syyllistytty 1.700 ajan valehteluun.
Ensimmäisen tuhannen vuoden aikana kansalla ei ollut raamattuja. Valhetta kantoi katolinen (ja ortodoksinen) kirkko. Protestantit jatkoivat sitä. Luterilaisuus Suomessa aikoinaan ainoana sallittuna uskontona jatkoi valheen levittämistä.
Mitä Luther oikeastaan muutti!! Muodollisia juttuja. Räikeimpiä muodollisia juttuja kuten, että rahalla voi ostaa autuutta. Se sai toisia muotoja. Järjestö elääkseen tarvitsee rahaa, eikä siinä sinänsä ole mitään.
Luterilaisuuden valta-alueilla käytännössä feodalismi perinnöllisine säätyineen kukistui myöhemmin. Englannissa sääty-yhteiskunnan lakkauttaminen ja katolisuuden vastaisuus etenivät 1.600 luvulla. Ranskassa 1.700 lopulla, Sakassa ja Suomessa ja Ruotsissa vasta 1.800 luvun jälkipuoliskolla. Kaikkiin näihin maihin jäi uskonnossa UT:n väärä opetus.
Kun sanotaan, että Jeesus oli ihminen eläessään, sillä on iso ero opilliseen sisältöön.
Käsittääkseni se vaikuttaa inhimillisempään suuntaan ja on vähemmän alistava. Tällöin ei ole tarvetta korostaa synkkää oppia, veren vatkaamista ja maailman tuhoamista. Enemmänkin katseiden olisi mahdollista suuntautua tulevaisuuteen optimistisessa mielessä ja että toiveiden toteutuminen olisi ihmisten toiminnasta kiinni.
Kuka rukoilee, kuka ei, kuka tekee mitäkin; se ei enää olisi keinotekoisesti jakava tekijä. Ihmisllä katsomuksista riippumatta oli tavoitteena rauhan ja onnen maailma.
Helluntailaiset eivät hoe Athanasiuksen uskontunnustusta, vaan pitäytyvät Apostoliseen uskontunnustukseen, joka on luterilaisissa jumalanpalveluksissakin yleisimmin käytetty. Molemmissa on pohjana kolminaisuusoppi. Apostolinen uskontunnustus on vanhin kolmesta uskontunnustuksesta. Em.lisäksi tunnetaan Nikean uskontunnustus.
Tietääkseni helluntailaiset eivät missään paikallisseurakunnassa hoe luterilaisten tapaan yhteen ääneen
uskontunnustusta. Se on tullut ilmeisesti kirkottumisen myötä viralliseksi tunnustukseksi lähinnä ulkopuolisia varten.
Athanasiuksen uskontunnustus päättyy tuomion sanoihin:
"Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua."
Pelastuakseen täytyy siis uskoa vakaasti ja vahvasti Athanasiuksen uskontunnustukseen.
Vakauden ja vahvuuden astetta on varmasti vaikea mitata. Tuollaiset vaatimukset herättävät monissa ahdistusta. Liian monet elävät juuri noiden tähden ainaisessa pelossa ja epävarmuudessa pelastumisestaan. Kuvitellaan, että pelastus on ihmisen oman onnistumisen varassa. .
Hapatus on tehnyt tehtävänsä.
Jeesuksen ja apostolien opetus on toisenlainen. Pelastukseen riittää, että uskoo Jeesukseen Jumalan poikana. Raamatun mukaan Herra ei hylkää heikkouskoisiakaan eikä heitä saisi hylätä seurakunnassakaan.
Raamatullisen opetuksen mukaan heitä tulee hoivata ja pitää huoli, ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään tuhoaan.
kertoma pois, mutta älä jätä Uuden Testamentin kertomaa, silä missä kerrotaan NEITSYT MARIAN synnyttäneen pojan.
voi pois ättää, mutta kyseessä ei sielläkään ole neitsyt, vaan almah=nuori nainen. Lisäksi tuota syntynyttä lasta piti kutsua Jumalan Pojaksi eikä jumalaksi.
poika syntyi, kun Raamattu sanoo, että neitsyt oli neitsyt ja Joosef ei koskenut neitsyeeseen ennen pojan syntyntymää??? Vai tarkoitatko, että Maria oli valehtelija ja Raamattu samoin, kun kertoo Pyhän Hengen varjostaneen neitsyt Marian. Olkoon Maria nuori nainen, tai vanhempi nainen, mutta Raamatun mukaan hän oli neitsyt. Raamattu ei kerro Marian ikää, mutta kertoo Marian olleen NEITSYT.
Sinulla ei taida koskaan silmät avautua. Kaikille Jumalan Sana ei sovellu.
tärkein, joka aina pitää tarkistaa! Esimerkiksi Hepr.1:8 jakeessa sanotaan Jumalan kutsuneen Jeesusta Jumalaksi, mutta lähteenä oleva profeetta Naatanin profetiasta ei sellaista tietoa löydy, [2.Sam.7:8-16] vaan siinä Jumala sanoo olevansa hänen Isänsä ja "hän on minun poikani"! (jae 14)
´
oikealla ilmaisulla. Almah tarkoittaa nuorta naista eikä neitsyttä. Ja kuka oli tarkistanut Marian koskemattomuuden, ei kukaan. Se että hän sanoi olevansa neitsyt perustui häneen omaan ilmoitukseensa.
Mielestäni aivan epäolennainen seikka, josta ei pidä tehdä kiistakapulaa.
lihaa ja Hengestä syntyy henkeä;
Joh. 3:6
"Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä."
[1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]
Jossakin kohti Maria todella valehteli, niin kuin Raamattu todistaakin että: "Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valehtelija, niin kuin kirjoitettu on: "Että sinut havaittaisiin vanhurskaaksi sanoissasi ja että voittaisit, kun sinun kanssasi oikeutta käydään". [ Room. 3:4]
Maria valehteli joko sen, että hän "ei miehestä mitään tiedä," tai sitten tämän;
Luuk. 2:48
"Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: "Poikani, miksi meille näin teit? Katso, - s i n u n - i s ä s i - ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua."
Siis Raamatulla ei ole mitään arvoa! Sitähän sinä yrität kertoa. Raamattu ei sano, että Maria oli nuori, vaan sanoo, että Maria oli neitsyt. Sinä samoin kuin ekivaari kumoatte tuon ilmoituksen ja keksitte tillalle muita ilmoituksia, joista Raamattu ei puhu. Raamattu ei sano, että Marialla oli miehiä joihin hän oli yhtynyt, vaan sanoo, että Maria oli NEITSYT.
miten Raamatun sanoma on kumottu kautta aikojen heidän kauttaan, jotka ovat kehitelleet tänne antikristillisen opin. Katsokaa miten röyhkeästi ekivaari tekee Mariasta valehtelijan väittämällä kasvatusisää siittäjäksi ja näin kumoaa Pyhän Hengen siittämisopetuksen, joka on Raamatun keskeinen sanoma.
Maria ei valehdellu kummassakaan tapauksessa, mutta sinä ekivaari olet hukuttanut itsesi valheen isään.
jankutat tuota yhtä ja samaa? Jeesus syntyi Pyhästä Hengestä, siksi Häntä pitääkin kutsua Korkeimman Pojaksi! Kun Jeesus opetti Nikodemusta uudestisyntymisestä, ei Hän puhunut omasta syntimsestään, vaan vastasi Nikodemuksen kysmykseen, hänen kysyessään, " voiko ihminen mennä takaiin äitnsä kohtuun ja syntyä uudestaan?" Ei ollut kyse siitä, miten Jeesus oli syntynyt, vaan yleensä meistä joiden täytyy uudestisyntyä periäksemme Jumalan valtakunnan!
* Kun ihmisen lapset yhtyy, ja se mikä syntyy, tyttö tai poika, on lihasta syntynyt ja on luhaa, sitä Jeesus halusi sanoa, että uudestisyntymisessä ei ole siis kysymys liahsta syntimsestää uudelleen, vaan täytyy syntyä UUDESTI YLHÄÄLTÄ, Hengestä. Ja Jeesus opetti Sykarin kaivolla samarialaiselle naiselle, mikä synnyttää uudesti! Jeesus on elävän veden lähde, kun Jeesus sanoo, "vedestä ja Hengestä, Hän puhui juuri tästä vedestä jota Hän antaa, ja kukaan muu ei voi antaa sitä vettä, jota saadessaan tulee itse sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. Jeesus on siis se Hengen ja elävän veden lähde, jonka kautta ainoastaan voi syntyä uudesti. Ja Jeesus on siihen ainut mahdollinen, koska itse syntyi Pyhästä Hengestä, myös lihansa puolesta. Opi jo vihdoin jotakin hyödyllistä Sanasta, jos ja kun kerran Raamattua olet lukevinasi?
* Sun tulee uskoa mitä Raamattu opettaa, eikä niin, että itse rakennat oppisi, ja sitten haet sekalaisia ympäri Raamattua siihen sopiviksi olettamiasi kohtia! Ihan vaan rakkaudella ja hyvää tarkoittaen. Ei tämä evankeliumi kuule kuitenkaan mene niinkuin sinä sen olet itsellesi antanut ymmärtää, ja pidä se vain itselläsi, jos niin haluat, mutta että et sitä viljelisi täällä, ja sekoita tervettä evankeliumin opetusta, jota monet kuitenkin täällä kirjoittaa Pyhän Hengen kautta ja totuudessa.
apostolien kirjoituksilla että lihansa puolelta Jeesus syntyi Daavidin siemenen siittämänä "yhtäläisellä tavalla kuin mekin"; [Room.1:3]
Hepr. 2:14
"Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen,"
todistaa, että Jeesus on hänenkin Herra, joten hän ei voi olla Jeesuksen isä, muussa miellessä kuin siinä, että Jeesus on kaikkien uskovaisten Isä.
astelma heittää häränpyllyä Jeesuksen ja Daavidin kohdalla. Vaikka Jeesus katsotaan Daavidin siemeneksi, on Hän Daavidin Isä.
Jeesuksen syntymä on kerrottu erilaisesti monissakin kohdissa ja riippuu kirjoittajasta, miten tämä on tuonut asian esille.On hyvä muistaa ja huomioida, miten Luukas aloittaa hyvin kirjoittamisensa eli kirjoittaa, miten haluaa kirjoittaa ja tuoda julki todeksi havaittuja tapahtumia. Luuk. 1.
Kuten yleensä Raamatun ilmoituksissa esiintyy, niin Raamatun ilmoitukset ilmoittavat vain tapahtuman taåpahtuneeksi. Siis ei siten, miten tapahtuma on syntynyt ja muodostunut. Esim. Jeesuksen syntymään liittyen, niin tärkein pointti on ymmärtää ja uskoa, miten Jeesuksen syntymä on totta ja todellisuutta. Tärkeää ei ole miten raskaus eteni ja synnytys käynnistyi ja miten pitkäkestoinen oli esim. ponnistusvaihe jne... ja mikä oli Jeesuksen vireys synnytyksen jälkeen jne...
Kuten ekivaari on monasti tuonut esiin, niin lihallisten asioiden pohtiminen ei hyödytä ihmisen Hengellistä tilaa. No, uteliaisuus tietenkin tulee ruokituksi, mutta ei muuta.
Tärkeintä,- mikä liittyy Jeesukseen Kristukseen on se, mitä hän puhui ja opetti eli lyhyesti ilmaisten ymmärtää Jeesuksen opetuksen kautta/avulla tekemään taivaallisen Isämme tahdon.
saman eksytyskoukun kuin ekivaari ja hirvaskin. Sitä ei voi olla huomaamatta.
Kielenkäyttösi vain on epämääräisempää ja monimielisempää kuin mainituilla
'uskon' veljilläsi. Sinä et rohkene tai viitsi ilmaista itseäsi ja epäuskoasi niin
suorasukaisesti kuin aatetoverisi. Omaa luokkaansa kirjoituksillaan edustaa
nimimerkki Jonah. Hänestä ei haluaisi millään uskoa, että hänet olisi saatu
vedettyä samaan petolliseen ansaan kuin valheapostolit eki & hirvas.
Niin, hänestä on toivoa, ehkäpä sinustakin. Tämä on vain henkilökohtainen
näkemykseni, ei sen enempää; sanoohan Paavali korinttolaisille 1.Kor.7:40
"se on minun mielipiteeni, ja minä luulen, että minullakin on Jumalan Henki".
Jumala on voimallinen auttamaan KAIKKIA eksyneitä, jotka etsivät apua.
.
Ymmärrän ja uskon, miten Jeesuksen sukupuu tulee Joosefin suvun kautta eli kuten Raamatussa on ilmoitettu, niin Jeesus oli Joosefin poika lihallisesti ajatellen.
Mutta,- taas Jeesus Kristus Jumalan Poika, niin Jumala teki Jeesuksen vielä Herraksi eli tämä Hengellinen asema/puoli Herra Jeesuksessa, niin liittyy kaikkiin ihmisiin. Hengellinen Isä Jeesuksella,kuten meilläkin on totinen Jumala. Jeesuksella oli kaksi isää. Hengellinen ja lihallinen.
Siis Jumala on kaikkien ihmisten Isä kuin on myös Jeesuksen KRISUKSEN Isä.
Ymmärrän erikoisen hyvin sinua. Ihminen ajattelee ja asennoituu toisiin ihmisiin just noin kuten käyttäydyt.Siis siksi, kun et huomioi/usko kaikkia Raamatun ilmoituksia mitä Jeesuksen syntymään liittyy.
No, tietenkään en vaadi sinua/kaan uskomaan ja ymmärtämään ja huomioimaan kaikkia ilmoituksia, vaan ainoastaan ihmettelen ristiriitaista käyttäytymistäsi/asenteita.
PS:
Itse uskon ja olen uskonut jo 90-luvulta asti, miten Jeesukseen liittyy kaksi isää. Hengellinen Isä,- joka on totinen Jumala ja lihallinen- joka on Joosef. Nämä kaksi isää on ilmoitettu Raamatun lehdillä. Taas kokonaan eri asia on uskooko lukija mitä on lukenut.
Taas, miten nämä kaksi isää synnyttää Jeesuksen ja Jeesuksen Krisuksen Herran nin älä kysy minulta. En ymmärrä kokonaisuutta.
"Sinä et rohkene tai viitsi ilmaista itseäsi ja epäuskoasi niin
suorasukaisesti kuin aatetoverisi."
--------
Kuten varmaan tietänetkin, nin en kuulu mihinkään puolueeseen ja siksi rohkenen ajatella ja kirjoittaa juuri siten, miten ymmäärrän ja ajattelen Raamatun ilmoituksista.Mutta,- sekin on totta miten voin muuttua mielenuudistuksen kautta esim. mikä liittyy Jeesuksen syntymään,- jos jokin ihminen Pyhän Hengen kautta/avulla opettaa ja tuo Jeesuksen syntymän paremmin/laajemmin esille. Siis opettaa oikein Jeesuksen lihallisuuteen liittyvät Raamatun ilmoitukset,- jos olen ymmärtänyt ne väärin.
Jos en ole ottanut johonkin ekivaarin, hirvaksen tai ml213:n kirjoituksiin kantaa, se ei tarkoita sitä, että olisin samaa mieltä heidän raamatuntulkinnoistaan. Ja sama koskee kaikkia muitakin tälle palstalle kirjoittavia.
Kirjoittamattomuuteni ei niinollen ilmaise kantaani, vaan se mitä olen itse kirjoittanut. Jos olen ilmaissut viestissäni olevani samaa mieltä jonkun kanssa, niin olen pyrkinyt myös aina mainitsemaan, mistä olen samaa mieltä. Ja silloin olen samaa mieltä juuri siitä asiakohdasta. En välttämättä mistään muusta kirjoittajan sanomasta.
Lyhyesti sanottuna uskontunnustukseni on sama kuin Apostolinen uskontunnustus:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.
Uskon siis, että meillä on Isä, joka on Jumala. Meillä on Jeesus, joka on Jumalan Poika. Ja meillä on Pyhä Henki, joka ei ole persoona, vaan Jumalan lähettämä Henki.
Kolminaisuusoppia en siis usko.
Lisäksi uskon, että kaikki ihmiset tulevat loppujen lopuksi pelastumaan, kunhan ovat kärsineet rangaistuksensa aikakautisessa ”helvetissä”. Uskon, että Jumala on rakkaus. Ja että Jumalan tahto tulee tapahtumaan, niin maan päällä kuin taivaassa. Ja tahtonsa Jumala on ilmoittanut sanassaan.
Tämän ”oppini” olen saanut tutkimalla raamattua, Jumalan sanaa. En ekivaarilta, enkä muiltakaan ihmiskirjoittajilta.
Muilta osin ”harhainen” uskonkäsitykseni lienee tullut esille aiemmissa kirjoituksissani.
Jumalan siunausta sinulle Semper.
PS. En ole harhaoppinen. Olen löytänyt aarteen, totuuden.
>>Jos en ole ottanut johonkin ekivaarin, hirvaksen
tai ml213:n kirjoituksiin kantaa, se ei tarkoita sitä, että
olisin samaa mieltä heidän raamatuntulkinnoistaan.että olisin ERI mieltä heidän raamatuntulkinnoistaan
Kirjoitit Semper:
***Se dynamiikka ja se synergia, jolla Isä ja Poika ja Pyhä Henki liittyvät ja yhdistyvät toisiinsa, ei ole eikä se VOIKAAN olla ihmisjärjen käsityskyvyn ulottuvilla. Jumala on suurempi kuin meidän
järkipahasemme voi ymmärtää, hyvin paljon suurempi. Järkemme ei voi sitoa Jumalaa.***
Olen täysin samaa mieltä tästä.
Jumalasta ja pyhästä kolminaisuudesta voimme ymmärtää vain sen mitä sanassa on ilmoitettu, jos sitäkään. Kun siitäkin on erilaisia käsityksiä.
***Jumalan rangaistuksen alle joutuminen on määräaikaisenakin hirveä onnettomuus.***
Niin on.
En tiedä, mikä on käsityksesi raamatun esikuvallisuudesta ja symboliikasta. Mutta laitanpa tähän Joonan kirjasta muutaman jakeen:
Jon 3:9 Ehkäpä Jumala jälleen katuu ja kääntyy vihansa hehkusta, niin ettemme huku."
Jon 3:10 Kun Jumala näki heidän tekonsa, että he kääntyivät pois pahalta tieltänsä, niin Jumala katui sitä pahaa, minkä hän oli sanonut tekevänsä heille, eikä tehnyt sitä.
Jon 4:11 Enkö siis minä armahtaisi Niiniveä, sitä suurta kaupunkia, …
Monet kristityt sanovat, että Joonan kirja loppuu ikäänkuin kesken (kysymykseen). Ei se mitenkään kesken lopu. On vain ymmärrettävä, mikä on vastaus kysymykseen. En ryhdy tässä selittämään Joonan kirjaa. Sanon vain, että se liittyy lopun aikaan ja Ilmestyskirjaan.
Rev 20:15 Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.
Novum sanoo jakeen alun näin:
Ja j-o-s jotakuta ei löydetty kirjaan elämän kirjoitetuksi...
Kai ei tis ukh heurethe en te biblo tes dzoes gegrammenos...
Tässä esille ottamani asiat lienevät ainoat, joista olemme eri mieltä. Ovatko ne ratkaisevia pelastuksen kannalta, sitä en lähde arvioimaan.
Tärkeintä on kuitenkin se, että uskomme Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan Vapahtajanamme.
Nyt ei tullut ”saarnaa”. :))
Hyvää Juhannusta sinullekin.
kuuntelin pappien ja ja uskonnollisten yhdistysten oppeja, olin niellyt eksytyksen koukun, mutta. Tein kuten Jumala kehoitti ja vasta nyt tunnen Jeesuksen.
Ilm.18:4
evankeliumissa selittäessään "pyhyyden Hengen mukaista syntymäänsä", torjui kaikki yritykset, jotka sanoivat Mariaa Jeesuksen äidiksi:
Matteus 12
48 "Mutta Jeesus vastasi sanantuojalle: "Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?"
49 Hän osoitti kädellään opetuslapsiaan ja sanoi: "Katso, tässä ovat minun äitini ja veljeni.
50 Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."
[Mark.3:33-35; Luuk.8:21;]
Jeesus Kristus todisti sen Jeesuksen syntymistä, jonka Mooses oli nähnyt ja todisti hänen tulevan
KYMMENTUHANTISESTA PYHIEN JOUKOSTA;
5. Mooseksen kirja 33
2 «hän sanoi: "Herra tuli Siinailta, Seiristä hän nousi loistaen heille; hän ilmestyi kirkkaudessa Paaranin vuoristosta, hän tuli kymmentuhantisesta pyhien joukosta; hänen oikealla puolellansa liekitsi lain tuli.»
King James
2 And he said, The LORD came from Sinai, and rose up from Seir unto them; he shined forth from mount Paran, and he came with ten thousands of saints: from his right hand went a fiery law for them.«
[a fiery...: Heb. a fire of law]
Joh. 3:6
»Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä.«
[1. Kor. 15:50; Ef.2:3]
Minua kummastuttaa suuresti kun nykykristillisyys sivuuttaa nämä Jeesuksen täsmäopetukset hänen omasta "pyhyyden Hengen mukaisesta" syntymisestään tyystin, ja korostetaan Marian kohdusta syntymisen tärkeyttä. Tutkikaapa tätä asiaa Jumalan edessä vilpittömästi!
´
* Kyllä, tuossa Raamatun sitaatissa puhutaan juuri Jeesuksesta, ennustus sitlä tulevalta ajalta, jolloin Hän tulee tuhannentuhansine pyhineen (seurakunta) toistamiseen, ja perustaa tuhatvuotisen valtakunnan, ja juuri tästä Israelin kultajasta Jesaja puhuu, silloin Israel on siunattu kaikella mitä maa voi antaa.
* Että viisaampaa on olla pilkaamatta, häpykarvoista sunmuista näillä asioilla, jos ja kun et kerran ymmärrä, niin nosta kuule siinäkohtaa kunnioittavsati Sanaa kohtaan lätsääsi, ja jätä kommentoimatta, siinä teet viisaammin, kuin että puhelet mauttomuuksiasi !
ettei Jesaja puhu sanallakaan Jeesuksesta vaan aikansa harmeista ja kuvitelluista kuninkaista. Älä Mohikaani raiskaa taas Raamattua.
olet. Raiskaat kaikki Raamatun opetukset omaksi eduksesi. Sinä et usko Jumalan Pojan olevan Jumala, sinä et usko lakiin, sinä et usko Jumalaan, joka toimii Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Älä sano muita raiskaajiski, vaan tutki omat hedelmäsi ja niiden tuottama sato. Mitä sinä joudutkaan niittämään.
"Raiskaat kaikki Raamatun opetukset omaksi eduksesi. Sinä et usko Jumalan Pojan olevan Jumala, sinä et usko lakiin, sinä et usko Jumalaan, joka toimii Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. "
--------
Huvittavaa tuo kirjoituksesi, - jos sen lukee ja ottaa kirjasimellisesti.
"Sinä et usko Jumalan Pojan olevan Jumala, sinä et usko lakiin, sinä et usko Jumalaan, joka toimii Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä."
Ihmisen ei tule koskaan uskoa Jumalan Poikaa totiseksi Jumalaksi. Tuo on jo pelastumisenkin perusasia eli kaikki ihmisen pelastukseen liityvät asiat liittyvät uskoon, miten Jeesus Kristus on Jumalan Poika.
"Joka uskoo JUMALAN POIKAAN, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, TEKEE HÄNET VALHETTELIJAKSI, koska ei usko sitä todistusta, jonka JUMALA ON TODISTANUT POJASTANSA".
Tänä aikana ihmiset ovat eräänlaisen tien haarassa. Uskoakko Jeesus Kristus Jumalan todistuksen mukaan Jumalan Pojaksi,- vai uskoakko Jeesus Kristus uskonnolisuuden mukaan totiseksi Jumalaksi.
PS.
Kumpaan joukkoon kuulunet, molempiin et kuulu et.
oiken huumorituulella, niin totuuden julkituominen raiskaa todella harhaopit murskaavasti. En usko, että Jeesus on jumala, koska Hän on Raamattua raiskaamatta Jumalan Poika.
Luuk. 1:32
Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen,
Luuk. 1:35
Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.
Ja Raamattua raiskaamatta, laki annettiin vain israelilaisia ja heidän kanssaan asuvia muukalaisia varten.
3. Moos. 26:46
Nämä ovat ne käskyt, säädökset ja lait, jotka Herra asetti itsensä ja israelilaisten välille Siinain vuorella, Mooseksen kautta.
3. Moos. 27:34
Nämä ovat ne käskyt, jotka Herra Siinain vuorella antoi Moosekselle israelilaisia varten.
Usko sinäkin Raamattua, äläkä syyttele minua raiskaajaksi. Minä julistan totuutta, sinä olet epäuskoinen pakana, koska et usko Raamatun todistuksia laista ja Jeesuksesta.
Tässä puhutaan myöskin Jeesuksesta, ja tämä ennustus toteutui kun Jeesus tuli maailmaan. Kuten Raamattukin todistaa asian,Matt.1:21-23:"Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
22 Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:
23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme."
Kuten huomaamme Herra itse on tämän ennustuksen takana. Kolminaisuuden kieltäjillä on ikävä ja huono tapa pilkkoa Raamattua, kuten tässäkin huomaamme. Tässähän annetaan selvä määritelmä; neitseestä syntynyt nimetään Immanueliksi. Tämän vuoksi Jeesukseen liitettynä Immanuel on täysin erityislaatuinen ja ainoa lajiaan.
Hyvä myös huomata että, hebrean kielessä sana "Immanuel",ei tarkoita niinkään nimeä vaan ominaisuutta. Lisäksi kun huomaamme tekstistä, että "Jeesus on vapahtava kansansa heidän synneistä", tähän pystyy vain ja ainoastaan Jumala. Tämä sekä nimen ominaisuus kertovat jo alussa Jeesuksen Jumaluudesta.
ei kenenkään ominaisuus, "el-jumala on kanssamme", mikä ominaisuus se on? Teoforiset nimet eivät tuo jumalallisia ominaisuuksia kantajilleen ja israelilaiset antoivat jälkikasvulleen kaikkien alueella tunnettujen jumalien nimiä, nimistöstä voidaan päätellä mitä jumaluutta palvottiin minäkin aikana ja mikä jumaluus vähitellen hävisi "käytöstä". El-nimen kanssa vain on aivan erityisiä vaikeuksia koska se samaan aikaan tarkoitti kaananin uskonnon pääjumalaa Eliä kun oli jo käytössä yleisnimenä "jumala".
Tietenkin Jumala oli Jeesuksessa ja Jumala toimi Jeesuksen kautta.Ap 2:22 Puhui ja teki ihmeitä jne.. Jumala oli Jeesuksen kanssa samalla tavalla kuin on ihmisenkin kanssa.
Mutta, kuten Luukas laajemmin kertoo, niin syntynyt lapsi on oleman suuri ja PITÄÄ kutsuttaman Korkeimman Pojaksi. No kutsutko sinä Jeesusta Krisusta Korkeimman Pojaksi ??? Vai poikkeatko ilmoituksesta.
Tuo Jumalan oleminen ja ilmestyminen on monelle ihmiselle erittäin vaikea ymmärtää. Varmaan kaikki uuudestisyntyneet ihmiset ovat kuulleet sanonnan, miten Jumala ilmestyi ja puhui jollekkin ihmiselle siellä ja siellä.No, jokainen miettiköön miten tämä tapahtui todellisuudessa eli miten Jumala oli hänen kanssaan.
nimi, mutta myös yhdellä sanalla kuvattava vuorokauden aika.
Immanel, Jumala meidän kanssamme, ja jo itsessään yksi sanan todistaa Jeesuksen Jumaluuden...mutta on hyvin luonnollista Jeesuksen Jumalauuden kieltäjille kiistää että jesajassa puhutaan Jeesuksesta..jo he tämän myöntävät he myös joutuvat myöntämään Jeesuksen Jumaluuden.
Kerroppa missä vaiheessa Jeesus Kristus Jumalan Poika muuttuu totiseksi Jumalaksi.Jo Jeesuksen syntymässä on Jumala ilmoittanut, miten tätä lasta tulee kutsua Korkeimman POJAKSI.
Kerro vaikka vajavaisesti ilmentäen, missä vaiheessa tämä ilmoitus kumotaan ja Jeesusta Krisusta aletaan /pitää kutsua totiseksi Jumalaksi. Jeesus tehtävänsä aikana ei ainakaan näin opettanut.
>>Mutta, kuten Luukas laajemmin kertoo, niin syntynyt lapsi on oleman suuri ja PITÄÄ kutsuttaman Korkeimman Pojaksi.
Mutta, huomioi, miten JUMALA TEKI Jeesuksesta Krisuksen ja HERRAN UT puolella. Ap2:36
Juuri tuota tapahtumaa moni täällä kirjoittaja ei hyväksy ja usko, miten Jumala tekee Jeesuksesta Herran.Ymmärrän, miten tuo Herraksi tekeminen on välttämätöntä ajatellen Pojan tehtävää.Poikahan antaa takaisin Jumalalle tämän Herrauden/vallan kun sitä ennen on voittanut kaiken ja tallannut viholliset jalkojensa alle. 1Kor. 15:22..........28
Niin, UT puolella Jeesus Kristus on aina Herra,- mutta tämä ei tietenkään tarkoita että olisi totinen Jumala.Jumala itse viisaudessaan TEKI JEESUKSESTA HERRAN JA KRISUKSEN.
Jeesuksesta, Jesaja nimenomaan sanoo että JHWH on ainoa jumala, ei ole muita, ei ole ollut, eikä tule.
Eihän Jeesusta muuten edes nimetty Imanueliksi, sinänsäkin turhaa tämä.
Aamu-nimenä ei liity tähän asiaan mitenkään. Onhan Suomessa kaikenlaisia nimiä, Lumi (yhdellä sanalla kuvattava vuodenaika ennen ilmasto lämpenemistä?)ja ilman muuta nätimpi kuin esim Ishbaal. Ahti taitaa olla ainoa jumalnimi joka Suomessa enää on käytössä, mutta varsinaisia teoforisia nimiä suomalaiset eivät käyttäneet, joten vertailukohtaa ei löydy.
x-hirvas sen jo tuohon aloitukseen laittoi.
Immanuel, Jumala meidän kanssamme.
ei VT tunne, se on vain käännöksissä, mutta on totta että UT :ssa käyttämällä sanaa kyrios saatiin sekoitettua se mitä tarkoitetaan. Septuaginta eikä heprealainen raamattu oli kristittyjen kirja eli käytettiin kreikkalaista käännöstä. Luukkaan lainaama kohta kuuluu alkukielessä näin: "Teidän tulee pelätä JHWH:ea Jumalaanne, palvella häntä ja vannoa yksin hänen nimeensä" 5.Moos. 6.13
Nimi vaihdettiin, vaikka juuri siitä oli kielto ja näin saatiin kehoitus palvella Jeesusta.
apumme, oikeutemme ym nimiset henkilöt ovat myös jumalia? JHWH on tuomari ja on ihmisten kanssa, nimet vakuuttivat luottamusta omaan jumalaan. Jos uskottiin baaliin, nimet kertoivat vastaavaa baalista.
väittää selvää Jumalan sanaa vastaan että " "Immanuel",ei tarkoita niinkään nimeä vaan ominaisuutta", kun k.o. raamatunkohta sanoo sen tarkoittavan nimenomaan NIMEÄ!:
Jes. 7:14
"Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle NIMEN Immanuel."
Tuo on taholtasi ajattelematonta vääryyden puolustelua. Luuletko sinä lukijoidenkin olevan sinun kaltaisiasi ajattelemattomia olioita, joille voi syöttää mitä tahansa?
´
se Jeesus, jonka Isä nimesi pojakseen ja voiteli Kristukseksi, se tapahtui jo ennen Aabrahamin syntymistä, ja jo psalminkirjoittaja kertoi voitelusta myös menneenä tapahtumana;
Psalmit 45
7 (45:8) "Sinä rakastat vanhurskautta ja vihaat vääryyttä; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä enemmän kuin sinun osaveljiäsi." [Joh. 8:58]
Kun Jeesus puhui itsestään Jumalan voitelemana Kristukena, hän ei tarkoittanut Mariasta syntynyttä lihaansa, vaan Mooseksen edeltä tietämää [5Moos.33:2] kymmenien tuhansien pyhien joukosta, jotka tekevät Jumalan tahdon, syntynyttä ja jatkuvasti syntyvää voitelua, Kristusta!
´
"Lisäksi kun huomaamme tekstistä, että "Jeesus on vapahtava kansansa heidän synneistä", tähän pystyy vain ja ainoastaan Jumala".
--------
Ei millään pahalla, mutta miksi ihmiknen taistelee totisen Jumalan aivoituksia vastaan. Ymmärrä, jos Jumala on aivoittanut ja tahtonut ja määrännyt, miten antaa Pojalleen kaiken vallan taivaassa ja maanpäällä, niin siihen on ihmisen tyytyminen. Tähän laaja-alaiseen valtaan kuului mm syntien anteeksi antaminen.
Huomaa ja ymmärrä, ettemme me ihisinä voi määrätä taiohjata Jumalan suunnitelmia mitä Jumala tahtoo ja aivoittaa.
Meidän on vain "alistuttava" uskomaan kaikkeen siihen, mitä Jumala on aivoittanut Pojalleen Jeesukselle Krisukselle ja minkä Juumala on aivoittanut Jeesukselle Krisukselle, niin siihen Jeesus pystyy eli Jeesus pystyy erittäin helposti antamaan myös syntejäkin anteeksi valtansa tähden,- vaikka ei ole totinen Jumala.
Teki tai alistetaan aivan sama. Jeesus on on Luukkaan mukaan Herra jonka hän kirjoittaa AINOAKSI Jumalaksi.
On se melkoista alistamista, jos ministeri alistetaan pääministeriksi.
Annetaan Raamatun selittää mitä NIMI sisältää.
Ilm.1:7. Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
8. "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.
Jos luit viestini, huomasit varmaan, että minä en niin väitä vaan totesin mikä merkitys sillä on hebrean kielessä, juutalaisten keskuudessa.
"Tuo on taholtasi ajattelematonta vääryyden puolustelua. Luuletko sinä lukijoidenkin olevan sinun kaltaisiasi ajattelemattomia olioita, joille voi syöttää mitä tahansa?"
Ja kuten aina kun totuus tulee kohti, ja sitä ei kyetä käsittelemään sen enempää kuin kohtamaan pitää mennä henkilökohtaisuuksiin ja haukkumiseen. Perin surullista. Kaiken lisäksi "torut" minua juutalaisten käsityksistä. Hyvä olisi avartaa omia käsityksiä näkemään muutakin kuin omia ajatuksia, sen ei liene meille kenellekkään pahaksi.
ole yksimielisiä tekstien merkityksestä. Kun Jumala itse antaa jollekin tekstille merkityksen että se tarkoittaa määrätyn henkilön nimeä, niin kuka voi muuttaa sen tekstin merkityksen?
´
15 Voita ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän;
16 sillä ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, TULEE AUTIOKSI MAA, jonka kahta kuningasta sinä kauhistut.
------
Jos tuo Jesajan ilmoitus tarkoittaisi Jeesusta, niin samalla se merkitsisi myös sitä, miten Jeesuskin teki pahaa/pahoja tekoja eli syntiä.
Tuossa ilmoituksessahan selkeästi ilmoitetaan, miten tämä ihminen hylkää pahantekemisen ja valitsee hyvän tekemisen.
Psalmit 64
8 (64:9) "He joutuvat kompastukseen, h e i d ä n - o m a - k i e l e n s ä - l a n g e t t a a - h e i d ä t; kaikki, jotka heidät näkevät, nyökyttävät ilkkuen päätään"
´
Jos me ymmärrämme ja yhdistämme tuon Jesajan ilmoituksen Jeesukseen, niin luonnollisesti se tulee ottaa ja liittää kokonaisuutena eli kaikki mitä siinä ilmoituksessa on ilmoitettu. Myös se, että Jeesus todella olisi nuoruudessaan tehnyt syntiä/pahoja tekoja.
Jos Jeesus eli nuoruutensakkin synnittömänä,- niin silloin tuo koko ilmoitus ei tarkoita Jeesusta.Eli ei aleta ottamaan vain rusinoita pullasta kuten kolminaisuusoppiin uskovat ihmiset tekevät ymmärtäessään asioita/ilmoituksia.
Jesajan ennustus on ns.kaksoisennustus. Se annettiin sekä Jesajan aikaan kokonaisuudessaan, että kohta Jes.7:14 tulevaan aikaan koskien Jeesusta, kuten Matt.1:22-23 voimme lukea:"Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:
23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme."
Tässä Matteuksen kohdassa ennustus liitetään Jeesukseen.
synnyttää pojan Aahalle merkiksi että Damaskoa ei pidä pelätä, mutta väliä naisilla on 700 vuotta. Aahas, nainen 1, poika ja Damasko ovat hävinneet, samoin Assyyria, joka on se suurin mörkö ja kaiken kukkuraksi Israel ja Juudakin, joita ei enää Jeesuksen aikaan ollut. Jos jostain tulee jonkin uskonnon oppi siitä pidetään kiinni vaikka se mikä olisi. Onneksi ketään ei pakoteta enää uskomaan Raamatun luonnontiedettä.
Jeesuksen vanhemmat olisivat sentään voineet antaa hänelle nimen Imanuel mutta oppia neitseestäsyntymisestä ja viittausta Jesajan sen taustaksi ei vielä ollut kun tämä poika syntyi. Muutakin VT:n uudelleen kirjoittamista tarvittiin .
hepreankielisessä kirjoituksessa tuossa kohdassa ei puhuta mitään "neitsyestä", vaan nuoresta naisesta, joka saattaa olla kumpi tahansa, naitu tai naimaton, mutta katolisen kirkon kääntäjäryhmä on sen väärentänyt Septuagintaan neitsyeksi, ja sitä kautta se on levinnyt muihin versioihin.
´
18 Ja SINÄ PÄIVÄNÄ Herra viheltää kärpäset Egyptin virtain suulta ja mehiläiset Assurin maasta,
19 ja ne tulevat ja laskeutuvat kaikki vuorenrotkoihin ja kallionkoloihin, kaikkiin orjantappurapensaisiin ja kaikille juottopaikoille.
20 SINÄ PÄIVÄNÄ Herra ajattaa virran tuolta puolen palkatulla partaveitsellä, Assurin kuninkaalla, pään ja häpykarvat; viepä se vielä parrankin.
21 Siihen aikaan pitää mies lehmäsen ja pari lammasta,
22 mutta runsaan maidon tulon tähden HÄN syö voita; sillä voita ja hunajaa syövät kaikki maahan jäljelle jääneet.
-----------
Tuon yllä olevan ilmoituksen voisi ymmärtää myös vertauskuvainnolliseksi ilmoitukseksi.
"Koska Jeesus ajoi Assurin kuninkaalta häpykarvat?"
-----
Tuossa Hirvaksella taitaa olla väärin ymmärrys kokonaisuuden suhteen.Assuurin kuningashan oli se palkattu partaveitsi, joka ajaa pään ja häpykarvat; ja jopa parrankin.
Itse ymmärrän vertauskuvainnolliseksi ilmoitukseksi ja koskee aika-kautta kokonaisuutta ajatellen.
Lue kokonaan Jesajan 7. luku. Sen sisältö keskittyy Efraimin ja Juudan tuhoutumiseen 600 ja 700 vuotta ennen Jeesuksen syntymistä. Herra ei ollut edes Juudan l. juutalaisten kansallinen jumala. Se oli vielä kaukana kehityksessään maailman kohtaloita hallitsevaksi jumalaksi. Herran puolesta (samoin kuin Baalin) agitoitiin sitä silloin kansalliseksi jumalaksi. Tämän löydät kun luet molemmat Kuningasten kirjat. Ja silloin olet omillasi, etkä toisten opettamien oppien varassa.
Tuo sinun kaksoisennustusteoria on köykäistä katolis-luterilaista teoriaa.
Jeesuksesta ei tullut juutalaista vapahtajamessiasta, vaan hänet liitettiin yleiskansaliiseen uskontoon. Juutalaisuudesta katsottiin kissojen ja koirien kanssa ennustuksia, jotka voitaisiin liittää ennustukseksi messiaasta, mutta eivät liittyisi sanallisesti juutalaisen vapahtajakuninkaan odotukseen. Jes. 7. 14 asiayhteydestä irralleen otettuna on tällainen toive.
Matteuksen lausunto ja muut lausunnot, että profetiat toteutuivat, ovat yksinkertaisten jymäyttämiseksi keksitty silmänkääntötemppu. Kun Jes. 7.14 kerrotaan evankeliumissa viittaamatta Jesajaan, saadaan kaksoisennustus! Et kai järjellä usko moiseen moskaan?
yksityiskohtainen ja heprean tekstille oikeutta tekevä analyysi linkeissä http://www.crivoice.org/isa7-14.html ja http://www.crivoice.org/immanuel.html , jakeen hepreakielisestä tekstistä ja sen historiallisesta kontekstista, siitä, miten se todellakaan ei ole ennustus Jeesuksesta vaan puhuu Jesajan omasta ajasta.
Ko. sivusto, CRI / Voice, on kristillinen, metodistisrkn perustajiin kuuluvan Wesleyn perinteitä jatkava (vaikka edustaakin ns. prosessiteologiaa http://en.wikipedia.org/wiki/Process_theology ). Sivuston ansioita on mm. se, että yrittää ymmärtää VT:n tekstejä syntyaikansa ja -kulttuurinsa kontekstissa(kin). Valitettavasti se ei tee sitä UT:nkin kohdalla vaikka käsittelee joitakin UT:n nykytutkimuksen tuloksia.